keskiviikko, 9. joulukuuta 2009
Ei oikein tiedä
Ei oikein tiedä, missä menee. Pirstaloituneet fiilikset; intoa, hyvää oloa, surua, turtumista ja eskapismia. Kaikkea ihan sekaisin.
Taas tauon jälkeen käynyt koirien kanssa juoksulenkeillä. Ne nauravat ja nauttivat, tulee siitä hyvä olo. Vanhempikin jaksaa taas juosta hyvin, onkohan raakaruoka ja pellavansiemenöljy auttanut. Lenkin jälkeen teen vihersmoothieta, kuuntelen ihanaa Anna Puuta (uskomaton esikoislevy, suosittelen!) ja olen ihan high! Ja olen innostunut kovin "paljasjalkajuoksusta" tai siis luonnollisesta tavasta juosta. Tilasin "paljasjalkakengät" talvikäyttöön, vaikka ei todellakaan olisi rahaa.
Väsään uutta juttua neljättä iltaa peräkkäin, pitkästä aikaa innostuneena, vähän kuin flow-tilassa. Oikeat työt eivät innosta. Mitä sitä oikein elämällään tekisi. Mätkyjä tuli kolme tonnia, kiitti vaan. Bankrotti on tosiasia. Ehkä silläkin on tarkoituksensa?
Naapurin emännän kanssa käytiin paikallisen huoltoaseman pienen piirin asiakaspikkujouluissa ja karaokessa. Puolityhjää. Juuri kukaan ei laula, paitsi pari hyvää tangomiestä. Pakotan itseni, kamalaa selvinpäin (sydän sanoo tumps tumps ja pyörryttää), laulan kaksi laulua. En ole niitä koskaan laulanut, koska kappalevalikoima on huono. Laulan huonosti. Oli vähän kestämistä, olen tottunut laulamaan suht hyvin. Nyt ihan ruosteessa ja väärät biisit. Tämäkin sitten vaan on osa minua, otettava minäkuvaan. Pitää harjoitella olemaan ei-niin-hyvä. Tehdä vaan silti.
Ihmissuhteessa oudossa tilassa, ihan kesken ja seis. Surullista. Enkö minä vaan osaa. Jotain vikaa minussa? Vähän haikeana luen ihanien naisten blogeja perheistä, lapsista, vilinästä, rakkaudesta. Onneksi minulla on koirat, en ole yksin ja niiden kanssa minulla menee hyvin (ei ole aina mennyt ison kanssa, joten osaan arvostaa).
Moni asia on muuttunut ja muuttuu, hyvään suuntaan. Jotkut eivät ole muuttuneet, vaikka pitäisi. Mutta tiedän, että mitään ei tapahdu pakosta. Yrittää löytää polkuja, jotka vievät pakottomasti valoon.
Päivän pieni ilo: Tänään on taas työväenopiston ompelukerho! Se on minulle tärkeä askel haluamaani suuntaan. Olen tehnyt siellä salaisia juttuja :).
Muistakaahan, että arvonta on vielä voimassa jonkin aikaa, ei enää kauan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
LinkWithin
20 kommenttia:
Sanaton... vaikka haluisin sanoa jotakin.. ei kuitenkaan mitään tyhjiä sanoja... tulee outo fiilis sun kirjoituksesta, mietitkö liikaa? vai voiko miettiä asioita liikaa... en tiedä. Minulla oli viimeinen sairauslomapäivä maanantaina, jo parantuneen sikainfluenssan "pakkolomaa". Istuin kotona, oli hiljaista, paitsi nyt koirien kuorsausta kuului, ja yks kaks tuntui siltä että en pysty enää, en jaksa enää...Kuitenkin se tunne meni ohi muutamassa tunnissa, pakotin itseäni ulos koirien kanssa ja illalla oli tosihyvä olo...
kevyt, huoleton...
Nyt on ihan tavallinen olo, pakotan itseäni tekemään kaikennäköistä, arkipäiväisiä asioita... vaikka ehkä haluaisin oikeasti tehdä jotakin muuta...
Kummallista...
Kristina
Tuo kuva on kaunis, katselin sitä pitkään. Koirat näyttävät siinä turvallisilta ystäviltä. Sitä ne ovatkin huomaan, kun luen postaustasi.
Kyläyhteisö on turvallinen, siellä on helppo etsityä muiden seuraan, kun tuntee itsensä yksinäiseksi.
Minä laulan karaokea kotonani yksinään ja kovaa. Se rentouttaa kummasti mieltäni. Meillä ei siis ole karaokelaitteita, vaan laulan kuuntelemani kappaleen mukana.
ihan samoja fiiliksiä elämän suhteen. ihmissuhteiden mennessä rikki, sitä aina miettii omaa osuuttaan. mutta jotenkin haluaisin luottaa siihen, että kyseisessä hetkessä päätökset tekee parhaan tietämyksensä valossa. kun tuo tietämys osoittautuu jälkikäteen puutteelliseksi tahi jopa vääräksi, kestää oman aikansa hyväksyä uusi.
Kaikenlaisia pàivià elàmààn mahtuu. Jos ràsymaton raidat olisivat vain kirkkaita ja tasaisia vàrejà, ei ne olisi oikeista elàmàà nàhneistà vaatteista leikelty, eikà siis kunnon ràsymattoja. Hieno homma, ettà sinulla on koiraystàvià, jotka vaativat ylòs, ulos ja lenkille.
Minä en enää usko siihen, että takapakeilla on tarkoituksensa ellei niiden tarkoitus ole sitten nujertaa minua. Viimeisten 15 vuoden aikana on tullut niin paljon ikäviä asioita. Joidenkin ihmisten elämä vaan on tällaista. En usko että saan koskaan mitään hyvitystä.
Tällä hetkellä en jaksa olla niin zen, että minulle riittäisi lintujen katselu ja kukista nauttiminen. Olen katkera elämälle enkä kuitenkaan voi mitään tapahtuneille asioille.
Luin tuon kaiken taas kerran hitaasti, maistellen ja tunnelman mukaani ottaen. Olen varma, että nainen joka tuon kirjoitti selviää niistä pahoistakin asioista. Olen ihan varma.
Tiedätkös mitä. Minusta oli ihanaa lukea tämä postaus, koska se oli täynnä Elämää. Siis sitä TosiElämää, ilman turhia koristeita tai kaunisteluja.
Varmasti joka ikisen lukemasi blogin "täydellistenkin" perheiden päivistä löytyy välillä jokin epätäydellisyys. Toisilla pienempi, toisilla valtavan suuri.
Aina ei voi kaikki mennä putkeen, ehkä ei pidäkään. Itse olen mestari miettimään "miksi näin, miksei suju, eikö voisi?", vaikka tosiasia on, että PALJON huonomminkin voisi olla.
Lähetän täältä ison kasan positiivista energiaa sinua kohti. Vielä se aurinko paistaa, ja kirkkaasti!!
Kuulostaa vahvalta ja elämänmakuiselta, kaikesta epätietoisuudesta huolimatta. Kuvakin on kovin kaunis :)
Halauksia sinne pellon pientareelle. Muista, että asiat muuttuvat koko ajan. Sinulla on ollut niin paljon hyviä valintoja, että kaikki vielä etenee kaipaamasi suuntaan.
Elämä on semmoista jatkuvaa prosessia, ja ihmissuhde on varsinkin sellainen. Ei ole päätepistettä, lopullista autuuden tilaa. Surut ja ilot muuttuu. Lapsetkin kasvaa aina pois ja perhekuviot elävät. Mutta sinulla on nyt voimaa ja terveyttä, tunnet itseäsi ja elät vahvasti. Sinulla on kaikki pelinappulat hallussasi. Tänä päivänä käsissäsi valtavasti Hyvää, koirat ja kaikki salaiset jututkin :)
Luin kirjoituksesi jo päivällä ja jäin sitä oikein miettimään. Ansku kommentissaan osasi hienosti kirjoittaa sen mitä minä mielssäni yritin jäsennellä.
Tämä kuulostaa vähän ehkä kliseeltä, mutta itse aina yritän (helpompi yrittää, kuin toteuttaa ;-) elää hetkessä, menneitä murehtimatta ja kauhean kauas tulevaisuuteen katsomatta. Haleja ja iloisia elämän resuisia hetkiä joulunodotukseen;-)
Pidän tavastasi kirjoitaa kuvasi puhuvat paljon. Ei ole olemassa täydellisä idyllejä, ei edes siellä kauneimpien kulissien takana, ei missään. Jokainen antaa palan olemassaolevaa tai olematonta.
Haleja (ihan oikeesti) =)
Kuvassa on upeaa tunnelmaa.
Niin, miten oppisi ettei aina tarvitse olla täydellinen, tai edes sinnepäin?
Voiko luonteelleen mitään jollei kertakaikkiaan ole tyyppiä antaa mennä-vaikka pieleen menisikin?
Eiköhän jokaisessa suhteessa ole myös ne huonot puolensa ja hetkensä, tavallinen ja tylsäkin arki vaikkei niistä aina kirjoiteta.
Itse voi päättää millaisen painoarvon niille antaa, kuinka paljon ne suhdetta rassaavat.
Kai tärkeintä on oppia kuuntelemaan itseään, tunnistaa johtuuko paha olo suhteesta vai jostain ihan muusta.
Valoisaa ja lämmintä joulukuun jatkoa!
Niin se on, elämä on täynnä erilaisia hetkiä ja tilanteita ja ne vaan pitää elää läpi, ottaa kokemukset talteen ja sitten päästää irti ja mennä eteenpäin. Se ei aina ole helppoa eikä ole tarkoituskaan olla. En usko että kenelläkään on sellaista täydellistä elämää, jokainen aivan varmasti saa omat kolhunsa ja raskaat taipaleenpätkät osakseen, koska nehän sen elämän suolan tuo, syyn olla ja kasvaa ja oppia. Itse olen menny läpi muutamasta erittäin vaikeasta pitkäänkin kestäneestä elämäntilanteesta, tapellut itseni eteenpäin kuin pieni villisika, vaikka olisi tehnyt mieli lyödä hanskat tiskiin ja huutaa suoraa huutoa, mutta jälkeenpäin voi olla itsestään edes hitusen ylpeä, että uskalsi vielä jatkaa....ja sitten ne pitää jättää taakse eikä kantaa vaikeuksien muistoa aina mukanaan. On liian raskas taakka ihmisen harteille jos elää mennyttä ja tulevaa vaikka kumpikaan niistä ajoista ei oikeasti ole läsnä. Vain tähän hetkeen voi valita mitä haluaa...ja se muokkaa sitten sitä tulevaa seuraavaa hetkeä.Tuntuu että se on kuitenkin ihan päivittäistä opettelua tämä eläminen, välillä kykenee ylläpitämään positiivista olotilaa ja välillä humpsahtaa sinne kurjuuden maksimointiolotilaan rypemään ja nuo humpsahtelut ovat kyllä päivittäisiä! Olen kuitenkin yrittänyt opetella kiskomaan itseni niskavilloista aina ylös sieltä ja pikkuhiljaa aina valo voittaa. Olisikohan se niin, että ihminen todellakin itse luo elämänsä...tai ainakin sen että miten tapahtumiin suhtautuu ja sitä kautta ehkä voi hiljalleen vaikuttaa tulevaankin.
Tooosi ihana kuva:) Tsempitykset ihmissuhteeseen... Asioilla on tapana selvitä, suuntaan tai toiseen. Minulla on muuten sellainen periaate, että kirjoitan blogiini pelkästään sellaista pintaliito-juttua. Blogia kun lukee niin monet, etten halua siellä kertoilla itsestäni tai perheestäni mitään syvällisempää. Kyllä jokaisella on elämässä hyviä ja huonoja aikoja. Niin kun tiedät;)
Kirjoituksesi veti minut sanattomaksi. Elämänmakua... mutta jotain voimaakin näen kirjoituksessasi. Välillähän elämä tuntuu raskaalta ja epäreilulta, mutta elämään kuuluvat kuopatkin, vaikka se ikävää onkin. Sanot kivasti, että "yrittää löytää polkuja, jotka vievät pakottomasti valoon". Sitähän se on, elämä. Pakottamatta paras.
Onko noista paljasjalkakengistä muuten jotain talviversioita? Minulla on vanhemman malliset feelmaxit ja rakastan paljasjalkakävelyä! Haluaisin jatkaa sitä talvellakin.
Hyvää viikon jatkoa!
Kirjoituksesi hoitaa. Kiitos. Saa tuntea.
Kris, kiitos kommentista. En usko, että ajattelen liikaa, itse asiassa olisi hyvä ajatella vähän enemmänkin, ainakin tiettyjä asioita, joita torjun, liittyen työhön ja toimeentuloon. Vuosiin ei ollut aikaa eikä jaksamista ajatella ja osaan arvostaa tätä aikaa siksikin, että nyt jaksaa jo paremmin miettiä elämäänsä, itseään ja uutta suuntaa.
Arleena, kiitos, minäkin pidän kuvasta (ja koirista :). Kiva kuulla, että laulat, se tekee hyvää! Kyläyhteisöä en valitettavasti koe noin. En oikein tunne ketään, oikeasti, ja tunnen itseni omituiseksi, erilaiseksi. Kaikki täällä ovat naimisissa olevia "tavallisia maalaisia", ja saisin nopeasti oudon maineen, jos kertoisin monestakaan asiasta, joita teen tai ajattelen. Tai on sitä mainetta varmaan nyt jo ;). Mutta sellaisia samanhenkisiä tyyppejä en siis valitettavasti ole tavannut, yritän kuitenkin löytää.
Njalla, eihän sitä muuta voi kuin kuunnella sitä sisäistä ääntään, vaikka emme läheskään aina niin tee...
Lissu, noinhan se on. Juuri tulimme taas 6 km lenkiltä, teki taas hyvää!
Niina, mitään "hyvitystä" tuskin koskaan tuleekaan, koska menneet ovat menneitä ja menivät jo. Katkeruus on kyllä nakertavaa, siitä pyrin itse kaikin voimin pois. Uskon kyllä, että ei se ulkoinen meitä onnelliseksi tee (moni rikas tai kuuluisakin kärsii), vaan ihan me itse, asenteellamme ja ajatuksillamme. Masennus tai muu sairaus on vaikeata, totta kai. Oletko lukenut hyviä "onnellisuus"-kirjoja? Itse olen saanut niistä paljon apua. Laitan niistä enemmän postauksia myöhemmin.
Hanni, kiitos. Itse asiassa, niin minäkin uskon :).
Ansku, kiitos kiitos! Ja energiat tulivat perille :).
Ruska, kiitos kovasti. On se varmasti noin, kiva kun näet asiat tuolla tavalla ja kerrot sen. Välillä se saattaa unohtua itseltä.
SuviAnniina, kiitos. Itsekin elän aika paljon noin. Ongelmani on ehkä enemmän, että en katso yhtään tulevaan, kun sinnekin päin pitäisi vähän katsoa, tietyissä asioissa ja tavalla.
Mimmuli, kiitos :). Halit myös sinulle.
Mk, viisaita puhut. Uskon kyllä, että itseään voi ja kannattaa muuttaa, niin että voi itse paremmin. Valoisaa aikaa myös sinne.
Johanna, kyllä minäkin uskon siihen, että ihminen pitkälti itse luo elämänsä. Ja sitä hyvän olon luomista voi onneksi oppia ja opetellakin. Sillä tiellä jatketaan :).
Mari, kiitos. Varmasti hyvä päätös sinulta kirjoittaa blogiasi noin. Itse välillä mietin, miten ja mitä kirjoitan. Jotenkin haluan kuitenkin kertoa kaikista puolista, osin tämän anonymiteetin suojissa (jota sinulla ei ole).
Nan. On minulla voimaa. Kun vain oppisi sitä suuntaamaan ja käyttämään, itsensä hyväksi eikä vastaan. Tilasin Feelmaxin Kuuvat, ne ovat vaelluskenkien tyyppiset, pohja n. 3 mm, ja ne ovat ainoat, jotka ovat vedenkestävät myös päältä, ei vain pohjasta. Huomenna ne ehkä jo tulee! Toivottavasti koko on oikea, seuraavaa kokoa ei ole varastossa, tuntuu olevan huono varastotilanne joka paikassa.
Lastu, mielenkiintoinen näkemys, että hoitaa. Tuntuu hyvältä. Kiitos sinulle.
"Mitä sitä oikein elämällään tekisi" ihan kuin minun suustani! Tuntuu, että annettavaa elämälle ja muille voisi olla, mutta mikä olisi se kohde. Olen sillä tavalla työorientoitunut, että haluan, että työni, johon kuitenkin kuluu se noin 8 tuntia päivässä, olisi sitä mielekästä tekemistä ja siitä olisi edes jollekin jotain järkevää hyötyä! Vapaalla voisi ladata akkuja, mikä sekin on tietysti mielekästä tekemistä.
Mutta vielä SE työ ei ole tullut vastaan.
Tuokin oli niin totta, että sitä energiaa pitäisi osata käyttää itsensä hyödyksi eikä minua itseäni vastaan. Tuntuu joskus, että liian paljon negatiiviset ajatukset syövät omaa energiaani ja liikaa ajattelen, että muilla on paremmin kuin minulla. Minun pitäisi oppia, ettei muiden onni ole minulta pois. Tyytyväinen olen moneen asiaan, onnellinenkin joistain asioista, mutta syvätyytyväisyys vielä kadoksissa. Ehkä se tulee sitten, kun alkaa ajatella asioita toiselta kantilta ja lakkaa ahnehtimasta, vaatimasta kaikkea jne. Siis pitäisi aloittaa katsomalla itseäni peiliin ja rehellisesti myöntää ne ikävät piirteet itsessä. Ja läheisissä.
Onneksi olen kuitenkin jo erittäin armollinen itseäni kohtaan.Olen hyväksynyt itseni tällaisena kuin olen ja olen oppinut ajattelemaan, että riittävän hyvä saa riittää. Joskus epäonnistumiset tietty harmittaa, mutta ne pitää suhteuttaa oikealla tavalla.
Minulla ihmissuhteet täysin solmussa ja tiedän, että tämä tulee päättymään. Minä en koe sitä epäonnistumiseksi, vaan tajuan, että minä en vain halua sellaista elämää. Se on aika helpottavaa ja vapauttavaa, kun sen tajuaa tai oikeammin, kun sen taas muistaa.
By the way, tuo kuva on todella kaunis, ihan huikeat värit!
M
Onnea paljasjalkajuoksun aloitamiseen, voit tulla blogiini kyselemään jos joku asia siinä askarruttaa. Yritetään sitten yhdessä pähkiä asiat oikealle tolalle.
M, kiitos pitkästä kommentista. On työ minullekin tärkeätä, jos siihen pitää 8 tuntia päivässä laittaa, ja siksi olenkin vähän jumissa, nykyisinkin. Vaikka pääsin pois oravanpyörästä, ei nykyinenkään ole sitä mitä haluan, ei taas tarpeeksi haasteellista, tai merkityksellistä. Armollisuus on tärkeätä, itseä ja myös muita kohtaan. Hyvää joulunaikaa sinulle.
Paimen, kiitoksia paljon! Minä sitten tulin kyselemään, kun yllytettiin ;).
Vastailin siellä jotain. Lähinnä pari linkkiä annoin, kerro auttoivatko ne asiassa eteenpäin.
Lähetä kommentti