Katellaan

Tulin lauantaina aamuyöstä kotiin koirien kanssa muutamaksi päiväksi. Teen töitä urakalla, hoidan paperiasioita ja kastelen viikonloppumatkalla olevien naapureiden kasvihuonetta ja kesäkukkia. Naapurin emäntä oli kastellut koko viikon kasvimaatani, ja siellähän pönöttää komea rivi retiisinlehtiä, sipulit voivat hyvin ja keräsalaattikin on alkanut nousta. Tomaatit kukkivat, en tiedä ehtivätkö ne valmiiksi ennen syksyä. Porkkanat taitavat olla tähän aikaan vuodesta enää koristeita, eikä herneistäkään kovin moni ollut noussut. Kylvin vielä rivin lehtisalaattia. Ennen paluuta Helsinkiin harvennan vielä retiisit ja syön lehdet - niissä on paljon ravinteita ja ne sitä paitsi maistuvat tosi hyviltä!

Jotenkin hellyyttävän ihanaa oli huomata, että naapuri oli myös kasannut sikin sokin pilkkomista odottavia polttopuitani siistiin kasaan sekä niittänyt erään heinän seasta komeasti nousseen  kukkaryhmän (alkuperäistä kasvustoa) ympäriltä heinät pois. Se on sitä hiljaista välittämistä, hengessä mukana olemista.

"Sattumalta" (sattumia ei ole!?) tutustuin muutama viikko sitten siihen aiemmin mainitsemaani fiksuun naiseen, joka on myös sairaanhoitaja. Häneltä olen saanut tietoa, vinkkejä ja tukea, josta olen erittäin kiitollinen. Sekä äidin, veljen että minun mielialani parani roimasti eilen, kun saimme kuulla, että tulehdusarvot ja hapenottokyky ovat nyt jo aika hyvällä tolalla. Keuhkoveritulppien hoito vaatii edelleen tarkkaa seurantaa. Kyllä tämä tästä! :)

Pikkukoira neuvoo meitä kaikkia näin: "Aamulla ulos mennessäsi ota hetki aurinkoa saadaksesi annoksen D-vitamiinia. Sen jälkeen pysyttele varjossa ja varo UV-säteilyä, älä polta itseäsi. Juo paljon, ja tarvittaessa pyydä kaveria kaatamaan päällesi vettä kastelukannulla."

Päivän pieni ilo: äidin luona ollessamme kaikki eläimet ovat jo yhtä isoa laumaa ja tulevat toimeen mainiosti.