Olen Se, joka asuu joessa. Seison keskellä jokea ja olen tyytymätön.
Joki virtaa ihan väärään suuntaan! Joka päivä painaudun virtaa vasten kaikella voimallani, hartiat kyyryssä, mutta joki vain virtaa ylitseni, piittaamatta ja huomaamatta minua. Miten väärin tämä on! Miksi joki ei voi virrata toiseen suuntaan, koska se olisi niin paljon parempi, ja minä haluan niin!
Toisena päivänä joen pitäisi mielestäni olla ihan eri suunnassa. Sen pitäisi laskea itään eikä länteen. Suorempikin sen pitäisi olla, eikä tällainen omituinen mutkikas, arvaamaton ja minun haluistani piittaamaton.
Olen vihainen siitä, että joki viime vuonna tulvi, ei se olisi saanut! Voi kunpa se ei olisi tulvinut! Niin olisi ollut hyvä, ei näin. Jatkuvasti mietin, miksi se teki niin viime vuonna. Pelkään myös ensi vuotta. En halua taas sitä jäätä joen pintaan! Tai entä jos jäätä ei tulekaan, eihän sekään ole hyvä! Aina kaikki menee huonosti, suren. Miksi minua näin väärin kohdellaan!?
- - -
Elämme menneessä ja tulevassa. Mennyttä ei ole, ne ovat vain muistoja. Tulevaa ei ole, se on ainoastaan kuvitelmaa. Ei ole muuta kuin nyt. Se on kaikki.
Ja nyt, tässä hetkessä, me vastustamme. Pyristelemme elämää ja hetkeä vastaan. Taistelemme ja uuvumme, tuhlaamme energiamme ja elämämme hetken vastustamiseen.
Mutta. On toinenkin vaihtoehto?
Sen sijaan, että jatkuvasti väheksymme, pakenemme, arvostelemme ja vastustamme tapahtuvaa ja olevaa, voimme hyväksyä sen. Joka tapauksessa se mitä on, on, ja se mitä tapahtuu juuri nyt, tapahtuu. Sen jälkeen päätämme toki itse, miten reagoimme tai toimimme suhteessa tapahtuvaan. Mutta joki virtaa niin kuin se virtaa. Voimme itse päättää pyristelemmekö aina vastavirtaan, vai menemmekö virran mukana. Me voimme itse päättää, kuljemmeko joessa uiden, veneellä, kanootilla. Yksin vain yhdessä. Mutta joki on ja virta on.
"Liittoutuminen olevan kanssa tarkoittaa sisäistä vastustuksettomuutta suhteessa tapahtuvaan. Se tarkoittaa hyväksi tai pahaksi luokittelemisesta pidättäytymistä, hyväksymistä. Merkitseekö tämä, ettet voi enää pyrkiä muuttamaan elämääsi? Päinvastoin. Kun tekojesi perustana on sisimmän yhdentyminen vallitsevaan hetkeen, itse elämän äly voimaannuttaa toimintaasi."
"Hän hyväksyy hetken hyvän tai huonon muodon sellaisenaan, eikä hänestä tule osa ihmisten draamaa. Hänelle on olemassa vain tämä hetki, ja tämä hetki on sellainen kuin on. Tapahtumat eivät personalisoidu, eikä hän ole kenenkään uhri. Hän on niin täysin yhtä kaiken tapahtuvan kanssa, ettei tapahtuvalla ole häneen mitään valtaa. Vain silloin, kun vastustaa tapahtuvaa, hän on sen armoilla. Maailma saa silloin päättää ihmisen onnesta ja murheesta."
Olen kokeillut tätä. Ihmeellistä. Haluan tämän hetken olevan ystäväni. Toivotan sen tervetulleeksi. Ja mitä tapahtuukaan? Elämä kohtelee minua ystävällisesti. Ihmiset ja olosuhteet ovat puolellani. Kaikki on kevyttä ja helppoa.
Ajatukset nostatti ja lainaukset Eckhart Tolle: Uusi Maa.
Päivän pieni ilo: Lenkillä koirien kanssa kuulimme yhtäkkiä metsästä metson soidinääniä. Pysähdymme, kuuntelemme.Olen kiitollinen tästä hetkestä.
17 kommenttia:
Kiitos, jälleen, näistä sanoista. Miten osaatkaan kirjoittaa niin viisaita ja osuvia ajatuksia.
Just näin! Parhaimmillaan tuollainen edistyminen elämässään voi tapahtua aivan luonnollisesti iän myötä, vuosien korjaus liikkeillä. Tai tarvitaan myös hyvää ohjaavaa kirjallisuutta, jonka kautta voi tutkia ajatuksiaan - itseään. Ihanaa tuntea itsessään tuollainen muutos, että aikaisemmin ärsyttäneet asiat ja tapahtumat eivät enää vaikutakkaan niin ärsyttäviltä, kuohuttavilta tai ahdistavilta. Siltikään ei ole hukannut itseään mihinkään, vaan tuntee vahvemmin olevansa oma itsensä. Ja mitä voimakkaammin näin tuntee, sitä vähemmän tuntee tarvetta pitää ääntä itsestään. Asiat alkavat hämmästyttävästi ja iloisesti sujumaan ja edistymään. Näin olen itse ilokseni saanut kokea.
Oi, metsojen soidinäänet, upeaa!
Kerran toisensa jälkeen saan täältä sanat kuvaamaan omia tuntojani, tai ravistuksen herätä ajattelemaan hieman eri tavalla.
Kevään myötä olen jotenkin tuntenut - niin kuin tässä selvität; tarvetta olla rauhallinen tässä tilanteessa, vaikka pyrkisinkin muutokseen. Katsotaan, miten käy!
Hyvä teksti.
Hieno ja koskettava kirjoitus.
Ja miten hienoa että metsoja vielä on, jossain vaiheessa pelättiin niiden häviämistä metsien hakkuiden myötä.
Menneisyyttä ei voi muuttaa. Mutta sen taakat voi laskea tien varteen, tietoisesti. Ollutta mikä mennyttä. Nyt on nyt. Hymyillään :).
Tänään on varmaan pakko lähteä kirjakaupaan.
Lotta, kiitos, kauniisti sanottu. Luen hyviä kirjoja, ehkä siksi ;).
Rita, hienosti kuvattu ja sanottu, juuri niin. Mahtavaa, että olet saanut noin kokea.
Ansku, kiva kuulla. Se meidän sisin olemus on kuitenkin aina sama ja ajaton, vaikka ulkopuolella tapahtuisi mitä muutoksia tai asioita. Otetaan siis rennosti ja ilolla.
Syysleimu, kiitos.
MK, kiitos. Wikipedian mukaan metso on onneksi elinvoimainen.
Lastu, juuri niin. Jos oikein miettii, niin kuinka usein juuri NYT tapahtuu jotain ikävää, surtavaa, huonoa? Harvoin.
Nalle, heh :). Booky.fi:ssä näytti olevan suht edullinen. Itse sain juuri tuon Läsnäolon voiman huudettua Huuto.netistä, tosin hintaa sillekin tuli.
Eckhard Tollen viisausia soisin luettavaksi kaikkialla ja kaikille!
Läsnäolon voima -kirjaa ei pitäisi olla vaikea löytää kirjakaupoista. Helsingistä löytyy ainakin joogakaupasta, Eranovasta ja Basambooksilta.
Hyvä kirjoitus. Ei minulla ole siihen mitään fiksua lisättävää, juuri noita asioita pohdin nyt itsekin. Vastustaminen - mistä se tuleekaan. Hetkessä eläminen - miksi se ei tule yhtä luonnollisesti kuin vastustaminen. Onneksi molemmat asiat ovat kuitenkin opittavissa. Läsnäoleminen keventää ja tekee asiat jotenkin helpommaksi, se on hämmästyttävää!
Koska munkin pitää aina hiukan vastustaa kaikkea niin vastustan tätä ajatustakin! Sanon: ei se noin ole, ihan. Mutta en kyllä osaa perustella.
Se vastustusajatus syntyy tuosta kohdasta "Joka tapauksessa se mitä on, on, ja se mitä tapahtuu juuri nyt, tapahtuu."
Voi olla että olen ymmärtänyt väärin tai sitten en ollenkaan, mutta minulle tulee heti mieleen ajatus: se mitä on ja tapahtuu riippuu usein hyvin paljon myös minusta itsestäni. Siitä, mitä olen ja mitä teen.
Tapahtui siis hyvää tai pahaa niin koen (ehkä liiankin?)usein että se johtuu nimenomaan minusta.
En nyt puhu luonnonkatastrofeista. NIin kaikkivoipainen en kuvittele olevani;-)
eilen tänään huomenna, olen samaa mieltä! Sen tulisi olla lähes pakollinen esim. koulussa! Klassikko.
Nan, ehkä me tosiaan tarvitsemme "välineet", vähän ohjeita miten olla läsnä, vastustamatta. Koko ihmiskuntahan sitä muutoin tekee, ei me olla poikkeuksia.
Violet, ehkä en osannut oikein kunnolla sitten selittää tätä. Kirjasta asia selviää paremmin. Tämä ei tarkoita, etteikö itse voisi ja pitäisi vaikuttaa siihen, mitä tulee tapahtumaan, minkälainen oma elämä on, mistä se koostuu. Tässä puhutaan niistä asioista, jotka jo ovat tai tapahtuvat, riippumatta meistä, joihin emme voi vaikuttaa. Ja sen jälkeenkin voimme itse päättää mitä teemme niiden asioiden kanssa, miten reagoimme, mitä opimme, mutta jo tapahtunutta ei voi muuttaa.
Ymmärsin nyt paremmin.
Ymmärsin myös sen mistä johtuu se vastustukseni tuota ko. lausetta kohtaan.
Minulla oli muutaman vuoden ajan suhde miehen kanssa joka kovasti toitotti kaikkea tuollaista. Hyviä oppeja sinänsä, mutta hän onnistui jotenkin "likaamaan" ne, saada ne tarkoittamaan suunnilleen sitä että millään ei ole mitään väliä, kaikki menee kuitenkin ennaltamäärätysti, mihinkään ei voi vaikuttaa.
Hän jotenkin sysäsi vastuun täysin pois itseltään.
Ihanaa keskustelua täällä.
Olisiko kuitenkin niin, että ajatukset jossain määrin ehkä likaantuivat sinun, Piilomajan rouva hyvä, mielessäsi johtuen siitä, miten tulkitsit ne asiat?
Tämä tuli mieleeni peilatessani ajatusta vastikään tekemääni oivallukseen: toinen ihminen EI voi opettaa toista ajattelemaan ja monesti näiden "elämänoppien" kohdalla ongelmaksi tiedon välittymisessä muodostuukin se, että ihmiset tulkitsevat asioita aina omasta lähtökohdastaan ja "jeesustelut" kääntyvät monesti juuri itseään vastaan, vaikka niissä tarkoitus olisikin hyvä.
On vaikea välittää hyväätekevää tietoa, jos ei puhu kuulijan kanssa samaa kieltä. Ikäänkuin. "Todellisuuden hvyäksyminen" on sellainen asia, mitä en kykene oikeastaan kenellekään tekemään ymmärrettäväksi. Siksi itselleni esim. Tollen ajatukset tuntuvat mielettömän rohkaisevilta: en olekaan ainoa, joka näin ajattelee!
Yksikään joogaa ja itämaisia filosofioita harrastava ihminen EI sysää vastuuta itseltään muille (toki joku voi tehdä sitä, mutta hän ei ole silloin oikeasti sisäistänyt näitä asioita).
Kaiken balanssin ydin olisi tosiaankin se todellisuuden hyväksyminen. Se, mitä on nyt, on toki seurausta menneistä ja toki sillä on kasvusuuntansa tulevaan, mutta tämä hetki tässä NYT on puhdas. Se, mitä on tapahtunut, on tapahtunut aikanaan ja se tulee hyväksyä osaksi elämäntarinaansa.
Pahoja tekoja ei tarvitse hyväksyä, se on ihan eri asia, mutta se, että elämässä on kokemuksia sellaisestakin, on asia, mitä ei voi muuttaa ja sellaiseen takertuminen on aina turhaa ja energiaa sitovaa.
Me voimme ja meillä on velvollisuus ja vastuu vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme asioihin. Kuin myös siihen, millaisia valintoja teemme. En näe mitään ristiriitaa siinä todellisuuden hyväksymisen kanssa.
Violet, hyvä jos onnistuin avaamaan paremmin. Tämä hyväksyminen ei tosiaan tarkoita, ettei olisi vastuussa teoistaan tai ettei voisi vaikuttaa asioihin. Minulle tuo ajatus kolahti tosi kovaa. Koska tajusin, miten totta ja usein esiintyvää se vastustus itselläni on. Siihen liittyy tosi paljon asioita, luultavasti myös jotain masennuksesta, ahdistuksesta ym. Tärkeä asia, ainakin minulle.
junika, tuo on kyllä niin totta, että vaikea on välittää oivalluksiaan ja "oppeja" muille... Itse olen omissakin korvissani viime päivinä kuulostanut kuin "uskoon tulleelta". Tulee vähän höhlä olo, ne termitkin ovat aika outoja, jos niihin ei ole tutustunut asiayhteydessään, lukenut sitä kirjaa. Ja kuitenkin se asia on niin pirun yleismaailmallinen, tuhansia vuosia vanha tieto. Jota olen pohtinut koko ikäni, tajunnut jo parikymppisenä paljon samaa. Siksi tuntuukin ihan kuin tulisi "kotiin", kun tuota kirjaa luki. Ai joku muukin ajattelee noin. Ihan kuin sinullakin. Niin se vielä, että se hyväksyminen ei siis tarkoita, että hyväksyn esim. että ihan ok, että toi tappoi ton. Vaan sitä, että hyväksyn (tajuan, myönnän, näen), että niin tapahtui. Että en siis yritä kieltää tapahtunutta, koska "niin ei vaan saa, voi tapahtua!". Tai että jään aina vaan jankkaamaan, että miksi nyt niin tapahtui, voi että, ei olisi pitänyt tapahtua. Se mikä tapahtui tapahtui, oli se hyvää huonoa tai mitä vain.
Voi, juuri noin.
Minullakin on tunne, että olen vihdoin löytämässä tien takaisin kotiin ... tai että olen löytämässä heimon, jonka luota eksyin alkurähjähdyksessä jonnekin etäälle... en ole Tolleja vielä lukenut, mutta olen löytänyt netin syövereistä näitä samoja ajatuksia.
Esim. jumalakäsitykseni kanssa olen kokenut aina olevani outo ja yksinäni, mutta yhtäkkiä tajuan, että näin on ajateltu jo vuosisatoja, ehkä pidempäänkin... uskon siis siihen, että jumala ja jumaluus on meidän sisällämme ja sillä sen lisäksi on ulottuvuus johonkin maailmankaikkeuteen, taivaisiin tai johonkin, joka ei ole meidän käsissämme :-).
junika, siis olen täysin samaa mieltä, myös tuosta jumaluuskäsityksestä! Niin olen nuoresta asti ajatellut.
Lähetä kommentti