Kaivoinpa eilen esiin muutaman vuoden käyttämättä olleen timmin potkukelkkani! Sain huomata, että potkuttelu on sekä fyysisesti että psyykkisesti vaativaa... Sen lisäksi, että se kehittää tasapainoa ja koordinaatiota sekä aerobista kuntoa ja lihasvoimaa se saattaa kehittää myös kärsivällisyyttä ja hermoja - ainakin koirien(i) kanssa potkutellessa. Lisäksi potkukelkka on ekologinen kulkuväline: tuotanto ja käyttö kuormittavat ympäristöä hyvin vähän. Ja eihän kukaan ole kunnon maalainen/maallemuuttaja, jos ei potkukelkalla kulje!
Koirien kanssa ON mahdollista potkukelkkailla (vastaavasti kuin pyöräillä), tosin se näyttää vaativan hieman harjoittelua ja tarkkaavaisuutta. Koirani eivät vedä kelkkaa (siihen tarvittaisiin kunnon vetovaljaat) vaan juoksevat vieressä tai etuoikealla. Välillä ne vielä tulevat kelkan eteenkin, ja koko ajan saa tietysti olla skarppina, ettei vauhti nouse liian kovaksi tai kelkka törmää niihin. Niinpä tarvitaan nopeaa jarrujalkaa ja reaktiokykyä. Isoja alamäkiä en niiden kanssa laskekaan.
Alla "katastrofielokuva Potkuttajat pellon pientareella". Alku aina hankalaa, mutta lopussa kiitos seisoo. Tai jotain sinne päin ;). Juu, pikkukoira on aina täynnä energiaa ja (valitettavasti) suuntaa sen usein haukkumiseen ja riehumiseen. Joissain asioissa koulutus on näemmä mennyt pieleen tai jäänyt antamatta... Tosin kohtaus menee yhtä nopeasti ohi kuin tulikin. Ja toisaalta, onhan se mukava, että koirat ovat iloisia ja leikkisiä, iso ja vanhempikin. Kumma muuten, että aina kun sanon taikasanat "mennään takaisin" ja käännymme kotiin päin koirat sekoavat täysin ja alkaa videossa nähtävä riehuminen. Ilmeisesti kotiin vain sitten on mukava mennä :).
PS. Sorry videon kurja laatu. Se on kuvattu kännykällä, ja lisäksi elokuvaohjaajan työtä vaikeutti samanaikainen kelkan ohjaaminen, jarruttaminen ja hihnojen selvittely... Ja muuten, juu, mun ääni ei oikeesti oo yhtään tommonen! ;)
TV-vinkki: tänään tulee hyvä leffa:
Elokuva: Skagerrak (K13)
FST5 Klo: 21.30 Pvm: 20.02.2010
(Skagerrak, Tanska/Ruotsi/Iso-Britannia 2003, 104') Ohjaus: Sören Kragh-Jacobsen. Elokuva onnen löytämisestä silloin kun sitä vähiten odottaa. Rooleissa mm. Iben Hjejle, Bronagh Gallagher.
20 kommenttia:
Hehahahahe, oijoih, voi vitsi miten tuttua! Nyt kun yksin joudun minäkin kahta (yli kolkytkiloista) koiraa lenkkeilyttämään, näyttää meno usein just tuolta... Tosin meikäläinen ei pysty noin pitkää remmiä käyttämään, eikä TODELLAKAAN sitomaan molempia samaan remmiin! Tarpeeksi monesti olen ollut polvia myöten hangessa, kun jompikumpi tai molemmat meidän huipputottelevaisista (hekoheko) sesseistä on päättänyt lähteä seuraamaan rusakonjälkiä...
Kiva kun koirat ovat leikkisiä. Hyvinhän se lopulta meni.
Koirat ovat vauhdikkaita, ihana katsoa!
Hei voinko kysyä: hallintapaneelissa oli ennen videonlaittomahdollisuus, mutta ei ole enää. Olet siis tämän omasikin laittanut ensin youtubeen ja sieltä tänne, vai miten toimii? Olen pähkäillyt miten saisin oman kuvaamani videon blogiini kun sitä mahdollisuutta ei enää 'uudistusten' jälkeen ole ollut bloggerissa.
Ansku, onneksi meillä tuo toinen on pienempi. Tosin myös energisempi...
Niina, juu, kyllä se useimmiten ihan kivasti meneekin, filmiin tuli nuo pahimmat kohdat ;).
Sooloilija, näyttävät ne tykkäävän :). Lataan tosiaan videon ensin Youtubeen ja sieltä sitten kopioin sen embed-koodin tänne html-editorissa.
Oi, miten timmi kelkka! Meillä harrastetaan kanssa koirien kans potkuttelua, koirilla vaan on vetovaljaat ja ne tykkäävät vetää. Kelkkana mulla on iänvanha löytö, natisee ja notkuu, nippusiteellä jo kerran vähän kursittu. Joku kerta se vielä laukeaa tuhannen palasiksi.
Teidän meno näyttää loppua kohden jo oikein mukavalta. "menemenemene!", miten tuttu huudahdus! :D Saa tosiaan olla välillä tarkkana, ja omata nopeat reaktiot, kun noiden kanssa potkuttelee.
Meillä käytetään samanlaisia komentoja kahden ihmislapsen ulkoilutuksen yhteydessä. Menemenemene!
Paras leffa sitten aikoihin. Alku oli sangen jännittävä, sitten seesteinen vaihe ja mielenkiintoinen loppuhuipennus eli tarkennus kulkupeliin :D Näyttelijät ihan loistavia. Hieno toteutus!
Jatta, toivottavasti kelkkasi pysyy kasassa, ne ovat aika arvokkaita. Tosin uskon, että tällainen kotimainen suojassa säilytetty kelkka myös kestää vuosikausia, toivon. Juu, ihan hauskaa tuo potkuttelu on, ja koirat tykkää kaikesta missä saa juosta :).
Mirka, heh :). Toivottavasti käsky toimii paremmin kuin meillä välillä... ;). Joskus siis on pakko vain jäädä toljottamaan siihen eteen, vaikka miten sanois että mene nyt siitä!
Ruska, kiitos, silkkaa taidettahan tuo on! Pitäis varmaan Oscar-kisaan ilmoittautua ;).
Hienostihan se meni, sitten lopussa... :D (täytyy myöntää, että vedet silmissä nauroin... sorry!) Ihan kuin eräs bouvier ja parsonrusselinterrieri! Meillä ne ovat irti, en voi kuvitellakaan mitä se olisi jos olisivat kiinni :D
Hitsi, kun mummmolta peritty kelkkani jäätyi hankeen, ja en uskalla yrittää repiä vanhusta irti... Usein tehnyt mieli potkutella, olisivat lenkkeilyretket vähän vauhdikkaampia, kun en olisi hidasteena...
Jantiina, hienoa jos voimme viihdyttää ;-). Bouvier ja parson on varmaan vähän samanlainen yhdistelmä joo. Mitäs jos kaataisit kuumaa vettä kelkan päälle, sulaisi irti? Otat sitten videota kans! ;)
Sulla on tosi hyvät hermot! Mun videossa olisi kuulunut pelkkiä ärräpäitä ja sadattelua kun koirat kiertää yhtäkkiä kelkan takaa : ) Ehkä se maalaiselämä tekis mullekin (ja mun hermoille) hyvää!
Muistan kun koiran kanssa harjoittelin lastenvaunujen vieressä kävelyä. Voi herranjestas sentään mikä rumba se oli! Pari kertaa koira melkein kaatoi vaunut kun yhtäkkiä sinkoili puolelta toiselle. Tais raitti raikaa kun meikäläinen kiroili... huokaus!(kärsivällisyys joskus ihan täys nolla).
Mukavan näköinen reitti teillä! Ja ihan aurattukin ; )
Minna
No voi ei, kun en saa tätä auki :-/
...eikun sainkin, kun tökkäsin vähän hiirellä alkuun. Extreme-leffa :D
Minna, myönnän, että entisessä elämässä olisi ärräpäät lentäneet, voi isokoiraparkaa kun emäntä oli burnoutin kourissa. Kyllä mä joskus vieläkin hermostun, mutta kun siitä ei vaan ole mitään hyötyä, sen on oppinut, päinvastoin. Juu, täällä käy joskus silloin tällöin aura-autokin, hiekoitusta jos jossain nään (ei kyllä koskaan meidän tiellä), hieraisen silmiäni :).
Hanni, hiiri yleensä auttaa ;). Olin ihan kiitollinen, kun sain filmille sentään vähän onnistunuttakin menoa :).
Olipa mukavaa katseltavaa tuo videosi! :) Voi, kunpa asuisinkin maalla. Minulla oli pienenä punainen potkukelkka, jolla kuljin hurjaa kyytiä. Hankkisin nytkin heti potkukelkan, jos sitä voisi käyttää. Olen lievittänyt potkuri-ikävääni tosin kickbikellä, mukava kulkupeli sekin, saa hien pintaan.
Huippu elokuva, ihan jännittikin välillä. :) Mutta hienosti lähti homma toimimaan jossain vaiheessa. Ei muuta kuin valjaat koirille, niin sinulla on näppärä pikku valjakko kasassa. Tiedän yhden ihmisen, joka vedättää potkukelkkaa kahdella erittäin energisellä huskylla, minusta se on kyllä lähinnä hengenvaarallisen kuuloista hommaa. Mutta kait se toimii, jos koirat osaa pysähtyä pyynnöstä, potkukelkassa kun ei oikein ole jarruja...
Nan, punainen potkukelkka sun pitää kyllä vielä joskus saada. Kyllä sä saat, jos haluat! :)
Lotta, valjaat voisivat kyllä olla hyvät. Pitäis sitten vaan opettaa vetämäänkin (no, vetää ne nytkin välillä hihnassa...). Missähän ne ison koiran valjaat on... Potkukelkkaa pystyy hyvin jarruttamaan ihan jalalla ja ihmisen painolla, kuten filmissä teenkin, silloin kuin kamera zoomaa (tahattomasti) kelkkaan vähän väliä kun vauhtia on enemmän.
Ihanat koirulit sinulla! Heti tekee mieli potkuttelemaan.
Kiitos Nalle :).
Lähetä kommentti