Eräänä päivänä sain sähköpostia Kaarina Davis -nimiseltä naiselta. Ja sen jälkeen on tapahtunut paljonkin :).
"Kuinka luovuin työpaikastani, muutin mummonmökkiin ja tulin onnelliseksi. Kaarina Davisin esikoisteos Rankka kutsumus - sairaanhoitajan päiväkirja herätti vilkkaan keskustelun. Kirja nimettiin Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi ja se sai Mielenterveysseuran kunniamaininnan. Kirjassa Irti oravanpyörästä Davis kertoo elämästään sen jälkeen kun hän luopui sairaanhoitajan urasta. Davis kamppailee suorituspaineiden, riittämättömyyden tunteen ja ahdistuksen kanssa. Lopulta kaupunkilainen pakkaa laukkunsa ja muuttaa vanhan sukutilansa huonokuntoiseen mummonmökkiin Hämeenkyrön Alhonlahteen.
"Rimpuilin pitkään pahan oloni kanssa ja koetin hakea helpotusta ties mistä. Muutin kaupunkiyksiöstä omakotitaloon, vaihdoin työpaikkaa, remontoin kotiani ja yritin ostaa itselleni onnea tavarasta. Lopulta muutin pieneen torppaan maalle, vaihdoin kiireen ja hälyn rauhaan ja hiljaisuuteen. Löysin tavan elää täysipainoisesti joka päivä enkä sitten joskus vapaapäivänä tai eläkkeellä", Davis kirjoittaa.Jenkkiautolla aikaisemmin huristellut nainen päättää vaihtaa pienemmälle vaihteelle. Lämpimän huumorin ja terävien havaintojen ryydittämässä teoksessa Davis kertoo omakohtaisten havaintojensa välityksellä, kuinka elämästä voi tehdä mielekkäämpää, tarkoituksenmukaisempaa ja ekologisesti kestävämpää.Kaarina Davisin kirja haastaa lukijan miettimään omia elämänvalintojaan. Davis näyttää, kuinka ihminen, joka on tyytymätön työhönsä, voi myös tehdä asialle jotakin." (Lähde)
Lukiessani Kaarinan kirjaa ällistyin monta kertaa, miten samankaltaisia tunteita, ajatuksia ja kokemuksia meillä onkaan ollut! Halu tehdä asioita hyvin, tahto oikeudenmukaisuuteen ja rehellisyyteen, laatuun. Uupumista, kun mikään ei enää riitä, kun ei pysty hyvällä omallatunnolla katsomaan ympärillään tapahtuvia asioita. Tunne, että on aivan väärässä paikassa ja jotain merkittävää, henkiselle hyvinvoinnille ja omana itsenään pysymiselle välttämätöntä puuttuu.
Niin Kaarina kuin minäkin olemme "hypänneet pois oravanpyörästä". Se ei ole ollut helppoa, tuskatonta eikä edes nopeata. Joskus mietin, että pitääkö todella palaa loppuun totaalisesti ja sairastua ennen kuin uskoo, mitä oma mieli ja keho on yrittänyt viestittää pahoinvoinnillaan jo vuosia! Mutta elämänmuutos on mahdollista, jokaiselle, eikä sen tarvitse edes merkitä luopumista, uhrautumista ja totaalista elämänmuutosta. Muutos etenee hitaasti, ensin ajatusmaailman muutoksista ja oivalluksista. Loppujen lopuksi huomaa saaneensa paljon enemmän ja sen mitä ei voi rahalla ostaa: mielenrauhan.
Pitääkö minun todellakin tehdä hulluna työtä, jotta minulla on varaa maksaa kallista pääkaupunkiseudun asuntoani, jossa käyn vain nukkumassa ja josta lähden heti kun mahdollista maalle mökilleni? Jospa vähennänkin radikaalisti menojani, niin minun ei tarvitse ansaita niin paljon? Mitä oikeastaan tarvitsen, loppujen lopuksi? Mtä ostamiseni kertoo minusta, tuoko se minulle pysyvän hyvän olon?
Kaarinan kirja vetää mukaansa eikä sen lukemista malta lopettaa. Kirjassa on myös käytännön ohjeita ja neuvoja, miten oravanpyörästä voi päästä pois. Suosittelen kirjaa jokaiselle, vaikket elämänmuutosta suunnittelisikaan.
Kaarinadavis.com julkaistu
Googletin Kaarinan nimellä, mutta en löytänyt hänen kotisivujaan. Ehdotin hänelle verkkopalvelun toteuttamista ja siitä alkoi yhteistyömme. Verkkopalvelun lisäksi olemme vaihtaneet lukuisia ajatuksia oravanpyörästä, kiireestä, materiasta, luonnosta, ruoasta, yrteistä ja ties mistä! Kaarina antoi myös kullanarvoisia ohjeita äitini sairastaessa, kiitos niistä vielä kerran! Näin Kaarina kertoo verkkopalveluprojektistamme:
”Kotisivujen aikaansaaminen oli ollut pitkään päänsärkyni, vaikka tiesin että sellaiset tietysti kannattaisi kirjailijalla olla. Pelkkä ajatuskin niiden itse tekemisestä tai joltain isolta (ja kalliilta) yritykseltä tilaamisesta tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. En ymmärrä ”tietokoneslangista” mitään, joten halusin jonkun rennon ja helposti lähestyttävän yhteistyökumppanin.
Onneksi löysin sinut ja palvelusi! Kanssasi on helppo työskennellä: teit kaiken teknisestä toteutuksesta ja ulkoasun suunnittelusta sisällönsyöttöön asti puolestani, annoit ihania ideoita ja opetuksesi ansiosta osaan nyt itse päivittää kotisivuni. Olen todella tyytyväinen sivuihin ja sinun ansiostasi kaikki olikin yhtäkkiä niin helppoa!” - Kaarina DavisSivustolla on paljon sisältöä, mm. kymmeniä haastatteluita ja lehtijuttuja, sisällysluettelot, lukunäytteitä, lukijapalautetta ym. joten käy tutustumassa!
www.kaarinadavis.com

20 kommenttia:
Mielenkiintoista. Olinkin lukenut Kaarinasta joitain haastatteluja. Mukavaa, että te kaksi, samanlaisen ratkaisun tehnyttä, löysitte toisenne ja saatoitte tehdä yhteistyötä. Minusta on niin hienoa aina, kun ihminen uskaltaa muuttaa elämänsä, sen totutun ja turvallisen kuvion. Kaikkea hyvää teille molemmille siis!
Minä ja mieheni luimme myös kirjan. Luulen, että se teki meihin molempiin niin suuren vaikutuksen, että jossain vaiheessa tulevaisuudessa teemme vielä elämässämme radikaalin muutoksen. Kirja vahvisti omia ajatuksia. Davisin ajatukset tuntuivat omilta.
Kiitos hyvästä kirjoituksestasi! Pitääkin lukea tuo Kaarinan kirja, ehdottomasti. Se on selvästi osoitettu myös minulle.
Nyt kun olen tehnyt ei-niin-radikaalin päätöksen keventää elämääni, töissä oleminen on alkanut tuntua vain entistä väsyttävämmältä ja vaikeammalta. Taitaa se niin olla, että itsensä ajaa täysin loppuun, ennen kuin käsittää, että sen hetkinen tie ei ole oikea tie kulkea. On vaikea luovuttaa nykyisestä...
Olen nyt lomalla, mutta sekin on ollut jotenkin vaikeaa, palautuminen on hidasta ja oleminen on raskasta. Loman jälkeen pitäisi vielä olla töissä muutama kuukausi ennen "vapautta", mutta en tiedä, miten jaksan sen. Milloin elämästä tuli tällaista, sinnittelyä, väärä polku?
Minusta on mukava lukea kirjoituksia ihmisiltä, jotka todella ovat onnistuneet irrottamaan itsensä oravanpyörästä. Toivon itsekin onnistuvani tuossa "vapaani" aikana. Jotenkin tuntuu, että muuta vaihtoehtoa ei enää ole, jos aion vielä joskus voida hyvin, ja se on jotenkin karmea ajatus. Miten noin vaikean kuuloisessa asiassa, irrottautumisessa, voi onnistua? No, onneksi on teitä esimerkkejä :)
Kiitos vinkistä, laitoin heti kirjastoon varauksen kirjasta!!
Kiitos kirjavinkistä! Täytyy käväistä kirjastossa heti huomenna.
Kaikkea hienoa on tapahtunut sinulle, mukavaa, että olet löytänyt hengenheimolaisen. Täytyy lukea tuo kirja, sait mielenkiintoni heräämään.
Kylläpä oli sattumaa, että pari päivää sitten näin kirjakaupassa tuon Davisin kirjan ja aloin heti miettiä sinua ja yhtäläisyyksiänne. Ja kas kummaa, olittekin jo löytäneet toisenne!
Onnea myös kaupalle! Sinä teet, kun toiset vasta miettivät...
Hyvä homma, että osuitte toisiinne! Kaarinan kirja vaikuttaa tutustumisen arvoiselta. Kiitos vinkistä.
Kiitos vinkistä! Pitänee tutustua... kun vain ehtisi... Vähitellen on alkanut itsestäkin tuntua, että melkoista oravanpyörää tämä omakin työ on. Ja niin näyttää olevan joka puolella; ihmisistä otetaan kaikki irti...
Ihanaa rohkaisevaa esimerkkiä annatte varmasti te molemmat naiset sellaisille, joilla on hakusessa ratkaisu vaikeassa tilanteessa. Ja myös tällaiselle ex-uupuneelle, joka tutkailee elämäänsä ja kartoittaa tulevia mahdollisuuksia.
Mielenrauha on mittaamattoman kallis aarre :D
Kuinkas ollakaan, hain juuri tänään kirjastosta tuon kirjan. :)
Minun maallemuuttoni on vuosien haaveiden tulos. Oravanpyörästä potkaistiin ulos jo 11 vuotta sitten masennuksen kautta. Vei pitkään hyväksyä tilanne. Tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen omaan elämääni ja maalla asumiseen. Hissukseen muovaan elämääni omavaraiseen suuntaan.
Tuo on mun lukulistalla! Mutta olen loman aikana niin mökkiintynyt, että en ole edes jaksanut kirjastossa käydä.
Mutta hyvä näin. Luen sen sitten, kun olen palannut töihin ja mietin taas kuinka rohkea uskaltaisin itse olla!
Kirjailijatar, kiitos, mukava on ollutkin tutustua Kaarinaan.
trina, onpa hienoa kuulla! Ja vielä hienompaa, jos voi jakaa haaveensa ja pohdintansa kumppaninsa kanssa.
nan, kiitos. Hienoa että olet tehnyt päätöksen keventää, se on tosi paljon! Eihän asioita arvioida niiden "radikaalisuuden" perusteella, ei se ole mikään mittari, eikä aina radikaali valinta välttämättä edes ole se paras. Se on totta, että irti päästäminen, "luopuminen" on kumman vaikeata, monellakin tavalla, vaikka se nykytila tekisi itselle pahaa.
Liisa ja savisuti, hyvä, lukulistalle vaan!
Solen, kiitos, elämä on ihmeellistä :).
Mirka, jännä että mietit minua, heh. Kiitos, yritän tehdä, vaikka koko ajan tuntuu, että pitäisi tehdä paljon enemmän...
Linnea, sanos muuta.
Jantiina, niinpä. Kun osaisi priorisoida ja jättää turhan/turhemman pois.
Ruska, kiitos, hienoa jos näin edes vähäsen on :).
Niina, ihanaa kuulla, että nyt on hyvä! On totta, että monien asioiden hyväksyminen vie aikansa, sitä jotenkin pyristelee vastaan. Se Tollen Uusi maa muuten auttoi minua siinä hyväksymisessä paljon, että hyväksyy tosiasiat eikä torju koko ajan.
Laura, hyvä :). Parempi olla rohkea ja kuunnella itseään kuin olla loppujen lopuksi siinä jamassa, että enää ei vain jaksa nykyistä.
Olen lukenut tuon Davisin kirjan, oli todella hyvä. Suosittelen lukemiseksi kirjaa Jumala tulee harrikalla, Joan Brady. Kirjan päähenkilö kamppailee epätyydyttävässä työssä, päättyneissä rakkaussuhteissa ym. Hän tekee päätöksen lähteä työstään, muuttaa maalle. Ihana kertonut henkisestä kasvusta.
Annikki
Jihuu, luin ja ahmin koko Kaarina Davis'ksen kirjan ja minusta löytyy samoja tuntoja paljonkin ja elämäni koko kirjo on puntaroinnin alla. Olen menossa hyvää vaihtia kohti onnellisuutta, tosin olen jämähtänyt välitilaan, eikä mun ole ollenkaan hyvä olla.
Täyttyy seuraavaksi lukea tuo Joan Bradyn kirja.
Annikki, kiva kuulla. Ja kiitos kirjavinkistä, laitanpa lainauslistalle!
Liisa, tsemppiä sinulle matkallasi! Ja onnellinen voi olla aina vain nyt, ei huomenna (koska huomista ei ole, aina on vain tämä hetki). Vaikka ympäristö ei olisikaan optimaalinen, onni voi olla tässä, kun vain olemme auki.
Paras keino päästä oravanpyörästä pois on oikeasti miettiä mitä sitä onnelliseen elämään tarvitsee. Uusi auto ja ylisuuri, kallis asunto Helsingin keskustastako? Ei kiitos. Uusia merkkivaatteita joka viikko? Monta kertaa viikossa hienossa ravintolassa syömässä? Not for me.
Kun ymmärtää luopua kaikesta turhasta materiasta ja jonkin keinotekoisen ihanteen tavoittelusta, niin yllättävän helpostihan siitä pyörästä pääsee irti. Jos lopettaa kaiken turhan ostamisen niin todella vähällä tulee toimeen, joten voi vähentää sitä työntekoa samantien todella reilusti ja lisätä onnellisuuttaan vapauden ja parempien ihmissuhteiden kautta, pienistä asioista joka päivä nauttien - stressittömästi.
Petteri, kiitos kommentistasi. Noinhan se juuri on, mitä tarvitsen ja mikä on olennaista. Mitä arvoni oikeastaan lopultakin ovat ja tukeeko nykyinen elämäni sitä? Tarvitsenko arvojeni mukaiseen elämään todella kaikkea tätä (kallista) tavaraa ja kulutusta, mukavuuksia?
Eihän kaikki tosin ihan auvoistakaan ole, vähässä rahassa on omat haasteensa, esim. välillä miettii, että toivottavasti itse tai eläimet eivät sairastu, koska silloin talous menisi ihan sekaisin. Mutta liikaa huolehtimalla pilaa vain elämänsä ja kyllä aina selviää. En vaihtaisi nykyelämääni epävarmuuksineen ja haasteineen missään nimessä takaisin entiseen, vaikka silloin tienasi monta monta kertaa enemmän.
Olen itse parhaillaan vasta lukemassa Kaarinan kirjaa ja se sisältää juuri sen mihin itsekkin tietoisesti tähtään. Vuoden virkavapaa alkaa olla loppusuoralla, tavoitteena jatkossa työskennellä vain siinä määrin kuin elinkustannukset vähimmillään vaativat. Eli ei enää koskaan kokopäiväistä työtä eikä varsinkaan ympäripyöreätä vuorotyötä hoitoalalla mitä tähän saakka olen uupumukseen saakka tehnyt. Se vaatii tottakai suuria muutoksia ja luopumista. Esimerkiksi oman taloni laitoin vuokralle jotta saan lainani nopeammin maksettua ja ehkä vähän säästöjäkin kartutettua.
Kaarinaan sain minäkin joskus vuosia sitten tutustua, niitä aikoja aina lämpimästi muistelen. Muistan kun Kaarina kirjoitti silloin sitä rankkaa kutsumusta, tunsin jotain niin samanlaista kun itsekkin hoitoalalla työskentelen.
vaarihiiri, kiitos kommentistasi. Kiva kuulla, että olet muuttanut elämääsi rikkaampaan ja voimallisempaan suuntaan. Kaarina on hieno tyyppi.
Lähetä kommentti