Pahoin pelkään, että minusta on tulossa urheilullinen. Toki ennenkin tein pitkiä reippaita kävelyretkiä koirien kanssa, mutta nyt olen ruvennut puuhaamaan kaikkea outoa. Kuten suunnistamaan!? Minä, joka koulussa en koskaan tajunnut, miten sitä kompassia oikein käytetään ja lyöttäydyinkin siksi aina parhaan ystäväni pariksi urheilutunnilla ja juosta kipitin hänen perässään, kun hän etsi rastit.Eilen olin elämäni toisilla Iltarasteilla, ja rehvakkaasti valitsin keskipitkän radan. Reitin ilmoitettu pituus oli (linnuntietä) 3,7 km, mutta gepsini näytti minun juosseen 6,02 km. Olin aika ylpeä, kun muutaman viikon treenin jälkeen sitä rämmitään metsissä täyttää häkää, läpi soiden ja jyrkänteiden. Alamäet vedin ihan täysillä ja ohittelin muun rastiväen (en sentään huutanut "Latua, latua!") - joka tosin ei auta mitään, koska mäen alla pysähdyn kuitenkin ihmettelemään "Missä mä oon!! Minne mun oikein pitää mennä??", kun edelliset taas painavat ohitseni.
Juokseminen on kivaa, mutta suunnistaminen on paikoitellen vähän vaikeata. Vielä en tohdi yksin mennä Iltarasteille, tai aikaa saattaisi palaa itsetunnolleni liikaa, kun joutuisin harhaan ja kiukkuuntuisin. Kokonaisaikaa kului 53 minuuttia, kun gepsini näytti liikkeelläoloaikaa 40 minuuttia. Joten hulppeat 1/3 tulee lisää aikaa karttaa tuijottaessa ja ihmetellessä. Lisävaikeutta aiheuttaa viime vuosina heikentynyt likinäkö, en oikein näe karttaa kunnolla, eikä lukulasit päässä voi juosta metsässä. Hauskaa kuitenkin on! Jukolan viestissäkin käytiin miehen kanssa, joka vetikin oman osuutensa erinomaisesti, hirvien sukua kun on.
Perhokalassa olen ollut nyt kolme kertaa. Viime kerralla sain ensimmäisen saaliini, vau! Oli siinä taistelemista, että sain vonkaleen ylös ja haaviin. Todisteena kuva oikealla (klikkaa suuremmaksi tarvittaessa...). Seipi se oli kuulemma nimeltään.Koirienkin kunto on kasvanut kovasti, kun olemme alkaneet juosta. Tänään sain haahuilla koiria etsimässä, kun ehtivät livahtaa aamulla karkuun pihalta. Penteleet! Ja vai ei muka australianterrieri ole saalisviettinen, haloo! Tosin nyt täällä on jäniksiä ja peuroja rutkasti enemmän kuin ennen. Porokoira pysyi ennen pihalla, yhdessä nämä ovat aika mahdottomia.
Etsintäreissulla törmäsin taas kyyhyn, onneksi koirat eivät olleet peesissä.Täytyy kyllä sanoa, että liikunnasta tulee hyvä olo. Suosittelen. Ja onhan se kieltämättä mukava tuijotella peiliä, että ooh, vatsalihas näkyy. Jee, peppu on pienentynyt, huomaatko ukko! Mitä liikuntaa sinä harrastat?
21 kommenttia:
Hirvet ovat niiiiiin symppiksiä, hih...
Suunnistusperheen kasvattina; suunnistusta. Rastikansa on rastikansaa, se on fakta, vaikka nuorempana harrastin lajin vähän jo "yli". Nyt sellainen arka metsään palailu käynnissä. Lisäksi tänä keväänä olen alkanut todenteolla juoksemaan ja hölkkäämään, ihanaa kun näin aluksi kehittyy nopsaan!
Harri, just... :)
maijja, hauskaa että olet suunnistanut! Alussa tämä kehittyminen on tosiaan nopeaa ja siksi motivoivaa. Paitsi että äsken tulivat tulokset eilisistä rasteista ja mä olen suht loppupuolella, blääh... :(. Ekalla kerralla olin puolessa välissä. Taisi olla liian pitkä reitti eilen kuitenkin. Sitä on niin tyhmä, että HETI pitäisi osata ihan uusi juttu ja vielä jaksaa juostakin kovaa. Kun oppisi olemaan armollisempi itselleen... Jos tavoitteet laittaa epärealistisen korkealle, sieltä sitten tippuu kovaa. Huoh.
Suunnistus on ehkäpä uinnin lisäksi melkein ainoa oikeasti mukava "urheilu"laji. Entisessä elämässä joskus käytiin lasten kanssa iltarasteilla, tahti oli sopivan leppoisa. Mutta jos täytyisi juosta koko rata läpi, niin ei kiitos.. Pihahommat ja metässä kuleskelu on tämän hetken lajit, joita tulee harrastettua. Ei siis kovin vauhdikasta eikä kaloreita kuluttavaa..
Voi kun kuulostaa hauskalta. Minulle taas suunnistus oli koulussa se laji, jota tehtiin kun haluttiin lintsata ikävämmistä. Mutta se ei ollutkaan mitään juoksemissuunnistusta vaan rauhallista käveleskelyä metsissä :)
Juoksemisesta tulee kyllä aivan mahtava olo, varsinkin jos voi juosta metsässä/luonnossa. Minulla meni polvet niin huonoon kuntoon että fysioterapeutti kielsi. Nykyisin siis vain teen kävelylenkkejä, mikä on mukavaa sekin, mutta kuitenkin eri asia kuin juoksu.
Heinähattu, minäkään en ole ollut koskaan mikään "urheilija", vaikka olenkin harrastanut hieman uintia ja jalkapalloa seurassa, sekä juoksemista, joogaa ja pyöräilyä omiin nimiin. Arkiliikunnasta pidän myös pihatöistä, halonhakkuusta ja moottorisahaamisesta ym. Heinätöissä muistan olleen mukavaa lapsena, kun satunnaisesti pääsi maalle lomalle.
Jutta, nimenomaan tosiaan kävelyä ja juoksua metsässä tai luonnossa. En kestä isoja teitä, autoja ja ruuhkaa enkä tykkää kovasta alustasta minäkään. Täällä maalla se onkin nyt helppoa, kun pääsee suoraan ovesta luontoon.
Tuttua hommaa, vaikka olen suunnistanut tasan kaksi kertaa.
Meillä suunnistivat isä, veljet ja suurin osa siskoista.
Ja voi sitä selitystä miksi eksyin, kuinka kauan hain ja mikä meni pieleen.
Saa ainakin juosta luonnossa.
arleena, saa nähdä miten käy minun suunnistajan urani. Välillä maasto ja kartta eivät tunnu kohtaavan lainkaan. Pientä turhautumista välillä ilmassa, myönnetään...
Tuo maaston ja kartan kohtaamattomuus on varsin tuttua myös kokeneemmille suunnistajille. Sitkeästi vaan, niin kyllä se siitä aukeaa. Joskus se on helppoa ja joskus jostain käsittämättömästä syystä niin vaikeaa...
Suunnistus on mukava harrastus, se oli ainoa mieluinen liikuntamuoto kouluaikoina... :) ..vaikka aina ei oltu kartalla ollenkaan.. ;)
Sinähän voitkin syksyllä ilmoittautua hirviporukkaan ajomieheksi!
Rasteja siinä ei etsitä, kompassin mukaan vain edetään passiketjuun päin.
Täälläpäin taitaakin olla aika usein iltarasteja, ja eikös niissä ole ihan kuntoilusarjojakin?
Itse en ymmärrä paljoakaan kartoista, luotan vain että jossain vaiheessa metsästä osaa muutenkin pois.
Minulla on samanlaiset koulusuunnistuskokemukset kuin sinullakin :D En muistaakseni koskaan löytänyt yhtään rastia itse (tai löytyihän niitä, mutta eivät olleet niitä, jotka piti hakea).
Nykyään suunnistelen ainoastaan puhelinluettelon karttasivujen kanssa pyörälenkeillä. Ennen roudasin koko luetteloa mukana, mutta nyttemmin olen viisastunut ja leikannut karttasivuja irti aina tarpeen mukaan. :D
Juoksut juoksen kiltisti pururadalla enkä poikkea polulta.
Oletpas muuten saanut varsinaisen pietarinkalansaaliin. Piti ihan klikata kuva isommaksi, että löysin saaliisi ;))
Harri, kiitos taas tsemistä! :) Eiköhän tämä tästä, kun vaan osaisi ottaa iisisti...
Jantiina, hassua että monen mielestä suunnistus oli kivaa, vaikka muut lajit eivät olleet. Ehkä se oli sitten rennompaa menoa.
Mk, enpä taitaisi mennä itse metsästämään, vaikka se mielestäni onkin ok, ja onhan luomulihaa metsästä mukava syödä. Metsästä olen minäkin aina pois löytänyt, tosin nykyään on varmuuden vuoksi puhelimessa GPS sisäänrakennettuna, jos hätä tulee.
Elegia, heh :). Juu, on vielä ne kahluuhousut ostamatta, pitäis tulla "vähän" isompia saaliita ensin...
Minulla se laji on näin kesän myötä pyöräily. Maalaiskaupungissamme on kylien välillä kesäkisa; joka kylällä on omassa postilaatikossa vihko, johon saa käydessään merkitä nimensä ja kotikylänsä (omaan laatikkoon ei suoritusta tietysti saa). Käynti tulee hoitaa pyöräillen, kävellen, rullaluistimilla tai vaikka potkulaudalla, kunhan liikkuen. Miehen kanssa ollaan tälläkin viikolla tehty hirmuisia kymmenien kilometrien lenkkejä - ei kuitenkaan hampaat irvessä, vaan ihanasta auringosta nautiskellen!
Tuota suunnistusta tuli partioaikana harrastettua, ja jopa opin kartan ja kompassin käytön. Niitä tarvittiinkin, koska minuun on valmistusvaiheessa unohdettu lisätä suuntavaisto. Siis täysin. Nyttemmin menisi varmaan kompassiakin pyöritellessä sormi suuhun...
Ansku, pyöräily on tosi mukavaa ja sitä tulee kuntoiltua huomaamatta. Kiva tuo teidän kesäkisa, hyvä idea kaupungilta. Luulisi, että sitä suuntavaistoa voisi vähän kehittääkin harjoittelemalla. Mä olen luullut, että mussa ei sitä ole, mutta metsästä olen aina löytänyt hyvin pois. Kaupungeissa on vaikeampaa, en koskaan oppinut kotikaupunkini katujen nimiä tai kulkutapoja eri raitiovaunuilla.
Suunnistus on kyllä mukavaa, itsellä jää vain aina lähtemättä iltarasteille. Muuten nyt on vähän sellainen "liikunta, mitä se on" -kausi kun ei koiranpennun kanssa vielä kovasti lenkkeillä enkä sitten halua vapaa-aikana sitä enää jättää yksin kotiin lenkin ajaksi. Mutta suunnitelmat on suuret, kunhan pentu kasvaa täysikasvuiseksi, niin aletaan juosta. Pääsee huskytyttökin toteuttamaan vaistojaan ja avittamaan perässäroikkuvaa ihmistään. :)
Lotta, ymmärrän hyvin että nyt jää vähemmälle lenkit, ehtiihän sitä vielä. En muuten suosittele suunnistamista hyttysiä täynnä olevassa metsässä kahden hihnassa olevan ja eri puolelta puita ja pusikkoja kulkevan koiran kanssa... ;). Minäkin saan välillä aika hyvää vetoapua noilta kahdelta, kun juostaan :).
Tervehenkistä meininkiä! Sinulla on ihan laatumies siellä, kun noin hyviin harrastuksiin on sinut kuljettanut ;)
Rasteille menosta olen minäkin aina välillä haaveillut, mutta en ole saanut aikasiksi. Tähän asti olen selviytynyt tyydyttävästi kartan ja kompassin kanssa, mutta lisäoppi ei olisi ollenkaan pahaksi.
Onnea kalansaaliista!
Ruska, kiitoksia :). Rasteille vaan sinäkin, niitä näyttää paljon olevan ympäri Suomea! Ensi kerralla minä otan helpomman ja lyhyemmän radan ja keskityn _vain_ suunnistamiseen, en juoksemiseen.
Hei, auttasiko sinua CliC lukulasit, ne pysyvät päässä kovemmallakin vauhdilla häiritsemättä! Katso www.clicfinland.fi
Marianne, kiitos vinkistä. Homma on tosin jo ratkaistu siten, että minulla on peukalokompassissa kiinni suurennuslasi. Lisäksi tilasin vieä ns. puolilasit eli lukulasit, joissa on linssiä vain alaosassa. Ne on tarkoitettu juuri liikkumiseen, niitä en tosin ole metsässä vielä testannut, saa nähdä kumpi toimii paremmin.
Lähetä kommentti