Nyt on aika pitää lepopäivä. Urheilusta näet. Jalat ovat sen tuntuiset, että on tullut juostua ja rämmittyä metsässä, jopa pari kertaa päivässä. Vatsassa näkynee (en kai kuvittele?) pieniä vatsarenkaan hupenemisen merkkejä. Reisiin on tullut lisää lihasta. Jes :). Eli tänään keskityn työntekoon, sellainen lepopäivä.
Kun johonkin ryhdyn, ryhdyn täysillä. Teen, luen, opettelen, googlaan. Perehdytty juoksuharjoittelun saloihin ja -ohjelmiin, luettu suunnistuskirjaa, haaveiltu salaa maastojuoksutapahtumasta, suunnistuskilpailusta. On tullut tutustuttua sykemittareihin ja niiden käytön tarpeellisuuteen, eri malleihin, on ostettu yksi gepsipalikka (lisää) joka kertoo jälkeenpäin sitten, missä sitä on luuhailtu rasteja etsimässä tai miten pitkä matka on juostu. Käytetyn Polarin sykemittarin ostin kympillä Huuto.netistä. Mutta koska olen myös vähän nörtti, tekisi mieli ostaa sellainen hienompi...
Eilen olin aikuisten suunnistuskoulussa. Olipa mukavaa juosta B-rata pienessä ryhmässä opastettuna, ja varmasti opin taas jotain uutta, ainakin sain tarvittavaa kertausta (kova pää). Miten esim. on niin vaikeata katsella kunnolla ympärilleen kun rasti lähestyy... Vaihdoimme erään mukavan naisen kanssa yhteystietoja ja ajattelimme joskus käydä jonkun iltarastin yhdessä, kivaa. Olen myös käynyt aika ahkerasti lenkillä. Ehkä liikunnallisesta elämästä tulisi ihan elämäntapa? Toivottavasti, koska siitä tulee hyvä olo, kaikella tapaa.
[Lenkkeilyn iloa tosin hieman laimentaa käärmevaara. Noin viikko sitten isompaa koira puri kyy, se oli keskellä jokapäiväistä kalliopolkuamme naapurin talon takana. Onneksi koira selvisi hyvin, ehkä käärme ei osunut kunnolla, koska koira juoksi käärmeen päältä. Pikkukoira ei onneksi huomannut käärmettä, vaikka seisoimme ihan sen edessä. Toissapäivänä aurinkoisella metsätiellä oli samalla lenkillä kolme käärmettä, joista yksi kuollut. Ei kivaa.]
Kuva on kesälomalta, pikkukoiralla alkoi jo väsy painaa kalareissulla.
7 kommenttia:
Urheiluun jää 'helposti' koukkuun eli siitä tulee myös helposti elämäntapa. Rasituksen jälkeistä hyvää oloa kun haluaa aina lisää ja lisää..
Minäkin tykkään suunnistuksesta sen verran, etten kovin helposti eksy vieraissakaan metsissä sienten ja marjojen perässä samoillessani. Onkohan semmoista kuin sisäinen kompassi? Mutta kilpailijaksi minusta ei ole. En kestäisi häviämistä!!! Heh, heh! Sinulle nostan kuitenkin hattua ja kunnioitan kaikkia, jotka urheillen nostavat omaa kuntoaan.
Käärmeitä tosiaankin tänä kesänä on. Inhoan niitä sydänjuuriani myöten.
Tykkään muuten tuosta kellosta tuossa blogisi sivussa. Mistä sen olet siihen saanut?
Pitääkö paikkansa että ihminen alkaa kulkea ympyrää umpimetsässä jos ei ole käytössä karttaa eikä kompassia, on vain oman päänsä ja jalkojensa varassa. Pitää, kerrottiin radion tiedeuutissa.
Otos on kuulema kyllin kattava ja tulos oli julkaistu jossain arvovaltaisessa lehdessä. Luulisitko että sinulle käy niin? Minusta kaikki suunnistajat ovat huippuja: ihastelen. Itse eksyn missä vain. Mutta nuoruuden suunnistusmuistot väikkyvät mukavina mielessä.
Hui, käärmeitä. Toivon että ne väistäisivät kulkijoita: niin koiria kuin suunnistajia.
Ihana kuva! Meidän sesset ei varmasti noin rauhassa veneessä pysyisi...
Liikunnasta tulee tosi hyvä olo, varsinkin silloin, kun on "rääkännyt" itsensä melkein äärirajoille. Mutta hyvä se on välillä myös levätä, ettei touhu mene överiksi. :)
Ai niin! Paaaljon oooonnneeeeaaaa vaaaaan.... ;)
Harri, toivotaan ja uskotaan näin. Siltä se nyt vaikuttaa.
Lissu, sinä olet sitten aika onnekas, jos tuollainen kyky on luontaisesti. Iltarastithan eivät ole sinänsä mikään kilpailu, ja siihen voi osallistua ilman aikaakin, joten sinne vaan :). En minäkään kyllä ole mikään hyvä häviäjä, joten kaupan päälle harrastuksessa saa henkistäkin kasvua... Klikkaapa tuota kelloa hiirellä, niin pääset paikkaan, josta se on saatu.
Lastu, yhdellä vaikealla radalla huomasin (kun etsin yhtä rastia 28 min) että hei, mähän kävin jo tällä kivellä kerran. Uskon kyllä hyvinkin ympyrään kiertämisen, ainakin minulla on taipumus kiertää vasemmalle. Nuo iltarastit ovat sen verran helppoja, kun ottaa tasolleen sopivan radan, että ei siellä voi eksyä. Aina tulee vastaan joku tie, polku tai selkeä maamerkki. Harhaan saattaa joutua kylläkin eli että rastin etsimiseen menee paljon aikaa eikä tiedä ihan tarkkaan missä on, mutta varsinaisen eksymisen vaaraa ei yleensä ole. Minulla tosiaan nuoruuden suunnistusmuistot eivät ole hyviä, siksipä olen nyt iloinen tästä harrastuksesta. Ja näkemistäni yli kymmenestä käärmeestä tänä vuonna vain yksi väisti :(.
Ansku, kiitos onnitteluista :). Pidän itse tuosta kuvasta tosi paljon. Pikkukoira oli yllättävän rauhallinen veneessä, ihan paikallaan oli, vaikka muuten on varsinainen Duracell-pupu. Sinähän taisit harrastaa niitä ultrapitkiä pyöräilymatkoja ja nimi vihkoon kylillä.
Erinomaisen ansiokasta menoa sinulla, hyvä :)
Mut hei. Satuit voittamaan uuden harrastusvälineen minun tuliaisarvonnassani. Onneksi olkoon!
Ruska, kiitoksia kannustuksesta. Ai se onkin harrastusväline... Innolla odotan :).
Lähetä kommentti