Hulluja on... monenlaisia

Täällä on kolme raatoa. Väsynyttä mutta onnellista. Tulipa tehtyä kiva "pikku ja kevyt" sunnuntailenkki... Ensin olin menossa koirien kanssa pikaiselle vakkarilenkille, n. 3 km lähimetsässä tallattua polkua. Mutta vaikka lunta oli tullut paljon ja tuli koko ajan lisää, niin teki mieli lähteä vähän kauemmaksi, vaihtelun vuoksi. Uusia lumikenkiäkään ei ollut tullut käytettyä hiihtämisen vuoksi muutamaan päivään. Siispä menoksi!

Hikihän siinä tuli, vaikka olinkin vähentänyt vaatetta, mutta en tarpeeksi ottaen huomioon että nyt oli vain -4C. Asiaan saattoi vaikuttaa sekin, että yli puolet 5,5 km matkasta rämmimme upottavalla pellolla ja hakkuuaukeakalliolla. Eihän sitä lunta ollut kuin vajaat puoli metriä, kelpaahan siinä lumikenkäillä (vai onko se lumiuimista ennemminkin?)! Koirat saivat olla irti, päättelin että karkailuhalut eivät ole korkeimmillaan tässä maastossa.

Jännää on, miten lumi muuttaa maaston oudoksi. Upottavaa matkaa lisäsi vielä se, että hairahduin joskus ammoin auratulta metsätieltä umpihankeen aivan liian aikaisin. Onneksi oli taskussa GPS-puhelin ja siinä easygo.fi-maastokarttasovellus (tiekartallahan ei maastossa tee yhtään mitään), josta tarkistin oikean suunnan oikeaan solaan, josta pääsee jyrkännettä alas meidän metsätielle. Olisin toki löytänyt kotiin muutenkin, mutta pieni epävarmuus siinä iski, kun vasemmalla oli yhtäkkiä ihan oudon näköinen jyrkänne. Ja siinä vaiheessa oli jo niin poikki, että ei tehnyt mieli harhailla yhtään ylimääräistä.

Jos spinninki tai podipump kyllästyttää, tervetuloa vaan tänne Pellon pientareen Kuntokouluun! Raitis ilma, seikkailu, hiki ja hyvä syke taataan. Eiköhän parin tunnin kahluulla rasvakin ala palaa! Ensi kerralla eväät ja kuuma mehu mukaan.


Päivän pieni ilo: Nyt on mukavaa, kun on saanut rytmit taas suhteellisen normaaliksi. Että herää ihmisten aikaan eikä valvo ja kuku koko yötä, yökyöpeli. Päivät pitenevät ihanasti ja taas tarkenee sisälläkin. Fiiliskin on hyvä. Jepu :).

Ajatuksissa

Piti tänään kirjoittaa kaikenlaista ilosta ja helpotuksesta, joka tuli kun sain tehtyä kauan, aivan liian kauan viivytellyn, kalliisti maksavan. Ja iloitsen vieläkin. Mursin isoksi kasvaneen mörön, hoidin homman, hyvä minä! Nyt on rahat loppu, pankkitili menossa siasti miinukselle. Viis siitä, juuri nyt, minä tein sen! Nyt uusi alku, kyllä tämä tästä, jollain tapaa.

Rakas kallis ystävä ei voi niin hyvin, juuri nyt. Toivottavasti voin auttaa, olla tukena. Luulisin, ainakin jonkin verran. Olen ihan varma, että tämä kaikki vain kuuluu tulla nyt. Se tulee kovaa ja se sattuu! Kun ei ole tullut aiemmin; pidätelty, torjuttu, ei ole ollut sopivaa ja toivottu. Joskus se tulee, kaikilla. Ihan kaikilla.

"Olen ajatuksissa kanssasi, halaus. Kaikki on hyvin. Nämä ajatukset ja pakkomielteetkin ovat vain katoavia hetkiä. Ne muuttuvat, ovat osa matkaa, kehitystä, jollain tavalla tarpeen jotta sitten tulee tilaa uudelle. Sitä ennen vanhan kanssa tehtävä työ, ero. Sinä olet hyvä, riittävä. Sinussa on kauheasti voimaa ja rakkautta. Se voittaa kaiken. Anna itsesi parantaa itsesi, on sen aika.Olet hyvällä matkalla. Kaikki on hyvin."

Päivän pieni ilo: Meidän pikkukylässä on pikkuinen kangaskauppa, jossa on pikkuinen, tosi mukava omistaja. Eilen menin sinne ostamaan vetoketjua ja rupesin paasaamaan, siitä omasta asiasta, ongelmasta, jotenkin oudon hysteerisenä, kovaäänisenä. Että miten olenkin niin tyhmä enkä saa aikaiseksi. Oli ihan pakko purkautua, jonnekin hyvään paikkaan ja ymmärtävälle. Jaettiin asioita, huomattiin samoja oireita ja ongelmia. Tunnettiin yhteyttä. Tänään hän heilutti kättään iloisesti puodin ulkopuolella. Joskus kun paljastaa heikkoutensa saa ja antaa voimaa.

Päivä ja yö

 Päivällä en muuta

tahdo viitsi ehdi

kuin hiihtää, hiihtää taas.

Katsoa, nauttia, kuvata.

Paras talvi ikinä.

Yöllä kumarran kuutamoon

katson tähtiin

tyynnyttää kaikki tämä kauneus.

Juoksen lumikengät jalassa metsätiellä

tarvon pellolla

turvallista pimeän valossa.

Kyllä tämä koti on.

Päivän pieni ilo: Tupaan tuli kummasti lisää lämpöä, kun huomasi laittaa kiinni unohtuneen patterin päälle. Nerokas oivallus...

Riittävästi

15C. Sisällä, aamulla. Yö on sujunut ihanan lämpimästi, hyvän talvipeiton alla alasti. Eikä hikoiluttanut, kun muisti ettei kannata vetää niitä villa- ja fleecetäkkejä peiton päälle enää. Puen päälle pitkät kalsarit, kahdet verkkarit, aluspaidan, kaksi fleecetakkia ja ne kolmet sukat plus villatöppöset. Toinen ranteenlämmitin on hukassa, tyydyn yhteen. Kahvi valumaan, tulet pönttöuuniin. On hyvä aamu.

Jostain syystä alan pohtia asiaa. Tämä riittää oikein hyvin. Viimeistään nyt, viettäessäni täällä toista talvea, olen sopeutunut ja tottunut tähän. Viileyteen, vetoon, kantoveteen sisään ja ulos, ulkohuussiin, puulämmitykseen. Olisi esimerkiksi toki ihan mukavaa, jos olisi oma pyykinpesukone, kun se nyt on naapurissa, mutta se on vain pieni vivahde-ero, konehan kuitenkin on käytössä. Jos kävisin töissä ulkomaailmassa, suihkua luultavasti kaipaisi saunan lisäksi.

Mutta onhan niin, että sisävesivessa, suihku jossa läträtä, astianpesukone ja yli 20C sisälämpötila on Suomessakin vasta muutaman vuosikymmenen ikäinen ilmiö! Sitä ennen sukupolvet vuosisatojen ajan ovat asuneet kuten minä nyt. On pesty kainaloita pesulapulla tai pesuvadin päällä saunan lämmityksen välissä, lämmitetty pesuvesi puuhellalla. Miten tämä kaikki uusi ylellisyys ihmiskunnan miljoonia vuosia vanhassa historiassa olisikin nyt yhtäkkiä niin välttämätöntä, "normaalia", korvaamatonta? Vesivessa sitä paitsi on ekologisesti maailman hölmöimpiä keksintöjä, säästetään ulosteet eikä anneta niiden luonnollisesti maatua maanparannusaineeksi, kuskataan autoilla ulostemassaa paikasta toiseen, ja putsataan likaista vettä kalliisti erilaisilla myrkyillä energiaa tuhlaten. Olen onnellinen, että saan juoda raikasta ja hyvänmakuista vettä omasta pohjavesikaivosta.

Kun on sanonut "nyt saa riittää!" kellokortille, jatkuvalle päättömälle kiireelle, tulosten metsästykselle, asuntovelkavankeudelle joka pakottaa tienaamaan paljon, liikenteen melulle ja uupumukselle, huomaa, että vähäkin on riittävästi. Että oikeastaan se tyytyväisyys ja onni ei ole materiassa laisinkaan. Eikä se ole edes muissa ihmisissä, olosuhteissa, tapahtumissa. Se on omassa mielessä ja sitä me voimme kehittää ja ohjata. Ilman rikkauksia, mammonaa ja mukavuuksia.

Pienikin puro riittää, kun toinen tahtoo meren. Riittää auringonpilkahdus, kun hän tahtoo tropiikin. Hännänheilautus, kun toinen vaatii virheettömän luoksetulon. Riittää kun on katto pään päällä, vaatetta, ruokaa, valoa ja hyvä mieli. Riittää, tämä kaikki, joka nyt ja tässä on.


Päivän pieni ilo: eipä ollut hiiri käynyt viime yönäkään ansasiemenillä herkuttelemassa. Jospa niitä ei enää olisikaan sisällä? :)

Kiitollisuus

Yksi yhteinen, aina yhtä paljon painotettu asia "onnellisuuskirjallisuudessa" toistuu: kiitollisuuden merkitys. Kiitolliset ihmiset ovat tutkitusti onnellisempia, terveempiä, aktiivisempia, pitkäikäisempiä ja menestyneempiä (millä alueella kukin sitten haluaakin "menestyä" tai onnistua, toteuttaa itseään).

Olen nyt muutaman viikon aikana tehnyt "kiitollisuusharjoitusta". Kirjaan alas tai mietin mielessäni iltaisin vähintään viisi asiaa, joista tänään olen kiitollinen. Asiat tietysti saattavat usein toistua samoina tai samantyyppisinä, mutta se ei haittaa. Samasta aiheesta voi miettimällä löytää myös erilaisia, uusiakin puolia. Asioiden ei tarvitse olla isoja tai merkittäviä, vaan vaikka ihan pieniä arjen tapahtumia. Olen huomannut, että tämä ON todellakin hyvä tapa. Sen jälkeen on tyynempi ja tyytyväisempi olo.

Eräs harjoitus on tehdä ns. "kiitollisuuskirje". Kirjoita kirje ihmiselle, joka on tai on ollut jollain tavalla merkittävä sinulle. Kerro kirjeessä käytännön esimerkein, miten toinen ihminen on auttanut, tukenut tai ollut sinulle tärkeä. Voit sen jälkeen lähettää kirjeen tälle henkilölle, mutta vielä parempi olisi tehdä ns. "kiitollisuuskäynti", jossa menet käymään tämän ihmisen luona ja luet hänelle kirjeen. Varsinkin kirjeen saajalle tämä voi olla hyvin merkittävä asia. Opettaja saatuaan oppilaaltaan kirjeen voi saada uuden merkityksen vanhalle opettajan työlleen, työkaveri nähdä työnsä eri tavalla, isoäiti ymmärtää tärkeän roolinsa lapsenlapsensa elämässä. Ja kun kirje jää saajalle, voi hän palata siihen uudelleen, säilyttäen positiiviset muistot.

Tänään olen kiitollinen siitä,

• että liikunta ja ulkoilu on muodostunut minulle luontevaksi tavaksi elää, eikä se ole (ainakaan kovin paljon) suorittamista, mittaamista tai arvottamista. Osaan myös tehdä vähemmän, kuunnella kehoani ja ottaa rennosti.
• että minulla on puutulisijat mökissäni ja että polttopuuta on riittävästi. Että saan kuunnella puun ritinää ja haistaa palavan puun tuoksun.
  
• että koirani ovat iloisia ja leikkisiä, mielellään kanssani ja että tappelun jälkeinen haava paranee isommalla hyvin (Saksan metsästysterrieri EI ole mukava tappelukaveri...)
• että olen taas löytänyt samanhenkisiä uusia blogeja, jotka antavat ajattelemisen aihetta ja tukea
• että ruokailutottumukseni ovat menneet parempaan suuntaan ja että tein hyvää kasviskanaruokaa
• että meillä oli mukava puhelu äidin kanssa
• että minulla on rakas ja läheinen ystävätär, jonka kanssa voin puhua lähes mistä vain, ja jolla on ihana pieni poika, jota saan pitää sylissäni
• että olen löytänyt tärkeitä kirjoja, joiden kautta pääsen eteenpäin
• että olen alkanut enemmän tunnistaa, tunnustaa, hyväksyä ja tuntea myös vaikeampia tunteita (pelko, kateus, suru, pettymys)
• että olen alkanut lukea kirjoja englannin kielellä ja se sujuu ihan hyvin
• että meillä on YLEn radiokanavia, joista voin kuunnella hyvää suomen kieltä, mielenkiintoisia keskusteluita ja hyvää klassista musiikkia
  

Täydellisyyden illuusio

"Nimeni on Pellon Pientareella, ja olen perfektionisti."

Tajuntani on räjäytetty! Olen hölmistyneenä lukenut kirjaa, joka kertoo minusta! Olen onnellinen, innostunut ja helpottunut sydänjuuriani myöten! Nyt se löytyi, käyttäytymiseni selitys, jota olen etsinyt koko ikäni! Enkä ole edes ainoa, meitä on paljon! Nyt saan tietää, mikä minua on ajanut onnettomaksi, pettyneeksi ja ulkopuoliseksi. Tuntemaan syvällä sisimmässäni itseni epäonnistuneeksi, arvottomaksi, luuseriksi, vaikka päälle päin näyttäisinkin itsevarmalta ja osaavalta. Ei tietenkään koko ajan tai välttämättä edes tietoisesti, mutta siellä pinnan alla se on ollut ja vahvasti: en koskaan tavoita sitä, mitä minun mielestäni pitäisi saavuttaa ja olla. Olen perfektionisti.

[Juuri nyt mietin, että miten ihmeessä kirjoitan tästä kirjasta niin, että saan viestini perille. Teen niin hyvän jutun, että olennainen välittyy ja ne ihmiset, joille se tekisi niin hyvää lukisivat tämän kirjan. Haluaisin niin kovasti, että se apu ja ilo, jonka itse olen saanut, leviäisi. Hieman jo ahdistaa, onnistuuko se, tässä jutussa. Perfektionisti painii vaatimusten kanssa... Päätän, että kirjoitan mitä kirjoitan, se on hyvä, riittävän hyvä.]

 Kirjassaan "the Pursuit of Perfect. How to Stop Chasing Perfection and Start Living a RICHER, HAPPIER Life" Tal Ben-Sharar syventää positiivisen psykologian kautta onnellisuusteemaa perfektionismin käsittelyn kautta. Perfektionismi ei ole vain sitä, että ihminen yrittää tehdä kaiken täydellisesti, liian hyvin, vaan se on laaja-alaisempi ja koko elämään vaikuttava kokonaisvaltainen asenne ja tapa ajatella, tuntea ja nähdä maailma. Perfektionismi on erittäin yleistä ja monella tapaa media ja yhteiskunta myös kannustavat siihen. Ben-Shaharin mukaan se kuitenkin saattaa olla pahin este tulla onnellisemmaksi.

Kirjassaan Ben-Shahar kuvaa kahta ihmistyyppiä, perfektionistia ja optionalistia.

Perfektionismiin liittyy monia asioita ja luonteenpiirteitä, joita tunnistan itsessäni ja muissa perfektionisteissa. Useat niistä ovat olleet itselleni arvoitus: miksi olen joskus niin kova ja tunteeton, miksi niin monet tärkeät asiat ovat jääneet kesken, miksi en tee niitä asioita, joita haluaisin, miksi olen niin kriittinen?

Perfektionistilla ja optionalistilla saattaa olla sama tavoite, mutta tapa päästä tavoitteisiin on hyvin erilainen. Perfektionisti kuvittelee, että tavoitteeseen on mahdollista ja tulee päästä nopeasti, suoraan, ilman vastoinkäymisiä, virheitä, epäonnistumisia, kurssin muutoksia - toisin sanoen ilman oppimista. "Learn to fail or fail to learn". Kun matkan varrella vääjäämättä kuitenkin tulee mutkia matkaan eikä kaikki suju täydellisesti, romuttaa se perfektionistin maailman.

Perfektionisti pelkää ja välttää virheitä, epäonnistumista viimeiseen asti. Hän ei myönnä ja ymmärrä, että virheet ja ei-onnistumiset (onnistumisen vastakohtana, epäonnistuminen on sananakin jo ladattu täyteen negatiivisuutta, ainakin omissa korvissani) kuuluvat kaikkeen uuden tekemiseen, yrittämiseen, oppimiseen ja elämään. Sen seurauksena perfektionisti ei usein uskallakaan yrittää ja sulkee näin pois elämästään paljon mahdollisuuksia - myös mahdollisuuden onnistua ja menestyä tavoitteissaan.

Perfektionistille päämäärä ja tavoite on kaikki kaikessa, hinnalla millä hyvänsä. Häntä ei kiinnosta matka tavoitteeseen (nykyhetki), vaan se on välttämätön paha. Siten elämä livahtaa ohi aina uuden tavoitteen perässä juoksemisessa, ikuisesti tyytymättömänä tähän hetkeen. Silti tavoitteeseen pääseminenkään ei riitä: aina tulee uusi päämäärä, haaste, tehtävä.

Perfektionistin elämä on mustavalkoista: kaikki tai ei mitään. Joko voitan tämän sulkapallo-ottelun tai häviän: jos häviän, olen totaalinen luuseri, epäonnistuja Mikään paitsi täydellinen suoritus ei riitä

Koska perfektionisti ei siedä muuta kuin 100% onnistumista, on hän hyvin herkkä kritiikille ja jatkuvasti puolutuskannalla. Perfektionisti haluaa olla (ja uskoo olevansa) aina oikeassa. Jos hän ei ole, romahtaa  hänen itsetuntonsa. Hän löytää vikoja joka paikasta, varsinkin itsestään. Mitkään onnistumiset eivät koskaan riitä, ja pienikin "virhe" kasvaa mittakaavaltaan jättiläismäiseksi epäonnistumiseksi.

Koska perfektionisti todella uskoo, että on mahdollista olla täydellinen ja virheetön, on hän usein armoton ja kova itseään ja muita kohtaan. Virheitä ei sallita, ja sitä hän pitää vastuullisuutena ja velvollisuutenaan. Hän on ajatusmaailmaltaan jyrkkä ja jäykkä, ja hänen maailmansa täyttävät sanat "pitäisi, täytyy, on pakko". Tunteet ovat irrelevantteja haittatekijöitä matkalla täydelliseen suoritukseen. Muutokset ja yllätykset ovat uhkia, leikkisyyttä ei voida hyväksyä. Perfektionistilla on pakonomainen tarve kontrolloida itseään ja kaikkea ympärillään. Hänen pelkonsa ottaa rennommin liittyy suoraan pelkoon epäonnistua.

Perfektionismilla on useita, surullisia seurauksia (joista tunnistan itsessäni monia).

Kukaan meistä ei ole 100% perfektionisti. Se vaihtelee elämänalueittain, ikäkausittain jne. Itsessäni kuitenkin tunnistan vahvasti perfektionistin, hyvin monellakin tapaa. Eväät siihen on saatu jo kotoa, perfektionistin tyttärenä. Tämä kirja on avannut minulle oven ymmärtää itseäni paremmin ja sen lisäksi se antaa avaimia muutokseen. Jo nyt olen huomannut itsessäni käytösmalleja, joita pikku hiljaa alan muuttaa. Iloisia onnistumisia on jo nähtävissä.

Olen todella kiitollinen tästä kirjasta, ehkä enemmän kuin mistään muusta kirjasta koko elämäni aikana. Tämä on tärkeä kirja.

Kirjaa ei ole suomennettu, eikä kustantajan mukaan tullakaan suomentamaan (soitin Rasalakseen ja kysyin asiaa. Kustannusalan yleisen kriisin vuoksi kuulemma nimikkeitä karsitaan ja pohditaan tarkkaan). Se on kuitenkin hyvin helppolukuinen ja mukaansatempaava kirja, joten jo perusenglannilla sen pystyy lukemaan.

Kirja on saatavilla ainakin Amazon.co.uk:sta, todella edullisesti pokkarina, 5,96£ (+ postikulut) tai kovakantisena 9,63£. Suosittelen myös pehmeäkantista tehtäväkirjaa Even happier. Amazonista näet myös kirjojen sisällysluettelon, joten vilkaisepas tarkemmin.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, olet sitten enemmän tai vähemmän perfektionisti, sitä on meissä kaikissa. Myös perfektionistin omaiselle kirja voi olla vapauttava kokemus, kun ymmärtää paremmin, mistä kaikki johtuu.

Päivän (ja koko elämän  motto): Ihan riittävän hyvä! Good enough!

Päivän pieni ilo: Erinäisten "hiiriä ja ihmisiä" -seikkailuiden sekä "hiiri vs. koirat 2-0" -taisteluiden jälkeen tämä oli hyvä aamu: kaikki ansat ja syötit (myös ansan ulkopuolella olevat) koskemattomia. Onko se hiiri todellakin niin fiksu, että se tietää tappavien aseiden ilmestyneen repertuaariin...?

Onnellisuutta etsimässä - nihilisti

Tal Ben-Shaharin kirjaan "Onnellisemmaksi" perustuva juttusarjani jatkuu. Nyt vuorossa kolmas ihmistyyppi, nihilisti.

Kun oravanpyörässä juoksija kärsii nyt ja odottaa onnellisuutta tulevaisuudessa, ja hedonisti hakee mielihyvää nyt piittaamatta seurauksista, nihilisti ei näe valoa sen enempää nykyhetkessä kuin tulevaisuudessakaan. Nihilisti on lakannut tavoittelemasta onnellisuutta ja alistunut siihen ajatukseen, että elämällä ei ole merkitystä, että kaikki joka tapauksessa menee aina pieleen. Nihilistinen ihmistyyppi on menneisyyden vanki, joka on kahlinnut itsensä menneisiin, epäonnistuneisiin yrityksiinsä tulla onnelliseksi.

Martin Seligman kuvaa tällaista aiempaan epäonnistumiseen kiinnittymistä "opituksi avuttomuudeksi" (katso tarkemmin kirjasta). Sekä ihmiset että koe-eläimet oppivat hyvin helposti ja nopeasti avuttomuuteen ja alistuneisuuteen. Jos joskus emme onnistu pääsemään toivottuun tulokseen, päättelemme helposti sen perusteella, että emme pysty vaikuttamaan elämäämme tai sen joihinkin osiin. Sellaiset ajatukset saavat aikaan epätoivoa. Ajan kuluessa nihilisti ei enää jaksa, uskalla tai halua edes yrittää muutosta, etsiä onnellisuutta. Ja kun hän ei yritä, ei muutosta tapahdu, ja samalla hän todistaa itselleen, että muutos ei olekaan mahdollinen.

Nihilistin on vaikea hyväksyä, että elämässä on myös vastoinkäymisiä, pettymyksiä ja epäonnistumisia. Hän ei näe mahdollisuutta oppia ja kehittyä niiden kautta, vaan hän usein tuntee, että koko universumi toimii häntä vastaan. Hän ajattelee pessimistisesti ja kyynisesti, jakaa negatiivisia tunteita ympärilleen ja huomaa ja saa siten samanlaisia kokemuksia takaisin. Nihilisti ylläpitää tehokkaasti itsensä toteuttavaa ennustetta: kun näkee maailman ilottomana, täynnä epäonnistumisia ja huonoa onnea, elämä on sellaista. Onnellisia ihmisiä nihilisti pitää hölmöinä, joille vielä tulee käymään huonosti. Nihilisti kerää ympärilleen samanlaisia ihmisiä (koska kuka positiivisesti ajatteleva, onnellinen ihminen haluaa olla nihilistin kanssa?) ja vahvistaa myös siten edelleen ajatuksiaan.

Itselläni oli ns. "kyyninen kausi" joskus päälle parikymppisenä. Siinä iässä, ainakin tietyissä piireissä, on usein kai vähän muotiakin olla nihilisti, muka kova tyyppi, joka tajuaa elämän raadollisen todellisuuden. Lausutaan kyynisten filosofien lausahduksia ja ollaan "fiksuja". Muista elävästi hetken, jolloin havahduin huomaamaan ajatukseni ja ymmärsin, että jos jatkan näin ajattelemista, ei elämäni voikaan muuttua paremmaksi. Toinen nihilistinen kausi oli varmaankin burnoutin aikaan, kun tuntui, että toivoa ei ole. Mistä muka hankin toisen työn, jolla maksan asuntolainani jos en jaksa, mitä tilalle? Tuntui, että toivoa, muutoksen mahdollisuutta ei yksinkertaisesti ollut ja olin tuomittu loppuiäkseni tuskaan.

Päivän pohdinta: Muistele aikaa tai tilannetta, jossa tunsit itsesi nihilistiseksi etkä pystynyt näkemään senhetkistä onnetonta tilaasi pidemmälle? Jos katsot itseäsi ulkopuolelta, minkä neuvon olisit antanut itsellesi?

* * *

Päivän piipitys: Ansoja: kolme, saaliita: yksi. Laiska Metsästäjä ei jaksa keskellä yötä pukea ja lähteä ulos vapauttamaan Saalista, ja Saalis on aamulla tehnyt katoamistempun. Syötyään ensin loput ansamantelit ja -siemenet.

Päivän pieni ilo: Naapurin emäntä soitti ja pyysi kahville. Oli leiponut tuoreen sokerikakun gluteenittomista jauhoista, jotta voisin syödä sitä. (Hyvää oli, vaikken sellaista sokerimössöä itse teekään. Ruokavalio ei saa olla liian vakavaa.)

4.21

Metsästäjä on valmis. Ansat on huolella viritetty, varmistettu ja ladattu. Yö laskeutuu torppaan. Hiirenhiljaista. Nyt alkaa Odotus.

Valpas Metsästäjä torkkuu. Pimeys on valheellisen hiljainen, ei edes ullakolla rapise. Kärsivällinen Metsästäjä ei lannistu, vaan tietää: kun on sen aika, on sen aika. Kolmen tunnin kuluttua alkaa tapahtua. Ääniä katosta. Rips raps. Tänä yönä Saalis aavistaa, että jotain on Vialla. Enää ei juosta nälän kourissa ympäri taloa kuten toissayönä, jolloin Urhea Metsästäjä ei ollut vielä Valmis. Silloin Rohkea Metsästäjä sätkähti, kun melkein kuin korvan juuressa kuului vilinää ja jossain tippui tulitikkurasia lattialle. Päätös oli tehty: mantelibaari oli suljettu ja Saalis oli saatava ulkoruokinnalle.

4.21 Se tapahtuu. Tuvasta kuuluu muovista kopinaa, joka hiljenee heti kun Rauhallinen Metsästäjä havahtuu hereille, sytyttää valot ja pukee päälleensä jännittyneenä. Ansat koetaan. Onko Saalis tiskipöydällä manteliansassa vai sähkölieden päällä olevassa paistinpannuansassa, jossa auringonkukansiemenet viettelevät hätäisesti säntäilevän Saaliin? Tyyni Metsästäjä pukee hanskat päälleen, ja nostaa ansalaatikon hieman täriseviin käsiinsä tarkoin harjoitellun koreografian mukaisesti. Jos Taitava Metsästäjä herpaantuu hetkeksikään, saattaa Saalis olla pian sormilla tai silmillä, ansasta paenneena. Sitä Suuri Metsästäjä ei halua.

Julma Metsästäjä harhauttaa koirat toisaalle, ja laskee ansalaatikon pihamaalle. Sisältä ei tule mitään, huti. Jännityksen kohotessa noudetaan toinen ansa, miten kevyeltä se tuntuu, tyhjä lienee sekin. Pettymys hulmahtaa Sitkeän Metsästäjän mieleen hänen laskiessaan toisen ansan maahan. Yhtäkkiä ansasta vilahtaa ulos pelästynyt Saalis, se siimahäntä harmaaturkki. Suunnistaa suoraan takaisin kohti taloa, yrittää paeta lumen alle. Rohkea Metsästäjä kiljahtaa ja koirat juoksevat katsomaan, haistavat Saaliin ja yrittävät löytää sen. Säälimätön Metsästäjä on iloinen, etteivät koirat löydä hiirtä.

Yö sujuu hiljaisesti ja Uupunut Metsästäjä nukkuu raskaasti. Aamulla uudelleen viritetyt ansat ovat koskemattomia. Kiitollinen Metsästäjä kiittää metsästyksen jumalia ja toivoo Parasta.





















Päivän pieni ilo: Muutaman päivän tauon jälkeen hiihtolenkki. Nyt kun mennään aurattua ja ajettua metsätietä pitkin, saadaan jo liukua, vauhtia ja matkaakin. Koirat hassuttelevat ja nauravat, iso kantaa suussaan hihnaa ja kiskoo pienempää perässään, häntä kaarella. Kamera tallentaa kauniisti maisemaa.

Lunta kengässä

Eilen oli lunta kengissä ja paljon, kun olimme Ruskan kanssa lumikenkäilemässä koskemattomassa kauniissa metsässä. Mukana olivat myös Ruskan ihanat porokoirat. Omat koirat jouduin jättämään kotiin, kun ei tuo australialainen oikein pysty kovalla pakkasella tuntikausia ulkoilemaan. Tuntuu kivalta, kun saa uusia elämyksiä ja oppii uutta, hyvässä seurassa. Ensin jyrkät alamäet pöpelikössä ja kallioilla otin varman päälle, mutta nyt tekisi mieli lisää ja miksei vaikeampiinkin maastoihin, rohkeasti vain! Nokipannukahvit maittoivat eväineen ja tulihan siinä kävellessä vähän parannettua maailmaakin. Kiitos ja otetaan uusiksi taas!

 

 

 

 

Päivän pieni ilo: Jahas, netti ei aamulla aikaisin toiminutkaan. Oho, lasku jäänyt maksamatta epähuomiossa. Mutta kas, ei oltukaan laitettu linjaa poikki, vaan olipahan vain väliaikainen yhteysongelma. Asia kunnossa :).

Kutsumaton vieras

Tänään se tuli sitten todistettua. Jota en halunnut uskoa, keksin selityksiä oudoille ilmiöille, toivoin sen olevan vain omia vainaisia harhojani. Meille on muuttanut vieras. Kutsumaton, ahne, hiljainen ja pirullisen ovela.

Miten on mahdollista, että kahden käytössä olevan huoneen huushollissa asuu hiiri, vaikka talossa on kaksi hiiriä jahtaavaa koiraa ja kätevä emäntä (no, tiedä siitä emännästä)!? Oi, miksei minulla enää ole kissoja!

Täällä on hiirellä kissanpäivät. Öisin voi juoksennella rauhassa, syödä tiskipöydän kulhosta manteleita, saksanpähkinöitä tai cashew-pähkinöitä, välillä ihan luomunakin. Minä kummastelin aina aamuisin, kun pähkinäkulhon sisältö oli huomattavasti huvennut: taasko söin illalla noin paljon, miten niitä kuluukaan, kun ohi mennen kulkiessaan napsii! Että pitäisi vähän linjojakin miettiä. Meillä taatusti on pullea kotihiiri, sen voin uskoa. Eilen illalla LASKIN mantelit kulhossa: 7 kpl. Aamulla: 0 kpl. Ja tiskipöydällä ei jäljen jälkeä, ei muruakaan, ei kakan kakkaa. Mestarivaras. AAAAARGGHH!

Joululomalta tultuani ja ison tiskin lomassa huomasimme miehen kanssa, että tiskipöydällähän on laitteiden takana seinän vieressä piilossa hiirenkakkaa. Suuri ihmetys ja kauhistus, ihan uutta tällainen! Yritin päätellä, että ne sittenkin, jospa kuitenkin olivat tulleet niiden astioiden mukana, joita purin muuttolaatikoista, joissa hiiriä oli todistetusti ollut. Nyt ajateltuna kakan määrästä päätellen hiirelläkin oli ollut varsin antoisa ja pitkä joululoma, pähkinöiden parissa. Tähän mennessä sille ei ole kelvannut leipä, tai hedelmät, eivät sellerin varret tai peruna. Kyllä se tietää, missä sitä energiaa ja rasvaa eniten on. Ja varmasti koiranraksutkin pitävät hyvässä talviturkissa.

Kirjoitan siksi niin pitkästi, että olen (ollut) kovasti hiirikammoinen. Tällainen olisi saanut minut vuosi sitten aivan paniikkiin, olisin kävellyt pitkin seiniä ja vain pitkävartiset saappaat jalassa sekä taatusti viettänyt unettomia öitä. Viime talvi oli sellainen rapina- ja hiiritalvi, että ei auttanut kuin sopeutua: lähde stadiin tai asu maalla. Mutta nyt sitä rapinaa on alkanut kuulua sisältäkin (vain vähän, vain pari kertaa, vain öisin, vain epäselvästi (tuliko se sisältä vai ei?)), eikä enää vain vintiltä, lattian alta, seinän takaa tai ulkoseinästä. Aamulla olin hämärässä näkevinäni ja kuulevinani, kuin joku olisi hypännyt tuvan vierassängyn päältä. Mutta on tämä vain niin nerokas ja hiljainen hiiri! Yhden ainoan kerran on pikkukoira makkarityöhuoneessa metsästänyt yöllä hiirtä, jota en nähnyt, eikä isompikaan korvaansa lotkauttanut eli ei uskonut ennen kuin näkee. Ei saanut saalista, koska työhön liittyviä penteleen laatikoita ja tavaraa on lattia täynnä, ettei sekaan mahdu, piiloon kylläkin. Nyt on uskottava, vaikkei näe. Vai kuka niitä manteleita sitten varastaa..?

Jaa-a, että mitä sitten tekis? Loukku tiskipöydälle? Kaikki tavarat ulos ja hiirijahtiin? Kun tätä tavaraa riittää... :(. En edes kehtaa kertoa. Sitä tavaran määrää. Että se vähän niin kuin vaikeuttaa tätä hommaa. Tällä hetkellä hiiri piiloskelee jossain tupakeittiössä. Sillä on arvattavasti soma ja lämmin pesä koiran raatelemassa varapatjassa alahetekassa tai vaatekaapissa (no ei ne ovet vaan pysy kiinni) tai jossain kangaskasoissa (ei ole vielä tullut ommeltua). Aika äklöä, pelkään jo etukäteen mitä kauheuksia vielä paljastuu. No, tänään lähden joka tapauksessa metsään ystävän kanssa lumikenkäilemään, kivaa! Katsotaan sitä hiiriasiaa sitten. Myönnän, että ollaan täällä kuitenkin aika korvat höröllään ja silmät selällään...

Vinkkejä? Henkistä tukea, pliis!

Kuva: stock.xchng


Päivän pieni ilo: Jos tästä nyt mitään hyvää voi keksiä, niin sen, että minä olen kehittynyt! Kohdannut pelkoni ja kasvanut ihmisenä. Fobia on laantunut jo lähemmäksi tavallista ärtymystä ja inhoa. Mutta jos sen loukun laitan, niin tulee kyllä olemaan tuskaa irrottaa se hiiri loukusta. Naapurin emäntä on kyllä luvannut sellaiset työt tehdä puolestani... Jos se neropatti (hiiri siis, ei emäntä) edes loukkuun jäisi...

Onnellisuutta etsimässä - hedonisti

Toinen Tal Ben-Shahar'in ihmistyyppi on hedonisti. Kun oravanpyörässä juoksija kärsi nyt ja odotti tulevaisuudessa palkintoa, nauttii hedonisti kaikesta nyt ja heti, piittaamatta mielihalujensa tyydyttämisen seuraamuksista. Hedonisti tavoittelee mielihyvää ja pyrkii välttämään kipua, kärsimystä, ponnistuksia tai vaivannäköä. Hän uskoo, että elämä on pohjimmiltaan loputon sarja peräkkäisiä nautinnollisia kokemuksia. Se, että jokin asia tuntuu juuri nyt hyvältä riittää sen tekemiseksi, kunnes seuraava mielihalu taas tyydytetään. Hedonisti saattaa solmia innokkaasti uusia ystävyys- ja rakkaussuhteita, mutta kun niiden uutuudenviehätys katoaa tai niissä tulee haasteita, heittää hän ne syrjään ja hankkii uusia. Koska hedonisti keskittyy vain ja ainoastaan nykyhetkeen ja nautintoon, tekee hän usein asioita, joista on myöhemmin hänelle haittaa: käyttää huumeita, juo liikaa alkoholia, ahmii ruokaa, harrastaa satunnaisia seksisuhteita jne. Pääasia on välitön tyydytys.

Hedonisti erehtyy samaistaessaan vaivannäön kipuun ja mielihyvän onnellisuuteen. Jos elämässä ei ole haasteita ja kestävää tarkoitusta, se lakkaa tuntumasta mielekkäältä. Ilman minkäänlaista vaivannäköä tai haasteita ihminen useimmiten tylsistyy, turhautuu ja tuntee itsensä ja elämänsä merkityksettömäksi.

Päivän pohdinta: Onko sinulla ollut vaiheita tai kokemuksia elämässäsi, jolloin elit hedonistisesti? Mitä hyötyä tai haittaa siitä oli?

Lähde: Tal Ben-Shahar: Onnellisemmaksi


Päivän pieni ilo: Uudet lumikenkäni saapuivat tänään. Lumikenkäily on NIIN älyttömän hauskaa!! Olin kuvitellut sen olevan jotenkin kauhean raskasta, mutta ei se sitä ole, vaikka varmasti siinäkin kunto kohenee. Enpä olisi kymmenen vuotta sitten kuvitellut lumikenkäileväni metsässä, runsaassa koskemattomassa lumessa keskellä yötä otsalampun ja kahden koira kera, -18C pakkasessa. Nauttien joka hetkestä. 

(Ja nämä kengät ovat kivat siitäkin, että ne on tehty kierrätysmateriaalista.)

Onnellisuutta etsimässä - oravanpyörässä juoksija

Olen aiemmin kertonut kirjoista, joita olen lukenut. Elämä pelissä -ohjelma antoi paljon ajatuksia sekä tiedon uudesta tieteenhaarasta, positiivisesta psykologiasta. “Positiivinen psykologia” on laaja termi, joka viittaa useisiin tekniikoihin, joissa ihmisiä rohkaistaan tunnistamaan ja kehittämään omia positiivisia emootioitaan, kokemuksiaan ja luonteenpiirteitään sekä kehittämään toimintatapojaan ja ajatusmallejaan. Eli mitkä asiat, teot tai tavat edesauttavat onnellisuuden tuntemista. Positiivinen psykologia keskittyy siis positiivisuuteen ja onnellisuuden lisäämiseen, eikä lähde siitä, että me olemme sairaita tai "väärin kehittyneitä".

Yksi alan huipuista on Harvardissa luennoinut professori Tal Ben-Shahar. Hän on pitänyt luentoja, seminaareja ja kursseja onnellisuudesta, sekä kirjoittanut useita kirjoja. Yksi niistä on käännetty suomeksi: "Onnellisemmaksi. Merkitystä, mielihyvää ja kestävää onnea etsimässä." Teos löytyi ainakin omasta seutukirjastostani varaamalla. Suosittelen tätä kirjaa kaikille! Se perustuu tieteellisiin tutkimuksiin, mutta kirja on erittäin käytännönläheinen ja helposti luettava. Kirjassa on myös hyödyllisiä harjoituksia, eli luettu voidaan ja kannattaa siirtää myös käytäntöön. Itse tilasin pari muuta Ben-Shaharin kirjaa Amazonista, ja kerron niistä lisää myöhemmin. Mielenkiintoista on, että luettuani monia erilaisia ja eri lähtökohdista asiaa tarkastelevaa kirjaa ovat ne hyvin yhtenäisiä ohjeiltaan ja sisällöltään. Onnen avaimet ovat loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisia ja kaikkien saatavilla. Mutta miten se sitten voi olla niin vaikeata... Olen päättänyt lähteä tutkimaan ja opiskelemaan onnellisempaa elämää.

Kestävä onni ja ihmistyypit

Ben-Shaharin mukaan kestävä onni löytyy asioista, jotka tuottavat mielihyvää nyt JA luovat merkitystä myös tulevaisuudessa. Kun oppii nauttimaan nykyhetkestä siten, että vaalii ja toteuttaa samalla omia pitkän linjan tavoitteitaan ja arvojaan, elämä tuntuu mielekkäämmältä. Usein jompi kumpi (nykyisyys ja mielihyvä tai tulevaisuus ja merkitys) kuitenkin puuttuvat. Ben-Shahar kuvaa neljä ihmistyyppiä liittyen näihin aspekteihin. Tässä postauksessa kerron ensimmäisestä ihmistyypistä. Lähteenä käytän pääasiallisesti siis Ben-Shaharin kirjaa.

Oravanpyörässä juoksija

Oravanpyörässä juoksija saa usein jo kouluajoista lähtien ympäristöstään sen opetuksen, että koulua käydään hyvien arvosanojen ja tulevaisuudessa menestymisen vuoksi. Koulua ei käydä siksi, että siellä olisi mukavaa tai että oppiminen olisi hauskaa. Arvosanat ovat menestyksen mitta Sama jatkuu lukiossa tai ammattiopinnoissa, yliopistossa. Oravanpyörässä juoksijan vakiolause on: "sitten kun". Sitten kun olen valmistunut ja saan työpaikan, voin olla onnellinen. Sitten kun saan ylennyksen, olen onnellinen. Sitten kun saan tarpeeksi rahaa ostaakseni talon, voin olla onnellinen.

Oravanpyörässä juoksija on usein ulkopuolelta katsottuna lahjakas ja menestyvä, ja saavuttaa elämässään huippuarvosanoja ja asettamiaan yhteiskunnan arvostamia tavoitteita. Hän on sisäistänyt mallin "no pain no gain" eli ei tuloksia ilman kipua. Itse matka tai tekeminen ei ole miellyttävää, vaan ihmisen on uhrattava mielihyvä tässä hetkessä voidakseen olla onnellinen tulevaisuudessa. Kun tämä suorittaja pääsee tavoitteeseensa (saa esim. palkankorotuksen tai hyvän työpaikan) tuska hellittää hetkeksi, mutta pian sama ahdistus ja paine palaa takaisin.

Moni menestyvä ja pitkiä työviikkoja painava ihminen voi olla onnellinen, tai ihminen joka on asettanut vaativia päämääriä ja pyrkii niitä kohti. Oravanpyörässä juoksijat erottaa muista heidän kyvyttömyytensä nauttia siitä, mitä he parhaillaan tekevät. Ja heidän harhaluulonsa, että he tulevat onnellisiksi kunhan saavuttavat tietyn päämäärän.

Olen itsekin juossut (ja monessa asiassa juoksen edelleen) oravanpyörässä. Sinnitellyt päivästä toiseen odottaen viikonloppua tai lomaa. Kadottanut itseni ja menettänyt toivon. Ajatellut, että sitten voin olla onnellinen, kun tämä projekti loppuu, kun saamme lisää resursseja (huom! ei siis ihmisiä, vaan kaikki on resursoitu), sitten kun kesäloma alkaa tai sitten kun löydän uuden työpaikan tai elämäntavan. Oravanpyörää tunnistan muissakin asioissa: sitten kun remontti on tehty, sitten kun olen saanut siivottua, sitten kun alan harrastaa sitä mistä olen aina haaveillut... Lohtu ja odotus tulevasta onnesta täyttää tämän hetken, mutta sitä tulevaa ei koskaan tule, vaan aina on nyt.

Päivän pohdinta: mieti, oletko sinä ajoittain tai jollain elämänalueella oravanpyörässä juoksija? Minkä neuvon antaisit itsellesi, jos katsoisit elämääsi ulkoapäin?

Olisi mukava kuulla ajatuksianne kommenttilaatikossa :).



Päivän pieni ilo: Kun heräsin, oli tuvassa 15C ja makuuhuoneessa 16C. Eikä minua oikeastaan edes palellut! Huomaan, että kasvisten ja hedelmien syönti (?!) ja liikunta ovat jotenkin parantaneet kylmänsietokykyäni. Hyvinhän täällä pärjää :).

Uudet ladut

On siis uusi vuosi, ja uudet ladut. Tai osin uudet, parhaimpaan päin. Yritän.

Olen joululomalta palattuani hiihtänyt pitkästä aikaa, neljänä päivänä peräkkäin. Koirat saavat kuntokuurin rämpiessään upottavassa lumessa. Nautitaan yhdessä ihanasta talvesta ja maisemasta.

Olen oikealla ladulla, tiedän. Jatkan sitä. Yritän katsoa hieman enemmän myös tulevaan, etsiä merkityksiä, rakentaa kokonaista - olen kovin hyvä olemaan vain ja ainoastaan tässä hetkessä, jolloin jokin myös kärsii. Jos jotain pakenee, karttaa.

Haluan olla lempeä, itseäni ja muita, koko elämää kohtaan. Kiltti kuulostaa niin pliisulta ja hyväksikäytetyltäkin. Lempeys ja armollisuus, niitä.

Haluan tehdä niitä asioita, joista tulee hyvä olo. Ei vain haaveilla (pitää sitäkin!), vaan myös toteuttaa. Uskoa, niin ne tulevat luokse.

Haluan tutkia ja oppia, lukea ja avartaa. Mikä lahja, että sain innon ja uteliaisuuden takaisin!

Haluan liikkua, ilman aikaa tai suorittamista. Tuntea keho ja kokonaisuus, mieli sielu ruumis. Joustaa, jaksaa ja iloita.

Haluan syödä hyvin. Aitoa, hyvää tekevää, yksinkertaista. Myrkytöntä ja luonnollista, eettistä ja reilua.

Haluan tuntea kiitollisuutta. Nähdä, miten hienoa on olla täällä ja elää. Istuttaa sisäisen hymyn, joka valaisee ja muuttaa maiseman hyväksi.

Haluan tilaa ja kauneutta. Pois tavarasta. Yksinkertaista. Hitaasti. Sydäntäni kuunnellen.

Päivän poimittu: Urbaani oranki kirjoitti viisaasti tästä ajasta ja omista uuden vuoden lupauksistaan, joihin yhdyn täysin.

Päivän pieni ilo: Havahduin puita hakiessani, että joulupukkihan tosiaan kuuli toiveeni: sain yhteensä kolme kuutiota polttopuuta joululahjaksi. Kiitos! Nyt voi lämmitellä rauhassa.