sunnuntai, 13. joulukuuta 2009

Paljasjaloin pakkasella - paljasjalkajuoksu / Feelmax Kuuva


Kuten aiemmin jo sivumennen mainitsin, olen kovasti innostunut ns. paljasjalkajuoksusta (barefoot running). Lyhykäisyydessään se tarkoittaa sitä, että juostaan (tai liikutaan muutenkin) paljasjaloin tai kengillä, jotka simuloivat paljasjalkaisuutta - eli luonnollisesti siten kuin evoluutio on fysiikkamme tarkoittanut. Modernit 70-luvulta yleistyneet tuetut, korotetut, jäykät ja vaimennetut juoksukengät (mikä bisnes!) eivät itse asiassa suojaakaan jalkaa, vaan estävät jalan luonnollisen toiminnan, surkastuttavat jalkamme satoja lihaksia ja aiheuttavat paljon kipuja, vammoja ja ongelmia juoksijoille. Kun kantapää osuu ensimmäisenä maahan, tulee polveen ja lonkkaan suurempi rasitus kuin sellaisessa juoksussa, jossa koko jalkaterä ottaa iskun vastaan (jota varten jalkaterä on kehittynyt). Tätä voi olla alkuunsa vaikea uskoa, niin hyvin meidät (ja myös ortopedit ja liikunnan ammattilaiset) on "aivopesty". Lukemani mukaan ei ole löytynyt yhtään tieteellistä tutkimusta, joka todistaisi, että moderni juoksukenkä on tarpeen tai hyödyllinen, päinvastoin. Ja katsokaapas tarkkaan miten maailman nopeimmat juoksijat (esim. Bolt) tai afrikkalaiset pitkän matkan juoksijat juoksevat - eivät suinkaan kantapää edellä maahan.

Varsinkin niille, jotka kärsivät jatkuvasti jalan, selän, lantion tms. oireista, suosittelen tutustumaan asiaan. Samoin niille, joilta juoksu on kielletty tai aiheuttaa kipuja. Paljasjaloin toki kannattaa olla muutenkin niin paljon kuin mahdollista. Tästä luonnollisesta tavasta juosta ja liikkua on saanut moni, jopa parantumattomaksi tapaukseksi luokiteltu juoksija apua. Itse tutustuin asiaan ensimmäisen kerran kirjan Born to run -yhteydessä. Katso ja kuuntele video alla:



Itselläni ei ole ollut juurikaan vammoja enkä onneksi ole omistanut kovin kummoisia juoksukenkiä. Tennareilla olen kävellyt aina paljon. Paljasjalkajuoksuni onkin alkanut hämmästyttävän helposti ja kivuttomasti. Tekniikkakin alkaa jo löytyä noin viiden juoksulenkin jälkeen: laskeudun jalan etuosalle, en pelkästään päkiälle vaan koko etuosalle. Kantapää menee sen jälkeen pikaisesti maahan sen jälkeen ja nousee taas. Juoksuasento on rento, polvet hieman koukussa, ja juoksutahti on melko nopea. Jalan etuosaa, päkiää tai jalkaa en jännitä, mutta olen jalasta ja jalkaterästä tietoinen, sen liikkeistä ja siitä miten jalka osuu maahan. Edellisen löytäminen oli ehkä vaikeinta. Kun kuvittelee olevansa intiaani, joka juoksee kevyesti, äänettömästi ja joustavasti, ollaan jo aika lähellä ;). Kannattaa katsoa YouTuben videoita ja tutustua asiaan kunnolla googlettamalla.

Ja miksi sitten teen tätä: se on älyttömän hauskaa! Juoksu kulkee paljon helpommin, kevyemmin, huomaamattomasti, kuin liitäisi. Tulee samanlainen olo kuin lapsena juostessa villinä ja vapaana. Lenkin jälkeen ei tunnu kipua eikä rasitusta, melkein kuin ei olisi lenkillä ollutkaan. Monet raportoivat sykkeen olevan tavallista alempi ja jopa maratonin menneen kevyemmin ja vammoitta. Tietysti alussa tietyt polven alapuolella olevat lihakset kipeytyvät, koska niitä ei ole tuetuissa kengissä käytetty, joten on parasta aloittaa varovasti. Ja kaikista tärkein: kuuntele kehoasi, se tietää.

Suomenkielisiä linkkejä:
  • Urbaani oranki - loistava blogi paljasjalkajuoksusta ja liikunnasta, terveellisestä ravinnosta, ympäristön kunnioittamisesta ja kohtuullistamisesta. SUOSITTELEN TUTUSTUMAAN vaikket harrastaisikaan juoksua.
  • Juoksentelua paljain varpain -blogissa myös juttua paljasjalkajuoksusta
Nyt tulikin pitkä juttu, pahoittelen. No, tänään testasin juuri hankkimiani Feelmax Kuuva -kenkiä. Aivan mainiot kengät ovat! Eivät purista, ovat kevyet, pito jopa lumessa on yllättävän hyvä, ovat suht lämpimät ja täysin vedenpitävät. Sukka ei ollut kastunut yhtään, vaikka luntakin oli reilusti. (Asics'in nastalenkkarini sen sijaan kastelevat sukat, eivätkä nastat edes pidä... mrrr) Oli niin kivaa! Ja koiratkin saivat komean lenkkikaverin.



When you wear normal footwear:


– your upper body is upright
– the supporting limb is straight and ahead of your body when the foot touches the ground
– your heel is the first part of your body to touch the ground

Barefoot:


– your upper body is bent forward slightly
– the supporting limb is directly under your body, slightly bent at the knee
– the whole foot touches the ground more evenly

Advantages:

- Promotes better posture and a natural walking gait
- Limits sports injury
- Improves sensitivity from ground
- Strengthens foot muscles
- Helps coordination
- Protection against rough terrain
- Can be worn in water
- Compact, flexible and lightweigt
- Promotes grounding so perfect for aerobics and yoga
- A great flight shoe. Easy to pack and comfortable

Muita linkkejä:

http://www.runningquest.net/2009/08/04/barefoot-running-not-just-for-bums-and-hippes/
http://www.barefootted.com/
http://www.silentsports.net/content/running/stories/minimalist-running-scott-10-09.php
http://www.runningandrambling.com
http://www.runnersworld.com/community/forums/runner-communities/barefoot-running
http://www.adventureinprogress.com/
http://www.livingbarefoot.info/


Päivän pieni ilo: Hämmästys oli suuri, kun luin tutun kuuloista tekstiä Fru Skrotin blogista. Ja kas - minun onnen kuvaukseni oli voittanut blogin kilpailun ja saan ihanan palkinnon. Aikas mukavaa, jos olen jotenkin onnistunut jonkun muunkin mielestä kiteyttämään, mitä onni on.

    16 kommenttia:

    PikkuBertta kirjoitti...

    Mielenkiintoinen postaus.
    Iselläni polvivamma ja juoksu ei onnistu ollenkaan ja kävelykin kipeyttää sekä jalkoja
    että selkää ja polvia.Voisikohan tuosta tyylistä olla apua.Pyskyykö kävelylenkkejä suorittamaan kyseisellä tyylillä?

    Pellon pientareella kirjoitti...

    PikkuBertta, kyllä varmasti pystyy. Itse koen juoksemisen helpommaksi, kävelyssä kantapää osuu helpommin ensin maahan. Itse asiassa nuo Feelmaxin kengät ovat hyvin monikäyttöiset ja niitä käytetään myös kävelyssä, salilla, jumpassa, joogassa jne. Mutta asian ydinhän ei ole kengissä vaan liikkumisessa. Eli harjoittele ja kokeile ensin kotona eri kävelytapoja. Ja sitten ulkona paljasjaloin tai kengillä, jotka antavat täyden liikkumavapauden. Testaamalla tiedät siis itse, olisiko siitä apua.

    Hiutale kirjoitti...

    Feelmaxit eivät sopineet mulle laisinkaan, koetin pitää töissä että jalat eivät olisi aina Crocseissa, mutta päkiät kipeytyivät niin, ettei mitään rajaa :( (meillä on kivilattia ja olen koko työpäivän liikkeellä jaloillani). Sen sijaan voisin koettaa nyt talvella "paljasjalkävellä" maastossa- mulla on nimittäin aidot inarilaiset käsintehdyt nutukkaat!

    Onnea onni-kilpailun voitosta, hyvinkin ansaittu. Hienosti sanottu!

    Pellon pientareella kirjoitti...

    Ai sinulla sellaisia kokemuksia. Olen myös lukenut, että moni käyttää Feelmaxeja tai vastaavia töissäkin. Vai että nutukkaat, voi viude, tuosta voi jo olla melkein kade!!! Kiitos onni-kommentista.

    Paimen kirjoitti...

    Minä käytän Vibramin FiveFingers Classic mallia duunissa, ja vaikka istumatyötä teenkin niin aika paljon tulee jaloiteltua. Lähinnä kävellesäkin minimalistisilla jalkineilla kannattaa muistaa rentous, eikä iskeä jalkaa maahan voimalla. Kävellessä on ihan luonnollistakin ottaa kanta-askeleita, mutta myös päkiä edellä kävely onnistuu, kunhan pitää jalat rentoina. Itse en ole huomannut, että kipuja olisi tullut minimalististen kenkien käytöstä. Tosin kukin löytää varmaan parhaat työkengät ja muut jalkineet.

    Hanni kirjoitti...

    No voi vitsit, tuollaisia pitäisi saada kokeilla. Mulla on ikuinen kenkäongelma, kun lonkat / polvet / penikat kipeytyy ihan normaalissa kävelyssäkin. Ja olen alkanut sen vuoksi vältellä liikkumista.. mutta kenkäongelman lisäksi mulla on rahaongelma, joten täytyy varmaan haudata ajatus tuollaisista kengistä. Kuulostaa kalliilta (?)

    Pellon pientareella kirjoitti...

    Paimen, kiitos kommentistasi, noita FiveFingersejä paljon myös käytetään ja ovat varmasti hyviä.

    Hanni, paras kenkähän on paljas jalka :). Sääli että tähän vuodenaikaan keli ei salli sitä. Noiden "paljasjalkakenkien" tarkoitus on vain suojata jalkaa lasinsiruilta ja teräviltä asioilta, mitään funktionaalista niissä ei ole, vaan nimenomaan jalka tekee sen työn. Eli kun kelit lämpenevät ja kevät/kesä tulee, voi kävellä paljasjaloin tai vaikka joillain neopreeniuimatossuilla tai pehmeillä jumppatossuilla, ajavat aika lailla saman asian. Nämä erikoiskengät vain lienevät kestävämmät pohjiltaan sekä hengittävät paremmin. Kenkien hinta alkaa jostain 40€:sta 100€:on, alennuksella saattaa saada edullisemmin. Tällä pakkasella (-16C) en minä noita Kuuviakaan jalkaan enää laita, 3 mm pohja on siihen varmaan vähän liian vähän. Koita tuota ihmeessä. Ja harjoittele kotona ja tilaisuuden tullen sisällä, esim. salilla, töissä tai uimahallissa tms.

    Nan kirjoitti...

    Kiitos mielenkiintoisesta jutusta! Laitoin nuo Kuuvit jo tilaukseen :)

    Olen siis myös ihan hullaantunut paljasjalkaliikkumiseen. Olen omistanut perus-Feelmaxit jo jonkin aikaa ja niillä on tosi miellyttävä kulkea. Kävin omillani vielä viikonloppuna muutaman asteen pakkasessa kävelyllä ja odotin jalkojeni jäätymistä, mutta näin ei käynyt: jalkojen luonnollinen liike pitää varpaat tosi hyvin lämpiminä.

    Ainoa "ongelma" on oikeastaan se, että asfaltilla ei tee mieli tallustella (eikä sitä noille Feelmaxeille edes suositella), joten useinkaan ei iltasella ehdi suunnata pehmeämmille maastoille. Minulle tuntuma asfaltilla on päkiääni liian kova, kun minulla on jonkin verran jalkaholvin laskeumaa.

    Jos asuisin hieman pohjoisempana, hankkisin varmasti nutukkaat ;)

    Pellon pientareella kirjoitti...

    Nan, kiva jos jutusta oli hyötyä. Hienoa, että löysit Kuuvat, niissä tuntuu olevan vähän huono varastotilanne ja useat koot ovat loppu. Tuossa videossa sanotaan, että monet luulevat että asfaltilla tai muulla kovalla alustalla on vaikea juosta, mutta Christopher McDougall on eri mieltä. Uudet Feelmaxit (v. 2009 mallisto) on tehty uudella pohjalla, joka on 5-10 kertaa kestävämpi eli se kestää hyvin myös asfaltilla kävelyn, entiset mallit eivät kestäneet. Luulen siis, että Feelmaxin suositus ei liittynyt paljasjalkakävelyyn vaan kengän pohjamateriaaliin. Itse ajattelin kokeilla juoksua erilaisilla alustoilla (mitä suositellaankin), uskon että kyse on vain tekniikan hiomisesta ja jalan tottumisesta uuteen tapaan liikkua. Ovathan alkuperäiskansat juosseet kallioilla, kovalla savimaalla jne. Tietysti pitää ehdottomasti kuunnella kehoaan, jos tuntuu ettei tunnu hyvältä, niin sitten se on niin. Nutukkaat olisivat ihanat!

    urbaani oranki kirjoitti...

    Sehän "paljasjalkajuoksussa" hyvä onkin, että jalka antaa heti sen palautteen niin kuin pitääkin. Eli ei ole mitään vaimentamassa. Kyllä kroppa heti kertoo jos tekee jotain väärin.

    Asfaltilla juokseminen on lihaksille vähän raskaampaa ja vaati totuttelemista. aika nopeasti kroppa kuitenkin itse oppii luonnollisen tavan juosta. Tekemisen ja kokeilemisen kautta :)

    Nan kirjoitti...

    Kiitos teille hyvistä tiedoista! Vielä viikonloppuna noita Kuuvia näytti olevan, mutta tilaajia taisi olla enemmän kuin popoja - joudun itsekin odottamaan nyt omiani ehkä jopa kuukausia :( No, hyvää kannattaa odottaa.

    Arvelinkin, että Feelmaxin suositus liittyy enemmän pohjamateriaaliin, mutta jotenkin olen kuvitellut, että kovalla kävely/juoksu olisi myös huonoa jaloille. Onkin hyvä kuulla, että näin ei välttämättä ole! Ehkä itsekin rohkaistun kokeilemaan erilaisia maastoja, vaikka suosinkin varmasti pehmeämpiä (myös viihtyisämmän ympäristönsä vuoksi).

    Pitää siis kokeilla varovasti ja hiljalleen :) Minulla on hieman ylipronaatiota jaloissa, minkä vuoksi varmaankin kannattaa olla varovainen. Toivon kuitenkin tuon paljasjalkailun vahvistavan myös nilkkoja.

    Lumella on hyvä mennä ihan noilla perus-Feelmaxeillakin, mitkä minulla nyt on, joten pitää nyt odotella pakkasen hellittämistä, jotta tarkenee mennä. Vai pitäisiköhän testata, että kuinka kylmällä vielä tarkenee :)

    Mk kirjoitti...

    Hyvä tietopaketti, kiitos!
    En tiennytkään että noita on myös talvikäyttöön.
    Kuljen muutenkin paljon paljasjaloin keväästä syksyyn aina kun mahdollista.
    Olen vain epäröinyt noiden kestävyyttä, mutta kai ihan turhaan.

    Pellon pientareella kirjoitti...

    Oranki, kiitos kommentista ja tiedoista.

    Nan, no voihan vitsi, että pitää odottaa, älytöntä. Varmasti nilkat vahvistuvat, huomasin kesällä aloitettuani suunnistuksen, että vahvistuivat aika paljonkin. Luonnossa vaihtelevalla alustalla minäkin mieluiten juoksen, ei ole mitään hinkua väkisin lähteä asfaltille. Kerrohan Nan sitten kokemuksia eri kengistä eri lämpötiloissa.

    Mk, sehän hyvä, tunnustan itse käveleväni liian vähän paljain jaloin - mutta siihenhän tulee nyt muutos! :) Uusi malli Feelmaxista tosiaan on kuulemma kestävä, ja samoin nuo Vibramin FiveFingers'it, jotka ovat myös aika hauskan oloiset.

    Lotta ja Tuisku kirjoitti...

    Itsekin olen hieman himoinnut Feelmaxin kenkiä lähinnä metsässä liikkumiseen, mutta ne tiennytkään että on olemassa myös malli jolla tarkenee talvella. Töihin en niitä ajattelisikaan, teen samanlaista homma kuin Hiutale kuvaili aiemmassa kommentissaa ja myös kivilattialla. Voin kyllä kuvitella, että ei tuntuisi hyvältä niin kovalla alustalla. Mutta todennäköisesti tämäkin on sellaisia juttuja, että jotkut pystyy käyttämään ko. kenkiä myös kovalla alustalla ja toiset ei.

    Jenna kirjoitti...

    Hei,

    sait minut uusimmassa blogimerkinnässäsi kiinnostumaan tästä aiheesta todella! Osaatko sinä sanoa, onko vastaaviin kenkiin mahdollista hankkia jonkinlaista pohjallista? Pohjallisten hankkiminen kuulostaa heti kärkeen koko pointin kadottamiselta, mutta harmikseni olen perinyt toisen jalan isältäni ja toisen äidiltäni -jalkani ovat siis eripituiset ja sen myötä kärsin lantion ja selän virheasennosta mikä on toisinaan hyvinkin kivuliasta. Rakastan luonnossa liikkumista ja harrastan tanssia, mutta en saisi harrastaa mitään liikuntaa ilman korottavaa pohjallista toisen kenkäni alla, joka pitää ylävartaloni oikeassa asennossa. Mitä veikkaat, voisikohan tuollaisinkiin kenkiin saada viritettyä jonkinlainen korotettu pohjallinen vai saanko heti alkuunsa unohtaa ajatuksen ihanista paljasjalkakengistä?

    Pellon pientareella kirjoitti...

    Lotta, ehkä ei talvella (Kuuvat), mutta keväällä ja syksyllä. Itse kävelen noilla myös keskustassa kovalla alustalla, mutta en tietenkään 8 h pvässä.

    Jenna, paljasjalkajuoksussahan pääpointti on se, että tullaan alas luontaisesti jalan etuosalla (kts. kuva), ei kantapäällä. Kantapää koskettaa maata vasta viimeisenä, kun paino on jo laskeutunut jalan etuosalle (päkiälle). En siis tiedä, tarvitsisitko sinä laisinkaan mitään pohjallista, kannattaa varmaan kokeilla ensin ilman. Ja opetella oikea tekniikka tietysti. Pelkästään kantapäähän en ainakaan mitään korotusta laittaisi, mutta ilmeisesti tarkoitatkin koko kengän kattavaa pohjallista. Pohjallisen / täytteen joka tapauksessa siis pitää olla 100% joustava eli elastinen, tai muuten koko idea vesittyy. Entä jos hankkisit kaksi paria halpaa joustavaa ohutpohjaista neopreenitossua, toisen parin isomman koon, ja siihen isompaan tossuun laittaisit enemmän sukkia tms. joustavaa materiaali täytteeksi? Tai ompelisit tms. itse jonkun joustavan "pohjallisen"? Tai ehkä esim. Etolasta saisi jotain oikein joustavaa materiaalia, jonka voisi leikata ja laittaa toiseen tossuun alle? Mutta ensin kokeilisin ehkä ihan ilman, varovasti.

    LinkWithin

    Related Posts with Thumbnails