klo 17.00
Teemme koirien kanssa pienen pissalenkin ennen kuin lähden suunnistamaan iltarasteille. Olen innoissani, olen sopinut uuden tuttavuuden, aikuisten suunnistuskoulussa tapaamani naisen kanssa yhteisen iltarastisuunnistuksen.
17.02
Samalla kun puhun naisen kanssa aikatauluista puhelimessa, päästän koirat "ihan hetkeksi" irti "turvallisessa" kohdassa, viljaisan pellon välissä tiellä, koska ne reuhtovat ja leikkivät kepin kanssa. Tässä ei pitäisi olla karkaamisvaaraa.
17.04
Olemme jo melkein tien päässä, ja yhtäkkiä iso koira lähtee juoksemaan täyttä vauhtia kohti metsän aukkoa, pieni koira perässään. Tiedän, nyt on joku eläin, luultavasti jänis nähty ja se on menoa. Yritän karjua perään, mutta tiedän sen turhaksi. Reaktioni tulee liian myöhään, koska keskittymiseni herpaantui puhelimessa. Menen metsään perään huutelemaan, mutta missään ei näy eikä kuulu mitään. Jonkin ajan kuluttua palaan talolle. Yleensä koirat tulevat hetken päästä itse takaisin.
17.50
Naapurin emäntä on tarjonnut kahvit ja gluteenitonta keksiä. Olen katsellut ikkunasta pellolle monta kertaa, sitä ennen huudellut pihalla ja tiellä. Otan polkupyörän ja lähden metsätielle polkemaan ja huutamaan koiria. Pian tunti karkuteillä.
19.10
Palaan hikisenä ja väsyneenä ikivanhan ja raihnaisen polkupyöräni kanssa. Kurkussa tuntuu koirien nimien huutaminen. Ei koiria.
19.55
Olen soittanut joka ilmansuuntaan tutuille ja ystäville. Ei näköhavaintoja koirista, muillakaan. Pyydän ottamaan kiinni jos tavataan. Tieto karkulaisista leviää kylillä. Mieleeni tulvii erilaisia vaihtoehtoja tapahtumista. Yritän ajatella positiivisesti.
20.35
Pakko lähteä uudestaan etsimään, hämärtää. Ilmeisesti koirat eivät tällä kertaa palaakaan itse kotiin. Varustaudun otsalampulla ja saan neronleimauksen: otan mukaan tuomarinpillin, jolla yhteen aikaan opeteltiin luoksetuloa. Talutan naapurilta lainattua hieman parempaa pyörää kaurapellon läpi toiselle metsätielle, jonne päin koirat ovat myös saattaneet mennä. Näen hitaasti ajavan auton pikkutiellämme ja arvaan, että etsijöitä on muitakin.
20.50
Ajan hiekkatietä ja puhaltelen tuomarinpillliin muutaman sekunnein välein tutulla kutsuvihellyksellä. Yritän olla ajattelematta pahinta. Sytytän otsalampun, on jo hämärää.
21.11
Jotain liikettä kuuluu ja sitten näkyy takanani hiekkatiellä - olisiko se...? Pikkukoira juoksee luokseni tietä pitkin häntää heiluttaen ja iso perässä. Rojahdan maahan istumaan ja alan itkeä valtoimenaan. Mikä helpotus! Halaan koiria ja helpottuneilta nekin näyttävät. Ne läähättävät ja näyttävät aivan nääntyneiltä.
21.15 Lähdemme kotiin päin, kun huomaan, että vanhempi koira ei lähestulkoon pysty kävelemään. On kuin sen takajalat olisivat halvaantuneet, takapää heiluu omituisesti puolelta toiselle. Koirat läähättävät edelleen käsittämättömän tiheästi. Tutkin koiran, en löydä vammoja eikä mikään kohta näyttäisi aristavan. Soitan taas tutulle isännälle, kerron koirien löytymisestä ja pyydän häntä hakemaan meidät autolla, ei ole vanhemmasta koirasta kävelijäksi. Hiekkatielle joutuu kiertämään kaukaa, ja istumme tiellä odottamassa. Onneksi iso koira tovin päästä pystyy hieman jo kävelemään.
22.15
Vihdoin kotona. Koirat olivat karkuteillä yli viisi tuntia. Ne juovat pihalle päästyään litrakaupalla. Pikkukoiralla näyttää olevan vielä hieman virtaa, isompi on aivan uupunut. Ne syövät ahneesti.
Minä olen kiitollinen. Ja onnellinen siitä, että minulla oli keino, jolla auttaa eksyneet koirat luokseni: äänekäs pilli. Suosittelen sen opettamista koiralle, koska kutsuhuuto ei koskaan kanna yhtä kauas. Pillin avulla eksyneet koirat löysivät minut.
Kiitollinen siitä, että koirat selvisivät reissustaan ilmeisesti vammoitta. Kiitollinen siitä, että jotkin kyläläiset lähtivät ihan itse etsimään koiria, soittivat tuttavilleen, auttoivat. En tiennytkään, että olen näin osallinen tätä yhteisöä, että meistä välitetään.
00.15
Kaivan (ehkä) viimeisen hirvikärpäsen hiuksistani. Nyt nekin tuntuvat pieneltä vaivalta, vaikka vastenmielisiä ovatkin. Toissapäivänä kaivoin niitä päästäni yli parikymmentä... so what. Koirat nukkuvat syvää unta ja minun mieleni on rauhaisa. Kiitos.
