Tänään on hiljainen ilta. Väsymys tuli kylään ja laittoi nokosille ruoan jälkeen. Sitä ennen naapurin emännän kanssa luotiin polku pihan poikki heille ja vielä roska-astialle. Ja sen jälkeen kahviteltiin. Hiihdettiinkin koirien kanssa, tehtiin uutta latua naapurin tekemän jatkoksi.Torkuilta noustessa selkään sattui aika lailla. Monen päivän ankara lumenluonti on tehnyt tehtävänsä, riittämätön tekniikka. Palelee, ei haluaisi kipeäksi. Kuumaa teetä, yrttitippoja ja tujaus viskiä sekaan. En lähde ompelukurssille, kun en kerran jaksa. En kanna huonoa omatuntoa, siitäkään.
Nyt on hyvä viettää hiljainen ilta. Sammutan valot ja sytytän kynttilöitä joka huoneeseen. Kuuntelen Satie'n pianolevyä (kiitos vinkistä Violet!). Musiikki soi kuten mielialani nyt, haikeudesta rauhaan. Jossain muuttolaatikossa odottavat klassisen musiikin CD:ni. Eniten kaipaan Bachin sooloselloja ja -viuluja.
Olen voinut viime päivinä käsittämättömän hyvin. Melkein pelottavan hyvin. Tämäkö on normaali olotila? Kun uupumaton kavaljeeri masennus ja satunnainen tanssiinpyytäjä ahdistus ovatkin jättäneet rauhaan. Voiko tämä kestää? Ja mikä nyt tuli, tänään iltapäivällä? Voiko olla niin, että (lievästäkin) masennuksesta toipumisessa tulee eteen tehtäväksi surutyö - hullu ajatus? Muutos on aina luopumista. Luopuminen vaatii surutyön. Sanotaanhan, että raitistunut alkoholisti tai tupakoinnin lopettanutkin tekee oman erosurutyön.
Olen tehnyt työtä, slow-flow, tuosta vain kepeästi. Sehän on oikeastaan sittenkin ihan mukavaa, helppoa ja stressitöntä, ei kuten vanha työ. Ehkä ei haittaa, että tällä ei mällätä, että tämä ei ravistuta aivoja, että tämä ei ole "mediaseksikästä" tai arvostettua, puhumattakaan urasta. Täällä kotona tehdessä saan vapauden lähteä ja tehdä mitä haluan milloin haluan. Se on arvokasta.
Olen kiitollinen, että kuuntelen nyt itseäni, paremmin kuin ennen. Jos väsyttää tai tulee haikeus, annan niiden tulla. Pysähdyn, lepään. Nautin tästäkin olotilasta. Minä olen arvokas ja kaikki on hyvin, juuri nyt, ja tämä riittää.
Päivän pieni ilo: Ilma on lämmennyt ja tyyntynyt huimasti, ja lisäksi olen luonut lunta talon seinustalle eristämään. Täällähän on ihan luksusta! Lämmin, ei kovasti vedä, kodikasta. Mukavaa kyllä.
18 kommenttia:
Kodikasta. Se on ihana sana.
Kotona oleminen, vapaus ja hiljaisuus ovat suuria nautintoja, joita arvostan vuosi vuodelta enemmän.
Ihana kirjoitus, tuli itsellenikin hyvä ja rauhallinen mieli. Tuo olotilasi kuulostaa hyvältä tavoitteelta: uskoisin, että jatkuvan onnellisuuden sijaan on hyvä tavoitella mielenrauhaa, tasapainoa. Uskon myös, että luopuminen (mistä tahansa) vaatii surutyön, joka saattaa kestää pitkäänkin.
Kuulostaa siltä, että sinulla on ihanan kodikkaat oltavat :)
Tiedän miltä ahdistus tuntuu. Omalta kohdaltani olen ymmärtänyt myös sen, ettei se vähene tai häviä pakottamalla. Se on merkki siitä, että on tehnyt vääriä valintoja, ja keho ja mieli nousevat taisteluun niitä vastaan (näin uskon). Ahdistus kuten muutkin tunteet on luonnollinen reaktio ja sen voi selättää antamalla sillekin tilaa. Se tekee itsensä pikku hiljaa tarpeettomaksi, jos vain jaksaa kuunnella sen viestejä. Näillä mennään täälläkin...
Olet tiivistänyt tekstiisi hienosti pitkän prosessisi! Onni on olla.
Ihana tunnelma! Ja miksi se ei jatkuisi, kun olet oppinut kuuntelemaan itseäsi herkällä korvalla.
Ole onnellinen hiljaisuudesta ja omasta rauhastasi. Tällä hetkellä antaisin mitä vaan, että pääsisin omaan rauhaan täältä työpaikalta, jossa eräs äärettömän hankala kollega tekee työstä aika ajoin sietämätöntä. Huokaus! Saisipa tehdä töitä kotoa käsin!
Toivottavasti joku kaunis päivä siihen tarjoutuu tilaisuus : )
Sitä odotellessa fiilistelen hyvän olosi tunnelmissa : )
Minna
Tulee hyvä mieli, kun lukee toisen hyvästä olosta. Itsensäkuuntelemisen taito on aika monella hukassa. Arvokas taito, elintärkeä.
Kipeä selkä ja rasittunut ruumis on aika ajoin täälläkin vieraana. Väärät työasennot, suoranainen välinpitämättömyys välillä, työn ahnehtiminen "no minä vielä tuon tuosta ja sitten lopetan..." saavat sen aikaan. Onkin ollut monesti mielessä, että noihin asioihin oikeasti on kiinnitettävä enemmän huomiota, kuunneltava ja ymmärrettävä, tai tämmöisessä paikassa asuminen voikin yhtäkkiä osoittautua mahdottomaksi. Itsensä jos kunnolla rikkoo, niin mitä sitten?
Voimia flunssan selättämiseen ja surutyön tekemiseen. Olen kuullut saman, että kaikki luopuminen vaatii surutyönsä. Oli se luopuminen sitten ihan mikä vaan ja mistä vaan.
Luin tarkasti.
Tänään töissä mietin kommentoimiasi juttuja. Järjestin omassa päässäni asioita, tai ainakin vein niitä vähäsen eteenpäin.
Kerron, kun ovat itselleni selkeitä. :)
Ihana lukea tällaista. Hyvä mieli tarttuu. En tiedä, miten sinulla on ollut, mutta minulla nelikymppisyys toi mukanaan herkkyyden. Keho puhuu aika suoraan, ei vihjaile enää. Stressi ja väärät valinnat tuntuvat heti kipuina ja jännitystiloina, joita ei voi lakaista piiloon. Ja kun oikaisee takaisin omalle kurssille, kipu häviää ja yöunet tasoittuvat, tuosta vain. Hulluhan ihminen on, kun ei kuuntele tai kun yrittää tunkea itseään ihan vääränmalliseen muottiin. Ei opi ennen kuin sattuu tarpeeksi kovasti. Aika naurettavaa.
Sekin on jännää, että jotenkin on oppinut ajattelemaan, että vasta kun tarpeeksi kärsii (stressaan kipuilee, väsyy), ansaitsee jotakin, on tehnyt riittävästi (jokin luterilainen kuri tai ilottomuus tai perisuomalainen raatamisen moraali ehkä vaikuttaa taustalla). Oikea asenne elämään tulisi olla pakottomuus, helppous, luottamus. Minulla ainakin vain niin syntyy oikeasti jotakin tärkeää.
Kyllä se voima kestää, kun se on monin tavoin koeteltua ja tulosta aitojen asioiden löytämisestä. Ulkoisten merkitysten sijaan tullut sisäistä merkitystä - Sinua.
Arvelen, että sinä olet työstänyt voimakkaasti, kuten minäkin omalla tavallani. Nyt on kohta aika ottaa siivet alleen ja liidellä...
Kunnes tulee seuraava muksahdus... ;) Mutta uskon, että tämä saavutettu rikkaus ei hajoa ja katoa, vaan jossain muodossa lisääntyy. Niin sen täytyy mennä :)
Kiitos! Kirjoituksesi ja kuvasi henkivät rauhaa, itsensä hyväksymistä ja onnellisuutta, pienten asioiden oivaltamista. Itsekin nelkyt ja risat-ikäisenä painiskelen samanlaisten asioiden kanssa. Pieni ja slow ON kaunista.
Rohkea valinta antaa itselleen tuollaista rauhaa - tulla vähemmällä toimeen, vaikka varmasti silläkin on hintansa. Luksusta voi olla monenlaista. Tai tarviiko meidän aina vakuutella siitä luksuksesta. Miksi ei vain arkinen ja tavallisen voi olla pelkästää hyvää, olla riittävää?
Ihana pianokappale. Olen tykästynyt siihen itsekin. Tuo kappale on yllätys yllätys vanhalla Blood Sweat and Tears LP-levyllä, upea.
Hiutale, niinpä muuten onkin. Kunpa täällä olisi kodikasta ihan valoisassakin, tai valot päällä... ;). Joku kaunis päivä sitten.
arleena, ihan totta.
Nan, kiva kun ymmärrät. Ja alan tajuta senkin, että ei se mielenrauhakaan ole jatkuvaa. Että olot vaihtelevat, eikä sitä pidä pelästyä.
Mirka, kiitos, kuvasit hienosti asiaa ja nimenomaan sitä, että tunteiden on annettava tulla. Ja jos mahdollista, saatava selville mistä ne syntyvät ja yritettävä muuttaa syytä (ei seurauksia).
Minna, kiitos. Jos haluat muutosta ja pyrit siihen, pidät mielesi auki, tulee se. Välillä oikein ihmettelen, että tässäkös sitä nyt ollaan, tästähän minä puhuin kollegaystävälle monta kertaa oluella töiden jälkeen että tästä haaveilen.
Jatta, varotaan joo ettei telota, vaikka se fyysinenkin työ on niin mukavaa! Vieläkin särkee vähän selkää, miten se niin pienestä tuli. Flunssa ei onneksi iskenyt.
Ansku, kiva, kerro sitten. Toivottavasti en ole liian paasaava sinulle, kun olen sellainen vähän äkkiväärä ja suorasukainen kommenteissani... Ehkä yritän tosiaan herätellä kun en hyssyttele. Ja nehän ovat vain minun senhetkisiä näkemyksiäni, jotka voivat olla vääriäkin tai puutteellisia. Mutta ei varmaan haittaa, jos toisen saa miettimään :).
Katja, kiitos, viisaita puhut. Niitä väärässä muotissa pysyjiä ja kärsiviä on niin paljon, surullisen paljon. Ja kun vanhenee ja huomaa muutenkin ettei jaksa eikä tarvitse osatakaan kaikkea, kyllä sekin rauhoittaa. Pakottomuus, kaunis sana.
Ruska, kiitos, uskotaan näin! Ei katoa vaan lisääntyy, kasvun ja muutoksen tuoma hyvä olo.
Aijustiina, kiitos, pienessä on suuri.
Rita, kiitos, kaikellahan on hintansa tai puolensa. Mihin ne sitten asettaa arvoasteikolla - oikeastaan arvoista on aika paljon kysymys.
Kuullostaa aivan mahtavalta olotilalta! Nauti siitä!
Itsensä kuunteleminen on tärkeää ja taito sinänsä, eikä todellakaan niin helppoa kuin luulisi. Touhukkaita ja aktiivisia ihmisiä ihaillaan, tehokkuus ja itsensä kehittäminen on päivän sana.
Minäkin olen kiitollinen, että kuuntelen itseäni paremmin kuin ennen, mutta varmasti elämän pituinen oppitunti tämä.
Tuo kuullostaa ihanalta, slow-flow työsi. Sellaisesta minäkin haaveilen...
Elisa, nautin, ja siihen liittyy myös kiitollisuuden tunteminen. Ja olen onnellinen, että nyt jaksan, voin ja ehdin kuunnella. Burnoutin kourissa työn paineessa ei vain jaksanut ja "ehtinyt" kuulla. Koskaan ei toki ole valmis, kuten sanot.
Osaat asetella sanasi ihailtavan levollisesti. Niitä ei väsy lukemaan.
Piri, kiitän ja varsinkin jos tuntuu, että ei kyllästy, että en toista itseäni liikaa :).
Ilahduin kovasti kun näin tuolla että otit vinkistäni vaarin!
Tämä kirjoitus muutenkin...tulee pieni mutta pysyvä hymy huulille.
piilomaja, kiva! :) Pidän Satiesta kovasti, ennen muinoin kuuntelin hyvin paljon klassista pianomusiikkia, kun innostuin itse aikuisena soittamaan pianoa (lapsuuden haave) ja seurustelin erään pianoa intohimoisesti soittavan kanssa. Roland Pöntisen soitosta en ole ihan saletti, tai pianon soundissa tai äänityksessä on jotain lievästi häiritsevää. Hyvä kuitenkin. Ja kiva jos hymyilyttää!
Lähetä kommentti