tiistai, 24. elokuuta 2010

Beautiful Blogger (7 asiaa minusta)


Tälle aamupäivälle sattuikin ihana yllätys, kun huomasin Mirkan blogista, että hän oli osoittanut minulle Beautiful Blogger -tunnustuksen! :) Olen ihan hämmentynyt ja otettu Mirkan saatesanoista:

"Pellon pientareella muuttaa maailmaa kirjoitus kerrallaan! Hänen blogissaan näkyy, mitä yksikin ihminen voi saada aikaan ympäristössään."

En yhtään ajattele kirjoittaessani (tai eläessäni), että jotenkin muuttaisin maailmaa tai saisin aikaan jotain. Jos näin on edes hiukan, jos vaikutus on positiivinen tavalla tai toisella, niin olen hyvin kiitollinen ja iloinen! Kiitos Mirka!

Palkintoon kuuluu myös kertoa halutessaan seitsemän uutta asiaa itsestään, siispä tässä ensin mieleen tulevat (jos nämä nyt kovin uusia kellekin ovat, en tiedä):

  • Olen se ilmeisen harvinainen tyyppi, joka tosiaan lukee laitteiden käyttöohjeet kannesta kanteen ennen vehkeen käyttöönottoa. Minusta ei ole mitään järkeä maksaa monta sataa euroa jostain teknisestä laitteesta, jota ei sitten osaa käyttää, hyödyntää monipuolisesti tai sen kanssa joutuu turhaan menettämään hermonsa vain sen vuoksi, ettei lukenut ohjetta.
  • Nuorena haaveilin mm. juristin (se köyhien ja sorrettujen puolustaja), toimittajan (tutkivaa journalismia), käsityönopettajan tai kirjastonhoitajan ammateista, eri ikävaiheissa. Haaveilin hiukan myös runoilijan tai laulajan urasta.
  • Näen toisinaan "enneunia", jotka saattavat toteutua (tai ovat toteutuneet unen näkemisen aikoihin) hyvinkin kirjaimellisesti. Usein ne ovat liittyneet kuolemaan, onnettomuuksiin tms. Olen jo tottunut siihen (ja ylipäätään "ei-näkyvään maailmaan" josta on erinäisiä kokemuksia), eikä se pelota minua. Aavistan myös usein puhelimen soidessa kuka soittaa.
  • Osaan ulkoa lukuisia Kai Chydeniuksen rakkauslauluja, koska olen hoilannut niitä korkealta ja kovaa jo 14-vuotiaasta lähtien (äidillä oli ne levyt).
  • Joogasin, meditoin ja olin kiinnostunut mm. raakaravinnosta, henkisyydestä ja terveellisistä elintavoista jo parikymppisenä. (Tosin en voi todellakaan väittää eläneeni aina terveellisesti, kaikkea muuta...) Silloin joogaa pidettiin lievästi sanottuna erittäin outona ja nyt on se on jo lähes must! Niin se maailma muuttuu, hyväänkin suuntaan.
  • Synnyin hyvin pienenä keskosena ja olin lapsesta lähtien selkeästi alipainoinen. Minua hävetti aina laihuuteni, enkä siis ollut varsinaisesti anorektinen, vaikka reagoinkin syömättömyydellä pahaan oloon. Nyt on mukavaa, kun ei enää tarvitse hävetä itseään ja kehoaan, vaikka olen vieläkin (liian) ankara itseäni kohtaan myös kehoon liittyen (se maha, se maha...).
  • Olen aina haaveillut lähteväni vielä joskus pitkälle matkalle jonkun, mieluiten vaeltavan  alkuperäiskansan pariin, esim. jurttaan, telttaan tai savimajaan asumaan (Mongolia, here I come! :). En ole koskaan haaveillut luksusmatkoista, kalliista tai uudesta autosta, uudesta talosta, design-vaatteista, -esineistä tai muusta vastaavasta. Olen opiskellut jonkin aikaa kulttuuriantropologiaa.

Haluan antaa eteenpäin tämän tunnustuksen seuraaville bloggaajille, joiden teksteistä ja/tai kuvista saan paljon ja joita ihailen:

Ottakaa vastaan kuten haluatte: vastatkaa haasteeseen, haastakaa edelleen tai vain huomatkaa :).




Päivän pieni ilo: eilen pilkoimme ja tänään veimme halliin taas kaksi peräkärryllistä polttopuita naapurin emännä kanssa. Voi minua onnellista, kuivia puita talveksi! :)


9 kommenttia:

Kirjailijatar kirjoitti...

Lämmin kiitos tunnustuksesta, olen ihan otettu :) Ja sinä todellakin muutat maailmaa kirjoitus kerrallaan, joten perustelut menivät kohdallasi ihan oikein. Kaikkea hyvää!

Petteri kirjoitti...

Mongolia kuulostaa siistiltä!

Löysin vasta blogisi ja tosi mielenkiintoisia juttuja olet kirjoitellut. Tuo päivän pieni ilo -kohta on kyllä erittäin hyvä idea ja mielestäni jokaisen suomalaisen pitäisi kirjoittaa kyseinen juttu päivittäin, niin vähenisi turha kitinä ja muuttuisi Suomessa eläminen helpommaksi meille jokaiselle. :)

Todella hyvä tapa löytää se pieni pala onnellisuutta joka päivä.

Nalle kirjoitti...

Onnittelut ansaitusta huomiosta!
t.Ulla

Helinä kirjoitti...

Onnittelut myös ansaitusta tunnustuksesta jonka perustelut allekirjoitan myös ja kiitokset kun laitoit sen eteenpäin minullekin :)

Linnea kirjoitti...

Onnittelut ja samaa mieltä: muutat maailmaa kirjoitus kerrallaan.
Minäkin muuten luen aina kaikki käyttöohjeet ja opettelen käyttämään laitteiden eri ominaisuuksia. Periytynyt esikoiselle...

Pellon pientareella kirjoitti...

Kirjailijatar, kiva :). Ja kiitos, ja kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

Petteri, kieltämättä kuulostaa kyllä :). KIitos mukavasta palautteestasi.

Nalle/Ulla, kiitän.

Helinä, kiitos, ja kiitos sinulle loistavista kuvista!

Linnea, ou, kiitos :). Siellä toinen ohjeiden lukija, mahtavaa.

himalainen kirjoitti...

Lämmin kiitos sinulle!

Nuo saatesanat, jotka sait, ovat totta, sinä olet saanut minutkin uskomaan mahdollisuuksiin, että voi toisin. Kiitos! Kiitos, että pidät tätä blogia.

Tuo käyttöohjekohta on ihana, minää ihailen oikeasti ihmisiä, jotka pystyvät keskittymään niihin, tulee turvallinen olo, että joku ottaa selvää ja tekee asian. Olen itse päässyt helpolla, kun oma mieheni on samantyyppinen, että lukee ohjeet ja sitten opastaa selkokielellä minut. Tuo on tärkeä ominaisuus.

Minäkin haluaisin matkustaa alkuperäiskansojen pariin, oppimaan heiltä. Olen joskus kai harmitellutkin, kun en lähtenyt opiskelemaan kulttuuriantropologiaa, silloin ei kai vielä oikein tuntenut itseä, mutta eihän sitä tiedä, mitä kaikkea vielä voi.

Mukavaa torstaita sinulle!

Katja kirjoitti...

Onnittelut. Ansaitset tunnutuksen ja olen samaa mieltä! -- ja kiitos, lämmitti!

Pellon pientareella kirjoitti...

himalainen, voi miten kauniisti sanot, kiitos sinulle!

Minä jätin kulttuuriantropologian, koska minä en pitänyt siitä, että länsimaiset ihmiset menevät jotenkin "viisaampina", "kehittyneempinä" ja muka objektiivisina tutkimaan jotain kulttuuria, joka heidän mielestään on "alkukantaista", "alkeellista" jne. Siihen aikaan, parikymmentä vuotta sitten antropologia oli varmaan erilaista kuin nykyään ("valkoisen miehen taakka"), ja silloin tuli mm. esiin kaikenlaisia skandaalimaisia rasistisia, sovinistisia jne. vanhoja antropologien päiväkirjoja, jotka olivat vastenmielisiä. Ja tekosyitähän on monia, kun opinnot eivät edisty... Mutta ei siihen kirjaviisautta tarvitse eikä teorioita, jos haluaa mennä ihmisten pariin ja elää heidän kanssaan heidänlaista elämäänsä. Tarvitsee olla vain ihminen. Näin minä ajattelen. Tosin kyllä minua vieläkin kiinnostaa se asia, mutta miltä lähtökohdalta, hmm. Esim. ekopsykologia voisi olla kiinnostavaa (luonnonkansat ovat tiiviissä luontoyhteydessä ja arvostavat luontoa) ja vanhat parantamismenetelmät, riitit, uskonnot, tanssi ja sellaiset ovat tosi kiinnostavia! Että tuli aika sekava kommentti tästä ;).

Katja, kiitos, ja kiitos :).

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails