Ostin muutama viikko sitten Yonan levyn. Löysin muusikon YLE:n tammi-helmikuussa lähetetystä "Naisia kaupungilla" -sarjasta (hyvä sarja muuten), jossa ihana kappale "Pilvet liikkuu, minä en" soi. Artistin kotisivuilla kirjoitetaan Yonasta ja levystä näin:
25-vuotiaan laulaja-laulunkirjoittajan debyytti pitkäsoitto PILVET LIIKKUU, MINÄ EN julkaistiin 13. tammikuuta 2010.
Levy on saatavilla Timmionin webshopista! Ostamalla suoraan Timmionilta tuet artistia, sillä ylimääräisiä välikäsiä ei ole.
Folkia, jazzia, iskelmää ja modernia urbaania musiikkia yhteensovittavan albumin julkaisijana toimii helsinkiläinen Timmion Records. Levyn on tuottanut Didier Selin, jonka kädenjälkeä on aiemmin kuultu muun muassa Nicole Willis & The Soul Investigatorsin levyllä Keep Reachin Up.
Esikoisalbumilla on kuultavissa vivahteita vanhoista suomi-iskelmistä, kansanlauluista ja virsistä, joista Yona on imenyt vaikutteita jo varhaisnuoruudesta saakka. Toisaalta hänen lauluissaan on myös vaikutteita urbaanista musiikkimaailmasta, hiphopista ja reggaesta. Laulujen aihepiirit vaihtelevat vapauden ja paremman huomisen kaihosta rakkauden moninaisuuteen, sekä arjen kipuilusta taivaallisen riemun kokemukseen.
Yonan haaveissa on tehdä musiikkia kaikille: kaikenikäisille, maalaisille ja kaupunkilaisille. ”Haluan säveltää ajattomia lauluja, jotka jäävät elämään suomalaiseen musiikkiperinteeseen myös oman poismenoni jälkeen. Koen tekeväni kutsumustyötäni. Laulajan osa on kohtaloni, tiesin sen jo lapsena,” Yona kertoo.
Oman levyn lisäksi Yonaa kuullaan mm. Veljekset Chydeniusten syksyllä 2009 julkaistulla levyllä ja konserteissa, sekä nuoren säveltäjävirtuoosi Ilkka Tolosen levyllä ja keikoilla.
Yonan yhdeksänhenkiseen liveorkesteriin kuuluu sovituksista ja osasta sävellystyötä vastaavan orkesterinjohtajan, trumpetisti Kalevi Louhivuoren, lisäksi taustalaulava jousikvartetti, kontrabasso, piano ja rummut. Livekokoonpanon nimi on luonnollisesti Orkesteri Liikkuvat pilvet.
Levy on virkistävän uudenlainen, persoonallinen tuttavuus. Pidän Yonan äänestä, musiikkityylistä, sanoituksista ja sovituksista. Oiva kokonaisuus varsinkin esikoislevyksi. Mikään "helppo" levy tämä ei välttämättä ole, itse asiassa sen saa kuunnella aika moneen otteeseen, ennen kuin siihen pääsee kunnolla sisään. Levyllä on tarttuvia sävelmiä, joiden mukana on myös ihana itse laulaa (soveltuu siis hyvin myös laulun treenamiseen, ja korvaa suihkussa laulamisen, kun suihkua ei ole ;)).
http://www.myspace.com/yonalou
Päivän pieni ilo: Tänään juttelin kylillä siis ihan tosi monen ihmisen kanssa (rautakaupan myyjä, kirjastoihminen, yksi tuttu mies joka oli tippunut katolta ja ontui pahasti, ruokakaupan myyjä, naapurin emäntä joka tuli kyydissä ja tuttu paikallisella huoltamolla jossa käytiin palatessa kahvilla), tuntui kivalta! Olipas sosiaalinen päivä, heh.
17 kommenttia:
Mie olen siskon kanssa menossa Yonan keikalle parin viikon kuluttua. Löysin näköjään samat ihastukset, sekä musiikintekijän että myös tuon tv-sarjan, joka oli koukuttavan hyvä.
Ikäviä nuo katolta tippumiset. Vanhemmilla on onneksi tasakatto; en tippunut.
Hirvee sosiaalisuussuma :)! terveisin vain ja ainoastaan asiakkaiden ja työkavereiden kanssa pakkojutellut mörkki.
Kaunista musiikkia, kiitos kun jaoit tämä uuden tuttavuuden kanssamme.
Oi Yona on ihana, minun piti valita Daven ja Yonan väliltä. Otin Daven, mutta uskon, että Yona vielä tässä joku päivä pääsee levyhyllyyni :)
Minustakin tuo Yona on hieno. Olen kuunnellut ja pitänyt. Musiikkia, joka antaa ajatuksille tilaa. Levyä ei ole, mutta harkinnassa on ollut. Tulee vain ostettua nykyään niin harvoin musiikkia, jotenkin minulla ei ole muka aikaa kuunnnella.
Kivaa kun olet iloisella tuulella : )
Ja ai että on ihanaa (kun on aikaa!) pysähtyä ja tutustua uusiin taitelijoihin, joilla on se oma juttunsa, jota he niin intohimoisesti tekevät. Katsoin kerran dokkarin Johanna Juholasta (se harmonikkataiteilija) ja voi vitsit että kolahti! Olen joskus niin kade ihmisille, joilla on intohimoa jotain asiaa kohtaan! Missäs vaiheessa se oma intohimo sammmui....? Vai oliko sellaista paloa ollenkaan. Ehkä ei, ei ainakaan riittävästi. Hmmm....Täytyy alkaa kaivella jostain syövereistä sitä, mikä olisi se oma intohimo : )
Minna
Vähänkö sä olet sosiaalinen ;D. Aloin oikein laskeskelemaan ja olen viimeisen kolmen päivän aikana murahtanut jotain yhdelle kassalle ja yhdelle kirjastontädille. Mutta puolustukseksi epäsosiaalisuudelleni sanottakoon, että olen lomalla ja työssähän en muuta teekään kuin puhun :).
Hanni, voi viude! Kerro sitten minkälainen se keikka oli, jookos?
Nalle, niinpä. Onneksi mies sentään oli vielä hengissä ja käveli.
Hiutale, sanos muuta. Juttua oikein pursusi minusta, olin ihan ihmeissäni ;).
Satu, kiva jos tykkäsit.
Solen, Dave on klassikko, sehän on oltava.
Kirjailijatar, mukava kuulla. Silloin kun olin vielä "uraputkessa" ja burnoutissa en todellakaan jaksanut kuunnella vuosiin YHTÄÄN musiikkia. Halusin vain olla "rauhassa" hiljaisuudessa sosiaalisen työpäivän jälkeen. Nyt olen onneksi alkanut taas löytää musiikin, tosin aika harvoin kuuntelen nytkin, mieluummin hiukan ajatuksella kuin vain taustalla.
Minna, kiitos :). Jotenkin olen enemmän ja enemmän alkanut ajatella, että ei se oma intohimo, se "oma juttu" olekaan mikään ulkopuolella leijuva, itsenäinen oma juttu, joka pitää löytää. Jos se sittenkin löytyy ihan vain arjen pienessä tekemisessä, pikku hiljaa, eikä "valaistumisen" kautta. Esim. jos ompelisin harrastuksena (tai alkaisin vaikka ommella) ja saattaisinkin yhtäkkiä huomata kolmen vuoden päästä, että ompelen jotain omia persoonallisia juttuja myyntiin. Tai muuta vastavaa. Eli sen tekemisen kautta. Ehkä intohimo kuten rakkauskin kasvaa vähitellen.
Niin, piti vielä kiittää tuosta musiikkivihjeestä. Huomaan, etten ole myöskään vuosiin oikein jaksanut kuunnella musiikkia. Nyt alkaa taas viritä halu siihenkin.
Hiutale, kiitos kiitos :). Kiva kuulla!
Sosiaaliset päivät on hauskoja. Välillä menee aikoja, ettei sitä puhu oikeastaan kenellekään. Sitten yhtäkkiä pahaa-aavistamaton naapuriparka saa postilaatikoilla oikean pulputustulvan osakseen.
Eräällä päivän kestävällä kurssilla minusta paljastui kauhea pälättäjä. Oikein tunsin, että yhtäkkiä siihen asti hiljainen minäni tempaistiin syrjään, ja tilalle astui seuranpitäjä, joka kommentoi ja pälpättää joka suuntaan...:D Arvaa olinko puhki sen päivän jälkeen, kun kotiin ajelin...
Jatta, just noin! Mäkin välillä, ilmeisesti hyväntuulisina päivinä, olen suorastaan maanisen oloinen puhumisessani, juttua piisaa kaikkien kanssa ja reilusti. Itse kuin seisoo vieressä ja ihmettelee itseään. Ihan virkistävää sinänsä. Joskus vain huomaan, että päästän suustani asioita, joita ei ehkä kuitenkaan kannattaisi... Tällaista se yksinasuminen teettää.
Kaunista, vaikka en erityisemmin pidä jazzista. Tuolta Myspacesta löytyi kyllä muutakin :)
Vaikutti kivalta päivältä. Harmillisia ja vaarallisia nuo katolta tippumiset :(
Se on muuten jännää miten joinakin päivinä ulkona liikkuessaan juttelee, niin paljon ihan tuntemattomienkin ihmisten kanssa. Ehkä siinä on sitten jotain helpostilähestyttävän leimaa otsassa, käsivarressa tai selässä - ken tietää ;)
Paula
Naisia kaupungilla -sarjaa seurasin minäkin ja tykkäsin. Myös se musiikki miellytti. Tämäkin kuulostaa hyvältä.
Kiva kiva nois sosiaalinen päivä!
Paula, uskon myös, että mielialamme välittyy selvästi ulos, vaikkemme sitä aina uskoisikaan. Tai joku fiilis, aura, tunnetila. On niitäkin päiviä, kun ei tosiaankaan halua puhua kenenkään kanssa.
Rita, oli hyvä sarja, jotenkin niin elämänmakuinen, raskaineenkin sävyineen. Loppu kuitenkin positiivinen.
Hullukaali, sorry, olet jäänyt vastaamatta jostain syystä, onkohan mennyt ristiin kommenttipostaukset. Välillä tosiaan tekee tosi hyvää olla vain hiljaa, ihmisethän käyvät hiljaisuusretriiteissäkin. Jos arjessa ja työssä on paljon puhetta, vaikeneminen voi olla kultaa :).
Lähetä kommentti