Mielessä monta ajatusta, josta kirjoittaisi, mutta ei osaa tai halua päättää mistä. Tai oikeastaan ei jaksa keskittyä syvemmin, kattavasti mietiskellä, kun nyt vain hetken rauhassa, levossa mieli. Aivot ovat raksuttaneet raskaalla kuormalla ja se tuntuu. Nyt irrotan, hengitän syvään.
Olen taas koodannut, pähkinyt, asentanut, testannut ja rakentanut monta päivää. Jatkanut epäselvyyksistä ja haasteista huolimatta. Oppinut ja onnistunut. Sitkeä olen kun jostain pidän ja innostun, se täytyy sanoa. Aika menee huomaamatta, ei malta edes saunaa lämmittää ja pian onkin hurahtanut taas jo 12 tuntia koneen ääressä. Taitaa olla sitä flow-tilaakin mukana. Nyt alkaa olla jo aika valmista.
Välillä painaa hulluna, välillä haahuilee ja on ilmassa. Niin ihmisen pitäisi saada tehdä, paahtaa ja palautua. Tajusin, että työssäni meidän oletettiin uurastavan näin joka päivä, joka kuukausi, joka vuosi. Väsymättä, palautumatta, lepäämättä. Koneena. Tuntien syyllisyyttä ja häpeää siitä, ettemme koskaan riitä. Mieluiten ylipitkiä päiviä ja tietysti korvauksetta. Eivät lyhyet viikonloput ja lomat riitä palauttamaan tasapainoa.
Eikä se paahtaminen edes auttanut, tuottanut tulosta, koska aina oli liikaa töitä, "taskejä", asioita jotka vaativat välitöntä reagointia. Aina oli liian vähän aikaa, resursseja, työmääräarviota, katetta, tuloksia. Ei ollut todellisuudessa mahdollisuutta tehdä hyvin, kunnolla, onnistua. Toiset myivät halvalla ja huonosti, että saivat bonuksensa ja myyntilukunsa ja se projektipäällikkö ja projektitiimi sitten kärsivät nahoissaan mahdottomien tehtävien edessä.
Ei ihme, että uupuu. Vain sairas tai hullu ei uupuisi. Tai psykopaatti tai narsisti, joita uraohjuksissa kyllä riittää. Mutta he harvoin raatavatkaan, ovat hyviä teettämään työt muilla ja selviävät kaikesta puhumalla.
Nyt alkaa pää olla kunnossa mutta pesämuna vähissä. Samaan entiseen en halua palata, en sitten millään, raastamaan sieluani. Uskon, haluan uskoa, että toinenkin tie on.
Päivän pieni ilo: kaapista löytynyt hyttysmyrkky oli tosiaan iso ilo, ovatpa hyttyset ärhäköitä ja niitä on paljon!
12 kommenttia:
Kirjoitit hyvin ja asiaa.
Mukavaa juhannuksenaikaa.
Hyvin sanotttu, että vain hullu tai sairas, narsisti tai psykopaatti ei uuvu.
Juuri noinhan se menee!
Juuri tuota minäkin yritän vältellä ja uskon kanssasi että täytyy olla toinenkin tie. Toivotan onnea sen löytämiseen, sinun tiesi.
Itse olen miettinyt todella paljon yleistä työuupumusta ja työn vaatimuksia nykypäivänä. Varsinkin kun ennenkin on töitä tehty, pitkää päivää ja lisäksi kotonakaan ei ole ollut esim. pesukonetta tai astianpesukonetta tai muita sellaisia avustamassa kotihommissa. Mutta luulen, että aiemmin työllä on ollut selkeämpi tarkoitus. Se on ollut konkreettista, käsin kosketeltavaa ja sitä on tehty joko itsen tai jonkun lähellä olevan tavoitteen vuoksi jopa yrityksissä. Nyt maalit, goalit, tavoitteet ja scenet ovat niin utopistiset, että tavallinen rivimies tai edes se pomokaan ei pysty niitä käsittämään. Työtä vaan tehdään ihan hulluna, mutta ei ymmärretä miksi.
Itse olen onnellisessa asemassa siinä, että oman työni tavoite on hyvin konkreettinen ja humaani, mutta kyllä omaan työhönikin liittyy sellaisia ikäviä sivurönsyjä, jotka uuvuttavat. Lisäksi uuvuttaa se jatkuva muutos muutoksen vuoksi, mikä on vallalla joka alalla.
Nyt levätään ja keskitytään tähän hetkeen. Ja kun töitä tehdään, tehdään se iloiten ja flow päällä.
nimimerkki: "Tolle" loppusuoralla
Niin totta joka sana! Tuokin oli todella hyvin kiteytetty, että pitää saada välillä haahuilla. Mä olen huomannut ihan saman, työrytmissä on oltava näitä haahuilu-kausia välillä. Muuten ei jaksa.
Minusta on ihan käsittämätöntä edes vaatia mitään työurien pidentämistä, jos tämä meno jatkuu. Meillä on kohta elätettävänä paitsi eläkeläiset, myös alati kasvava alle kolmikymppisten työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneet burn out-uhrit, jos ei meno tästä muutu. Tuo on minusta ihan järkyttävää, että nuorista otetaan heti työelämään tultua kaikki mehut irti ja sitten heitetään ulos.
No, onneksi nykyään yhä useampi uskaltaa sanoa, että en muuten tee enempää. Työpaikoilla on onneksi alettu tähän enemmän kiinnittää huomiota, mutta varmasti on aloja, joissa edelleenkään viis veisataan näistä hätähuudoista. Ne paikat minä kierrän kaukaa!
Onnea muuten veneen ostosta, aivan ihana juttu! Nyt siellä lainehilla lipuessa on mukavaa mietiskellä mitä teet syksyllä. Ihanaa kesää sinulle ja koirille!
minna, piiiitkästä aikaa : )
Satu, kiitos, samoin sinulle!
Linnea, vain. Mielemme varmaan yrittää uupumalla kertoa meille jotain, että näin ei ole hyvä. Joskus vain on niin vaikea kuunnella ja uskoa sitä omaa ääntään, kun kyllähän "kaikki muutkin jaksavat ja ovat tällaisessa työssä...".
Solen, kyllä se meille löytyy! :)
Mirka, viisasta pohdintaa, kiitos. Ennen työpaikka oli tärkeä yhteisö, usein vähän kuin toinen perhe. Saatiin kultakelloja ja tiedettiin, että joskus päästään eläkkeelle. Työnantaja oli vastuullinen ja huolehti. Tai työtä tehtiin omalla tilalla, jolloin työ oli elämäntapa, joka meni kuin automaattisesti, luonnostaan. Sillä oli selkeä funktio ja merkitys. Nyt kun tuntuu, että itse antaa kaiken, mutta saa vähän. Että hyödyn korjaavat vain osakkeenomistajat ja isoimmat johtajat, alemmalla tasolla ollaan vain anonyymejä työmuurahaisia. Ja informaatiotulva vaikuttaa varmasti myös: eivät aivomme ole sopeutuneet siihen kaikkeen pieniin pirstaleisiin hajonneeseen tietotulvaan, joka aivoihimme koko ajan tulvii. Jatkuva moniajo ei ole aivojen luonnollinen tapa toimia, ainakaan laajassa mittakaavassa. Kiva jos sinä viihdyt työssäni, ja tsemppiä niiden ikävien puolien kanssa pärjäämiseen. Pärjäähän sitä, jos perusta muuten on kunnossa.
Minna, kiva kuulla sinusta! Totta, ihmetellä vain voi. Eihän moni halua edes palkata yli nelikymppistä, kuka sitten jotain kuusikymppistä? 80-luvulla nuoruus oli ihan erilaista kuin nyt. Kiitos veneonnitteluista, juhannuksena olisi taas tarkoitus yrittää kalastaa :).
Hyvin kirjoitit. Ja hyvin sanottu, että "vain sairas tai hullu ei uupuisi". Kamppailussa työuupumusta vastaan muistan hetken, kun oivalsin, että tämähän on loppujen lopuksi terveyden merkki vääryyksien ja epäoikeudenmukaisuuksien edessä. Ja ymmärsin myös, että niillä, jotka uupuvat, on usein isot ja tärkeät arvot mukava pelissä.
Ruska, on siinä varmaan sitä kyllä, ettei vaan ole hälläväliä-asennetta, vaan haluaa tehdä työnsä hyvin, eettisesti, oikeudenmukaisesti jne. Ja että ympäristö ja johto, yritys tukee omia arvoja.
Kaunis kuva. Minulla on se onni, että osaan irrottautua töistä välittömästi, kun suljen oven takanani. Harvoin pyörivät työasiat mielessä, vaikka olisi kuinka kiire. Se on loistava taito, olen sen pikkuhiljaa ymmärtänyt ja osaan siitä iloita. Minulla on 10 minuuttia töitä jäljellä ja ehdin jo tännekin haahuilemaan. Minäkin pidän kiireestä, mutta vastapainoksi tarvitsee mitään tekemättömyyden hetkiä. Levollista juhannusta!
Kirjailijar, kiitos :). Sinä olet kyllä sitten fiksu ja sinulla on oleellinen taito, jättää työ taakse. Totta, että sellainen mukava kiire on ok, sellainen "tekemisen meininki", ajoittain. Sitä ikään kuin jollain tavalla "syttyy" silloin. Haasteitakin pitää työssä mielellään olla, mutta jotka eivät ole liian vaikeita ja mahdottomia.
Hyvä kirjoitus!
Sitä paahtamistakin ihminen tarvitsee, tuokoon se sitten vaikka työniloa tai rehellistä väsymystä.
Niitä oivaltamisen, oppimisen ja onnistumisen tunteita ja ansaittua lepoa sen jälkeen.
Nautinnollista juhannusaikaa sinulle!
Mk, kiitos. Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Lämmintä kesää!
Lähetä kommentti