klo 17.00
Teemme koirien kanssa pienen pissalenkin ennen kuin lähden suunnistamaan iltarasteille. Olen innoissani, olen sopinut uuden tuttavuuden, aikuisten suunnistuskoulussa tapaamani naisen kanssa yhteisen iltarastisuunnistuksen.
17.02
Samalla kun puhun naisen kanssa aikatauluista puhelimessa, päästän koirat "ihan hetkeksi" irti "turvallisessa" kohdassa, viljaisan pellon välissä tiellä, koska ne reuhtovat ja leikkivät kepin kanssa. Tässä ei pitäisi olla karkaamisvaaraa.
17.04
Olemme jo melkein tien päässä, ja yhtäkkiä iso koira lähtee juoksemaan täyttä vauhtia kohti metsän aukkoa, pieni koira perässään. Tiedän, nyt on joku eläin, luultavasti jänis nähty ja se on menoa. Yritän karjua perään, mutta tiedän sen turhaksi. Reaktioni tulee liian myöhään, koska keskittymiseni herpaantui puhelimessa. Menen metsään perään huutelemaan, mutta missään ei näy eikä kuulu mitään. Jonkin ajan kuluttua palaan talolle. Yleensä koirat tulevat hetken päästä itse takaisin.
17.50
Naapurin emäntä on tarjonnut kahvit ja gluteenitonta keksiä. Olen katsellut ikkunasta pellolle monta kertaa, sitä ennen huudellut pihalla ja tiellä. Otan polkupyörän ja lähden metsätielle polkemaan ja huutamaan koiria. Pian tunti karkuteillä.
19.10
Palaan hikisenä ja väsyneenä ikivanhan ja raihnaisen polkupyöräni kanssa. Kurkussa tuntuu koirien nimien huutaminen. Ei koiria.
19.55
Olen soittanut joka ilmansuuntaan tutuille ja ystäville. Ei näköhavaintoja koirista, muillakaan. Pyydän ottamaan kiinni jos tavataan. Tieto karkulaisista leviää kylillä. Mieleeni tulvii erilaisia vaihtoehtoja tapahtumista. Yritän ajatella positiivisesti.
20.35
Pakko lähteä uudestaan etsimään, hämärtää. Ilmeisesti koirat eivät tällä kertaa palaakaan itse kotiin. Varustaudun otsalampulla ja saan neronleimauksen: otan mukaan tuomarinpillin, jolla yhteen aikaan opeteltiin luoksetuloa. Talutan naapurilta lainattua hieman parempaa pyörää kaurapellon läpi toiselle metsätielle, jonne päin koirat ovat myös saattaneet mennä. Näen hitaasti ajavan auton pikkutiellämme ja arvaan, että etsijöitä on muitakin.
20.50
Ajan hiekkatietä ja puhaltelen tuomarinpillliin muutaman sekunnein välein tutulla kutsuvihellyksellä. Yritän olla ajattelematta pahinta. Sytytän otsalampun, on jo hämärää.
21.11
Jotain liikettä kuuluu ja sitten näkyy takanani hiekkatiellä - olisiko se...? Pikkukoira juoksee luokseni tietä pitkin häntää heiluttaen ja iso perässä. Rojahdan maahan istumaan ja alan itkeä valtoimenaan. Mikä helpotus! Halaan koiria ja helpottuneilta nekin näyttävät. Ne läähättävät ja näyttävät aivan nääntyneiltä.
21.15 Lähdemme kotiin päin, kun huomaan, että vanhempi koira ei lähestulkoon pysty kävelemään. On kuin sen takajalat olisivat halvaantuneet, takapää heiluu omituisesti puolelta toiselle. Koirat läähättävät edelleen käsittämättömän tiheästi. Tutkin koiran, en löydä vammoja eikä mikään kohta näyttäisi aristavan. Soitan taas tutulle isännälle, kerron koirien löytymisestä ja pyydän häntä hakemaan meidät autolla, ei ole vanhemmasta koirasta kävelijäksi. Hiekkatielle joutuu kiertämään kaukaa, ja istumme tiellä odottamassa. Onneksi iso koira tovin päästä pystyy hieman jo kävelemään.
22.15
Vihdoin kotona. Koirat olivat karkuteillä yli viisi tuntia. Ne juovat pihalle päästyään litrakaupalla. Pikkukoiralla näyttää olevan vielä hieman virtaa, isompi on aivan uupunut. Ne syövät ahneesti.
Minä olen kiitollinen. Ja onnellinen siitä, että minulla oli keino, jolla auttaa eksyneet koirat luokseni: äänekäs pilli. Suosittelen sen opettamista koiralle, koska kutsuhuuto ei koskaan kanna yhtä kauas. Pillin avulla eksyneet koirat löysivät minut.
Kiitollinen siitä, että koirat selvisivät reissustaan ilmeisesti vammoitta. Kiitollinen siitä, että jotkin kyläläiset lähtivät ihan itse etsimään koiria, soittivat tuttavilleen, auttoivat. En tiennytkään, että olen näin osallinen tätä yhteisöä, että meistä välitetään.
00.15
Kaivan (ehkä) viimeisen hirvikärpäsen hiuksistani. Nyt nekin tuntuvat pieneltä vaivalta, vaikka vastenmielisiä ovatkin. Toissapäivänä kaivoin niitä päästäni yli parikymmentä... so what. Koirat nukkuvat syvää unta ja minun mieleni on rauhaisa. Kiitos.
22 kommenttia:
No,onpa ollut reissu.Eräänlainen suunnistus reissu tuokin.Aina ei kaikki mene suunnitelmien mukaan.Onneksi loppu hyvin,kaikki hyvin.
No huh.. olipa seikkailu!
Toivottavasti kaveruksilla oli ikimuistettava ilta ja toipuvat kokemuksistaan (ja vielä kun muistaisivat ensikerralla vähän hillitä menoa).
Hienoa, että muukin väki otti asian omakseen.
Sen verran jaksan uskoa ihmisiin jopa täällä kaupungissa, että uskon itsekin saavani apua ja tukea jos oikeasti sitä tarvitsen.
Minäkin ajattelin sanoa: Loppu hyvin, kaikki hyvin! Eläin on vaistoillaan elävä. Kun hajukutsu tulee, silloin mennään eikä meinata. Hirvikärpäsillä toivoisi olevan samanlainen vietti: lentää hirvien ei ihmisten perään!
Voi mikä ilta, kaikki suunnitelmat uusiksi. Onneksi sinulla oli tuo pilli. Ja tuli myös jotenkin lämmin ja mukava tunne siitä, että sinulla oli siinä ihmisiä ympärillä, jotka alkoivat auttaa, tunne ettei ole yksin. Toiset välittävät.
Niin kaunis tuo kuva, kaikki nuo väsähtävät luonnonkukkaset viljapeltojen reunoilla ovat nyt minusta jotenkin kauneimmillaan. Pitäisi kerätä niitä talteen.
Luin sydän väpättäen, vaikka luotinkin onnelliseen päätökseen. Silitykset karvaturreillesi!
VOI!! Lukiessani palasi parin kuukauden takainen päivä mieleeni ja kyyneleet sain silmiini. Meille tuli pentu, valkoinen paimenkoira, alkukesästä. Kolmivuotias pitkäjarvainen sakemannimme pääsi yksikseen ison pojan kanssa metsälenkille. Samoin kuin aina päästi hänkin turvallisella metsäpolulla koiran irti. Liekä hetkeksi herpaantunut valppaus kanssa....raps ja viuh. Jänis loikki karkuun ihan siitä läheltä ja koirapilliin puhaltaminen ei siinä enää pysäyttänyt, ei huudot ei mitkään. Itkien etsittiin ja huhuiltiin ja haravoitiin tuttua metsäsaareketta ristiin rastiin. Klomen tunnin päästä palasi häntä heiluen, väsyneenä juoksemisesta, kieli lurpallaan rakkaamme takaisin. Itkettiin ilosta kaikki. Kiitoksen nostin korkeuksiin, että oli varjelusta koiralla matkassa!!
Voi mikä seikkailu! Ihan sydän väpättäen luin tuota. Onneksi seikkailu päättyi hyvin ja karvakaverit ovat tallessa ja suht. hyvävointisia. Tuli sitten "vähän" erilaiset iltarastit.
Hui että, ihan sydämestä otti kun tuota luin. Muru on karannut pari kertaa ja toisella kerralla jäi auton alle. Onneksi selvisi siitä tikeillä, mutta voi sitä pelkoa ja huolta. Onneksi teillä kävi hyvin. Onko vanhempi koira jo ihan toipunut karkuretkestä?
PikkuBertta, asiassa oli tosiaan ainakin se hyvä puoli, että tuli samalla kuntoiltua...
Helinä, riistavietti on niin vahva vietti, että eiväthän nuo puupäät mitään opi, näin pahoin pelkään. Ja laumassa tyhmyys tiivistyy... Mukavalta tosiaan tuntui auttamishalu.
Lissu, sanos muuta!
Himalainen, aivan. Kiitos kuvakommentista. Syksy on kaunista aikaa.
Palaga, silitykset välitetty :).
Tinttarus, onneksi kaikki päättyi teilläkin hyvin.
Akka, kieltämättä sydän oli kovilla eilen. Kaikki hyvin onneksi.
Jutta, vanhempi koira näyttää voivan ok, tosin on uupunut edelleen. Kauheata, että Muru jäi auton alle, onneksi tikeillä selvisitte, aika säkä. Nämä hölmöt eivät osaa varoa autoja yhtään, usein juoksevat autoa kohti, että "kivaa, joku tulee!", luottavat että auto pysähtyy. Siksikin olin niin huolissani, vaikka isoja teitä ei ole ihan lähellä, mutta kauankos se kestää kun hyväkuntoiset koirat juoksevat muutaman kilometrin isolle tielle. Nyt kaikki hyvin siis. Sääli vain, eivät saa kyllä olla enää irti, ja täällä olisi niin hienot paikat pitää vapaana.
Senkin koirat! Oli helppo aistia tekstin kautta ahdistuksesi, ehkä siksi että näistä omistani tämä 11-vuotias harrasti nuorempana harjoittelua ilmeisesti Hirvikuningatar-kisaan... Useimmiten sentään se haukkui koko ajan hirvestäessään, joten se helpotti vähän, joskin kiukutti kahta enemmän. Sen sijaan nyt jo edesmennyt mudi oli kerran, sen ensimmäisen ja viimeisen, oikeasti eksyksissä, ja siinä oli mukana kaikki synkät elementit huolen lisäksi; pimeys, sade, vilkasliikenteinen tie - ja hirvikärpäset! Onnellisesti päättyi sekin seikkailu. Ja tämä pian 4-vuotias kokeili peurastusta vain Tasan Yhden Kerran - minulle kertakaikkiaan oli jo riittänyt huoli ja pelko metsässä rellestävien koirien puolesta!
Onneksi pellon pientareellakin kaikki päättyi lopulta hyvin. Toivotaan, ettei toistu!
Huh mikä seikkailu!
Voi mieletön, miten hurja ilta sinulla on ollut. Uskon, että osaan kuvitella tuntemuksiasi ja ajatuksiasi. Sen verran on poikakoiruus seikkaillut, että tiedän millainen on epätietoisuus, näenkö rakasta ystävää enää kunnossa. Siksi otin kesämökinkin mieluusti saaresta, että tietää jotkut rajat, jos koiraa ei näy.
Ensin järkytti postauksesi lukeminen, mutta nyt hymyilyttää, kun kaikki sittenkin päättyi hyvin :)
Olipa jännittävä tarina, tarinan edetessä aloin minäkin huolestua, ajattelin mitähän on sattunut.
Onneksi loppu päättyi hyvin. Toivottavasti koirat ovat kunnossa.
Hui, kylläpä karvakorvat seikkailun järjestivät.. Ihanaa, että löytyivät ja kaikki on hyvin!
Ihanaa, että koiruuksien seikkailu päättyi väsyneesti...mutta onnellisesti! Kyllä tuollaiset tempaukset on omassakin pumpussa lyöneet joskus pari ylimääräistä volttia. Se on kamala tunne, kun mielikuvitus keksii jo vaikka mitä...! Siinä ei ole pillitkään auttaneet, kun joku sopiva haju koiran kirsuun lennähtää. Pilli on kyllä ehdoton MUST (aktiivisen) koiran kanssa! Pieni vaiva opettaa, mutta suuri hyöty käytännössä - suosittelen kaikille.
Hellyyttä ja rapsutuksia koiruleille!
Ihana tuo edellisen postauksen video :)
Se isompi ketale ei eksy. Kyllä se kulmansa tuntee.
Kuu on pahimmoillaan ollut retkellään noin 6 h, ei koskaan yksin, aina toisen porosen seurassa. Joten jonkin aikaa voit kokeilla sitä, että pikkuinen on irti, luulisin jotta yksi herttainen Mustiainen siellä metästystä johtaa. Hankala kävely johtunee toivonmukaan siittä, kun kintut on niin maitohapoilla. Jos, niin moinen kävelyvaiva jo viimeistään huomenna on jo ihan historiaa.
Kaikki sympatiani!
Olipas seikkailu, kaikille, sekä sulle että koirille. Mitähän niille ehti tapahtua karkureissun aikana... Onneksi keksit noin hyvä konstin saada ne tulemaan luoksesi. Toivottavasti isompi koiruus parantelee kinttunsa. Ai niin, nyt muistaessani linkitän sut, että muistan vierailla useammin.
Hiutale, hankalia juttuhan nämä ovat. Vanhempi ei nuorena harrastanut tuota lainkaan, parivuotiaana yritti mutta pistin kovat rajat, mutta nyt kun niitä on kaksi, tuntuu aika vaikealta pysäyttää. Onneksi teillekään ei käynyt aikoinaan kuinkaan. Minä näitä nyt pidän kyllä aika visusti kiinni, todella sääli kyllä.
Kati, aivan :(.
Ruska, tiedän että tiedät tunteeni. Saari olisi hyvä paikka!
Arleena, Heinähattu, kaikki onneksi on hyvin nyt :).
Marielisa, kiva kun kommentoit. Pilli tosiaan on hyvä, mutta ei toimi aina...
Tuija, valitettavasti tuo pikkuinen on ihan yhtä, jollei enemmänkin riistaviettinen :(. On kokeiltu niin, että isompi on kiinni ja pikkuinen irti, mutta lähtee se pikkuinen yksinkin menemään, tosin on tullut aika pian takaisin. Maitohapoilla isompi oli, mutta edelleen omituisen väsynyt. Tosin alkanut juoksukin voi väsyttää. Ennen eivät olekaan eksyneet, mutta saattaa sellaistakin joskus tapahtua kuulemma ihan tutuissakin metsissä, jos täysillä painaa elukan perässä "katsomatta" missä menee. Näin uskon tällä kertaa käyneen.
Hanni, kiitos ja käyhän toki useammin :).
Voi mikä tarina, onneksi koirille ei tapahtunut mitään. Voin hyvin kuvitella huolen tuossa tilanteessa. Meillä lähti kerran vanhempieni koira mökin lähimetsästä auton perään kun isäni lähti kauppaan (tai näin on päätelty, itse en ollut edes paikalla silloin). Olivat odottaneet ja käyneet huutelemassa koiraa pitkin päivää. Illalla sitten soittaneet poliisille, ja kuulleet että kuvauksen mukainen koira on otettu kiinni ja viety hoitolaan. Onni onnettomuudessa, kiinni oli otettu isolta tieltä - onneksi oli ollut joku fiksu autoilija. Ja tie on Helsinkiin menevä tie Lempäälän ja Valkeakosken välillä, onneksi noin viikkoa aiemmin oli auennut uusi moottoritie, joten liikenne oli hiljaisempaa kuin aiemmin.
Mikä seikkailu. =)
Huh, olipas se karkureissu :/ Onneksi oli onnellinen loppu.
Tähän karkureissuun ja tunnelmiin oli helppo eläytyä.
Toivottavasti iso musta oli vain väsynyt ja kunnossa jo!
Lähetä kommentti