tiistai, 2. helmikuuta 2010

Toinen toista ja neljäs neljättä


Eilen oli kiva päivä: 0102|2010 eli numeroiden peilikuvapäivä. Olisi ollut mukavaa, jos silloin olisi tapahtunut jotain erityisen kivaa, että siitä olisi tullut tärkeä merkkipäivä. Mutta ei se mitään, hyvä päivä oli muutenkin.

Että osaa kuulkaa paskalla käynti ottaa voimille! Onneksi tämänpäiväinen hätä ei ollut kiireisintä laatua, sillä päästäkseen huussiin on ensin lapioitava polku auki n. 50 metrin matkalta. Ja luntahan on tullut riittämiin.

Kaiken lisäksi sieltä pöntöstä pönöttää toinen peilikuva, katsoen omaa urakkaani silmiin. Eli vuorellinen sitä itseään. Taas on astian tyhjennys jäänyt tekemättä ajoissa, yksityiskohtaisia maisteluita voit lukea aiemmasta jutusta. No, onneksi paikallisessa S-Marketissa on ilmainen ja avoin yleisövessa, sitä tulee hyödynnettyä silloin tällöin kun haluaa vähän luksusta ;).

Toukasta perhoseksi haastoi minut mukaan valokuvahaasteseen, kiitos! Tässä siis neljännen kansion neljäs kuva:





1. Avaa neljäs kansio jossa säilytät valokuviasi
2. Valitse neljäs kuva kansiostasi ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.
Kuvaa ei tarvinne erityisesti selittää, kesäkuva, täältä pellon pientareelta. Voiko joskus tosiaan ollakin noin vihreää ja värikästä? Kyllä Suomen luonto ja vuodenajat ovat ihania, hetken päästä ulkona näyttää ja tuntuu jo ihan erilaiselta.

Haastan mukaan Lotan ja Tuiskun, Jatan, Elisan ja Nan'in, jos ette haastetta jo ole saaneet.


Päivän polemiikki: Kirjoitin aiemmin keväällä Olkiluodon ydinvoimalan rakentamisen ongelmista. Homma ei etene nykyisin yhtään paremmin, vaan lukiessa tällaisia juttuja (Helsingin Sanomat) pelottaa edelleen. Onneksi jotkut tahot jaksavat vielä yrittää vaikuttaa asioihin. www.ydinvoima.fi-sivustolla voit tehdä äänestyssitoumuksen, tule mukaan!

Päivän pieni ilo: Juttelin tänään parhaan ystäväni kanssa hänen olostaan, ja kävi ilmi, että tilanne tavallaan on oletettua pahempi tai ainakin erilainen kuin ystäväni oli kuvitellut. Minulle se ei ollut niinkään suuri yllätys, hänelle ilmeisesti kylläkin. Hauskaksi asian teki se, että meitä nauratti ihan kauheasti, siinä oli omaa sisäistä inside-komiikkaa. Miten vapauttavaa ja terapeuttista onkaan nauraa käkättää yhdessä, vieläpä vaikeille asioille ja itselleenkin. Jotenkin tuli taas kerran puhelun jälkeen niin kiva olo. Ja torstaina menen heille kylään, jipii!

24 kommenttia:

14a4:n Hanna kirjoitti...

Repesin huussiongelmillesi. Toivottavasti tilanne helpottaa pian:)

Hyvin läheisen ystäväni esikoinen sai tuon hauskan peilikuvapäiväyksen syntymäpäiväkseen.

himalainen kirjoitti...

Minä kyllä ihailen sinua, eikä tämä ole mitään lirkuttelua, vaan totta. Olet urhea!

Selviytymisvoimia kaikkeen!

piilomaja kirjoitti...

Paskahuussin tyhjennys on muistissa. Tosin vain vanhempieni mökiltä. Kyllähän sitä aina siirsi milloin milläkin tekosyyllä.

maijja kirjoitti...

:D!

Ruska kirjoitti...

Huh, heijaa. Puuceet eivät ole minun juttuja, edes täytön suhteen, saati sitten tyhjentämisen... Pyrin huolellisesti minimoimaan niissä käynnin. Oma pöllönpönttöni kyllä menettelee ja tulen joskus tekemään siitä esittelynkin eli huussipostauksen :)

Tsemii sulle kokkareitten kanssa! Reipasta, rohkeaa ja aloitteellista mieltä! Kyllä tuloksena on jonain päivänä jotain vihreää ja rehevää, kuten kesäisessä 4.-haastekuvassasi =)

Hanni kirjoitti...

Tässä kohtaa Hanni tuli hyvin, hyvin iloiseksi siitä, että niin mökillä kuin täällä kotikotonakin on vesivessa. Sano siihen mitä sanot :D

Maelka kirjoitti...

Luin ton sun vessantyhjennys-linkin. Kiitos hyvästä ideasta. Pitänee toteuttaa keväällä, kun meidän huussi on sulanut. Nyt on täynnä ja jäässä.... eikä saada sitä tyhjennettyä, kun ei siihen jäätyneeseen kökköön lapio pysty. Piti ostaa kemiallinen huussi, että selvitään kevääseen :-D.

Mk kirjoitti...

Tuossa ydinvoimala-asiassa ihmetyttää eniten hirmuinen into rakentaa uusia kun tätä yhtäkään ei meinata saada valmiiksi.
Ja lopullista hintaa ei vielä tiedä kukaan.
Oli kyllä aika puistattava se Hesarin juttu, eikä ollut ensimmäinen työmaan ongelmista kertova.

On sinulla sisua näillä keleillä, vielä on nuoruus ja ulkohuussi minullakin muistissa.
Kovilla pakkasilla nosteltiin toiveikkaana jokaista kantta, oli semmoinen kolmireikäinen pömpeli - jos olisi se torni sattunut sortumaan.

Niin ja kaunista on Pientareella kesäisin!

Jatta kirjoitti...

Luin tyhjennysjutun, ja kyllä se vaan niin on, että nuo pissa-kakka-jutut kummasti pistää naurattamaan...

Vaan eipä naurattanut silloin, kun meidän ekovessamme, kompostoiva kuivakäymälämme (haihduttaa nesteet ja kompostoi kiinteämmät), päästi paskalillut vessan lattialle. Liekö oli vastus rikki tai poistoletku tukossa, mutta vessaa lähestyessä tuli kumma ennakkoaavistus, eikä vähiten siitä hajusta. Oven avattua karu totuus, vastamaalatulla lattialla lainehti sitä itseään... Yh.

Kiitos haasteesta, ensimmäinen haasteeni ikinä...! :D

Nan kirjoitti...

Kiitos haasteesta! Hui, en ole juuri kuviani blogissani esitellyt :) En lupaa mitään, mutta katson, mitä kuvakansioistani löytyy...

Ymmärrän hyvin tuon huussin tyhjentämiseen liittyvän ongelman :) Kuka nyt sitä itseään haluaa käsitellä, vaikka joku sanoisikin moista nirsoilua luonnosta vieraantumiseksi :)

Taitaa näillä pakkasilla tuo huussin täyttäminenkin olla melkoisesti kanttia vaativaa... (vaikka mielelläni itsekin tuollaisen elämäntavan itselleni soisin nykyelämän sijaan, vaikka se tarkoittaisikin tuollaista huussia).

Mirka kirjoitti...

Sulla on kyllä hirmu nätti vessa, jos se nyt näillä pakkasilla yhtään mieltä piristää! :) Hyvä se on sanoa täältä käsin, kun on lattialämmitykset ja kaikki...

Meillä on kesäpaikkana sellainen mummonmökki jossa on ehta huussi ja kesällä oikein nautin istuskella siellä välillä ovikin auki ja ihailla maisemia. Talvisaikaan (ja kesälläkin) se styroxrengas on kyllä "must". Keksijä ansaitsisi Nobelin!

Tiesitkö muuten, että lintuharrastajat harrastaa myös ns. huussibongausta, eli kuinka monta eri lintulajia näkee oman vessan pöntöltä käsin.

Pellon pientareella kirjoitti...

Hanna, heh, kiitos ;). Kiva synttäripäivä.

himalainen, oho, kiitos (punastuu)... Itse en koe tätä elämäntapaa oikeastaan mitenkään vaikeana tai ihmeellisenä; ihminenhän on sopeutuva eläin.

piilomaja, sehän se. Ei se tekeminen ole kummoinen homma, kunhan vain saisi aikaiseksi.

maijja :)

Ruska, aijaa, minä kuvittelin sinut sellaiseksi sissiksi, että huussit ei paljon hetkauttaisi ;). Hyvä oivallus, kuvilla on yhteytensä!

Hanni, heh hheeee :):). Mä ottaisin kyllä mieluusti vessan sisään, mutta ekowc:n, en vesivessaa :).

Maelka, en mäkään siis varsinaisesti tyhjennä (luojan kiitos) astiaa, vaan vaihdan sen. Ette saisi sitten astiaa pois ja uutta tilalle talvellakin?

Mk, sanos muuta, ihan järjenvastaista touhua tuon ydinvoiman kanssa. Hauska tuo juttu, että kurkkailitte joka reikään toiveikkaina!

Jatta, kiitos, ne kuuluu munkin hauskimpiin aiheisiin ;). Minkämerkkinen se teidän ekovessa oli, Mulltoa? Just tuollaisesta haihduttavasta itsekin haaveilen!

Nan, se onkin totta, eihän sulla ole juurikaan kuvia. Älä ota paineita, ei ole pakko vastata haasteeseen :). Ei tuo huussin täyttö eikä astian vaihto ole niin kummoista, siitä on vaan hauska välillä postata ;). Kyse on vaan laiskuudesta.

Mirka, kiitos!! Munkin mielestä se on nätti, en halua tehdä siitä mitään yltiöromanttista tai liian hienoa. Toi on just mun tyylinen. Juu, ilman tuota styroksia ei tulis mitään, mutta sen kanssa on ihan ok. Mäkin rakastan istua vessassa ovi auki ja katsella puiden lomasta taloa ja pelloille, ympäri vuoden. Se on Nautinto! Lintuja ei tuolta paljon (kai? näy. Tosin en niitä tunnistakaan...

Ruska kirjoitti...

Minä olenkin kuule enempi sellainen puskasissi :D Vaan silloin, kun puuceessä käyn, niin samoin kuin sinäkin, arvostan kovasti niistä avautuvia maisemia (etenkin kun on pakkomielle jättää ovi aina auki). Lintuja en bongaile vessasta enkä muutenkaan, mutta vessamaisemia kertyy joka reissulta. Viimeksi sunnuntaina avomallisesta hankiveskistä :)

Ansku kirjoitti...

Tuo operaatio huussi oli blogistasi niitä ensimmäisiä juttuja, joita luin. Muistan nauraneeni ihan hirveästi, ja edelleen se hymyilytti. :)

Ja yhä vaan minäkin haluan sen huussin, enkä vesivessaa!

Pellon pientareella kirjoitti...

Ruska, heh, hyvä! Niin minäkin, olen erikoistunut puskasisseilyyn varsinkin ennen iltasuunnistuksia, tulee usein jännäkakka tai -pissa (heh).

Ansku, :). Hyvä, sinä haluat! Sinä voit sen saada! Go for it! Ihan totta.

Lotta ja Tuisku kirjoitti...

Kiitos haasteesta, minua ei olekaan koskaan haastettu. Menen heti katsomaan ko. kuvaa, mitäköhän koneelta löytyy.

Pellon pientareella kirjoitti...

Lotta, sinähän nopsa olit, kiva kun osallistuit :).

Maelka kirjoitti...

Kun siellä meidän huussissa ei ole astiaa...kaikki tippuu ihan vaan maahan. Ostettiin tää mummonmökki vasta keväällä ja oli paljon muuta hommaa, niin jäi toi vessa systeemi silleen, kun oli tullessammekin. Kyllä ny harmittaa, mutta onneksi on kohta taas kesä ja pääsee hommiin ;-D.

Jatta kirjoitti...

Sun-Mar on tuo meidän vessa.
Pöntössä on rumpu, jonne kaikki tuotokset menevät sikin sokin. Nestemäinen aine haihtuu vastuksen avulla putkea pitkin ulos, kun taas jämäkämpi aines kompostoituu. Kompostoituminen tapahtuu niin, että rumpua pyöräytellään ja näin pudotetaan tuotokset rummun alla olevaan pieneen astiaan.Astia sitten tyhjennetään aika ajoin (kerran kuussa VÄHINTÄÄN).
Ei ollut ihan niin helppoa, yksinkertaista -ja hajutonta- kuin mitä aluksi ymmärrettiin... Siis tuo tyhjentäminen. Mutta sen kanssa elää, kunhan ei järjestä minkäänlaisia kutsuja vessan tyhjentämispäivänä...

Pellon pientareella kirjoitti...

Maelka, okei, sitten asia onkin vähän hankalampi. Ellette sitten halua ryhtyä kirvein ja sahoin jäisen vuoren kimppuun ;).

Jatta, kiitos tiedosta! Eihän nuo tosiaan kuukaudessa mihinkään kompostoidu, vaan kompostointiastia on sitten erikseen. Mutta ainakaan huussissa ei oieastaan haise, jos seosainetta on sopivasti. Sama noissa ruokakompostoreissa - esim. Biolan mainostaa täysin harhaanjohtavasti, kuvissa näyttää kuin (sikakalliista) lämpökompostorista tulisi ulos valmista muhevaa mustaa multaa... Eikä se sitä tietenkään ole, se pitää vielä jälkikompostoida.

Hymytyttö kirjoitti...

Ihana kuva paskahuussistasi!
Juttu naurattaa, koomisuuttakin löytyy, mutta tarkemmin kun ajattelee, täytyy kyllä nostaa hattua sinulle! Ja korkealle! En pystyisi, pakko myöntää...
Ja arvaa, katsonko tästä lähtien "sillä silmällä" jokaista, joka menee s-marketin vessaan:)

Pellon pientareella kirjoitti...

Hymytyttö, kiitos :). Ei tämä niin ihmeellistä ole, kaikkeen tottuu. Hauska ajatus, sinä "kyttäämässä" vessan nurkilla, että tuokin varmaan on sellainen... ;);).

Elisa kirjoitti...

Nyt vasta huomasin haasteen, matti myöhänen kun olen. Kiitos haasteesta, yritän vastata siihen pikaisesti!!

Pellon pientareella kirjoitti...

Elisa, kiva, vastaat sitten jos/kun ehdit ja haluat :)

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails