Helsinki, vanha kotikaupunki. Kaaos, josta pakenin. Työpaikka, joka varasti voimani. Väärä paikka, väärä elämä, silloin.
Nyt täällä taas, pitkästä aikaa. Jään bussista Kurvissa, kävelen kohti Hakaniemeä ja keskustaa. Kalliossa vietin yli kymmenen vuotta. Kärsin. Etsin. Toivoin. Juhlin. Raadoin.
Miten kaupunki näyttääkin nyt kauniilta, vaikka on marraskuun harmaus?! Vanhat talot, autiot näyteikkunat, joissa laskukoneet keräävät pölyä hylättynä. Puut, vanhat ja korkeat. Ihmisvilinä tai liikenne ei ahdista, vaan tunnen sykkeen, liikkeen, mahdollisuuksien värinän.
Mikä loistava monipuolisuus, sekamelska. Intialaisessa ruokakaupassa käy kuhina, tummat ihmiset puhuvat vierasta kieltä, se soljuu niin kauniisti. Tuntemattomia kalalajeja pakastimessa, eksoottisia kasviksia - kunpa tuntisin ne, haluaisin maistaa! Bussissa päiväkotilapset kiljuvat matkalla jäähalliin, sulassa sovussa mustat ja valkoiset.
Silvopleessä kasvisruokaa, näyttelijöitä ja muita kuuluisia pöydissä. Tunnen olevani ihan suurkaupungissa. Tapettitalossa selaan kaikki paperitapetit läpi, tilaan näytteitä. Hakaniemen hallissa siirtyy ajassa taaksepäin.
Vaikka ihmisillä on kiire ja vakava ilme, minä kuljen hitaasti, onnellisen hullun virne kasvoillani. Pysähtelen ja valokuvaan. Käyn näyttelyssä. Täällä on samanhenkisiä sieluja, paikkaansa etsiviä levottomia opiskelijoita, boheemeja hippejä, vihreitä haaveilijoita, itsenäisiä epäilijöitä. Maalla olen henkisesti aika yksin, niinhän se vain on, ja vieraalla paikkakunnalla. Kummallinen ajatus nousee mieleen: voisin asua täällä. Mitä! Ja ymmärrän: omassa mielessä se rauha ja onni on, ei ympäristössä. Päätän tulla käymään Helsingissä useammin. Maalla haluan asua (tosin ei minulla edes olisi varaa muuttaa pääkaupunkiseudulle, tällä elämäntavalla).
Ostoksilla: goji-marja, chlorella, maca, raakakaakao, hampunsiemen, kurpitsansiemen, ekodödö, ekoshampoo, kookosöljy, erilaiset pähkinät, ruususuola, kuivattuja marjajauheita, yrttiteetä, yrttejä...
Uupuneena koko päivän kävelyn jälkeen takaisin äidin luo. Äiti on lämmin, äiti on ihana. Ollaan vaan, yhdessä.
Päivän pieni ilo: Detox-oireet alkavat vihdoin helpottaa. Enimmäkseen raaka- ja superruokaan siirtymiseni aiheuttaa elimistön puhdistumisen, jossa kuona-aineet lähtevät liikkeelle. Tuloksena on päänsärkyä, unettomuutta, suolisto-oireita ("jatkuva" kakkahätä, välillä ripulia), turvotusta, pahoinvointia, sekavaa oloa, nälän tunnetta, heikkoutta. Nyt tuntuu onneksi jo aika hyvältä.
Muistathan arvonnan.
35 kommenttia:
Jännä miten näyttää ihan minunkin kotikaupungilta, ainakin nuo talot, vaikkei olla siellä päinkään :D
Ruohonjuuri ja muut ihanuudet täältä kyllä puuttuu tyystin :(
Aivan upeita kuvia, mahtavat värit. Jotenkin nuo rakennukset ja se miten olet ne kuvannut, saa tuntemaan itsensä pieneksi.
Minä olen käynyt Helsingissä vain käymässä, varmasti ihan eri kokemus asua siellä. Kauheastihan siellä on kaikkea enemmän kuin täällä.
Sun hyvä olotilasi varmaan johtui siitä, ettei sulla ollut liian kiire vaan ehdit katsella ympärillesi etkä joutunut ryntäämään kamalalla kiireellä kotiin tai muualle.
Minusta Helsinki on myös todella kaunis kaupunki. Harkinnassa paluu.
Minna
Päivi, sittenhän teillä on kauniita paikkoja kaupungissanne. Toki minä kuvaan valikoituja taloja...
Jutta, kiitos. Totta, minäkin tunnen itseni pieneksi VANHOJEN talojen ja puiden seurassa. Siinä on jotain rauhoittavaa. Tosi harvoin sitä pääkaupunkiseudulla asuessa tuli käytyä missään ja nautittua niistä mahdollisuuksista. Ihan höhlää. Joko ei vain saanut aikaiseksi tai sitten oli niin poikki työn jälkeen, ettei kotiin päästyään enää kyennyt lähtemään mihinkään.
Minna, ihan totta, siitähän se johtui. En ollut kiireessä työmatkalla, vaan tunsin itseni ihan turistiksi, kuin joku Liisa Ihmemaassa :). Helsingissä on myös paljon rumaa, tosin riippuu tietysti katsojasta. Itse pidän vanhoista taloista, uusi ei yleensä kiinnosta.
Kallio minulle tuttu parilta ensimmäiseltä opiskeluvuodelta. Mutta ajassa pitää palata kaus 1970-luvun alkuun. Minusta ihan tuntuu, että olen katsonut noita samoja taloja jossakin Hämeentien ja Pengerkadun tuntumassa noustessani Torkkelinmäelle. Jalkaisin aina kuljin Kalliosta yliopistolle.
Nykyisin käyn Helsingissä pelkästään asian perästä. Ei aikaakaan, kun jo huomaan tutkivani aikatauluja, jotta pääsisin pois hyörinästä.
Mutta joskus voisinkin itse asiassa tehdä asiaa vaikka tuonne Hakaniemen halliin. Ennen vanhaan hallin yläkerrassa myytiin vanhojen naisten vaaleanpunaisia raappahousuja. Mahtaakohan vielä olla valikoimassa?
Piri, juuri tuolta ne kuvat olivat :). Raappahousuja en nähnyt (en tosin etsinytkään), mutta sellainen vanhempi naisihminen siellä istui ja myi "kotitakkeja" ja kaikenlaista vanhanaikaisen näköistä. Olikohan sama joka neuloi. On siellä kuitenkin kaikenlaista kivaa.
Kaupungin syke antaa virtaa, virkistää ja kotiinpaluu tuntuu taas mukavalta.
Heippa,
kaunis on kallio kun sitä sillä silmällä katselee :)
Kerro lisää tuosta puhdistamiskuurista pliis. Onko sinulla joku tietty oikein ohjelma siihen? Itsellä menossa "valkoiset jauhot ja sokerit pois", kun on niin nuutunut olo. Raakaravintoa vetelenkin päivittäin aina puolet kaikesta.
Arleena, sinä sen tiivistit oivasti!
Johanna, melkein kaikesta saa kaunista, kun vain katsoo, vai mitä? Mitään ohjelmaa tai ainetta minulla ei ole. En ole edes muuttanut ruokavaliota paljon, eli juuri mitään (paitsi kahvi välillä) ei ole jäänyt pois, mutta lisää on tullut iso määrä hedelmiä, kasviksia, salaatteja, juureksia, pähkinöitä ja marjoja, sekä pieniä määriä noita "superfood"-aineksia. Ilmeisesti se kuitenkin on niin iso muutos elimistölle, että tulee reaktioita. En oikein usko mihinkään puhdistuskuureihin, siis mihinkään puhdistusvalmisteeseen. Ravinto on paras lähde ravinteisiin. Joku ohjelma/ohjeet ehkä olisi (ollut) hyvä, voi olla että siirtymä oli liian nopea. Minullahan ilmeni noin 5-6 vuotta sitten ihan ihmeellisiä oireita, joihin ei löytynyt lääketieteestä mitään syytä. Hoidin sitten sitä hiivasyndrooman ravintosuosituksilla, ja johan helpotti. Vehnä on kaikkein pahin. Olen myös maidon proteiinille selvästi yliherkkä, samoin käyneille tuotteille, sekä leivinhiivalle. Purkkeihin säilötyt ruoat, kuten tonnikala, aiheuttaa myös oireita. Valkoisen sokerin olen jättänyt myös pois vuosia sitten (paitsi karkeista joskus tai suklaasta...). Aika paskamaista, kun aina ei edes tiedä, mistä oireet johtuvat. Taidan laittaa tästä jonkun postauksen myöhemmin erikseen, ravinnosta.
Kiitos kun pääsin kanssasi kävelyretkelle. Helsinki näytti monimuotoiset, kiinnostavat kasvonsa.
Minulle oli aikoinaan (vuonna 1965) shokki tulla Kuopiosta Helsinkiin opiskelemaan. Asuin Töölössä. 'Kotikaupunkina' Helsinki on ollut sittemmin vuosikymmeniä, mutten koskaan kotiutunut sinne. Luulen että syynä on... niin, en tiedä. Asennevammako?
Mutta vanhat talot. Niissä on todella joukossa helmiä. Annoit minulle silmät.
Minusta tuntuu, etten ole kotonani oikein missään, kaipaan ja kaihoan. Jäin tänne opiskelupaikkakunnalleni, Tampereelle, enkä ole 20 vuodessa kotiutunut. Satakuntalainen matala maisema merenrantoineen ja peltoineen on minun maisemaani ja sinne kuvittelin palaavani. Mutta kaipasin aikoinani sielläkin... Olen miettinyt, onko evakkolapsuuden kokeneella isälläni vaikutusta, kuulemma trauma periytyy seuraaviinkiin sukupolviin. Kuitenkin ajattelen tätä kiitollisena. Levottomuus ajaa ratkaisuihin, joihin ei muuten ehkä ryhtyisi. Meillä oli 1,5 vuoden maaseutukokeilu ympärivuotisen mökin muodossa, mutta minä ahdistuin. Kaipaan nähdä (tuntemattomia) ihmisiä siten, ettei tarvi silti olla tekemisissä sen ihmeemmin. Tykkään esim. istua kahvilassa tai torilla ja seurata ohikulkevia. P.S. Minä rakastuin Helsinkiin elokuussa miehen kanssa. Olin ihan huumaantunut. Aiemmin se ei ole säväyttänyt. Nyt olimme kiireettä ja ihan kaksin, nukuimme yön Punavuoressa vanhassa talossa.
P.S. Ihanat kuvat. Kiitos!!
Kiitos tästä kierrroksesta Helsingissä. Hyviä kuvia, kauniita kuvakulmia!
Oi miten ihania kuvia rakkaasta entisestä kotikaupungista! Tuli ihan kauhea ikävä näitä katsellessa....
Olipa nautinto käydä näin Helsingissä, kiitos! Ikäni maalla asuneena kaipaan aika ajoin pääkaupunkiin. Vain niin pitkä matka täältä.
Lastu, taas niin ihasti kommentoit, kiitos. Minäkin olen asunut myös Töölössä joitain aikoja, kaunista sielläkin. Minä en ole oikein mistään kotoisin, en koskaan tuntenut oloani stadilaiseksi tai pääkaupunkiseutulaiseksi. Olen asunut Hesassa, Vantaalla ja (onneksi vain) lyhyen pätkän Espoossa.
Katja, kiitos. Tunnistan tuon juurettomuuden. "Ei vierauteni koti ole täällä", kuten Heidi Liehu kirjoitti runossaan. Tämä minun vanha pieni taloni maalla on ensimmäinen paikka, jossa tunnen olevani kotona. Hassua, ihan vieraalla paikkakunnalla. Tässä talossa vain on niin suuri, hieno henki. Jollain tavalla vierauden tunne itsessäni on vanhemmiten vähän vähentynyt, hyvä niin.
Linnea, Yaelian, Rita, kiitän. Ehkä Helsingissä juuri tuolloin viehätti "mahdollisuudet". Kun siellä asuu vakituisesti, ei se enää tunnukaan niin ihmeelliseltä.
Käsittämätön kuvapläjäys! Olet osannut poimia Helsingistä ne kauniit puolet...Mielettömän upeat värit tuossa laiva ja omenapuut -kuvassa! Ja ah, tuota teekauppaa...
Hanna, kauniisti sanottu, kiitos :).
Hieno kuvakertomus! Joskus pitäisi piipahtaa pääkaupungissa Siskon luona, siellä on mukava käydä lyhyesti mutta ytimekkäästi.... Ja harvoin :-D
Kiitos minunkin puolestani tästä kierroksesta vanhoilla kotikulmilla - vaikka nyt ollaankin täällä peltoaukeilla, aivan muualla ja maalla.
Vau, mitä kuvia! Monta paikkaa, joissa haluaisin käydä! Tekstisi on kiinnostavaa. Toivottavasti kehosi löytää tasapainon pian.
Maahiska, suosittelen! Ja eihän mullakaan ollut kuin vuosi väliä...
Tienpäällä, sinullakin taustaa sieltä ja nyt maalla. On meitä varmasti monta.
Katilein, sinne vain visiitille :). Nyt olo on lähes normaali ja hyvä, välillä pientä päänsäryn poikasta, joka tosin menee ohi aika nopeasti. Energiaa on tullut näköjään lisää, raivaan ja siivoilen ja puran laatikoita ja... :).
Olet saanut Helsingin kaupunkia näyttämään suurelta metropolilta!
Jäkälä kasvaa tuossa kalliolla suurina lautasina. Poimin yksinkertaisesti yhden pienen jäkälä-ympyrän ja laitoin sen piirakkavuokaan... märkäähän se on ja tuoksu tuli kaupan päälle!
Hyvää sunnuntaipäivää sinulle!
Kristina
Ihania, värikylläisiä kuvia. Minustakin on ihanaa kuvata Helsingissä, sen verran harvoin siellä pääsee käymään nykyään. Kaikki se historia ja meren läheisyys, kaunis tuulinen kaupunki.
Hesassa on niin monenmoista seinää, ikkunaa, kuppilaa ja kulkijaa... Kiehtovia kuvia! Siellä on kiva aina piipahtaa, mutta en jaksaisi joka päivä sitä hulinaa. Tuo ruoka-asia on mielenkiintoinen. Olen myös joutunut jättämään pois hiivat, vehnäjauhot, sokerit yms. mahaoireiden takia. Nykyruoka on niin pitkälle jalostettua, että ei ihme, että niistä tulee kaikenlaisia oireita, samoin kuin puhdistautuessa uuden ruokavalion myötä.
Kiitos kauniista kuvista! Melkein kuin olisi itse paikan päällä! :) Aikojen alussa kävin Helsingissä useammin, nykyään tosi harvoin... Rakastan kaupungin sykettä, sen erilaisia ihmisiä ja upeita rakennuksia, mutta asuinpaikkani on ehdottomasti maalla!
Olisi mukava lukea enemmänkin ruokavaliostasi ja saada vinkkejä! Olen todennut itsekin miten huono ja vetämätön olo "pullamössöruuasta" tulee. En usko ihmedieetteihin tai -menetelmiin, mutta terveesti valikoiden.. Vuosia sitten olin nielurisojen poiston takia nesteruualla ja terveellisellä sellaisella, silloin oli erityisen tarmokas ja hyvä olo!
Näistä tuli se kaupungin tunnelma, jota maalla välillä aina kaipaa.
Tsemppaan itseni nykyään työmatkoille, sillä että samalla saan kulkea kuin lapset ja ihmetellä ihan kaikkea kaupungissa, just tuo onnellinen virne kasvoilla. Kaupunki virkistää, sopivina annoksina. Ja jopa tulee tuo hassu tunne, että voisin asuakin täällä, mutta tiedän, että sen pitäisi silloin olla kuitenkin täysin vapaaehtoista asumista. Työtä niin vähän, että voisin kulkea silmät auki. Toisaalta, samahan täällä maallakin on, jos on liian kiire, ei näe ympärillä olevaa. Pitää uskaltaa luopua ja uskaltaa valita sitä itselle tärkeintä, niin se ehkä on, missä ikinä sitten asuukin.
Upeita kuvia. Täytyi katsella oikein useampaan otteeseen, että onko tässä se sama Helsinki, jonka itse olen nähnyt. Tosin omat Helsingin "keikkani" olen kaikki tehnyt teini-iässä, luultavasti nyt aikuisempana saisi paikasta niin paljon enemmän irti.
Onhan se vaan kumma, ettei saa aikaiseksi lähteä sinne asti. Ei, vaikka Hämeenlinnassa jo pyörin muutaman viikon välein. Jospa näiden kuvien innoittamana vielä otan itseäni niskasta kiinni!
Kris, jäkälähän on ihanaa, ja sammaleet.
Mirja, ja kamera kädessä kuljeskelu ja kuvailu on jotenkin niin terapeuttistakin, mukavaa.
Trina, minulle tulee enimmäkseen iho-oireita ja paljon muitakin, mutta ei yleensä vatsaoireita, kuten useimmilla. Kyllä tällainen yksinkertainen luonnollinen ravinto vaan tuntuu hyvältä.
Jantiina, kiitos. Palaan tähän ruoka-asiaan vielä. Asiantuntijahan en varmasti ole, mutta voin kertoa omista kokemuksistani.
Himalainen, viisaasti sanottu, juuri noin.
Ansku, no, kuvanihan ovat oikeastaan Kalliosta enimmäkseen, ja esim. Hesan vanhasta keskustasta ei ole kuvia lainkaan. Toisella kertaa sitten. Minä kyllä ajattelin käydä siellä nyt useammin, seikkailumielellä, kameran kanssa. Ja tietysti tapaamassa sukulaisia ja ystäviä.
Kylläpä Helsinki näyttää kauniilta, mielenkiintoiselta ja jopa eksoottiselta. Sitä sokeutuu kun tallustaa täällä päivästä toiseen ja vuodesta toiseen, mutta niin se taitaa käydä kaikkialla.
Piti kommentoida tätä juttua jo aikaa sitten...
niin, tuli ihan vahvoja samaistumisen tunteita kanssasi :-) Olen hkistä alunperin ja alkuun ainakin kun oltiin muutettu tänne maaseudulle, aina cityreissun jälkeen tuli just ristiriitaisia tunteita. Enää en kaipaa asuvani kaupungissa, turistina tosiaan voi nauttia kaupunkiherkuista erisilmin ja pääsee sitten kotiin rauhoittumaan.
Kylläpä olet taas saanut kamerallasi ikuistettua "kappaleen kauneinta suomea".
Aivan upeita kuvia.
Nuo kerjäläiset ja sit tuo vanhus,vai liekkö "laitapuolenkulkija".Nekin on tätä päivää suomessa...vaikka hyvinvointi valtiossa eletäänkin.
Minulle Helsinki on kyllä koti, vaikka useammassa paikassa olen asunutkin. En ole täältä lähtöisin, ja ennen Lappeenrannassa opiskelua asuin Kirkkonummella 12 vuotta. Silti tänne, pääkaupunkiseudulle palaaminen ja Helsinkiin muuto tuntui vaan niin oikealta, ja tuntuu edelleen vuoden jälkeen.
Nuorena aikuisena kuitenkin lähes yhtä tärkeä koti on edelleen vanhempieni omakotitalo. Sinne menen edelleen kuin omaan kotiini, ilmoittamatta, koska tahansa. Se toimii tapaamispaikkana meidän neljän lapsen ja vanhempiemme välillä. Ilmeisesti siskoni tuntevat melko samoin, sillä lähes poikkeuksetta siellä tapaa aina vähintäänkin yhden siskon. Kauhulla odotan sitä päivää kun vanhempani muuttavat pienempään asuntoon, joka ei ole enää minulle koti.
Rakastan kotikaupunkiani, paljasjalkainen helsinkiläinen kun olen. Ja asunkin betonilähiössä. Ihmisillä on kiire, ja tungos useinkin ahdistaa, mutta silti tämä kaupunki on ihana. Tarpeeksi pieni, mutta tarpeeksi iso, jotta ei välttämättä törmää tuttuihin ja saa kulkea rauhassa omine ajatuksineen.
Elämänmakuisia kuvia!
Olen asunut koko ikäni Helsingissä. Se on ollut kotini ja linnani.
Muttamutta, mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen alkanut kaivata tilaa hengittää, puita ympärilleni, omaa pihaa, omenapuita, marjapensaita.
Saa nähdä minne elämä minut vie tai minne minä vien elämäni.
Tämä juttu pisti minut miettiääksi.
Lähetä kommentti