Täytän tänään 44. Hauskan näköinen numero. Ja ihan hyvä luku muutenkin. Selkeästi yli 40 (ei neljänkympin kriisiä), mutta 50 vielä riittävän kaukana. Vaikka vaikea uskoa, että se olen minä. Minähän olen vasta nuori nainen?
Tunnen olevani nuori, ainakin nyt, päästyäni työuupumuksesta ja oravanpyörästä. (Pahimpina aikoina haaveilin vain eläkkeellepääsystä, vaikka arvelin, etten jaksa sinne asti.)
Minne kului huomaamatta se aika, kun ällän ylioppilas päätti pitää "pari välivuotta" etsiäkseen itseään ja saadakseen selville, mitä elämältään haluaisi, mitä oikein elämällään tekisi. Mikä olisi "se oma juttu"?
Viime talvena oivalsin vihdoin etsinnässäni: ei ole mitään "sitä juttua". Ei tarvitse olla! Elämä menee hukkaan ja valuu huomaamatta ohi, jos vain etsimme sitä omaa juttua joka samaan aikaan on niin lähellä ja kuitenkin saavuttamattomissa. Joka on mahdottoman vaikea useimmille löytää. Ja miksi? Koska "se juttu" on (mielessämme) kuitenkin aina jokin ulkopuolinen, ulkopuolella oleva asia. Jotain mitä teemme, mitä suoritamme, joka tuottaa jotain (on se sitten musiikkia, kirjoja, vihanneksia, terveitä lapsia tai jotain muuta). Joka NÄKYY ulospäin. Jonka kautta muut arvottavat ja luokittelevat meitä. Joka on osa egoamme, imagoamme ja persoonaamme.
Eli lopulta se on pahimmillaan ihan samaa oravanpyörää ja ulkoapäin tulevaa pakkoa (pakko "olla jotain") kuin se, mistä alunperin yritämme sätkiä pois. Miksi niin moni kuuluisa, menestynyt, lahjakas ja taitava ihminen, joka päällepäin on löytänyt "sen oman juttunsa" tappaa itsensä? Koska "se juttu" ei ole mitään ulkoista tekemistä -
se on mielentila.
Etsiessämme "sitä juttua" olemme jatkuvasti tyytymättömiä tähän hetkeen, siihen mitä nyt on. Aika ja elämä valuu ohi meidän kurkottaessamme tuntemattomaan, pohtiessamme "sitä juttua". Meitä ahdistaa, kun meidän pitäisi "seurata intohimoamme", "kuunnella sisimpäämme", kun emme vain tiedä, mikä se meidän "elämäntehtävämme" oikein on! Joillekin se tietenkin on itsestään selvää ja valinnat helppoja. Mutta useimmille ei.
Kun oivalsin, että
"sitä juttua" ei tarvitse olla ja tyydyin juuri tähän,
mitä nyt on ja mikä olen, sain
vapauden. Rauhan, luvan ja kyvyn rakastaa itseäni juuri sellaisena kuin olen (ja olen ollut ja tulen olemaan), ilman jotain "suurta" tai "intohimoista" tekemistä ja olemista. Onneni tai todellinen, syvä minuuteni ei ole sidoksissa tekemiseen tai tuloksiin. Pakottamalla ei synny mitään eikä löydy sitä "oikeaa tietä", "sitä juttua".
Ja paradoksaalista kyllä: kun lopettaa "sen oman jutun" pakonomaisen etsimisen, se tai niitä alkaa löytyä! Niin yksinkertaista se on. Löytyy uusia (tai uudestaan) kiinnostuksia, intoa, uteliaisuutta. Asioita alkaa tehdä kuin itsestään, ilman paineita. Silloin ei enää jättäydy toimettomaksi ja passiiviseksi epäonnistumisen pelosta, koska ei ajattele eikä vaadi itseltään "onnistumista". Tai määrittele itseään menneisyyden, tulevaisuuden tai edes nykyisten
olosuhteiden kautta. Ja "se juttu" kasvaa, kun sen antaa vapaasti elää, kun sitä ei pakonomaisesti yritä "valjastaa", hyödyntää, pakottaa siitä mitään (uutta elinkeinoa, elämän tarkoitusta...). Kun antaa asioiden ja hyvän olon (kaikki on jo nyt "täydellistä ja valmista"), energian virrata syntyy asioita, jotka yllätyksekseen voivatkin kumuloida uusia tapoja elää, ansaita tarvittava toimeentulo ja samalla elää hyvää ja onnellista elämää tässä hetkessä.
"Se juttu" on minulle itseni kuuntelua. Tunteiden ja ajatusten hyväksymistä ja samalla tajua siitä, että ne eivät kuitenkaan ole "minä". Ne tulevat ja menevät ja minä, minun ytimeni on ja pysyy, vapaana. Se juttu on sen ymmärtämistä, että minun arvoni ei ole sidoksissa ammattiini, koulutukseeni, tuloihini, omistamiini asioihin. Se juttu on hetkessä elämistä ja sen mikä nyt on hyväksymistä, torjumisen ja pakenemisen lopettamista. Se on itseni ja maailman rakastamista, ehdoitta, ilman suorituksia, tuloksia ja arvosanoja.
Kuuntele itseäsi. Jos voit huonosti, jos kehosi, mielesi tai sielusi kärsii, kuuntele sitä. Vastaukset ovat lähempänä kuin tiedätkään. Pysähdy ja katso sisääsi, hiljenny. Sieltä ei löydy ohjeita tekemiseen ja suorituksiin, elämäntehtävään. Sieltä löytyy hiljaisuus ja tämä hetki,
täydellisenä. Se on avain.
Päivän pieni ilo: olimme eilen koirien kanssa pitkästä aikaa parhaan ystäväni luona. Miten onnellinen isokoirakin oli tavattuaan parhaat ystävänsä, miten ihana oli nähdä ystäviä ja onnellinen, hymyilevä lapsi. Miten mukavaa onkaan, että minulla on pienen lapsen kanssa erinomaisesti toimeentulevat koirat. Miten onnellista on, että saa olla ystävien kanssa juuri sellainen kuin on, ilman paineita "olla jotain".
