Potilas

Täällä oltiin lääkäriasemalla ison koiran kanssa. Se on ollut aika tuskaisen oloinen pari päivää, vikisee välillä, laahustaa kavelyllä. Pidemmän aikaa olen kummastellut sen "huonoa" kuntoa, kun ei välillä pysy juoksulenkeillä minun ja pikkukoiran vauhdissa. Se tuntuu juovan aika paljon (vaiko sittenkin normaalisti, [liian] iso koira), pissaa paljon ja usein. Jäsenet ovat ajoittain yllättävän jäykän oloiset.

Hyvä uutinen on se, että verensokeriarvot ovat normaalit, eli diabetes on pois suljettu, huh, kiitos. Otettiin ultra ja verikokeet. Kohtu ok, eli ei kohtutulehdusta, kiitos. Tulehdussoluarvot normaalin ylärajalla, muut arvot normaalirajoissa. Kilpirauhas- ja elektrolyyttiarvojen tulokset selviävät ensi tiistaina. Kilpirauhasen vajaatoiminta hyvinkin mahdollinen, kuulemma lapinporokoirilla niitä jonkin verran on. Onneksi siihen on olemassa käypä hoito, tosin tabletteja siinä saa popsia oikein urakalla (googletin juuri). Ajoittainen lievä ontuminenkin on eräs oire, joten aika lailla varma olen nyt lisägoogletuksen jälkeen tuosta kilpirauhasjutusta.

Minun piti tauolla käydä ottamassa koiralta virtsanäyte. Oletteko  koskaan yrittäneet saada juuri kunnolla pissanneelta ja herkältä narttukoiralta pissaa purkkiin... Just. Epätoivoista. Sain haalittua vain parisen tippaa ja siihenkin sekottui lunta. Mutta silti epätäydellinen virtsa-analyysi paljasti, että virtsassa paljon sakkaa ja myös verta. Ultrassa rakko paksuseinäinen ja rakossa sakkaa. Saattaa olla siis myös jokin virtsatiehyen tulehdus tms.

Ensihoitona 14 päivän antibioottikuuri, 2 tablettia per päivä. Tulehduskipulääkettä 5 päivää. Tämä onkin sitten juhlaa, kun saa pakottaa pakoon pyrkivää koiraa nielemään isoja vaaleanpunaisia tabletteja. Ja se ei todellakaan mene siihen lankaan, että nielaisisi makkaran tai lihapalan, jossa lääke on sisällä, ei tosiaan. Onneksi se on kiltti koira.

Olen nyt kuitenkin todella helpottunut, että lääkärissä on käyty ja lääkkeet saatu. Ja diabeteksen pois sulkeminen on hienoa. Toivottavasti koira paranee hyvin ja kaikki selviää. Kyllä meillä pikkukoiran kanssa tulisi iso hätä ja suru, jos jotain sattuisi. Kannatti siis maksaa 350€ tästä käynnistä, vaikka kukkarossa kirpaisee.

Hyvä sää

Tänään on hyvä sää.
Valo on kadonnut harmaan peiton taakse,
sumu pehmentää piirteet ja hellii ihoa.

On aivan hiljaista, tuulikin lepää.

Kun sataa, kuuntelen sen laulua, tip tip.
Kun paistaa, avaan sydämeni ja iloni auringolle.
Kun tuulee, tunnen eläväni, hurjana ja vapaana.
Kun leijailee lunta, koko maailma on täynnä pieniä tähtiä.

Kaikki muuttuu koko ajan, väliaikaista kaikki on vain.
Kunhan vain näen sen,
                  aina on hyvä sää.



Päivän pieni ilo: Kevät tulee. Eteisessä tarkenee jo riisua päällivaatteensa ja jättää ne sinne.

Älä vastusta

Olen Se, joka asuu joessa. Seison keskellä jokea ja olen tyytymätön.

Joki virtaa ihan väärään suuntaan! Joka päivä painaudun virtaa vasten kaikella voimallani, hartiat kyyryssä, mutta joki vain virtaa ylitseni, piittaamatta ja huomaamatta minua. Miten väärin tämä on! Miksi joki ei voi virrata toiseen suuntaan, koska se olisi niin paljon parempi, ja minä haluan niin!

Toisena päivänä joen pitäisi mielestäni olla ihan eri suunnassa. Sen pitäisi laskea itään eikä länteen. Suorempikin sen pitäisi olla, eikä tällainen omituinen mutkikas, arvaamaton ja minun haluistani piittaamaton.

Olen vihainen siitä, että joki viime vuonna tulvi, ei se olisi saanut! Voi kunpa se ei olisi tulvinut! Niin olisi ollut hyvä, ei näin. Jatkuvasti mietin, miksi se teki niin viime vuonna. Pelkään myös ensi vuotta. En halua taas sitä jäätä joen pintaan! Tai entä jos jäätä ei tulekaan, eihän sekään ole hyvä! Aina kaikki menee huonosti, suren. Miksi minua näin väärin kohdellaan!?
- - -

Elämme menneessä ja tulevassa. Mennyttä ei ole, ne ovat vain muistoja. Tulevaa ei ole, se on ainoastaan kuvitelmaa. Ei ole muuta kuin nyt. Se on kaikki.

Ja nyt, tässä hetkessä, me vastustamme. Pyristelemme elämää ja hetkeä vastaan. Taistelemme ja uuvumme, tuhlaamme energiamme ja elämämme hetken vastustamiseen.

Mutta. On toinenkin vaihtoehto?

Sen sijaan, että jatkuvasti väheksymme, pakenemme, arvostelemme ja vastustamme tapahtuvaa ja olevaa, voimme hyväksyä sen. Joka tapauksessa se mitä on, on, ja se mitä tapahtuu juuri nyt, tapahtuu. Sen jälkeen päätämme toki itse, miten reagoimme tai toimimme suhteessa tapahtuvaan. Mutta joki virtaa niin kuin se virtaa. Voimme itse päättää pyristelemmekö aina vastavirtaan, vai menemmekö virran mukana. Me voimme itse päättää, kuljemmeko joessa uiden, veneellä, kanootilla. Yksin vain yhdessä. Mutta joki on ja virta on.

"Liittoutuminen olevan  kanssa tarkoittaa sisäistä vastustuksettomuutta suhteessa tapahtuvaan. Se tarkoittaa hyväksi tai pahaksi luokittelemisesta pidättäytymistä, hyväksymistä. Merkitseekö tämä, ettet voi enää pyrkiä muuttamaan elämääsi? Päinvastoin. Kun tekojesi perustana on sisimmän yhdentyminen vallitsevaan hetkeen, itse elämän äly voimaannuttaa toimintaasi."

"Hän hyväksyy hetken hyvän tai huonon muodon sellaisenaan, eikä hänestä tule osa ihmisten draamaa. Hänelle on olemassa vain tämä hetki, ja tämä hetki on sellainen kuin on. Tapahtumat eivät personalisoidu, eikä hän ole kenenkään uhri. Hän on niin täysin yhtä kaiken tapahtuvan kanssa, ettei tapahtuvalla ole häneen mitään valtaa. Vain silloin, kun vastustaa tapahtuvaa, hän on sen armoilla. Maailma saa silloin päättää ihmisen onnesta ja murheesta."

Olen kokeillut tätä. Ihmeellistä. Haluan tämän hetken olevan ystäväni. Toivotan sen tervetulleeksi. Ja mitä tapahtuukaan? Elämä kohtelee minua ystävällisesti. Ihmiset ja olosuhteet ovat puolellani. Kaikki on kevyttä ja helppoa.

Ajatukset nostatti ja lainaukset Eckhart Tolle: Uusi Maa.

Päivän pieni ilo: Lenkillä koirien kanssa kuulimme yhtäkkiä metsästä metson soidinääniä. Pysähdymme, kuuntelemme.Olen kiitollinen tästä hetkestä.

Huuto

Oletko kuullut kuinka ilves huutaa?
Kuun paisteessa metsän rajan takaa,
ääni joka kutsuu, tulkaa tulkaa.

Minä pelästyn, kuka on hädässä,
pelastajaksiko minua nyt, keskellä yötä.
Lesken koira haukkuu kaukana takaisin,
tajuan, ei se koira voi olla,
tuo raastava, elämää soiva ääni.

Pedon huuto niin voimaa täynnä,
me käännymme kotiin, kesytetyt.
Ääni siirtyy kauemmaksi, hiljenee.
Kävi meitä tapaamassa.

Seuraavana aamuna iso kettu juoksee pellolla ojan piennarta,
koirat tarhassa haukkuvat herkeämättä, tuijottavat.

Elämä on niin paljon.
Nähkäämme se mitä näytetään,
ottakaamme se mitä annetaan.

Nyt. Elämä on nyt. Ei muuta.

Tulinen kalakeitto

Teen harvoin ruokaa reseptien tai ohjeiden mukaan. Minua ei kauheasti kiinnosta, miten joku ruoka "kuuluu tehdä". Kuka haluaa syödä aina samanmakuista ruokaa? Yleensä haluan päästä suht helpolla, olla luova, "säveltää" itse ja saada hyvää. Siispä heitän pannulle, kattilaan tai pataan kaikenlaista saatavilla olevaa sekaisin, maustan hyvin (!) ja se on siinä. Keittoja tulee tehtyä ihan liian harvoin, mutta eilen kattilasta kuoritui ihana ja tulinen kalakeitto, nam. Luomuna tietysti niin paljon kuin mahdollista (K-kaupasta saa täältä luomusipulia, -perunaa ja -porkkanaa, muuten aika heikosti).

Tulinen kalakeitto

• perunoita
• porkkanoita
• sipulia
• varsisellerin varsi
• parsakaalia
• kukkakaalia
• pippurisekoitus- tai mustapippurirouhetta, suolaa
• tuoretta valkosipulia
• chilirouhetta tai tuoretta chiliä 
• sitruunamehua
• vähän tomaattipyrettä tai aurinkokuivattua tomaattia
• soijavalkosipulilevitejuustoa
• (1/2 Vogelin tai muu lisä- ja säilöntäaineeton luomu liemikuutio; yleensä en käytä)

Kypsennetään jonkin aikaa, sitten lisätään muut aineet ja kypsennetään vielä vähän:

• kapriksia
• viipaloituja oliiveja
• lohi palasina
• katkarapuja
• tuoretta tilliä
• cashewpähkinöitä
• lisää sitruunamehua

* * *

Olen lukenut aika monesta blogista Eckhart Tollen kirjasta Läsnäolon voima ja kiinnostunut kovasti. Se tuntuu olevan kovasti lainassa, mutta kirjastosta löytyi kirja Uusi maa. Vau. Nyt alkaa löytyä vastauksia! Ja keinojakin. Paljon tuttua ja silti ihan uutta. Yksinkertaista, mutta myös keskittymistä ja ajattelua vaativaa. Olen todella innostunut, toiveikas.

Mitään ei synny pakottamalla. Tai pakenemalla, välttelemällä.  Yrittämällä. Tiedostaminen on todellisen minuuden alku. En tarvitse sulkaa hattuuni, olen ihan hyvä näin.

En vielä oikein edes pysty kertomaan, mistä on kyse. Sulattelen, opettelen. Tästä eteenpäin, ilolla.

Suosittelen. Seuraavaksi tämän jälkeen luen Läsnäolon voima (tie henkiseen heräämiseen) -kirjan. Siitä ehkä kannattaa muutenkin aloittaa.

Kuva otettu Ismo Kajanderin näyttelystä, Galerie Forsblom.

Päivän pieni ilo: Kun en enää yritä pusertaa ja pakottaa itseäni, alkavat asiat sujua ja työt rullata.

Päivän pirtelö

Jotkut toivoivat aiemmin kommenteissaan kirjoituksia osin uudistuneesta ruokavaliostani. Tässä lähes päivittäinen annokseni hedelmä-vihannes-pirtelöstäni (smoothiesta). Aineksia vaihtelen sen mukaan mitä kotoa löytyy. Eli esimerkiksi:

Smoothie (noin 1,4 l)

• banaani
• avocado
• kiiwi
• omena
• päärynä
• 1/2 kesäkurpitsa
• porkkana (ohuina siivuina loppuvaiheessa yksitellen koneen käydessä)
• auringonkukansiemeniä, seesaminsiemeniä
• loraus pellavansiemenöljyä
• vettä ja/tai maustamatonta (soija)jogurttia
• sekä vaihdellen mukaan välillä maca, raakasuklaaribsejä, chlorella, kookosöljy ja
• kuivattuja tai pakastemarjoja tai marjajauheita, kukkakaalia, parsakaalia, varsiselleriä (sen vahva maku ja tuoksu häviää täysin)

Mahdollisuudet ovat siis rajattomat, sekaan vain. Jos mukana on banaania, tulee sotkusta yleensä aina hyvää. Noihin ei mitään varsinaisia reseptejä tarvita. Ja on terveellistä ja mielialakin paranee!

Fiilis on taas ihan jees. Tuli eilen sellainen Perkele!-olo. Että on se nyt helvata, jos ei saa itsestään niskasta kiinni. Että nyt saa riittää tämä itsesäälinen vali vali, kun oikeasti ei edes ole mitään syytä valittaa. Että ei ole kiva sitten kuolinvuoteella miettiä, että saamari, olisi pitänyt vaan tehdä eikä antaa elämän lipua ohi. Ihan mukavaa oli sekin kun sai tilittää illalla kaverille chatissa. Jakaminen on hyvästä.

Ne isommat teot tosin odottavat vielä tekemistä, mutta alku on hyvä.

Päivän pieni ilo: Kyllä siitä vain tulee NIIN hyvä olo, kun juoksee 4,5 km koirien kanssa loskassa, paljasjalkakengillä. Ja välillä hyppelee joka suuntaan ja ottaa spurtteja ja naureskelee ja juttelee koirille. Tietty hulluus ja lapsenmielisyys on terapiaa sekin.

Pieni apina

Sekoittiko kaupungissa käynti jotenkin. Ollut taas sellainen outo, pysähtynyt olo. Välttelee elämää ja on vain, ei saa aikaiseksi, hankkii itselleen ongelmia. Ei oikein tunne mitään, ei ole oikein masentunutkaan (vaikka sitähän se tunnottomuus kai on). Yrittää kutoa ihmissuhdekuvioita ja tuntuu että verkko on epävakaa ja haihtuu hetkessä varoittamatta ilmaan. Ja taas pitäisi alusta alkaa.

Ystävän kanssa totesimme, että lähes kaikessa (kognitiivisessa ja positiivisessa) psykologisessa kirjallisuudessa olipa kyse sitten masennuksesta, peloista, ahdistuksesta, fobioista, pakkomielteistä tai addiktioista toistuvat tietyt perusasiat: altistus, tunteiden torjumisen lopettaminen, pelkojen kohtaaminen, salaisuuksista luopuminen.

Asiat ovat paperilla aika  helppoja. Ja elämäkin olisi. Että miettisi ongelmiin ratkaisuja. Ja tekisi sitten niin. Tiedän monta hyvää ja päälle päin helppoakin ratkaisua omaan elämääni. Mikä ihme siinä tekemisessä mättää. Haluaako pitää itsensä vangittuna ongelmiinsa tai huonoihin, elämää estäviin ja rajoittaviin tapoihinsa? Onko hyvän elämän eläminen ja muutosten tekeminen todella niin pelottavaa? Mikä hyvässä pelottaa?

Kyllä yksin oleminen ja eläminen taitaa olla pahimmasta päästä epäterveellistä, mielelle. Sitä jää vain masturboimaan henkisesti omiin jääräpäisiin kuvioihinsa. Olisipa joku, joka potkisi perseelle ja tuulettaisi aivoja, tehtäisiin vaan juttuja eikä mietittäisi liikaa. Ja silti yhdessä puhuttaisiinkin, oivallettaisiin, kasvettaisiin.

Olen pikku apina, joka istuu tuolin alla sekavan kirjainkasan päällä. Suojasta tuolin alta en pois lähde, kirjaimia en sanoiksi saa. Katson vain jonnekin, jonne kaipaan, mutten uskalla.

Kuvat otettu Ismo Kajanderin näyttelystä, Galerie Forsblom.


Päivän pieni ilo: Ilot olivat jo pari päivää sitten, kun hanki kantoi pellolla auringossa sekä potkukelkkaa että suksia. Se oli kivaa.

Kotiin

Kotiin, kotona taas. Ajomatka Helsingistä pellon pientareelle on sopivan pitkä ja lyhyt. Siirtymä on selvä, mutta ohi kuitenkin suhteellisen nopeasti ja kivuttomasti. Matkalla voi puhua puhelimessa tärkeiden ihmisten, ystävän ja siskon kanssa.

Taas jäin äidin luokse viikoksi. Niin siinä näyttää aina käyvän. En halua heti lähteä, vaikka ehkä töiden puolesta pitäisi. Miniläppäri simahti heti alkupäivinä, joka aiheutti käytännön hankaluuksien lisäksi yllättävän pahoja nettivieroitusoireita! Hui. Blogejakaan en lukenut viikkoon. Ehkä hyvä niin. Taukoa virtuaalista.

Äidin luona kello tikittää hitaasti kuin aikoinaan äidinäidin luona. Aika on hiljaista ja pysähtynyttä. Keskustellaan ja ollaan vaiti. Nokosia, kahvit. Ollaan molemmat inhimillisiä ja etsitään. Rakastetaan eläimiämme ja toisiamme. Houkuttelen äidin aurinkokävelyille, otan korviini uudet reiät umpeen menneiden tilalle, pelottaa kuten lapsena.

Kotiin päin tullessa talot harvenevat ja lumi on valkoisempaa. Kun ajan pihaan olen kotona. Tämä on ensimmäinen paikka, jonka tunnen kodiksi. Syvällä sydämessäni. Kun avaan oven, tauon jälkeen, tulee vastaan tuoksu. Luulin, että tulisi puutalon tietty tunkkainen, vaatteisiin kiinni jäävä hieman paha haju. Tuleekin savusaunan, terveen hirren ja puun nostalginen, ihana tuoksu. Tuntuu hyvältä.

Kunpa pääsisi kotiin toisen sydämeenkin. Että voisi olla täysi, täydennetty. Saattaa olla hetken kohtaamisia, hetken toivoa, ei mitään mitään. Ikäväkin, mennyttä joka olisi voinut olla muttei ollut, vaikka yritin niin kovasti. Ikävä sitä kaikkea hyvää joka oli. Oli sitä, paljon. Ja kuitenkin kaipasi jotain, jota puuttui. Niinkö aina käy. Eikö voisi löytää. Toivon.

Rickie Lee Jones

Tänään kaikki Tavastialle! Jos näette minut, tulkaa moikkaamaan! ;)


Päivän pieni ilo: Aurinko paistaa!

Varjo

Ensimmäinen osallistumiseni "Mustaa ja valkoista" -valokuvahaasteeseen. Aiheena tällä viikolla Varjo.

PS. Ja hyvää naistenpäivää kaikille ihanille blogistanian naisille! :)

Onnellinen mies

Katson eilen jakson loppuosan ohjelmasarjasta "Jaakko ja maailmanvalloittajat". Tämänkertaisessa jaksossa kerrottiiin miehestä nimeltä Pekka Pukema, joka "rakastui ja muutti Namibiaan. Nyt hän toimii puutarhurina Windhoekissa. Kotona on löytökissoja ja pihalla mangusteja, mutta puolen tunnin ajomatkan päässä voi nähdä leijoniakin. Juontajana Jaakko Selin."

Hetken katsottuani mielenkiintoista ohjelmaa, huomasin, että tuo mieshän hymyilee koko ajan! Ja toden totta, pitkään aikaan en ole nähnyt yhtä onnellisen näköistä ihmistä! Joku rääväsuinen osa minusta mietti tietysti heti, että voiko tuo olla totta, feikkiä sen täytyy olla, esittämistä kameran edessä... Mutta ei, kyllä mies vaikutti täysin aidolta ja omalta itseltään. Hän nautti uudesta asuinmaastaan, kertoi Namibian oloista ja sosiaalisesta epätasa-arvoisuudesta, tavastaan tehdä eri tavalla työtä eli itsekin kädet työn touhussa yhdessä mustien alaistensa kanssa. Pukema liikkui ja oli juontajan kanssa täysin rennosti, kuin vanhan tutun kanssa. Ei tarvinnut isoa fyysistä tyhjää tilaa ympärillään, päästi lähelle. Hän oli samaan aikaan rauhallinen ja nopea liikkeissään. Luonteva, kuin kuuluisi juuri siihen paikkaan ja hetkeen, missä kulloinkin on.

Olin isosti vaikuttunut. Tuollainen ihminen olisi ihana tuntea, tuollaiseen rakastua! Miksi tasapainoinen hyväntuulisuus tuntuu nin harvinaiselta?  Mietin, kuinka paljon minä hymyilen? Liian harvoin, taatusti. Silti nykyisin varmasti paljon enemmän kuin ennen, kun raivoa ja epätoivoa täynnä puursin oravanpyörässä. Olen huomannut, että alaspäin painuneet suupieleni ovat kuin ovatkin viimeisen parin vuoden aikana hieman nousseet ylöspäin? Luin jostain, että jopa "epäaito", tietoisesti itse tuotettu hymy saa ihmisen paremmalle tuulelle ja erittämään jotain mielialahormoneja tms. Jospa alkaisi hymykoulun? Hymyilisi usein sisäisesti, niin varmasti hymy tulisi ulospäinkin? Ajattelisi: "Kaikki on hyvin. Kaikki on itse asiassa loistavasti!"

Kuvassa on toinen onnellinen mies, tai poika. Tällä lapsella on selvästikin erittäin hyvä perusturvallisuuden tunne. Kun itketään, äiti tai isä tulee heti luokse, on turvana, ei jätä yksin. Lapsi kokee, että hän on arvokas, hänen tunteillaan ja tarpeillaan on väliä. Siksi hän taitaakin olla maailman helpoin ja kiltein lapsi? Jää yksin nukkumaan, jokeltelee sängyssä, koska tietää, että minua varten on joku olemassa, joka ei jätä. Osaa olla myös yksin sitterissä tai leikkikehässä, ei hätäänny. Herää ja katsoo maailmaa luottavaisin silmin. Nauraa ja leikkii, on mukana hassuttelussa.

Onko Pekka Pukemalla ollut onnellinen lapsuus? Vai mistä noita onnellisia ihmisiä oikein tulee?

Ohjelma nähtävissä YLE Areenalla 13.3.2010 klo 18.15 asti (vain Suomessa):
http://areena.yle.fi/video/808153

Päivän pieni ilo: Vielä on pieni pala naapurin emännän leivinuunissa leipomaa ruislimppua jäljellä. Nam!

Tukka pois!

[Varoitus: seuraa pinnallista ulkonäköön liittyvää höpötystä. Sallittakoon se joskus pellon pientareellakin.]

Nyt se on sitten tehty. Tukka pois. Kampaajalta lähdettäessä naama oli leveässä hymyssä pitkään. Nyt ei oikein tiedä, mitä mieltä on, fiilis vaihtelee vielä. Ei nyt varsinaisesti kaduta, mutta vielä vähän haikailen vanhaa. Tilanne nimittäin on se, että vanhassa oli sekä hyvää että huonoa. Samoin on uudessa. Ehkä tähän menee hetki tottuessakin. (Aivan epätyypillistä minulle mielessäni jahkailla.)

Mutta olen minä tavallaan tyytyväinen, että uskalsin, että repäisin! Jotenkin on sellainen uuden vaiheen alkamisen tuntu muutenkin.

Lähtökohta oli siis suora olkapäille ulottuva päätä myöten valuva tukka (kuvassa sitä on varmaan hiukan pöyhötetty), jossa oli juuressa keltaista ja alhaalla vaaleampaa. Kokenut (julkkis-)kampaaja väitti, että latvoissa oli vihreää johtuen kaivovedestä ja sanoi, että ehdottomasti pois pois, lyhyt tukka sopii paljon paremmin. Keskellä päätä jakaus, jossa ryppyinen otsani näytti hehtaarin kokoiselta, ja jossa suorana roikkuva tukka "sammutti" piirteeni ja antoi kasvoillekin roikkuvan ilmeen. Tukka oli usein kiinni, jolloin myös sivun pakeneva hiusraja tuli esiin otsan lisäksi. Toisaalta hiukset sai laitettua myös nätiksi föönaamalla ym., mutta luonnontilassa näky ei ollut yleensä kummoinen. Toki parempaan pitkään malliin leikkaaminen olisi ollut yksi vaihtoehto. Alla siis lähtökohta (anteeksi tuo kasvojen suttaaminen, mutta haluan pitää jonkin tason anonymiteetin kuitenkin).

Kampaajalle mennessä minulla oli monisivuinen paperi mukanani, jossa oli paljon mallikuvia (jos joku tarvitsee lyhyen tukan "pixie cut" malleja, kysykää). Tämä hiusmalli oli ehkä eniten sitä mitä hain (no ei kuvan naisessakaan kyllä mitään vikaa ole!):

Uudet hiukset ovat lyhyet, pienentävät otsaa ja laittavat painopisteen pään yläosaan. Isot kauniit silmät tulevat yhtäkkiä esiin, samoin korostuu kasvojen hyvä luusto, ja näytän pirrrrrrrrrrrteältä (pitää varmaan ryhtyäkin pirteäksi?). Näytän ehkä nuorekkaammalta ja ihme kyllä naisellisemmalta, sirommalta. Toisaalta onko pääni nyt vähän munapää, korkea se ainakin on... Muutamasta kohdasta leikkausjälki on hiukan huolimatonta (kyllä, olen rasittava perfektionistineitsyt). Pyörre otsalla aiheuttaa lyhyen otsatukan hallitsematonta asettumista ja kun herään on tukka pystyssä ja keskijakauksella. Tämä tulee vaatimaan laittamista ja jatkuvaa leikkaamista. Ja ne miehet eivät enää katso perääni, jotka pitävät pitkistä hiuksista (heh, pakko tunnustaa tämäkin pointti, joka ei tosin ole kovin iso).

Värjään vielä tämän punakeltaisen pään ihan vaaleaksi (saa nähdä, minkä värinen siitä tulee). Sitten olisi kiva löytää jotkut mageet kuteet (siis ei näitä jatsareita ja revenneitä ikivanhoja ulkoiluhousuja ja muita röntteitä) ja lähteä stadiin! Ensi tiistaina on se Rickie Lee Jonesin konsertti, johon menen pikkusiskon kanssa. Jes!

Päivän pieni ilo: eilisen päivän iso ilo oli mennä kampaajan jälkeen parhaan ystäväni luokse. Hiuksista satoi kehuja (hei, kukas se soitti äsken ja oli matkalla kampaajalle! ;), sain hyvää ruokaa eikä ihana pikkuinenkaan vierastanut minua yhtään. Oli niin mukavaa taas, kiitos kun olette olemassa.

Muutospuutos

Olen pohtinut viime päivinä muutoksen vaikeutta. Keskustellut ystävieni kanssa heidän ongelmistaan. Toisten ongelmiin on paljon helpompaa nähdä ratkaisuja ja antaa neuvoja kuin omiinsa. Jopa ihmetellä, että mikset tee niin ja näin?! Ihan kuin se olisi niin helppoa... Tiedän, mitä mitä minun pitäisi tehdä useimmissa ongelmissani. Miksi en sitten tee?

Muutos vaatii aina oman mukavuusalueensa ulkopuolelle uskaltautumista. Vaivannäköä, ponnistelua. Usein myös hieman ahdistusta ja tuskaakin. Kuitenkin kun itsensä on laittanut likoon, yrittänyt ja onnistunut, on saatu hyvän olon palkinto suuri. Se kannattaa.

Helposti kuitenkin jäämme nykyiseen, vanhaan, vaikka se tila olisi enemmän tai vähemmän surullinen, ahdistava, masentava, pessimistinen, kyyninen tai itseämme vahingoittava. Paradoksaalisesti paha olo tai huonot tavat ovat kuitenkin "turvallista", tuttua. Muutos on aina uuteen menemistä, epävarmaa. Ainakin tiedämme, minkälaista nykyisessä ahdingossa on.

Helpoin tapa muutokseen on tehdä pieniä muutoksia kerrallaan. Liian isoa palaa on turha haukata, koska siten muutos harvoin onnistuu. En ole koskaan onnistunut noudattamaan mitään pilkuntarkkaa ohjelmaa tai aikataulua, esim. juoksuharjoittelussa. Se ahdistaa. Paras ottaa vain askel kerrallaan, ensin lähteä sinne ulos, ensin kävellä, sitten ehkä juosta muutama kymmenen metriä. Tai muuttaa ruokatottumuksiaan yksi asia kerrallaan, ensin sokeri pois, sitten vihanneksia lisää, sitten päivittäiset hedelmäsmoothiet, sitten vehnä pois... Hitaasti hyvä tulee.

Tal Ben-Shaharinkin mukaan kestävä muutos tehdään rutiinien avulla. Luodaan uudesta tavasta toimia rutiini. Uusia rutiineja saa olla työn alla vain yksi (enintään kaksi) kerrallaan. Enempään ihminen ei käytännössä pysty. Rutiinia noudatetaan säännöllisesti muutaman viikon ajan, ei luovuteta! Jossain vaiheessa uudesta rutiinista muodostuu tapa, jota ei enää edes huomaa. Itselläni liikunnasta on tullut tällainen tapa; en enää mieti "jaksanko" lähteä hiihtämään, juoksemaan, kävelemään. Lähden automaattisesti, jopa tarvitsen sitä, en voi olla lähtemättä.

Mitä muutoksia sinä kaipaat ja haluaisit tehdä? Tuntuvatko ne vaikeilta? Miten voisit onnistua? Missä olet jo onnistunut?


Päivän pieni ilo: Olen saanut hoidettua rästihommia pois. Sekin vaatii vain sen aloittamisen...

Yona

Ostin muutama viikko sitten Yonan levyn. Löysin muusikon YLE:n tammi-helmikuussa lähetetystä "Naisia kaupungilla" -sarjasta (hyvä sarja muuten), jossa ihana kappale "Pilvet liikkuu, minä en" soi. Artistin kotisivuilla kirjoitetaan Yonasta ja levystä näin:

25-vuotiaan laulaja-laulunkirjoittajan debyytti pitkäsoitto PILVET LIIKKUU, MINÄ EN julkaistiin 13. tammikuuta 2010.

Levy on saatavilla Timmionin webshopista! Ostamalla suoraan Timmionilta tuet artistia, sillä ylimääräisiä välikäsiä ei ole.

Folkia, jazzia, iskelmää ja modernia urbaania musiikkia yhteensovittavan albumin julkaisijana toimii helsinkiläinen Timmion Records. Levyn on tuottanut Didier Selin, jonka kädenjälkeä on aiemmin kuultu muun muassa Nicole Willis & The Soul Investigatorsin levyllä Keep Reachin Up.

Esikoisalbumilla on kuultavissa vivahteita vanhoista suomi-iskelmistä, kansanlauluista ja virsistä, joista Yona on imenyt vaikutteita jo varhaisnuoruudesta saakka. Toisaalta hänen lauluissaan on myös vaikutteita urbaanista musiikkimaailmasta, hiphopista ja reggaesta. Laulujen aihepiirit vaihtelevat vapauden ja paremman huomisen kaihosta rakkauden moninaisuuteen, sekä arjen kipuilusta taivaallisen riemun kokemukseen.

Yonan haaveissa on tehdä musiikkia kaikille: kaikenikäisille, maalaisille ja kaupunkilaisille. ”Haluan säveltää ajattomia lauluja, jotka jäävät elämään suomalaiseen musiikkiperinteeseen myös oman poismenoni jälkeen. Koen tekeväni kutsumustyötäni. Laulajan osa on kohtaloni, tiesin sen jo lapsena,” Yona kertoo.

Oman levyn lisäksi Yonaa kuullaan mm. Veljekset Chydeniusten syksyllä 2009 julkaistulla levyllä ja konserteissa, sekä nuoren säveltäjävirtuoosi Ilkka Tolosen levyllä ja keikoilla.

Yonan yhdeksänhenkiseen liveorkesteriin kuuluu sovituksista ja osasta sävellystyötä vastaavan orkesterinjohtajan, trumpetisti Kalevi Louhivuoren, lisäksi taustalaulava jousikvartetti, kontrabasso, piano ja rummut. Livekokoonpanon nimi on luonnollisesti Orkesteri Liikkuvat pilvet.

Levy on virkistävän uudenlainen, persoonallinen tuttavuus. Pidän Yonan äänestä, musiikkityylistä, sanoituksista ja sovituksista. Oiva kokonaisuus varsinkin esikoislevyksi. Mikään "helppo" levy tämä ei välttämättä ole, itse asiassa sen saa kuunnella aika moneen otteeseen, ennen kuin siihen pääsee kunnolla sisään. Levyllä on  tarttuvia sävelmiä, joiden mukana on myös ihana itse laulaa (soveltuu siis hyvin myös laulun treenamiseen, ja korvaa suihkussa laulamisen, kun suihkua ei ole ;)).


http://www.myspace.com/yonalou



Päivän pieni ilo:  Tänään juttelin kylillä siis ihan tosi monen ihmisen kanssa (rautakaupan myyjä, kirjastoihminen, yksi tuttu mies joka oli tippunut katolta ja ontui pahasti, ruokakaupan myyjä, naapurin emäntä joka tuli kyydissä ja tuttu paikallisella huoltamolla jossa käytiin palatessa kahvilla), tuntui kivalta! Olipas sosiaalinen päivä, heh.