Tal Ben-Shaharin kirjaan "Onnellisemmaksi" perustuva juttusarjani jatkuu. Nyt vuorossa kolmas ihmistyyppi, nihilisti.
Kun oravanpyörässä juoksija kärsii nyt ja odottaa onnellisuutta tulevaisuudessa, ja hedonisti hakee mielihyvää nyt piittaamatta seurauksista, nihilisti ei näe valoa sen enempää nykyhetkessä kuin tulevaisuudessakaan. Nihilisti on lakannut tavoittelemasta onnellisuutta ja alistunut siihen ajatukseen, että elämällä ei ole merkitystä, että kaikki joka tapauksessa menee aina pieleen. Nihilistinen ihmistyyppi on menneisyyden vanki, joka on kahlinnut itsensä menneisiin, epäonnistuneisiin yrityksiinsä tulla onnelliseksi.
Martin Seligman kuvaa tällaista aiempaan epäonnistumiseen kiinnittymistä "opituksi avuttomuudeksi" (katso tarkemmin kirjasta). Sekä ihmiset että koe-eläimet oppivat hyvin helposti ja nopeasti avuttomuuteen ja alistuneisuuteen. Jos joskus emme onnistu pääsemään toivottuun tulokseen, päättelemme helposti sen perusteella, että emme pysty vaikuttamaan elämäämme tai sen joihinkin osiin. Sellaiset ajatukset saavat aikaan epätoivoa. Ajan kuluessa nihilisti ei enää jaksa, uskalla tai halua edes yrittää muutosta, etsiä onnellisuutta. Ja kun hän ei yritä, ei muutosta tapahdu, ja samalla hän todistaa itselleen, että muutos ei olekaan mahdollinen.
Nihilistin on vaikea hyväksyä, että elämässä on myös vastoinkäymisiä, pettymyksiä ja epäonnistumisia. Hän ei näe mahdollisuutta oppia ja kehittyä niiden kautta, vaan hän usein tuntee, että koko universumi toimii häntä vastaan. Hän ajattelee pessimistisesti ja kyynisesti, jakaa negatiivisia tunteita ympärilleen ja huomaa ja saa siten samanlaisia kokemuksia takaisin. Nihilisti ylläpitää tehokkaasti itsensä toteuttavaa ennustetta: kun näkee maailman ilottomana, täynnä epäonnistumisia ja huonoa onnea, elämä on sellaista. Onnellisia ihmisiä nihilisti pitää hölmöinä, joille vielä tulee käymään huonosti. Nihilisti kerää ympärilleen samanlaisia ihmisiä (koska kuka positiivisesti ajatteleva, onnellinen ihminen haluaa olla nihilistin kanssa?) ja vahvistaa myös siten edelleen ajatuksiaan.
Itselläni oli ns. "kyyninen kausi" joskus päälle parikymppisenä. Siinä iässä, ainakin tietyissä piireissä, on usein kai vähän muotiakin olla nihilisti, muka kova tyyppi, joka tajuaa elämän raadollisen todellisuuden. Lausutaan kyynisten filosofien lausahduksia ja ollaan "fiksuja". Muista elävästi hetken, jolloin havahduin huomaamaan ajatukseni ja ymmärsin, että jos jatkan näin ajattelemista, ei elämäni voikaan muuttua paremmaksi. Toinen nihilistinen kausi oli varmaankin burnoutin aikaan, kun tuntui, että toivoa ei ole. Mistä muka hankin toisen työn, jolla maksan asuntolainani jos en jaksa, mitä tilalle? Tuntui, että toivoa, muutoksen mahdollisuutta ei yksinkertaisesti ollut ja olin tuomittu loppuiäkseni tuskaan.
Päivän pohdinta: Muistele aikaa tai tilannetta, jossa tunsit itsesi nihilistiseksi etkä pystynyt näkemään senhetkistä onnetonta tilaasi pidemmälle? Jos katsot itseäsi ulkopuolelta, minkä neuvon olisit antanut itsellesi?
* * *
Päivän piipitys: Ansoja: kolme, saaliita: yksi. Laiska Metsästäjä ei jaksa keskellä yötä pukea ja lähteä ulos vapauttamaan Saalista, ja Saalis on aamulla tehnyt katoamistempun. Syötyään ensin loput ansamantelit ja -siemenet.
Päivän pieni ilo: Naapurin emäntä soitti ja pyysi kahville. Oli leiponut tuoreen sokerikakun gluteenittomista jauhoista, jotta voisin syödä sitä. (Hyvää oli, vaikken sellaista sokerimössöä itse teekään. Ruokavalio ei saa olla liian vakavaa.)
10 kommenttia:
Nihilistin elämä kuulostaa niin surulliselta. En ainakaan muista, että olisin joskus ollut kallellaan tuohon suuntaan. Tunnen kyllä yhden, joka on. En viihdy erityisesti hänen seurassaan - liian masentavaa.
Onnea metsästäjälle tuleviin haasteisiin. Saaliit tuppaavat olemaan ovelia. ;-)
Ai sinäkin olet gluteeniton. Meillä tytär. Vaatii välillä vähän vaivannäköä ruokien suhteen, mutta kaikkea oppii. Ihanaa, että naapurisi ajattelee tätä! Kylässäkäydessä on välillä vaikeuksia. Tytär on kyllästynyt vanilijajäätelöön. Se on ihmisten mielestä helppo ja varma keliaakikolle.
Tuota kyynisyyttä itselläni ei ole ollut. Vaan se on ollut enempikin keskenkasvuista alistuneisuutta suhtautumisessa oman elämänsä vaikuttamiseen. Velvollisuudesta ja tekokiltteydstä tuli tehtyä muiden hyväksi oman uupumisen kustannuksella. Tiedostamaton tyytymättömyys ja kateus muiden "helpommasta" elämästä sai kärkkäästi moralisoimaan ja tuomitsemaan.
Paljon piti tapahtua, raskastakin, mutta kiitollinen olen siitä "puhdistusprosessista" - aikuisuuteen kasvamisesta. Entiseen verrattuna, en enää toivottomuutta tai alistuneisuutta tuntien jää oloisuhteiden/vastoinkäymisten lamaannuttamaksi, vaan aktiivisesti alan pohtia eteen tulleeseen tilanteeseen/ongelmaan ratkaisua. Olen vahvistunut;saanut oikeanlaista rohkeutta, uskoa, toivoa, iloa ja intoa elämääni.
Olipas mielenkiintoinen kirjoitus. Taidan kenties tunnistaa itseäni tuosta nihilististä, en tosin enää, mutta nuorempana.
Silloin asiani olivat aika sekaisin ja syytin pääasiassa kaikkia muita kurjuudestani. Tätä kautta kesti aikansa ennen kuin opin, että olen kylläkin ihan itse vastuussa elämästäni.
Linnea, sanos muuta, surullista. Tosin joskus ymmärrettävääkin, tavallaan. Minulla on jokin ruoka-aineyliherkkyysyhdistelmä, joista viljayliherkkyys yksi. Ilmeisesti ns. gluteeniyliherkkyyttä, vaikkei varsinaista keliakiaa. Lisäksi mm. maitotuoteyliherkkyyttä ym. Luepas Linnea "Vaaralliset viljat" -kirja, se on ihan ehdoton must kaikille joilla tai joiden suvussa on keliakiaa, keliakiaepäilyjä tai joilla on outoja vatsa-, väsymys- ym. oireita, joihin ei vain virallinen lääketiede löydä syitä.
Rita, kypsa analyysi itsestäsi. Kuulostaa tosi hyvältä nyt tuo sinun maailmasi, siitä itsekin yritän ottaa oppia.
Ele, kiva jos tuntuu mielenkiintoiselta. Ainahan näistä tyypittelyistä jotain, pienempää tai suurempaa itsestään löytää. Tiettyä passiiivisuutta ehkä löydän vieläkin itsestäni, ettei aina jaksa uskoa parempaan ja mahdollisuuksiin.
Luin Karoliinan blogista kommenttisi viljoista ja päädyin tänne. Kysyisin mistä saa riittävästi hiilihydraattia ja kalsiumia sitten päivässä...? Kesällä jätin kaikki viljat pois pariksi viikoksi, mutta kaikki lihasvoimat hävisivät.. ilmeisesti koska en saanut riittävästi hiilihydraatteja. Ja paljonko esim. seesaminsiemeniä pitäisi syödä päivässä jos jättää maidon pois? Kuten huomaat olen vähän pihalla näistä asiooista.
Olen perusvireeltäni hieman melankolinen ihminen, helposti näen asiat pessimistin näkökulmasta, varmasti elämässäni on ollut nihilistisiä kausia. Ne surettavat jäljestä päinkin, ovat olleet, kuin hukkaan heitettyjä vuosia.
Tapasin unohtaa ajoittain, että olen oman onneni seppä, vaikka koetin kauan opetella, että ihminen saa sen, mitä tarpeeksi paljon haluaa. Alleviivaan sanan tarpeeksi - se on kaiken A ja O. Luovutin liian helposti, en halunnut tarpeeksi, kunnes sairaus pysäytti.
Vaikka murruin ja olin häntä koipien välissä mustassa maailmassani, kiipesin sieltä valoon. Löysin onnellisuuden polun pään ja olen pysynyt sillä polulla. Kapea se on, ja väliin tahtoo livetä, mutta ei pahasti.
Kirjoituksesi herätti paljon ajatuksia. Rupesin todella pohtimaan onnellisuutta. Mielenkiintoista.
anonyymi, koska en ole ravitsemustieteilijä ja itsekin ihan harrastaja ja aloittelija näissä asioissa, en uskalla antaa mitään neuvoja. Keliakialiiton sivuilla on paljon hyvää tietoa. Samoin esim. Juhana Harjun blogista voisit saada hyvää tietoa http://ruohikolla.blogspot.com/. Itse olen kuvitellut, että saan tarvittavat hiilarit vihanneksista ja hedelmistä. Tosin syön ainakin toistaiseksi vielä jonkin verran 100% hiivatonta ja lisäaineetonta ruisleipää. Eli jatka asioiden selvittämistä, ja lue ihmeessä se Vaaralliset viljat -kirja.
aimarii, kiitos avoimesta kommentistasi. Tunnistan aika paljon samaa, kieltämättä. Hienoa, että löysit uuden tien, vaikka sen herättäjäksi tarvittiinkin jotain vaikeata. Nämä ovat kyllä mielenkiintoisia asioita pohtia - ja tehdä muutoksia, esim. noiden kirjojen harjoitusten kautta pääsee alkuun aika jännästi.
Miten kaunis kuva! Talvinen Narnia :)
Perusluonteeni on sen verran toiveikas ja elämää rakastava, että nihilismi kuulostaa kovin vieraalta - ja ahdistavalta. Onneksi.
Mutta tuo kohta aiempaan epäonnistumiseen kiinnittymisestä kuulosta kyllä tutulta työuupumusvuosiani ajatellen. Ainakin samantapaisia ajatuskuvioita siinä.
Mutta nyt ehkä olen jopa antinihilisti, kun olen ajatellut, että nimenomaan vastoinkäymiset, pettymykset ja epäonnistumiset ovat olleet elämäni tärkeimpiä opettajia, joille olen kiitollinen tämänhetkisestä elämänuskostani ja voimastani.
Ja puolestasi olen iloinen, kun sinulla on tuollainen naapuri :D
Luin kyllä kesällä Vaaralliset viljat ja muutenkin seuraillut raw food maailmaa vuoden verran, mutta silti olen hieman pihalla. Ehkä siksi etten kuitenkaan koe tarvetta ryhtyä raw foodistiksi. Vatsakivut olen saanut pois, mutta väsymys vielä vaivaa. Itsekin kuvittelin, että vihannekset ja hedelmät riittää mutta ilmeisesti ei. Tattaristakin yritin puuroja tehdä, mutta maistuivat pahalle. Keliakia liittohan usein suosittelee gluteenittomana vaihtoehtona kuitenkin esim. gluteenittomia jauhoja ja sehän ei muistaakseni sopinut Vaaralliset viljat kirjan kirjoittajan malliin.
Anonyymi, raakaravinto ja viljojen poisjättöhän eivät välttämättä liity toisiinsa. Jos uskot, että sinulla ei ole gluteeniyliherkkyyttä, voithan halutessasi syödä kokojyväviljoja kohtuullisesti. Tai vaikka jättäisit viljat (ja sokerin ja/tai maitotuotteet pois), eihän silti tarvitse syödä vain raakaravintoa. Ehkä sinun kannattaa ensin selvittää itsellesi, miksi ja mitä haluat tehdä ruokavaliollesi ja jatkaa sitten siitä eteenpäin. Toivottavasti löydät riittävää tietoa. Siemeniä ja pähkinöitähän ainakin kannattaa syödä myös. Katso myös http://www.urbaanioranki.com/, hän aloitti juuri juttusarjan ruoasta, lähinnä paleoruokavalion kannalta.
Lähetä kommentti