Nainen vaeltaa kirjastossa, poimii mukaansa kirjan sieltä, toisen täältä.
Selaa. Pehmeinä jotkin muistot, toiset äkkinäisen surumielisinä.
Melankoliaa, kaipuuta. Vierauden tunnetta. Yksinäisyyttä.
Tyttö, joka rakasti kirjastoa. Pieni sekainen huone, täynnä kirjarykelmiä.
Kaikki, nyt olen lukenut kaikki kirjaston kirjat, ne lasten ja nuorten, sanoo hän.
Ethän toki, ei se voi pitää paikkaansa! Kyllä, jokaikisen. Minulla on vihko.
Kysy mistä kirjasta vain, minä kerron, muistan ne kaikki. Mielelläni suosittelenkin - mitä saisi olla?
Tyttö teki läksyt, sai hyviä numeroita. Fiksu mutta jotenkin hieman erikoinen.
Mikset mene ulos ystäviesi kanssa niinkuin veljesi, kysyy isä. Keiden ystävien, miettii tyttö.
Eivät ne minua ymmärrä enkä minä niitä. Sielunsisareni ei vielä ole saapunut, odotan haaveilen iltaisin.
Kirjat, ne ovat ystäviä, kirjarykelmät suojamuureja. Lukee viisi tyttökirjaa päivässä, niihin pakenee.
Ei tiedä uskoiko kukaan, että kaikki lukenut. Huomasi, katsoivat välillä oudosti,
kun hän hyväili kirjojen rivistöä, kertoi innokkaasti mikä elämä niissä sykki, missäkin.
Sai luvan siirtyä aikuisten puolelle. Täynnä kunnioitusta, juhlallisesti hän seisoi
tuntemattomien hyllyjen ääressä. Uusi aikuisten kirjastokortti poltti taskussa.
Punainen poni. Sen hän lainasi. Sopivan ohut, ja hän piti hevosista.
Pakenemista hän harrastaisi myöhemminkin.
Pakenemiseen hän melkein tuhoaa itsensä. Monen monta tapaa siihen keksii.
Nainen lainaa kaksi kirjaa, palauttanut kolmannen takaisin hyllyyn. On jo tarpeeksi.
Yrittää vaihtaa joskus lauseen kirjastonihmisen kanssa kirjasta. Hämmästyy kun toinen ei ole lukenut,
varattua ja ylistettyä kirjaa. Haaveili itse aina tyttönä kirjastontädin työstä.
Saisi lukea kaikki maailman kirjat. Melkein kuin eläisi itsekin.
________________________
Runotorstai, valokuvatorstai
16 kommenttia:
Hieno pakina. Samaistuin hieman itsekin pakinan henkilöön.
Kirjat, mikä ääretön maailma.
Minäkin olen kirjastotyttö. Mulla on lämpimiä muistoja Tampereen vanhasta kirjastotalosta. Siellä oli hassu kapea "salainen" rappuskäytävä lastenosastolta aikuisten puolelle. Kiltti kirjastotäti neuvoi mua hiipimään aikuisten puolelle hakemaan kirjoja, ja sitten lastenpuolelle lainauskoneelle. kun eivät olisi lastenkortilla antaneet siellä ylhäällä lainata.
Silloin oli ne sellaiset kopiokonetyyliset lainauskoneet, joita kirjastovirkailija käytti.
Aina viihdyn kirjastossa, vaikka monet muut julkiset tilat tuntuvatkin ahdistavilta.
Tämä ei nyt varsinaisesti liity aiheeseen, mutta kun luen tuota alkupään tekstitystä vielä.. niin teit pannunalusia perjantaina 10. heinäkuuta 2009 hampusta.
Tulin vain tänne nyt kertomaan, että jos pyöreä pannunalus kupruilee, niin silloin on liian monta silmukkaa. Ja sitten toisekseen, että ainakin bambusta tekevät tiskirättejä, niin ehkäpä myös tuota hamppua voisi käyttää tiskirättinä, jos ei sitä tykkää pannunalusena käyttää..?
Pari kirjavinkkiäkin olen tuossa vanhaa materiaali kahlatessani napannut. Nyt olen niin jossain muualla.. että katson tämän rykelmän sitten taas myöhemmin.;)
Paula
Hei siellä pellon pientareella!
Olen iloinen että löysin tänne tässä yhtenä iltana. Olen lukenut kaiken. Kauniita ja koskettavia ovat kirjoituksesi ja kuvasi. Jotenkin lohduttavia, kun juuri itsekin kieriskelen muutoksissa ja syövereissä.
Jään seurailemaan.
Tervehdys mökistä täältä metsän reunasta,
Leena
Kirjaston tyttöjä minäkin...
Minäkin olin kirjastotyttö. Yleensä kävin kirjastoautolla, kun se niin näppärästi tuli talon vierelle. Ja kyllä minustakin tuntui, että olen lukenut kaikki kirjat. Kun kesällä lähdettiin mökille, minulla oli aina yksi iso urheilukassi täynnä kirjoja. Silloin vielä luki kirjan pari päivässä, nyt on tahti huomattavasti hidastunut. On ilmeisesti muutakin tekemistä.
Et arvaakkaan, et ole aivan yksin kokemasi kanssa. Hyvin krjoitit!
Hämmästyttävää kuinka harvoin tapaa/tapasi ketään jonka kanssa jakaa lukemaansa. Muutaman kerran olen saanut kokea, ja tuntunut mahtavalta. Vanhin siskoistani aika lähellä sellainen henkilö.
Tänään radio YLE 1 synttärivieraana Remes (jonka yhtään kirjaa en ole lukenyt) kertoi lähes asuneensa kirjastossa lukeneensa paljon nuorena kirjoja. Parhaimpana piti John Steinbeckin Eedenistä itään. Voi kuinka kosketti, sillä sanoi hyvin paljon samaa mitä itsekin ajattelen siitä kirjasta.
Tuttu muisto tuo, kun nuorten kirjojen jälkeen avautui huumaava laaja aikuisten osasto :) Kun tuntui, että ei yhtään sopivaa kirjaa enää löydy nuorisohyllyistä.
Minullakin siis aikamoinen rykelmä kirjoja nuoruudessa takana, ei ehkä niin suuri kuin kirjoituksesi tytöllä. Meillä oli aikanaan 20 kirjan enimmäisraja, minkä sai lainata. Kerta viikossa se tuli ainakin käytettyä. Sittemmin rykelmä pieniä poikia katkasi tämän kirja-ahmatin uran.
Hyvä oli kirjoituksesi. Mielenkiintoisesti yhdistit siihen pakenemisajatuksen.
Kaunis teksti.
Kirjoitin opiskeluaikana melkein samanlaisen. Lehtori tykkäsi siitä. Minäkin. Ja se oli totta. En vain uskaltanut koskaan kertoa kenellekään, että olen lukenut ne kaikki...
Aikuisena unelma toteutui; olin kirjastossa töissä. Kolmessa kuukaudessa 40 kirjaa - työaikana! En ollut erityisen ahkera varsinaisissa töissä. ;-) Kirjasto oli pieni, varsinkin lauantaisin kävi vähän asiakkaita.
Tunnistan erittäin hyvin kuvailemasi pakenemisen. Olen harrastanut sitä niin paljon, etä kahvahdan ajatusta aina välillä edelleen. Heitän kirjan pois, että olisin tässä ja nyt.
Toinen paheeni on kirjoittaminen. Monen mielestä se on harrastuksista parhain, mutta rajansa kaikella. Itse luotuun, kirjoitettuun maailmaan pakeneminen voi olla tuhoisaa.
Kiitos tästä kirjoituksestasi todella paljon! Sain paljon ajattelemista, muistelemista ja opitun mieleen palauttamista.
Voi hyvin - lauhtuukin vähän... lunta molskahtelee alas ikkunalaulalta ja katolta.
arleena, kiitos :).
isoinpapu, jännää, salainen käytävä! Mitähän niissä aikuisten kirjoissa oikein lukeekaan! Samoi viihdyn minä.
Paula, kiitos, siitä se varmaan johtuu. Vai onko tuo nyt sitten juuttia, en tiedä... Paksua se on kuin mikä ja jäykkää, joten olkoon pannulappuna vain :).
Leena, kiitoksia kovasti, kiva kun löysit! Olen otettu kyllä, jos kaikki olet lukenut :). Terkkuja sinne mökkiin.
Mirka, meitä taitaa riittää :).
Kirjailijatar, sinäkin :). Voipi tosiaan olla ihan hyvä, että on muutakin tekemistä... :).
Rita, kiitos. Jakaminen tekee hyvä, oli kyse mistä vain.
Ruska, kiitos kommentistasi. Joku lainaraja meilläkin taisi olla, ja siksi kävinkin kirjastossa harva se päivä. Sinun lukutoukkaurasi katkaisi Oikea Elämä, hyvä niin.
Linnea, kiitos. Hassua, että olet kirjoittanut samantapaista, jotenkin tuntuu hyvältä. Minä taisin kyllä oikein rehvastellakin lukemallani... Tosin ihailijoita ei ollut juurikaan ;). Välillä katson kirjaston työntekijöitä ja pohdin, olisi siellä työskentely tylsää. Yksi jätkä tuijotti tylsistyneenä kattoon lainaustiskillä. Mutta luulen että on muutenkin sen näköinen usein... Kiitos kun ymmärsit sen pakenemisenkin. En ollut itse ajatellut kirjoittamista pakenemisena, mutta kun sanoit niin ymmärsin heti mitä tarkoitat. Ihan totta. Pitää olla tarkkana senkin kanssa, kyllä vaan. Ja kuitenkin kirjoittaa ulos se, mikä kirjoitetuksi haluaa tulla. Nuorena päiväkirjat pitivät hengissä, sellainen terapeuttinen kirjoittaminen on usein hyväksi.
Melkein tuli vanhan kirjastoni haju nenään :) Kirjat pelastivat mut maailmaansa, kun 13-vuotiaana muutin maalta isommalle paikkakunnalle, olin yksin, maalaisissa vaatteissani, vähän arka ja pelokaskin. Mutta toisin kuin usealla muulla, mulla ei olisi ollut mikään kiire vaihtaa nuorten osastolta aikuisten osastolle, olisin halunnut olla vain siellä hevoskirjojen ja Helena-sairaanhoitajakirjojen parissa. Muistan ekan kirjankin, jonka luin sitten kun en enää jaksanut samoja nuorten kirjoja lukea aina uudelleen: Eedenistä itään. Onneksi osui juuri tuo, siitä oli helppo jatkaa aikuskirjojen lukemista :)
Hieno proosaruno! Minä nautin sanoistasi enemmän kuin sisällöstä. En tarkoita ettei se oli hyvää, mutta sanat kulkivat ja kertoivat niin kauniisti ja rytmikkäästi, omalla tavallaan. Tässä runossa on se jokin, mitä etsin runosta.
Kiitos elämyksestä!
Minä hämmennyin, mutta onneksi vain hetkeksi. Aloitin runon lukemisen, mutta sainkin ehkä paljon enemmän; tykkäsin!!!!
Hanni, muistoja monilla, eläviä. Kyllä kirjat ovat tärkeä osa elämää.
utla, olipa kivasti sanottu, kiitos kovasti! :)
Tirlittan, kiitos! Eihän tämä ihan perinteinen runo ole, mutta se halusi nyt tulla ulos tällaisena.
Olen samaa mieltä päiväkirjoista. Terapeuttinen kirjoittaminen selkeyttää, asettaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin.
Kirjoitin eilen tekstisi lukemisen jälkeen pitkästä aikaa päiväkirjaa.
Linnea, eräs ystäväni pelkää, että jos "pahat", ahdistavat asiat kirjoittaa ylös, ne ikään kuin saavat "luvan" olla olemassa, että ne vahvistuvat. Itse uskon ihan päinvastaiseen: kun ajatukset ja ongelmat tunnustaa, tunnistaa ja kirjoittaa ulos, se helpottaa, ne pääsevät irti ja voivat mennä pois, heiketä. Ajatusten ja tuskan torjuminen, sisällä pitäminen vahvistaa niitä torjuttuja asioita ja tunteita. Jännää Linnea, että kirjoitit päiväkirjaa pitkästä aikaa. Kirjoittaminen on vahva työkalu.
Lähetä kommentti