torstai, 1. huhtikuuta 2010

Kevättä kohti suih-suih-suihkutellen!


Onpa mahtava päivä ja ihanaa aikaa! Pääsiäislomalle pääsee ihan kunnialla, työt tehty ja nyt voi ottaa rennosti. Kotiin lähti paikalliselta tuottajatorilta luomuvihanneksia, yrttejä ja virkattu ihana sipulipussi. Kalakauppias ilahtui nähdessään minut pitkästä aikaa. Sanoin, että anna kympillä (käy vain käteinen) lohta ja kas, palahan oli iso! Vaaka näytti 16€ ja sanoin, että taisi tulla aika paljon. Ei mitään liikaa, sanoi mies, tapellaan sitten myöhemmin :). Kivaa kun tutut rouvat (heh) tulevat käymään, virkkoi hän vanhalle ukolle.

Isokoirakin voi jo selvästi paremmin, ei vikise enää ja keppileikitkin se aloittaa. Lääkkeet saadaan alas väkisin kurkkuun tunkemalla ja odottamalla että koira nielaisee. Tyttöparka. Päälle nakkia palkinnoksi ja isot kehut.

Lämmitin pääsiäissaunan. Malttamattomana testaamaan uutta SUIHKUA!!

Vaihtoehto 1, jota harkitsin jo vakavasti:
plussakelien (5-6 kk) suihkusysteemi pihan jalassaunaan ammattiliikkeestä:
lämminvesivaraaja 50-80 l, vesiautomaatti kaivoveden nostamiseen, suihku, vesijohto vedetään saunaan, mahdollisesti johtoon sulanapitokaapelia, asennustyöt, sähkötyöt (saunalla ei ole sähköä), ehkä pakkasvahti ja ties mitä...
Yhteensä arviolta 1000-2000€
Käyttöaika: max 6 kk
Purettava kokonaan pois ajoissa ennen pakkaskauden alkamista, tai laitteisiin jäätyvä vesi saattaa hajottaa laitteet. Jatkuva veden lämpimänä pitäminen vie sähköä, ja suihkussa tulee käytyä kuitenkin melko satunnaisesti.

Vaihtoehto 2:
- avaa eBay.co.uk ja laita hakusanaksi "portable shower" tai "camping shower" tai vastaavaa
- osta pattereilla sekä auton sytkäripistokkeella toimiva suihkusetti, jossa suihku, kiinnike, uppopumppu ja päälle/pois-kytkin.
Yhteensä n. 26€ rahteineen + patterit 7€
Käyttöaika: ympäri vuoden. Vesi ja sauna lämmitetään vain tarpeen tullen. Voidaan käyttää sekä saunottaessa että vain suihkutellessa. Ei vaadi sähköä.

Huomioitavaa: ei lämmitä vettä

Onneksi löysin vaihtoehdon 2! En ole Suomessa tällaisiin törmännyt kuin sundwind.fi:ssä, ja siellä hinnat ovat suolaiset! Lämmitän vettä joko saunan lämminvesipadassa, sisällä keittiön 15 l vedenkeittimessäni tai kesällä aurinkoenergialla ulkona mustassa vesiastiassa. Saunan voi lämmittää parilla puulla 20 C:een nopeasti ja sitten pääseekin jo suihkuun! Kesällä voi suihkutella ulkonakin. Paine on pieni mutta täysin riittävä, kuin kuupalla kaataisi vettä hitaasti päähän, mutta suihkusuutin levittää veden mukavasti. Vettä kuluu todella vähän ja laite toimii siis pattereilla (4 x LR20) mainiosti! Lotrasin oikein urakalla, shampoo, hoitoaine, saippuointi, kasvojen pesu, välisuihkutukset. Ja kun vettä aina vain riitti ja riitti, ajoin vielä säärikarvat juoksevan veden alla hulppeasti ;). Ja arvatkaa paljonko sitä vettä vesiastiassa oli? Parisen tavallista ämpäriä kylmää vettä ja 1 ämpäri kuumaa vettä. Tämä jos joku on eko ja slow-showering!


Päivän pieni ilo: Tänään oli taas hyvä fiilis. Hymyilevä tyyneys. Tollella taitaa oikeasti olla asiassa tekemistä. Tänään tuli postissa suihkun lisäksi Huuto.netistä Läsnäolon voima, kiva saada lukemista pääsiäiseksi!

16 kommenttia:

Linnea kirjoitti...

Hei, hieno löytö tuo vaihtoehto kaksi. Houkutteleva. Meillä ei ole maalla suihkua ja tuo alkoi vaikuttaa erittäin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Kiitos vinkistä!
Rauhaisaa pääsiäisen aikaa ja hyviä hetkiäm Läsnäolon parissa. :-)

Paimen kirjoitti...

Meillä tuo lääkkeiden antaminen onnistuu parhaiten myöskin tunkemalla pilleri syvälle kurkkuun, mutta sen jälkeen vielä pidetään koiran leukaa ylhäällä ja "hierotaan" kurkun päältä ylhäältä alas, jolloin koira nielaisee helpommin pillerin. Muuten tuloksena on pillerin suuhun pulauttaminen ja lattialle tiputtaminen.

Hanni kirjoitti...

Siehän oot nero löytämään! Ikinä en itse olisi tuollaista suihkusysteemiä keksinyt. Onnittelut uuden suihkun johdosta toivoo Hanni ja Kerttu :D P.S. Eilen madotin meidän kiukkuisemman kissan tunkemalla lääkkeen kurkkuun. Se sanoi glunks ja oli nielevinään tabletin. Seurasin sitä ja se meni kodinhoitohuoneeseen ja roiskautti tabletin suustaan. Kissakin osaa sylkeä pitkälle!

Lotta ja Tuisku kirjoitti...

Onpa hieno suihku!

Olet varmaan kokeillut lääkkeiden syöttämisessä kaikkea mahdollista, mutta ehdotan silti vielä yhtä tapaa. Otetaan kasa herkkuja joista yhteen piilotetaan pilleri (tai useampaan, ihan miten tarvitsee). Teetetään koiralla temppuja ja jossain vaiheessa palkataan tietty sillä pillerin sisältävällä namilla. Mieluiten silloin kun koira on parhaassa fiiliksessä tekemässä jotain. Saattaa nielaista pillerin vahingossa tai saattaa sylkäistä sen pois ja olla jatkossa entistä epäluuloisempi - tulosta ei voi arvata etukäteen. ;)

Solen kirjoitti...

Vau, hieno keksintö tuo sinun suihkusi. Mahtavaa innovaatiota! Ja se että tuo on noinkin ekoa lämmittää sydäntäni melkoisesti. Olet sinä kyllä näppärä tyttö :)

Onneksi koiruli on jo paranemaan päin.

Hyvää pääsiäistä sinne teille!

pnda kirjoitti...

Kiitos suihkuvinkistä, laitettiin tilaukseen :)

Pellon pientareella kirjoitti...

Linnea, voisithan kokeilla suihkua. Ihanaa pääsiäistä sinullekin.

Paimen, kiva nähdä sinua :). Juu, samoin minä teen. Ja jos vielä heittää perään nakin tai makkaransiivun, nielaisu on taattu ;).

Hanni ja Kerttu, kiitoksia ;). Kyllä nuo elukat vaan ovat aika ovelia, se on nähty.

Lotta, valitettavasti tuo ei oikein toimi. Koira on niin epäluuloinen, että pienikin indikaatio lääkkeiden antamisesta torppaa kaiken. Tai sitten pitäisi olla tosi ovela. Ja toinen puolikas isosta pilleristä ei enää menisikään. Sehän on nääs erittäin kätevä muuten syömään sen ruokaosuuden ja sylkemään muun. Tai sitten voisi jauhaa lääkkeen morttelissa, mutta maku saattaa kuitenkin aiheuttaa torjuntareaktion. Mutta kyllä ne nyt menevät aika hyvin alas, varsinkin kun siihen liittyy kunnon makupalat palkaksi lääkkeen jälkeen :).

Solen, minäkin pidän ajatuksesta, että vettä ei tarvitse tuhlata. Kävin tänäänkin suihkussa, ojankaivuun jälkeen. Kylmä sauna (n. 13C) toimi sekin ihan hyvin, kun vesi oli aika lämmintä. Olen happy :). Hyvää pääsiäistä sinullekin.

pnda, heh, ole hyvä :).

Anonyymi kirjoitti...

Tosiaan on ollut mahtava päivä sinulla! Oletpa kekseliäs, kun tuon suihkunkin löysit.:)

Hyvää Pääsiäisen jatkoa!
Paula

Pellon pientareella kirjoitti...

Paula, kiitos, hyvää pääsiäisen jatkoa sinullekin!

Mk kirjoitti...

Olipas hieno löytö!
Miksei tuommoisia keksintöjä esitellä laajemmin, kun moni mökkiläinenkin varmasti pohtii noita suihkujuttuja.
Sinähän voisit oikeastaan tarjota vaikka Hesariin juttua ekologisesta asumisesta.
Niin monenlaista niksiä ja konstia olet täälläkin jo käsitellyt.

Elisa kirjoitti...

Voi vitsi, että minä ihailen tuota mielentilaasi; hymyilevää tyyneyttä; mistä sitä saisi ammennettua? Tuntuu, että sitä on taas poukkillut arjessaan kuin sähkökani. Pitääköhän sitä muuttaa maalle?

Valoisia ajatuksia pääsiäiseen, Elisa

Pellon pientareella kirjoitti...

Mk, voi kiitos :). Sinänsä lehtijuttujen kirjoittaminen kiinnostaisikin aika lailla. Tosin tätä taloa ei ainakaan nykylainsäädännön mukaan voi sanoa ekologikseksi, kun sitä ei ole kunnolla eristetty. Toisaalta, kun tein erään hiilijalanjälkitestin, jälkeni on todella pieni, koska käytän vihreää uusiutuvaa sähköä ja puuta lämmitykseen. Ja talohan pieni, ja sähköä kuluu kuitenkin alle puolet vähemmän kuin normiomakotitalossa.

Elisa, nyt kun olen aloittanut sen Läsnäolon voiman huomaan, että kyllä se Uusi Maa on paljon selkeämpi ja parempi! Siinä se ajatuskuvio on selkiytynyt, tiivistynyt ja järjestetty loogisiin kokonaisuuksiin. Ehkä voisit lukea sen Uuden Maan? Jooga, meditaatio, metsään meno hitaasti? Itse huomaan välillä "suorittavani" myös ulkoilua, joka on hölmöä. Kiirehän perheenäidillä taatusti on, minulla on helppoa yksikseni koirien kanssa, saa itsekkäästi tehdä mitä haluaa.

Ruska kirjoitti...

Mielenkiintoinen tuo suihkuvinkki. Täytyypi harkita, kun on noin edullinen.
Toisaalta tekee mieli jatkaa ihan oman suihku-idean kehittelmistä mökille. Ihan vaan niin, että olisi saunan seinässä sopiva säiliöteline ja siitä sitten suihkusuutin.

Pellon pientareella kirjoitti...

Ruska, harkitse ihmeessä. Itsekin mietin omaa viritystä, mutta on hitsin raskasta nostaa joku vettä täynnä oleva tonkka ylös, josta voisi tulla suihkuletku, ellei siihen keksi jotain systeemiä.

Anonyymi kirjoitti...

Siita mokkisuihkusta. Latinalaisessa Amerikassa kaytetaan Sahkosuihkua (Chuveiro eletrica). Ainoa onglema, etta en ole loytanyt kapistusta Suomen sahkolla 230v / 50 Hz. Loytyy kylla 220v / 60Hz. Mutta epailyttaa tuo 60Hz kytkeminen verkkoon. Joten tutkailen tuota portable suihkua. Kiitos vinkista.

Pellon pientareella kirjoitti...

Anonyymi: tuo on tosiaan TODELLA matalatehoinen "ekosuihku", noin 2 l / min. Säästää vettä tosin tehokkaasti myös. Ajoittain suutin pitää ottaa auki ja puhdistaa, sisällä oleva suodin on tosi harva eli olematon. Briteissähän on niitä sähkösuihkuja, eivätkö ne käy?

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails