Toissa yönä (valvoin taas ihan liian myöhään) yhtäkkiä kuului rämähdys ja tömähdys - ylhäältä! Koirat ryntäsivät huoneen kulmassa olevan pönttöuunin luo, sieltähän se ääni kuului, mutta korkeammalta. Nousin seisomaan tuolille ja katsoin pönttöuunin päälle. Sieltähän minua tuijotti Iso Hiiri Herhiläinen! Perkules! Karjuin ja huusin, osoittelin koirille, tuolla, tuolla se on! Isokoira katsoo ylös, juu, mutta mitä luulet meidän tekevän... Karkuunhan se hiiri lähti, takaisin vintille samaa tietä mistä oli tullutkin. Kieltämättä yöllä ei meinannut uni ihan helposti tulla...
Eilen yritin tukkia aukkoa. Helpommin sanottu kuin tehty. Pönttöuunin päälle huoneen ylänurkkaan ei oikein yletä millään, puhumattakaan että sinne pääsisi työkalujen kanssa. Lista on vinossa, rakoilee ja siihen on kaiverrettu iso reikä. No, tukittu on quick-and-dirty -menetelmällä, katsotaan sitten myöhemmin josko paremmin tekisi... Viime yönä hiiri yritti epätoivoisesti päästä taas sisään, rapisutti ja kaiveli raivoisasti, mutta eipäs päässyt! Jes.
No, hiirten vierailuista jäi kuitenkin ikäviä jälkiä. Vasta muutama viikko sitten ilmojen lämmettyä alkoi sisällä haista oudolle. Kun lattian tasalla ei olekaan enää kylmäkaappiolosuhteita vaan sielläkin on lämmintä, alkaa se "Tassun" varoittelema hiirenkusenhaju haista, yök, onko tilanne tosiaan näin paha... Kaikki ulos ja pesuun. Eräässä lipaston laatikossa, joka oli ollut raollaan ja lähes tyhjä koko talven löytyi ensin hiirenkakkaa - juuri kun olin täyttämässä sitä puhtailla alushousuilla. Tarkemmin tutkittuna laatikon takanurkka oli täynnä niitä koirannappuloita ja parit alushousut nakerrettu reikäisiksi. Kiva. Missähän se mantelikätkö on...
Päivän pieni ilo: naapurin emäntä halusi lahjoittaa minulle ylimääräisiä sammalleimun pistokkaita ja istutimme ne yhdessä kivien lomaan.
21 kommenttia:
Hiiristä voi olla vaikea päästä eroon, kun sikiävätkin niin vimmatusti. Muistan, kun lapsuuden kodissani (vanha hirsitalo) löysin sieviä, säännöllisen muotoisia jyväkasoja sängystäni peiton alta, kun kävin illalla nukkumaan. Aamulla samanlaisia kasoja oli vaatekaapissa. Olin ihan kauhuissani ja luulin, että joku tekee kiusaa tai jotain yliluonnollisia voimia hiippailee yön pimeydessä, kunnes joku tajusi, että hiiret ne kantoivat jyviä aina päivän aikana kammariini.
Joo, tarkoitus ei ollut peloitella :), eivät ne hiiret sun sänkyyn (toivottavasti) tule. Eikö siellä liikuskele vaikka kylän kissoja hiirimetsällä.
Siis Trina, tuo kommentti ei nyt kyllä lohduttanut yhtään!! ;) Hyi hinde, juuri se pahin painajaiseni, hiiri sängyssä!! Eivät ne tule sänkyyn, en usko. On täällä naapurin kissa, joskus sen voisi ehkä vintille viedä vähäksi aikaa, mutta jos se ei olekaan nälkäinen ja jättää sitten hiirenraatoja jonnekin piiloon haisemaan... Ja kyllähän koiratkin hiiriä metsästävät jos näkevät, mutta tuntuvat olevan ovelaa ja hiljaista porukkaa. Olen sisällä yrittänyt tukkia joka reiän asuintiloihin, enkä usko(...) että niitä (helposti) tänne tulee. Viimeksi olivat päässeet raollaan olleesta ovesta. Näin siis uskon... ;).
Puutaloon syntyy aina hiirenmentäviä reikiä. Sen takia niissä on paras pitää kissaa. Jos kissa asuu talossa, se tietää että hiiret eivät sinne kuulu.
Mutta kissa on paras hankkia maatalosta, jossa sillä on emo joka on opettanut metsästämään. Kokemukseni koirista hiirten metsästyksen suhteen on se, että eivät edes käsitä mikä otus se hiiri on, saati että koirien emo olisi opettanut ne sitä metsästämään.
Eikös teillä ole kissaa......Vaikka hiiret ovat söpöjä,niin voin kuvitella ettei ole mukavaa kun niitä on asuinkavereina tuolla tavoin.Toivottavasti pääsitte siitä hajusta eroon.....
Minä muistan hiiret eräästä lapsuudenkodista, joka myös oli pellon reunalla, ja mökiltä, jossa mies kuunteli öisin niiden rapinaa, ihmetteli mistä ne pääsevät sisälle ja viritteli ansoja. Tänään entinen koulukaveri kertoi asettaneensa loukun hiirelle ja aamulla sen herkku oli kadonnut, mutta niin oli ansakin. Aikamoisia epeleitä ovat.
Meillä on vain kerran ollut hiiri sisällä ja kylläpä säikähdin. Se juoksi jalkojeni vierestä keittiössä ja naiselliseen tapaan aloin kirkua ja pomppia. Sitä yritettiin saartaa ja metsästää, muttei siitä mitään tullut. Kerran saatiin vielä katsekontaksi, sitten hävisi hiiri. Mutta lohdutuksen sananen siis kuuluu: ei sitä enää näkynyt eikä mitään harmiakaan koitunut. Oli kiltti hiiri.
Voi itkut, millä lohdutan sinua, minä, joka melkein eniten maailmassa pelkään pieniä hiiriä. Miksi? En tiedä. Kullakin on fobiansa, minulla on tämä.
Entä jos ostat sata hiirenloukkua? Ei, huono ehdotus. Silloin hiiret olisivat koko ajan mielessä ja saisit kantaa raatoja pois. Ja väistellä ettet astu itse loukkuun.
Voiko makuuhuoneen sisälle rakentaa sisäkolon - siis sinulle, että saisit nukutuksi rauhassa. Semmoisen kuin hyttysverkko on mutta puusta. Ei, ei minulla ole kunnon ideaa, voi itkut.
Myötätuntoa tuhat kiloa.
Eivätkös hiiret lähde kesällä luontoon? Mutta kesän jälkeen saapuu syys ja kylmyys ja sitten...
Entäs jos rakentaisit kivitalon? Hm, voi minun päiviäni, eihän se niin vain synny ja rakennu. Yleiskysymys kuitenkin: onko kivitaloissa hiiriä - jos eivät ovesta sitten pääse tulemaan?
Pidän peukkuja ja toivon parasta. Hiiret ulos, karjaisen, ei saa tehdä sinulle kiusaa.
Ripsa, onhan reikien tukkimisessa haasteensa, mutta aika hyvin olen onnistunut. Rakastan kissoja, mutta aiemmista postauksista ilmenee, että menetin toissa kesänä viikon sisällä kaksi kissaani, toisen niin rakkaan väkivaltaisesti koiran puremaan, etten enää halua ottaa kissaa ja pelätä koko ajan sen puolesta (koirat, autot, pedot, onnettomuudet). Sisäkissaa ei maatalossa oikein onnistu pitämään. Monet koirat on jalostettu nimenomaan rottakoiriksi ja omatkin koirani metsästävät, saavat ja syövät hiiriä. Tosin yöllä ne eivät valvo ja vaani kuten kissat vaan nukkuvat sikeästi vieressäni...
Yalelian, ai söpöjä... Joo ehkä, mutta eivät mun talossa! ;)
Katja, juu, ainahan jossain vintillä tai lattian alla tai seinissä rapisee. Ovat ne kyllä ovelia, ei voi muuta sanoa.
Kirjailijatar, soma tarina, kiitos. Kiva kun joku muukin hyppii turvaan ja kirkuu... ;).
Lastu, heh, tämä juttu nauratti kyllä jo, kiitos sympatiasta :). Sitä minäkin ihmettelin, että mitä sitä nyt tähän aikaan vuodesta sisään tungetaan! Naapurilla on 80-luvun tiilitalo ja siellähän toissatalvena se rotta tippui tiskipöydälle! Joten ei auta kivitalokaan. Laitoin muuten pönttöuunin päälle varmuuden vuoksi kaksi hiirenloukkua, toisen perinteisen ja toisen elävänä pyydystävän, jos hiiri vaikka pääsee kuitenkin läpi.
Muistelen tässä juuri viime kesän yllättävää mökkiyöpymistä hiirten seassa.
Ei ollut kivaa.
Osannottoni.
Hiiret eivät itseäni pelota tai ne eivät ole niin vastenmielisiä (kuin esimerkiksi taas käärmeet ovat.. pahimpia kaikista). Mökillä hiiret pääsivät ennen rakojen tukkimista vilistämän pitkin keittön lattiaa. Koiran kupista hävisi raksut ja löytyivät minun kengistäni :D Näin tapahtui pari kertaa ja aina juuri ne minun tennarit.
Myrkkyä vintille, ei siinä taida muu auttaa.
Meidän mäyrikset eivät saaneet hiiriä ikinä kiinni mutta onnistuivat säikäyttämään ne niin ettei ole enää aikoihin näkynyt ainoatakaan.
Vaikka hiiret eivät minua häiritsekkään niin kauan kun pysyvät pois ruokakaapeista, niin rottia inhoan.
Laiha lohtu että teillä on vain niitä pienempiä jyrsijöitä.
Hui kamaluus. Rupeaa ahdistamaan pelkkä ajatuskin hiiristä. Juoskoot pihalla minkä kerkiävät, mutta ei asuintiloihin, kiitos!
Toivottavasti saat hiiret karkoitettua, vaikka pelostakin pääsisi, niin eihän se mukavaa ole, jos vaatteet ja ruoat syödään nenän alta.
isoinpapu, ei niin kivaa, kiitoksia osanotosta.
milla, ehkä kenkäsi haisivat hyvälle ;). Kyllä se reikien tukkiminen auttaa aika pitkälle, vaikkei 100%, ja osaavathan ne jyrsiä uusia reikiä.
mk, sehän se on just ikävää, kun ne hiiret hyppivät lattian lisäksi ihan joka paikassa; tiskipöydällä, kaapeissa, vaatekaapeissa, naulakon vaatteista syövät taskut puhki eteisessä, ja se pissanhaju ja kakka. Itse asiassa en ole varma, onko rottia, sen verran kova rapina välillä on ja itse asiassa se otus (ja jyrsitty reikä) oli aika iso... Oli niin hämärää ja kaikki kävi niin nopeasti, etten ole varma. Toissa talvenahan rott(i)a taatusti oli.
Olina, niin just, tiivistit ajatukseni!
Haiseeko hiirien pissa? Oho, kaikkea vanhakin oppii. Mutta ei ne kivoja ole sisätiloissa (kun eivät viitsi edes sisäsiisteiksi opetella)... voi kun voisin tuoda Iinan sinne pariksi päiväksi, se tekisi selvää populaatiosta.
"rotta tippui tiskipöydälle!" !! :O Herramunjee!
Mulla oli aikoinaan lemmikkirottia ja kissa samaan aikaan. Olivat tottuneet toisiinsa, kissa ei välittänyt rotista lainkaan. Ihmettelin, kun se yks aamu tuijotti keittiön nurkkaan, juuri yhden tason yläpuolelle. Kas, siinähän oli iso reikä! Kun kurkistin reikään, katsoi minua takaisin iso rotta. Eikä taatusti ollut yksikään omistani, vaan niiden villi sukulainen. Yh.
Isännöitsijä ruuvas reiän kohdalle metallilevyn ja laittoi myrkkyä koloon. Ei ollut mukava kuunnella, kun makoilin sängyssä unta toivoen, ja rotta rouskutti viistokattoa ehkä noin metrin päässä päästäni...
Hiiriongelmaan olin minäkin ensin ehdottamassa kissaa, mutta sitten tajusin nuo ikävät sattumuksesi kissojen kanssa. Ymmärrän täysin, ettet tahdo kissaa enää ottaa.
Minunkin ihana Siiri-kissani jäi auton alle edellisessä kodissani. Siististi makoili tien vieressä, näytti nukkuvalta, mutta ei sitten kumminkaan. Surullista.
Ehkä sitten myrkkyä? Jouduimme myrkyttämään rottia kanalasta pari vuotta sitten, ennenkuin omat puolicitykissamme tajusivat jutun juonen. Ja sittenhän me saimme Sissin kissavahvuuteemme, eikä hiiriä taikka rottia ole enää näkynyt.
Mutta myrkyn koin silloin ainoaksi vaihtoehdoksi. Eihän se mitenkään mukava ajatus ole sekään, mutta minä en kestä irrotella niitä raatoja (pahimmassa tapauksessa vielä elossa olevia mutta kituvia) loukuista. Ja uskon niin, että emo varoittaa poikasiaan, että tuolla on myrkkyä johon se naapurin hiirisetä meni, kiertäkää kaukaa se paikka. Eihän ne nyt mitään idiootteja ole hiiretkään. Omassa maailmassaan.
Voimia hiiritaistoon nyt kumminkin!
Voihan hiiri! Itse en osaa hiiriä pelätä (enpä ole ollut kovasti tekemisissäkään), mutta ymmärrän täysin tunteesi kutsumattomia vieraita kohtaan. Meillä mökillä löytyy silloin tällöin talvisin auringonkukansiemeniä sängystä - ulkoa siis pikku nelijalkaiset kantavat niitä peiton alle jemmaan. Toivottavasti hiirulaiset siirtyvät piakkoin ulkoelämään ainakin kesän ajaksi.
Hanni, kyllä vaan haisee ja pahalle! Jos et ole siitä tietoinen, niin ilmeisesti sun mökilläsi ei ole hiiriongelmaa, hyvä :).
Jatta, kiitos tuesta :). Ei tämä nyt oikeastaan niin vaarallista ole, ehkä annan asiasta pahemman kuvan kuin se oikeastaan on. Tai sitten en... ;). Onneksi kuitenkin enimmäkseen ollaan ilman hiiriä, tänä talvena nyt vain sattuivat vahingossa pääsemään sisään oman mokan vuoksi. Myrkkyä en kyllä laita, koirat ovat niin hölmöjä että syövät mitä vain. Vintillä tai muualla rakenteissa saavat puolestani olla, kunhan eivät sisään asuintiloihin pääsisi.
Lotta, raitista ilmaa ne minunkin mielestäni tarvitsisivat ;).
Lueskelin noita kommentteja, moni suositteli myrkkyä, mutta eivät ne kuolleet hiirenraadotkaan hyvältä tuoksahda talon rakenteissa. Vanhempani käyttävät hiirenmyrkkyä ja helteellä tulee paha haju vintiltä :( Hyvää yhteiseloa sulle hiirulaisten kanssa ;)
trina, olet ihan oikeassa! En aio monestakaan syystä myrkkyä laittaa.
Hei, itse ajattelin juuri samaa kuin Trina sanoikin, myrkyssä on se ongelma että hiiret kuolevat talon rakenteiden sisään ja siitä voi tulla hajuhaittoja. Ja varmasti jos on lapsia ja lemmikkejä niin ei ehkä hyvä ratkaisu silloinkaan se myrkky.
Itsekin tosi vanhassa puutalossa hiirien kanssa asuneena ymmärrän yskän. Kaikkein inhottavinta oli se että sitä hiirenkakkaa oli joka paikassa ja kaikki ruuat piti kätkeä purkkeihin ja purnukoihin, että pysyivät hiirien ulottumattomissa.
Marika, joo, aina kaiken pitää olla "jyrsijänkestävää". Ja ihmeesti ne vain pääsevät laatikostoihin, lipastoihin, pöydälle, siis ihan joka paikkaan! Taitavia kiipeilijöitä ja hyppijöitä ilmeisestikin.
Lähetä kommentti