Eräänä päivänä katsoin peiliin ja näin vanhan naisen. Ihan selvästi. Toisella kerralla käteni oli hyvin iäkkään vanhuksen käsi. Katselin niitä kuvia kiehtoutuneena, hieman yllättyen. Tiesin, että sen näköinen minusta tulee. Osa minusta on jo se. Jostain syystä kuva oli kaunis, ei pelottava, ehkä kuitenkin hieman turhamaisuutta kolauttava. Olin kuitenkin kiitollinen, että ne peilikuvat minulle näytettiin.
Sillä mitä väliä hiuksillani lopultakaan on? Sillä, että jo nyt jostain kohtaa päänahka paistaa esiin, hiusraja nousee joka puolella ja hiukset harvenevat ohuiksi kuten suvun naisilla on tapana. Mitä väliä, jos joku ei halua tutustua minuun hiusteni vuoksi, tai ikäni numeroiden. Kaikki muuttuu, liikkuu, katoaa lopulta. Tärkeätä on hetki, kun ajatukset hiljentyvät ja tuntee rauhan, todellisen minän. Kun kävelee yöllä pellolla tähtien alla. Jos saa ottaa toisen kädestä kiinni ja tuntee lämmön. Kun olemisen riemu viipyy olkapäillä ja valaisee huoneen.
Me olemme niin paljon enemmän ja ihan kaikkea muuta. Kuin hiuksemme, rintamme, kroppamme. Tavaramme, talomme, omaisuutemme. Työmme, menestýksemme, taitomme ja tittelimme.
Olen niin kiitollinen. Siitä että sain nämä vuodet levätä, pysähtyä, ymmärtää. Sen saa mitä ei tavoittele, mistä luopuu. Rauha on vain nyt, ei koskaan muulloin. Ei ole muuta. Ole läsnä ja katso sisääsi. Siellä se onni on.
24 kommenttia:
Sanoitpa taas asiat niin ettei tarvitse paljon lisäillä. Mutta hiuksesi näyttävät aivan ihanilta..
Hieno kirjoitus, hieno ajatus, hieno tukka! Itse aina katkaisen tukkani kun olen suuren muutoksen edessä. Nyt olen hommaamassa taas rastoja - joku kysyy varman miksi ihmeessä kun käytän aina huivia :-D Mutta se on mun juttu, se tukka siis, ei mikään muu rastameininkin :-D
Olet kaikessa ihan oikeassa ja hiuksesi ovat kauniit! Mitä enemmän ikää tulee, sitä vähemmän oikeasti ajattelen omaa ulkonäköäni enkä yhtään haikaile nuorempaa naamavärkkiä. Juonteet ja rypyt kuuluvat tähän naamatauluun ja sillä hyvä. Kropasta voisi muutama kilo kadota, mutta muuten se kelpaa ihan näin, muhkuroineen ja muineen. Olen jopa ihan tyytyväinen, että alan pikkuhiljaa kuulua siihen "näkymättömien" tätien joukkoon, jonka perään ei vihellellä yms. Saa kulkea rauhassa, ilman muiden tuijotusta tai tunkeilevia katseita. Toki kohteliaisuudet ovat silloin tällöin kivoja, mutta en niitä kyllä ulkonäöstäni edes kaipaa. Tiedän itse, että hyvä näin, kelpaa mulle : ) Haaveilen vaan, että saisin jossain vaiheessa ihanan teräksisen harmaat hiukset! Valitettavasti tällä geeniperimällä se ei ehkä toteudu muuta kuin kampaamotuolissa.
Omassa tilanteessa mielenkiintoisia odotuksen aikoja työn ja asumisen suhteen; ihania kivoja pieniä jännityksen aiheita, vähän jännittäviä ja pelottaviakin, mutta pitävätpähän hereillä. Tällä hetkellä elämässä kaikki hyvin ja se riittää!
Minna
Hiuksesi näyttävät tosi kauniilta. Tulee heti mieleen Mia Farrow. Minusta on ihan ymmärrettävää, että huolehtii hiuksistaan ja miettii, mitä ne viestivät. Ne kehystävät kasvoja ja vaikuttavat paljon ilmeeseen, jonka annamme. Mutta - itsekin olin huolissani sinitukkaisena, miten minut otetaan työpaikoilla vastaan. Mutta joku sanoi viisaasti, että jos mahdollinen asiakas ei hyväksy sinistä tukkaani niin onko se sitten sellainen ihminen, jonka kanssa haluan töitä tehdäkään.Se oli minusta ihan hyvä pointti.
Hyvä look! Tärkeintä on, että itse viihtyy hiuksissaan ja omassa itsessään. Viis muista = )
Kauniita ajatuksia, taas kerran.
"Tämä päivä on aina täällä, huominen ei koskaan."
Olemme todellakin niin paljon enemmän.
Minä haluaisin kohdata ihmisiä, jotka kohtaavat jotain muuta kuin sen, mitä näkyy.
Alan uskoa siihen, että se on jopa mahdollista.
Kati, kiitos :).
Maahiska, kiitän :). Minulla saattaa olla kyllä samaa nyt, sitä hiusten muutosta muun muutoksen edessä, totta. Jotenkin ne pitkät hiukset alkoivat ehkä tuntua "vanhalta", taakalta. Jos haluaa rastat, niin haluaa rastat, ihan sama näkyykö ne vai ei :).
Minna, minäkin olen ihmetellyt, että näkymättömäksi siirtyminen ei niin harmitakaan. Vaikka tuntuuhan se hyvältä, jos joku kiva tyyppi silmäilee ;). Minustakin harmaat olisivat hienot, mutta ei meillekään oikein tule. Kiva kuulla, että elät jännittäviä aikoja, onnea ja iloa siihen!
Jutta, kiitos (tuo kuva on yksi parhaita eli ei kerro koko totuutta...). Mia Farrowin Rosemary's Baby -kampaus oli mielessä minullakin, katsoin kuviakin siitä. Monesti sitä tosiaan saattaa itse kuvitella ennakkoluuloisesti muita ennakkoluuloisemmiksi kuin muut ovatkaan, hassua?
Taru, kiitos, niinpä!
Vianna, kiitos, nyt on aina.
junika, on se mahdollista! Ei ehkä helppoa, mutta mahdollista. Tosin täältä erakkomökistä ne harvoin tulevat hakemaan...
Rohkea olet; minen uskalla leikata.
Hyviä, tärkeitä sanoja. Kiitos taas!
Rauha voi olla tosiaan vain tässä. Yritän muistaa sen. Kiitos, että muistutit.
Kaunis, koskettavakin, juuri niin oikea kirjoitus. Jos kommentoisin enemmän, siitä tulisi yhtä pitkä kirjoitus, joten en sano enempää :).
Ehkä sen verran kuitenkin, että "Sen saa mitä ei tavoittele, mistä luopuu" on jotenkin lyövä asia :(...
ps. tosi kiva tukka!!!
Onnistunt tukkamuutos!
Hyvä miettiä tuollaisia peruskysymyksiä ja asettaa asioita oikeisiin suhteisiin. Hyvä omata myös rohkeutta jättäytyä kaikesta turhalta tuntuvasta tohinasta. Aika ajoin olen itsekin niin toiminut ja saanut siitä uutta voimaa ja elämäniloa.
Pirteät!
Ja muutapa en osaakkaan kommentoida, niin hienosti kirjoitit.
Tekisi mieli sanoa kypsästi - mitähän varten sillä sanalla alkaa olla tässä iässä omituinen kaiku?
Allekirjoitan juttusi paksulla kynällä.
Tuo hiusasia on niin kummallinen... Olen aina tykännyt räväyttää ja tehdä tosi radikaaleja tukkamuutoksia. Nyt talven ajan pysyttelin kuitenkin nuhruisena ja puolustelin leikkauksen ja värjäyksen välttelyä jos milläkin syillä. Olin kovin, kovin väsynyt ja tavallaan halusin pysyä hiirulaisena, kotona ja piilossa.
Kun viimein kevätaurinko on alkanut pilkottaa, olokin on vähän helpottanut. Samalla on ihan MIELETÖN tarve tehdä taas joku suurensuuri muutos! Ihan varmasti se kuontalo on ainakin jossain määrin suojaus oman itsen ympärillä.
Kampauksesi on aivan mahtava!
Onnea hiuksillesi, ne ovat tosi hienot! Jännä kyllä, aina jos itse teen jotain hiukan radikaalimpaa ulkonäölleni (todellisuudessa kuitenkin pieniä muutoksia, mutta jäykälle mielelleni radikaaleja), tulee jotenkin vapautunut olo. Ihan kuin syntyisi uudestaan, vaikka kyse on jostain sinäänsä merkityksettömästä ulkonäköseikasta.
Sisarelleni kävi muuten juuri niin, että oli yksin ajamassa töistä kotiin ja näki yhtäkkiä äitimme istumassa auton takapenkillä. Ensin hän hämmästyi ja ehti jo ihmetellä, miten äiti siellä voisi istua. Tajusi sitten tuijottavansa peruutuspeilistä omaa kuvaansa.
Mie olen sanonut, että jollei joku halua olla mun kaveri siksi, että mulla on muutama kilo ylipainoa, en tarvitse sellaista kaveria. Eihän kukaan ystävistäni ole mua hylännyt edes vammani takia... mutta sulla on hiano moppi! Tosi hyvä! Pidä toi.
Kauniisti kirjoitit, viisaasti, kiitos siitä.
Ja hiukset on hienot, tykkäisin itsekin :)
Kirjoitit todella osuvasti. Me olemme niin paljon ja ihan muuta kuin ulkonäkömme. Ja tärkeintä olisi, että ulkoinen olemus ja sisäinen olemus olisivat jotenkin kimpassa keskenään. Minä olen ollut tuollainen ihan lyhyttukkainen ja nyt taas pitkätukkainen ja minusta tuntuu että olen sielultani pitkätukka. Juontaa varmaan lapsuuden leteistä, en tiedä.
Sinulla uusi ihana look näyttäisi sopivan loistavasti. Kaunis leikkaus ja toimii tilanteessa kuin tilanteessa. Hiusten leikkaaminen on jotenkin puhdistava kokemus. Siinä lähtee ikään kuin hartioilta puutakin painoa kuin pelkät hiukset.
Kyllä vain, kyllä. :)
Hiusten rooli on tuttu tällekin tytölle. "Kaikki" ovat aina sanoneet, että minulle sopii pitkä tukka "paremmin" (tätä ovat minulle sanoneet etenkin miespuoliset toverit); siitä huolimatta olen suurimman osan siitä ajasta, joka voidaan luokitella kukkeimmaksi nuoruudekseni, kulkenut lyhythiuksisena. Myönnän: se oli protesti ulkonäkökeskeisiä ihmisiä (erit. miehiä) vastaan, ja huomasin, että lyhyt tukka karsiikin ihmeen tehokkaasti ympäriltä turhat vokottelijat, sellaiset, jotka eivät osaisi nähdä "todellista" minua.
Tällaiset sosiaaliset kokeet ovat hyvin mielenkiintoisia. :) Paljastavat ihmisistä yllättävän paljon.
Nyt taas vaihteeksi kasvatan, ehkä enää ei ole tarve näyttää niin androgyyniltä, ja kaipaahan sitä elämään vaihteluakin. (Vaikka kasvattaminen onkin hyvin turhauttava prosessi. :D)
Mutta hyvältä näyttää sinulla tuo uusi malli!
Nalle, ehkä kyse ei ole vain "rohkeudesta" vaan sinulla myös halusta ja viisaudesta? Ei tarvitse leikata, jos ei huvita tai ajattelee, ettei se ole mun juttu :).
Linnea, kiitos; itse muistutan ja sanon, koen nyt tuota itselleni päivittäin. Pikku hiljaa se alkaa mennä perille - ja samalla muuttaa elämää.
Heli, kiitos, ja saa tänne jättää oikein pitkiäkin kommentteja :). Tuon luopumisasian voi ajatella niin monella tavalla. Rakkaan ihmisen kuolemaan liitettynä en sitä osaa kyllä itse soveltaa... Mutta esim. turvallisuus: jos koko ajan vain hakee epätoivoisesti turvallisuutta ympärilleen, ei kestä elämälle luontaista epävarmuutta, niin saa monia oireita ja ongelmia. Mutta jos "luopuu" turvallisuudesta, tajuaa, että elämää ja maailmaa ei voi hallita, voikin saada sen rauhan ja turvallisuuden tunteen. Ja kiitos hiuskommentista :).
Rita, kiitos, ja tosiaan, aikansa kutakin. Minneköhän päin sitä nyt suuntaisi...
Mk, kiitos. Heh, mä olen mieluummin "al dente" ;).
Ansku, kiitos. Tunnistan muuten tuon saman, jos on ihan poikki, ei yksinkertaisesti jaksa ja halua tehdä mitään itsensä hyväksi. Minäkin kuljin vuosia töissä hirveällä juurikasvulla, vaikka samaan aikaan hävetti. En vain jaksanut värjäillä tarpeeksi usein. Kiva jos nyt tuntuu pirteämmältä! :)
Mirka, kiitos. Joskus sitä ehkä muuten saatta odottaa "liikaakin" muutokselta, muutos on symboli jollekin muulle muutokselle. No, ihan hyvä näin nyt. Tuo takapeilijuttu oli tosi jännä ja koskettavakin!
Hanni, pidetään mopit coolina ;).
Solen, kiitos :).
Kirjailijatar, kiitos, ja totta puhut.
M.E., ihan sama täällä. Nuorena tuli protestoitua aika paljon, ja myös ulkonäöllään, hiuksillaan ja vaatteillaan. Nyt riittäisi vähän vähempikin protesti ;). Tosin tämä tukka nyt on harvoin tuollainen kuin kuvassa. Se nousee pystyyn otsalta ja muualtakin, takana on ihmeellisiä pikku kohtia jotka törröttävät pystyssä kun muuten tukka on tasainen. Eli ei tästä oikein tosi hyvää saa. Pitkä tukka olisi siinä mielessä parempi. No, ei se mitään :).
Olipas upea kirjoitus, mielenkiintoinen. En osaa oikein siihen mitään sanoa, mutta sain tästä paljon ajattelemisen aihetta.
Lyhyt tukkasi näyttää modernilta ja tyylikkäältä. Rohkea veto pätkäistä noin lyhyeksi. Minulla on noin lyhyt ollut vain kerran ja sekin oli joskus 15-vuotiaana.
Elegia, kiitos kommentista. Tuntuu mukavalta, jos voi herättää hyvällä tavalla ajatuksia :).
Lähetä kommentti