Tämä auramies on jättänyt jo ainakin viisi kertaa minun pihatieni auraamatta, ja kääntöpaikan vaikka auraa muun tien. Minulle tulee siitä paha mieli. Tietäähän hän, että asun täällä. On siitä naapurin isäntä hänelle kuulemma sanonutkin, kun olen pyytänyt. Ei näytä auttavan. Onneksi lähdin eilen illalla myöhään postisiwaan viemään tärkeätä pikakirjettä, jotta virkamiehet voivat sitten vaatia minulta niitä tuhansia euroja. Jos olisin jättänyt sen tälle päivälle, en olisi päässyt postiin ja olisin myöhässä, auttamattomasti.
Motissa olen myös henkisesti. Jotenkin aika surkeana. Masennuspaskiainen on nostanut päätään, lymyiltyään takavasemmalla, nyt yllättävän isona, ja itkettää. Jaksan kyllä auttaa monia muita, mutta kuka auttaa minua. (Tosin eipä ole kai ollut tapanakaan pyytää apua...) Ihmissuhteet (eihän niitä juuri edes ole) persiillään, haluan ja en halua, ketä ja mitä. Taidan olla yksinäinenkin, vaikken sitä kai yleensä myönnä. Olen katkera siitä (kyllä, valitettavasti, tästä olen), että vaikka olen tehnyt kauheasti kaikkea, jättänyt uuvuttavan työn, toipuillut jo monta vuotta, liikun paljon, syön terveellisesti ja on E-EPAt ja B-vitamiinit ja D:t ja nyt mäkikuismat ja kaikki, silti en pääse depressiosta vapaaksi. Se on niin väärin. Haluaisin vain elää normaalia pientä vaatimatonta elämää. Jaksaa tehdä tavallisia asioita. Jonkun kivan kanssa.
Tällainen purkaus nyt sitten tässä. Ei ehkä viisasta. Ja anteeksi etukäteen, jos joltakulta nyt romahti jotain. Ei täälläkään nyt aina niin auvoista ja silkkaa mielenrauhaa ole. Mutta kaikki mitä olen kirjoittanut, on totta.
27 kommenttia:
Tätä lumen määrää ei voi enää kuin ihmetellä.
Että nähtiin ja koettiin sitten tämmöinenkin talvi!
Anteeksi lienee turha pyydellä, kyllä elämä - ja tämä talvi - uuvuttaa aika ajoin itse kunkin.
Ja kyllä noin kohtuullisten toiveiden soisi myös toteutuvan.
Pakastimessa olisi mustikoita, tuletko joskus sopalle?
*halauksia* ei sun tarvii pyydellä anteeksi, väsymiseen on kaikilla oikeus. Täälläkin sama paska vaanii ympärillä..
Joskus vain on liika liikaa..
Olet ajatuksissa =) Tulehan virtuaali aamukafeelle..
Joskus on kivakin olla"motissa",mutta jos se alkaa ahdistaa,niin eroonhan sieltä on päästävä.Kaikkia konsteja tunnut ainakin käyttävän siihen.Tiedän kyllä tuntee parin vuoden takaa.Silloi aamulla ylösnouseminenkin oli ylivoimaista.
Toivon voimia sinulle kevään auringon myötä.Kyllä se aurinko vielä risukasaankin paistaa.
Voimahaleja lähettelen:)
Anteeksi ei kyllä tarvitse pyydellä! Kenen elämä on koko ajan auvoista ja ihanaa, ja täynnä mielenrauhan hyminää? Ei kenenkään. Suonsilmäkkeitä tulee kaikille.
Tämä netti- ja blogimaailma on siitä vaarallinen, että täällä näkee ihmisen elämästä vain sen, minkä hän kirjoittaa. Ja jos ei osaa/tahdo kirjoittaa niistä paskafiiliksistä, tulee outo kuva, että tuollakin se on yhtä saakelin rauhaa koko elo. Ainakin itse olen törmännyt tällaiseen.
Minä en kauheasti henkilökohtaisia kirjoita nettiin, kun tiedän ketkä niitä lukee. Ja tarkoitan nyt omaa ja miehen sukua. Mutta vähän kuin rivien väliin olen itellekin piilotellut joitain juttuja, jotka sitten myöhemmin lukiessani bongaan, että "ai niin, tuolloin oli noin". Hyvää tekee saada sitä paskaa välillä ulos, ja myöhemmin luettavaksi.
Mutta se, että edes välillä on rauha ja mielellä hyvä olla, on tärkeää. Nähdä ja tiedostaa hyvää energiaa tuovat asiat ympärillään. Naiivi uskoni on yhä, että näin ne pikkuhiljaa lisääntyvät, ja se pohjaton paskafiilis tulee yhä harvemmin.
Virtuaalinen halaus täältä sinulle, jota en oikeasti edes tunne, mutta jonka kirjoitukset tuntuvat niin tutuilta. Ja kovasti voimia kohdata tämä suonsilmäke.
Voi sinua : (
Mulla oli kanssa paskafiilikset eilen, otti vaan kaikki päähän ja velloin lievässä itsesäälissä (kaikilla muilla on sitä ja tätä, kaikki muut löytävät ja toteuttavat unelmaansa, mutta en minä, en edes tiedä mikä on unelmani!!!). Aamulla kun heräsin Hesari tulematta, portin eteen lykätty aura-auton toimesta puoli metriä lunta (täällä ne siis auraa ja siitäkin nyt valitetaan, heh heh) ja pakkasta miinus sata. Pikkujuttuja mutta kyllä ottaa päähän!
Voi meitä. Kai nämä ovat vain kasvukipuja. Paraneminen vie aikansa. Nythän se on jo oikeasti se aika kun tulee jonkin asteista kevätmasennustakin, kun aurinko alkaa jo paistella ja pimeä ja raskas talvi takana. Toisaalta tänä talvena on ollut paljon harvinaista herkkuakin kun on ollut kauniit lumimaisemat ja muuta.Mut sais jo riittää, kiitos!
Häntä pystyyn, kyllä se siitä, ja viimeistään huomenna voi jo olla parempi fiilis. Lähde vähän tuulettumaan vaikka Helsinkiin sieltä viikonlopuksi.
Minna
Onpas tyrpeellinen auramies!!! Entàs kun hàn joskus tarvitsee apua! Yksinàisyydellà on Januksen kasvot. Niin kuin koko elàmàllà. Ei omaa oloaan keneltàkààn anteeksi tarvitse pyytàà, mutta mielestàni on hyvà asia se, ettà edes blogissa kerrot tunnoistasi. Tààllà paistaa tànààn aurinko ja viikonlopuksi on luvattu jo loskakelejà. Haleja, haleja, haleja.
Onpas teillä auramies, höh. Tekisi mieli sanoa jotain lämmintä ja lohduttavaa mutta minä olen niin huono näiden sanojen kanssa. Puhut minullekin tutuista asioista joten ymmärrän hyvin miltä tuntuu. Ei mitään anteeksi anottavaa, saa sanoa miltä tuntuu. Autinkoa, lämpöä ja haleja sinulle sinne hankien keskelle :)
Samoja fiiliksiä täällä suunnalla. Eilinen oli pahin päivä ikinä. Tänään olen vain huonovointinen.
Palaan.
Ei siun tarvitse esittää sen vahvempaa kuin olet. :)
Toivottavasti pääset pian masentavista ajatuksista eroon. Kevät tulee kohta ja sulattaa hanget. Kuulin juuri eilen ystävältä, että oli nähnyt täällä Turun seuduilla tilhiä. Linnut ovat kuulemma varma kevään merkki. Ne kun tuovat ensimmäisinä pientä elämää talvenjäätämään.
Toivottavasti kaikki muukin hoituu, onhan se helpompi ajatella positiivisesti, kun on ulkoisetkin puitteet hyvin.
Voi näitä tällaisia päiviä. Minäkään en osaa pyytää apua, ihan perisyntini. Mutta tulen virtuaalisti täältä koko perheen ja hiihtolomailevan kummitytön kanssa ja raivaamme pihaan polut sinulle ja koirille. Otan mukaan äidin leipomaa pullaa, se auttaa ihan kaikkeen. Halaus! (P.S. Pian on kevät. On se!)
Masennus taitaa olla sellainen seuralainen, että kulkee aina perässä parin askeleen päässä ja vain odottaa sopivaa tilaisuutta tarttua kiinni. Varmasti myös pelko sen uusiutumisesta on itseään voimistava olotila. Ainakin ahdistus on sellaista, että se tulee usein pelkästään siksi, että pelkää sen tulevan. Sitä paitsi kuka tahansa ns. terve ihminenkin on ajoittain masentunut, jos olosuhteet ovat vaikeat. Ei siinä kai ole mitään kummallista, saatika anteeksi pyydettävää.
Tämä talvi (vaikka kuinka upea on ollutkin) on todella osoittanut luonnon mahdin. Jumissa voi olla myös täällä urbaanissa melskeessä. Ja viime yön valvoin mietien, että meidän katto varmasti romahtaa - miten hyvä miettiä tallaista yöllä...
Odotetaan niitä kirkkaampia kevätauringon päiviä, ne varmasti kirkastavat taas sinunkin mieltäsi!
Meistä blogisi lukijoista saisi varmasti kokoon pienen virtuaaliarmeijan, joka lapioisi kyllä sulle tien (kauko-ohjattuja lapioita ja webbikamera avuksi) ;)
Masennus on ikävä seuralainen. Sinusta saa vahvan kuvan ja vahva varmasti oletkin. Mutta eikö se ole niin, että ne jotka pohtivat asioita paljon ja syvemmin, tuntevat myös sen elämän nurjankin puolen syvemmin. Niin olen ainakin itse kokenut. Olen monesti kateellinen niille, jotka vaan kevyesti porskuttelevet elämässä eteenpäin, pohdiskelematta sen enempää.
Kaikkea hyvää sulle päivääsi ja elämääsi.
Et ole yksin, vaikka olet yksinäinen.
Muistan kun yritin kertoa kerran hyvälle ystävälleni että minua masentaa. Että itketti vaan, tuntui etten nähnyt mitään hyvää missään jne.
Avomielisesti puhuin siitä ja oletin että on lupa.
Mutta hän sanoi: ethän SÄ voi olla masentunut! Kyllähän sä jaksat lukea tai maalatakin. Ei masentunut ihminen jaksa tai pysty.
Että minä en sitten ollut masentunut ja sillä selvä.
Kadun edelleen avautumistani tuolle ihmiselle.
Tiedätkös, löysin juuri eilen blogisi, ja niin syvältä se minua kosketti, etä olen täälä kylässä tänäänkin, koska haluan tutustua paremmin!
Eilen elin voimakkaita tarinoitasi samaistuen ja tänään luen ikävästäsi. Sellaista minullakin on. Vaihtelua vahvuudessa ja heikoidessa, ja minä näytän sen ja se pelottaa toisia. Omaa miestänikin, joka itse on kuin pohjan hitaat virat kun minä olen nopeaa aallokkoa.
Eilen mietin, että siinä vasta nainen, muutti tuonne itekseen vaikka voimat on vähissä.
Pääsisitkös sieltä ihmisten ilmoille piipahtamaan? Vaikka rauha tekee hyvää, yhtä hyvää tekee välillä vilske ja vilinä.
Yhdyn Jatan ja Trinan ajatuksiin ja lähetän voimahalin.
Ei tarvitse pyytää anteeksi vuodatustasi! Ymmärrän kyllä, että pyydät, kun pyytäisin minäkin, vaikka syytä ei olisikaan.
Taitaa tuo masennus olla sellainen, että siitä ei koskaan pääse täydellisesti eroon, vaan sille herkistynyt saa muistutuksia siitä aina :( Se on inhottavaa, vaikka tokihan kaikki oivallukset, pohdinnat ja muu mukava, mitä masennus myös tuo usein tullessaan, onkin varsin mukavaa. Mukavampaa olisi kuitenkin elää ilman pelkoa masennuksesta...
En nyt oikein osaa mitää lohdullista kirjoittaa, mutta kyllä se masennus menee ohitse niin kuin on aiemminkin mennyt. Lumetkin sulavat aikanaan ja sinulla on ihana naapuri, joka auttaa sinua mahdollisuuksiensa mukaan lumitöissä.
Tuskin kukaan onnistuu jatkuvasti mielenrauhassa köllöttelemään :) Oikeastaan voi olla joskus hyväkin, että tunteet vaihtelevat ja liikkuvat (vaihtoehtona täydelliselle jämähtämiselle), vaikka masennus ei hyvä asia olekaan. Yksinäisyys on erityisen inhottavaa, mutta kai sinulla kuitenkin joitain ihmisiä on? Ilmeisesti ainakin mukavia naapureita ja meitä virtuaalisia olkapäitä.
Jumittavia aikoja tulee, mutta kyllä se siitä taas eteenpäin liikahtaa. Yritän itsekin uskoa tuollaiseen ajatteluun, kun olen jotenkin jumissa itsekin tällä hetkellä. Ja syyllistynyt sairaslomasta, vaikka ei pitäisi.
Aurinkoista viikon jatkoa!
Lumen saarroksissa ollaan täälläkin. Eksyilen täällä netissä, löysin tänne. Vaikka ei olla tuttuja, niin voimia tahtoisin sinulle lähettää!
Ei minusta ihmisen tarvitse pyytää anteeksi huonoja päiviään ja olojaan. Eivät ne mitätöi hyviä asioita.
Tie masennuksesta pois on pitkä, mutta käytävissä. Ja kukapa sitä loppujenlopuksi on ihan terve?
Kaikkea hyvää sinulle.
Ymmärrän sinua. Yksinäisyyden tunne valtaa lumimotissa, ei pääse oikein minnekkään tiet ummessa.
Vaikka lumi on kaunista, se voi myös ahdistaa.
Toivon valonpilkahduksia sinne.
Elä pyyä anteeksi, ei tarvihe. Täällä on monta viisasta kommenttia, minulla tyhjä pää ja pitäisi paraikaa olla kirjoittamassa yhtä hiivatin esseetä, mutta silti halusin jotenkin yrittää jotakin sanoa. Sanon: kyllä se siitä. Aivan varmasti.
Lämpimät halit multa ja Muru-kissalta. Kyllä me jotenkin selvitään, päivä kerrallaan.
Voi sinua <3 Mie ajattelen sinusta - vieraasta, vaikka tavallaan tutusta ihmisestä - että olet kuitenkin pohjimmiltasi täynnä vahvuutta ja voimaa. Ja sehän ei tarkoita sitä, että et saisi väsyä ja masentua, päinvastoin, sulla on rohkeutta kohdata sekin. Jo pelkkä lumimottiin jääminen ajattelemattoman auramiehen vuoksi voi viedä mielen pakkasen puolelle. Ja lumi on kaunista ja kivaa, mutta voisihan jo vähän antaa merkkejä keväästäkin, eikö vain? Entäpä jos lähtisit sieltä vähän jonnekin? Vaikka mustikkasopalle? Kuulin, että sellaista on tarjolla näillä seuduilla :)
Halauksia sinne mottiisi! Kai meillä jokaisella on omat mottinsa. Nyt sinulla vielä oikein konkreettisestikin :( Vankina on paha olla.
Minun mottini on nyt ollut kiire, liiankin pitkään, liian monta hommaa yhden ihmisen päivään. Myös yksinäisyyttä ihan riittämiin. Sellainen aika nyt. Mutta hassua, että juuri tänään ajattelin sinua. Että voi sinua onnellista, kun saat elää itseäsi kuulostellen ja ulkoilla niin paljon kuin jaksat. Mutta aina on puolensa ja puolensa, ja kuoppiin aika ajoin pudotaan. Onneksi sekään tila ei loputtomiin kestä.
Mutta murtaudutaan moteistamme. Kevätaurinko viimeistään vapauttaa sinut lumisaarrosta ja jotain sulamista se tuppaa saamaan itsekunkin mielessä, kun päivien kirkkaus alkaa lupaavasti piristää.
En tiedä, uskotko astrologiaan, mutta jos uskot, lue täältä mahdollinen selitys huonoon oloosi: http://www.astro.fi/blog/readBlog/user_name/astroseppo.
Tsemppiä!!!
Tervataan joo ne sukset. Pientä ja vaatimatonta hommaa, mutta kivaa. Kaksi vähän rikkinäistä tyyppiä - mutta kivoja! Pieniä asioita, isoja merkityksiä. Voi hyvin!
Tuon toiseksi viimeisen kappaleen olisin voinut itse kirjoittaa. Lukuun ottamatta liikuntaa ja terveellisiä ruokailutottumuksia. Enkä niistä mäkikuismistakaan tiedä. Mutta juuri tuolta minustakin tuntuu. Että jaksaa tehdä tavallisia asioita. Jonkun kivan kanssa. Ja ilman sitä jotakuta kivaa, ei oikein jaksakaan.
Mutta sitten on myös niitä "parempia" päiviä ja sitä tekee mitä tekee. Jaksaa mitä jaksaa, tai nukkuu tai on vaan. Ja joskus on vaan ihanaa, että itkettää, että purkaa - ulos.
Siinä kaikki,
Paula
Ymmärrän hyvin tuntemuksiasi. Eilen tuntui ihan hyvältä ja tänään aurinkokin paistaa mustia säteitä.
Kirjoittaminen auttaa minnua usein. Asiat konkretisoituvat, kun ne panee paperille.
Voimia ja lämpimiä ajatuksia sinulle!
Sinulle juuri tänä päivänä tämä vanha, vanha viisaus:
Kulje tyynenä melun ja kiireen keskellä
ja muista mikä rauha onkaan hiljaisuudessa.
Pysyttele hyvissä väleissä kaikkien kanssa,
niin pitkään kuin se alistumatta on mahdollista.
Puhu totuudesta hiljaa ja selkeästi
ja kuuntele toisia, sillä kaikilla on tarinansa.
Karta äänekkäitä ja riidanhaluisia,
sillä he ovat kiusana hengellesi.
Jos vertaat itseäsi muihin,
niin älä tule turhamaiseksi tai katkeraksi,
sillä aina on ja tulee olemaan suurempia
ja pienempiä persoonallisuuksia kuin sinä.
Iloitse suorituksistasi,
samoin kuin suunnitelmistasi.
Ole kiinnostunut omasta urastasi,
vaikka se olisi vähäpätöinenkin.
Se on kuitenkin vankka kiinnekohta
aja vaihtelevissa kohtaloissa.
Ole varovainen liikeasioissa,
sillä maailma on kieroutta täynnä
- älä silti sulje silmiäsi hyveiltä.
Monet ponnistelevat korkeisiin päämääriin
ja elämä on täynnä sankaruutta.
Ole oma itsesi,
äläkä pelkää olla hellä.
Älä suhtaudu kyynisesti rakkauteen,
sillä kaiken arkipäiväisen roudan keskeltä
se nousee kuin ruoho
- tuoreena joka kevät.
Ota opiksesi vuosien neuvot
ja luovu sopuisasti nuoruuden leikeistä.
Paljon turhaa pelkoa syntyy väsymyksessä
ja yksinäisyydessä.
Ole sovussa luojasi kanssa,
millaiseksi hänet sitten kuvitteletkin.
Ole sovussa sielusi kanssa,
olkoot ponnistelusi ja toiveesi mitkä tahansa.
Maailmassa on paljon petosta, riistoa
ja särkyneitä unelmia,
mutta se on sittenkin Kaunis Maailma.
Ensinnäkin: voi vitsi!? Grr. Kirjoitin eilen suoraan sydämestä romaanin pituisen vastauksen kaikkiin siihen mennessä tulleihin kommentteihin, ja nyt huomaan, ettei se olekaan täällä?! Huoh. Ehkä merkkejä oli liikaa tekstiboksiin, mutta en minä mitään virheilmoitustakaan huomannut. Plääh.
Mutta vielä kerran suurikiitokset kaikille!!!! Olen ihan otettu kaikesta tästä tuesta, iloisen hämmentynyt ja kiitollinen! Ja oikeasti, näistä oli ja on iso apu! Nyt vointi on jo paljon parempi, siis ihan hyvä :).
Lähetä kommentti