perjantai, 7. toukokuuta 2010
Lue tuoteseloste!
Taas saatoin ilahtua, että en syö juuri koskaan valmisruokia tai eineksiä. Joka tapauksessa jokaisen tuotteen tuoteseloste eli ainesosaluettelo on syytä lukea. Ruokatuotteen tuoteselosteessa tulee mainita tuotteen ainesosat järjestyksessä suurimmastä määrästä pienempään. Itse vältän muun muassa kaikkea, jossa on gluteenia (eli vehnäjauho ja gluteenia sisältävät muut viljat ja aineet). Olen myös yliherkkä aromivahventeelle eli natriumglutamaatille (E621), jota löytyy lihavalmisteiden (leikkeleet, kebabliha ym.) lisäksi mitä yllättävimmistä paikoista kuten mausteista, chipseistä, liemikuutioista, laitosruoasta, itämaisista ravintoloista (varsinkin kiinalainen ruoka) ym. Saan siitä kasvo-oireita eli kasvoni ja silmäni turpoavat, alkavat punoittaa ja mahdollisesti kutista.
Ilta-Sanomat kertoo tänään, että ainakin Atrian ja HK:n "jauhelihapihvit" ovatkin todellisuudessa pääasiassa kanannahkaa ja -lihaa. Kukapa ei haluaisi syödä kanannahkaa ja kamaraa, nam! Tuoteselosteita lukiessa huomaa, että tuotteissa on mitä kummallisimpia ainesosia, joista lihaa loppujen lopuksi aika vähän. Ehkä sittenkin kannattaa ostaa se liha ihan lihana ja valmistaa ja maustaa se itse? Valmismarinaditkin ovat täynnä E-koodeja ja muuta turhaa täyteainetta, lisäävät painoa joten itse lihaa loppujen lopuksi on vähemmän ja todellinen lihan kilohinta paljon suurempi. Ja onhan myös uutisoitu, että marinoiduissa tuotteissa liha on usein vanhempaa ja huonolaatuisempaa.
Minäkin menen välillä halpaan. "Tumma suklaahan" on terveellistä (tosin raakasuklaatahan sen oikeasti kai pitäisi olla, jotta hyödyllisiä aineita ei olisi kuumentamalla tuhottu). Vilkaisinpa kerran syömäni Brunbergin ("hyvä brändi" pisti jotenkin luottamaan?) maidottoman tumman suklaan tuoteselostetta: "Sokeri, kovetettu kasvirasva, vähärasvainen kaakaojauhe, emulgointiaine (soijalesitiini), aromi (vanilliini), suola". Sokereita 47g/100g, rasvaa 34 g, joista 33 g tyydyttyneitä. Ei taatusti mitään terveysruokaa, lähes pelkkää sokeria ja haitallista kovetettua kasvirasvaa, pois hus! Rainbow'n tumma suklaa näyttää yllättäen jo asiallisemmalta, ei hyvältä tosin sekään. Meidän kylän kaupoista ei oikeata tummaa suklaata saakaan. Tilasinkin netistä raakakaakaoaineksia ja ajattelin tehdä itse suklaata, sen pitäisi olla suht helppoakin.
Nykyään käytän lähes yksinomaan ruoka-aineita, joissa ei tuoteselostetta ole eli vihanneksia, hedelmiä, marjoja, tuoretta kalaa jne. Vastikään lisäsin erittäin terveelliset ja mm. syöpää ehkäisevät levät mukaan ruokavaliooni. Ja vihersmoothieiden, salaattien, raasteiden, keittojen ym. tekeminen on vieläpä niin älyttömän helppoa ja nopeatakin, kivaa. Höyrykeitin on muuten ihan mainio, eilen taas höyrytin kalaa ja luomuhirssiä salaatin sekaan. Ja kaikkein parasta on se hyvä olo, joka hyvän ruoan jälkeen tulee niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Päivän pieni ilo: olen saanut viime päivinä parikin kivaa sähköpostia blogistanian tiimoilta :).
Asiasanat:
ruoka,
yliherkkyys
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
15 kommenttia:
Ajatuksia herättävä kirjoitus. Itse en syö lihaa ollenkaan, mutta lisäaineasioihin olen itsekin tullut kiinnittäneeksi viime aikoina huomiota. Siis muihinkin kuin niihin eläinperäisiin. On muuten uskomatonta mihin kaikkeen esimerkiksi liivatetta tungetaan! Yritän valmistaa ruokani alusta lähtien itse, mutta joskus tulee haksahdettua helppoon valmispastaan tai pakastesuklaakakkuun...
Voi että!! Nostan kyllä sulle hattua! Monta kertaa, ja joka päivä! Olisikin oma pääkin noin viisas ja "antaisi" syödä noin terveellisesti...*huoh*.
Tuo sama "jauhelihapihvi"juttu kauhistutti, yök! Onneksi eineksiä en kyllä juurikaan osta. Mutta se kaikki muu "saasta"...suklaa..kerma...karkit...pullat... :(
Minä pitkään ihmettelin, miksi maustettu ja ikään kuin "valmiimpi" liha on kalliimpaa kuin maustamaton, kunnes kuulin tästä, että maustesotkuilla peitetään muuten huonompilaatuinen tuote. Huhhuh! Lisäksi olen oppinut, että monet lihatuotteet, joita mainostetaan merkillä "naturel" ovatkin "kevyesti suolattuja". Pistää ihmetyttämään.
Kolikon toinen puoli: maitosuklaasta, kermasta ja muista herkuista en luovu. Enkä ihan ole päässyt jyvälle siitä, miksi pitäisikään?
Voi hienous, miten terveellisesti elät! Liian usein tulee minulla ahdettua kaikkea epäterveellistä ja einestä, joiden epäilyttävyys lisääntyi entisestään kirjoitustasi lukiessa. Yritän ottaa sinusta esimerkkiä - ööö - jos kesällä vaikka aloittais...
Mutta suklaakokeilusi kuulostaa hienolta, njam, lurps. Pistähän sitten kokemuksia ja reseptejä kehiin. Sellaiset vinkit otan taatusti heti käyttöön ;)
JUU... kyllä inhonväristykset kulkee iholla tuloksia lukiessa. Keskiverto Suomalainen syö vuodessa 6 kiloa lisäaineita. Pienen lapsen vastaava määrä on pienen kokonsa vuoksi vielä suurempi. pillimehut ja pinaattiletut kyllä kuulostavat kovin viattomilta!
Itsekin olen nykyään melko ranttu siitä mitä kaupasta kannan kotio..varsinkin lasteni vuoksi. En kyllä ilkeä heille syöttää täynnä e-koodeja olevia ruokia..
Minähän en osta itse lihavalmisteita (eettis-ekologisista syistä), mutta silti: onhan se toisaalta hyvä, että eläimet käytetään kokonaisvaltaisesti ravinnoksi. Jos siis kerran lihaa kasvatetaan, niin parempihan se on, että ne myös hyödynnetään.
(Toki on erittäin hämäävää jättää kertomatta kunnolla kuluttajille, mitä raaka-aineita eineksiin on käytetty).
Omia viimeisimpiä lihasyömisiäni ovat olleet tuttujen luona broilerien sydämet ja poron kieli. Kuulunevat myös ruhonosiin, joita ei suuremmin arvosteta.
Kyllä tuo olikin aika puistattava uutinen.
Onneksi ainoa syömäni liha löytyy pakastimesta, ja sekin on aikoinaan luonnon antimilla kasvanutta.
Toisaalta, kuten edellinen kommentoija kirjoitti, hyvä että kaikki hyödynnetään tarkkaan.
Ehkä meistä on vain tullut nirsoja nykyisen yltäkylläisyyden keskellä.
Mistä nettikaupasta tilasit suklaa-aineet?
Se on niitä harvoja ostoksia joiden tuoteselosteesta en piittaa.
EN ole ikinä sietänyt niitä valmispihvejä, ne haisevatkin älyttömän pahalle! Mutta lihaa tulee meillä syötyä aika paljonkin.
Ihanteellisin tilannehan olisi jos olisi omavarainen ja kasvattaisi kaiken mitä söisi.. Tietäisi sen mitä suuhunsa laittaa.. Ikävä kyllä, kun on köyhä niin joutuu tyytymään lisäaineellisiin tuotteisiin. EN kyllä ymmärrä miksi niihin pitää niin paljon tunkea kaikkea ylimääräistä?!
Hanna, lisä- ym. aineita on kyllä joka paikassa ja tarkkana niiden kanssa saakin olla. Ja saahan sitä välillä "haksahtaa", jos yleisesti ottaen välittää itsestään/perheestään ja syö terveellisesti.
Hymytyttö, sokerista ja hiilihydraateistahan tulee riippuvaiseksi, joten ymmärrän kyllä. Parissa kolmessa viikossa siitä pääsee eroon, kun alkaa vain syödä muuta ja vähentää moskaa. Lopulta ei enää edes tee mieli makeata. Ei tämä yhtään vaikeata ole, helppoa kivaa ja herkullista, kun vain opettelee uudet rutiinit.
Olina, mun mielestä ne maustetut ruoat, esim. kana, ovat halvempia kuin maustamaton? Olen huomannut, että esim. Pirkka-kana naturel sisältää myös suolaa ja paljon, vai oliko se Rainbow tms.. Kannattaa siis tosiaan lukea se tuoteseloste ja ostaa suomalaista suolaamatonta ja maustamatonta. Herkuista kai ratkaisee se määrä ja laatu, itse herkuttelen mm. ihanilla hevismoothieilla tai vaikka itsetehdyllä marjahedelmäsorbetilla. Valkaistu sokeri ei millään mittapuilla ole terveellistä vaan todella haitallista. Mutta syönhän minäkin joskus karkkia (salmiakka ja tumma suklaa), tosin aika vähän. Herkutellahan toki pitää ja jokainen päättää sitten itse mitä ja paljonko :).
Ruska, kuten todettua, kasvisten valmistaminen, varsinkin raakana, on helppoa ja nopeata. Kaksi sääntöä: 1. aloita 2. jatka ;). Kerron sitten kyllä suklaakokeiluista.
KirsikkaK, niinpä!
Mari, kyse tosiaan oli myös siitä, että valmistajat itse asiassa suorastaan rikkovat lakia hämätessään kuluttajia. Miksi ostaa "jauhelihapihvi", josta lihaa (eri lihaa kuin luulit) oikeastaan on vain 25% ja isoin osa ihan moskaa? Olen samaa mieltä, että hyvä jos hyödynnetään, mutta sen pitää olla avointa ja rehellistä. Minä en kyllä kuitenkaan haluaisi syödä kanannahkaa tai kamaraa. Itsekin pidän tärkeänä eettisekologisia syitä, en ole koskaan syönyt juurikaan punaista lihaa (ei edes tee mieli) ja alan olla nyt taas uudestaan siinä vaiheessa että kanakin saa jäädä.
Mk, riistaa minäkin voisin mielelläni joskus syödä. Suklaa-aineksia tilasin täältä https://www.hyvinvoinnin.fi/. Kannattaa lukea tietopläjäys ja reseptejä: www.raakasuklaa.com. Ainesten hintoja kannattaa sitten vertailla eri kaupoissa, esim. puhdistamo.fi vaikuttaa kalliilta.
Kati, ihan totta, muistan jonkun halpislihapullien hajun, vastenmielistä. En ole samaa mieltä siitä, etteikö köyhällä olisi varaa ostaa lisäaineettomia ruoka-aineita, eli tuoretta lihaa ja vihanneksia, hedelmiä. Minusta se on usein halvempaakin. Mitähän tarkoitit tuolla?
Ajatusvirhe tuossa kommentissani, siis nimenomaan halvempaa on maustettu liha, ja tätä ihmettelin, kunnes selvisi tuo syy.
Kiintoisaa keskustelua täällä!
Olina, jep :).
Itse luen kaupassa oudoista tuotteista aina tuoteselosteet ja hyllyyn jää kaikki natriumglutamaattia (aromivahvennetta) sisältävät tuotteet. Sanon myös olevani "allerginen E-vitamiinille", eli vain äärimmäisissä tilanteissa ostan jotain, jossa on jotain E-koodia. Poikkeus leikkeleet, niitä ei löydy ilman E:tä (tosin välillä paistan itse possunfilettä/kalkkunan rintaa leivän päälliseksi.
Itse luotan luomuun ja mahdollisimman tuoreeseen ruokaan. Pakastekasviksia ostan tuskin koskaan, koska ostan mieluumin saman tavaran tuoreena.
Harmillista että niitä mömmö-lihoja on kaupassa yhä vain enempi ja joskus jopa vaikea löytää naturel-lihaa. Suolaa lihoihin lisätään samasta syystä kuin sitä marinadia, eli säilyvyys paranee ja lihalla on silloin pidempi myyntiaika.
Raakasuklaata on muuten tosi helppo tehdä, kannattaa kokeilla! Lisäksi se on hyvää ja terveellistä :)
Marika, kiitos pitkästä kommentista :). Leikkeleet ovat harmillisia, kun niissä on niitä syöpää aiheuttavia nitraatteja. Itse kun en maitotuotteita juurikaan syö, niin olen vielä vähän hakusessa että mitä sitä sitten leivän päälle laittaisi, mieluiten lihatonta. Pakastekasvikset ovat aika vastenmielisiä, ja niiden ekologinen jalanjälki on ihan liian suuri. Mitä järkeä ostaa pakastettua ja ties millä tavalla käsiteltyä, jos vihanneshyllyssä on sama tavara ihan tuoreena. Nyt taisi ilmestyä joku tutkimus, jossa väitetään, että pakkasessa säilyykin arvioitua enemmän vitamiineja ym. Siitähn einesvalmistajatkin innostuivat, näkyy mm. Finduksen mainoksessa. Suklaalähetys tuli eilen. Kunhan ehdin, kokeilen tehdä.
Tummaa suklaata on olemassa monen laista. Taloussuklaata, joka ei ole millään tavalla terveellistä. Kannattaa ostaa sellaista suklaata, jossa on vähintään 70% oikeaa kaakaota.
Itse ostan Lidlistä 80%:sta suklaata.
Lähetä kommentti