44 & Se Oma Juttu

Täytän tänään 44. Hauskan näköinen numero. Ja ihan hyvä luku muutenkin. Selkeästi yli 40 (ei neljänkympin kriisiä), mutta 50 vielä riittävän kaukana. Vaikka vaikea uskoa, että se olen minä. Minähän olen vasta nuori nainen? Tunnen olevani nuori, ainakin nyt, päästyäni työuupumuksesta ja oravanpyörästä. (Pahimpina aikoina  haaveilin vain eläkkeellepääsystä, vaikka arvelin, etten jaksa sinne asti.)

Minne kului huomaamatta se aika, kun ällän ylioppilas päätti pitää "pari välivuotta" etsiäkseen itseään ja saadakseen selville, mitä elämältään haluaisi, mitä oikein elämällään tekisi. Mikä olisi "se oma juttu"?

Viime talvena oivalsin vihdoin etsinnässäni: ei ole mitään "sitä juttua". Ei tarvitse olla! Elämä menee hukkaan ja valuu huomaamatta ohi, jos vain etsimme sitä omaa juttua joka samaan aikaan on niin lähellä ja kuitenkin saavuttamattomissa. Joka on mahdottoman vaikea useimmille löytää. Ja miksi? Koska "se juttu" on (mielessämme) kuitenkin aina jokin ulkopuolinen, ulkopuolella oleva asia. Jotain mitä teemme, mitä suoritamme, joka tuottaa jotain (on se sitten musiikkia, kirjoja, vihanneksia, terveitä lapsia tai jotain muuta). Joka NÄKYY ulospäin. Jonka kautta muut arvottavat ja luokittelevat meitä. Joka on osa egoamme, imagoamme ja persoonaamme.

Eli lopulta se on pahimmillaan ihan samaa oravanpyörää ja ulkoapäin tulevaa pakkoa (pakko "olla jotain")  kuin se, mistä alunperin yritämme sätkiä pois. Miksi niin moni kuuluisa, menestynyt, lahjakas ja taitava ihminen, joka päällepäin on löytänyt "sen oman juttunsa" tappaa itsensä? Koska "se juttu" ei ole mitään ulkoista tekemistä - se on mielentila.

Etsiessämme "sitä juttua" olemme jatkuvasti tyytymättömiä tähän hetkeen, siihen  mitä nyt on. Aika ja elämä valuu ohi meidän kurkottaessamme tuntemattomaan, pohtiessamme "sitä juttua". Meitä ahdistaa, kun meidän pitäisi "seurata intohimoamme", "kuunnella sisimpäämme", kun emme vain tiedä, mikä se meidän "elämäntehtävämme" oikein on! Joillekin se tietenkin on itsestään selvää ja valinnat helppoja. Mutta useimmille ei.

Kun oivalsin, että "sitä juttua" ei tarvitse olla ja tyydyin juuri tähän, mitä nyt on ja mikä olen, sain vapauden. Rauhan, luvan ja kyvyn rakastaa itseäni juuri sellaisena kuin olen (ja olen ollut ja tulen olemaan), ilman jotain "suurta" tai "intohimoista" tekemistä ja olemista. Onneni tai todellinen, syvä minuuteni ei ole sidoksissa tekemiseen tai tuloksiin. Pakottamalla ei synny mitään eikä löydy sitä "oikeaa tietä", "sitä juttua".

Ja paradoksaalista kyllä: kun lopettaa "sen oman jutun" pakonomaisen etsimisen, se tai niitä alkaa löytyä! Niin yksinkertaista se on. Löytyy uusia (tai uudestaan) kiinnostuksia, intoa, uteliaisuutta. Asioita alkaa tehdä kuin itsestään, ilman paineita. Silloin ei enää jättäydy toimettomaksi ja passiiviseksi epäonnistumisen pelosta, koska ei ajattele eikä vaadi itseltään "onnistumista". Tai määrittele itseään menneisyyden, tulevaisuuden tai edes nykyisten olosuhteiden kautta. Ja "se juttu" kasvaa, kun sen antaa vapaasti elää, kun sitä ei pakonomaisesti yritä "valjastaa", hyödyntää, pakottaa siitä mitään (uutta elinkeinoa, elämän tarkoitusta...). Kun antaa asioiden ja hyvän olon (kaikki on jo nyt "täydellistä ja valmista"), energian virrata syntyy asioita, jotka yllätyksekseen voivatkin kumuloida uusia tapoja elää, ansaita tarvittava toimeentulo ja samalla elää hyvää ja onnellista elämää tässä hetkessä.

"Se juttu" on minulle itseni kuuntelua. Tunteiden ja ajatusten hyväksymistä ja samalla tajua siitä, että ne eivät kuitenkaan ole "minä". Ne tulevat ja menevät ja minä, minun ytimeni on ja pysyy, vapaana. Se juttu on sen ymmärtämistä, että minun arvoni ei ole sidoksissa ammattiini, koulutukseeni, tuloihini, omistamiini asioihin. Se juttu on hetkessä elämistä ja sen mikä nyt on hyväksymistä, torjumisen ja pakenemisen lopettamista. Se on itseni ja maailman rakastamista, ehdoitta, ilman suorituksia, tuloksia ja arvosanoja.

Kuuntele itseäsi. Jos voit huonosti, jos kehosi, mielesi tai sielusi kärsii, kuuntele sitä. Vastaukset ovat lähempänä kuin tiedätkään. Pysähdy ja katso sisääsi, hiljenny. Sieltä ei löydy ohjeita tekemiseen ja suorituksiin, elämäntehtävään. Sieltä löytyy hiljaisuus ja tämä hetki, täydellisenä. Se on avain.


Päivän pieni ilo: olimme eilen koirien kanssa pitkästä aikaa parhaan ystäväni luona. Miten onnellinen isokoirakin oli tavattuaan parhaat ystävänsä, miten ihana oli nähdä ystäviä ja onnellinen, hymyilevä lapsi. Miten mukavaa onkaan, että minulla on pienen lapsen kanssa erinomaisesti toimeentulevat koirat. Miten onnellista on, että saa olla ystävien kanssa juuri sellainen kuin on, ilman paineita "olla jotain".

Beautiful Blogger (7 asiaa minusta)

Tälle aamupäivälle sattuikin ihana yllätys, kun huomasin Mirkan blogista, että hän oli osoittanut minulle Beautiful Blogger -tunnustuksen! :) Olen ihan hämmentynyt ja otettu Mirkan saatesanoista:

"Pellon pientareella muuttaa maailmaa kirjoitus kerrallaan! Hänen blogissaan näkyy, mitä yksikin ihminen voi saada aikaan ympäristössään."

En yhtään ajattele kirjoittaessani (tai eläessäni), että jotenkin muuttaisin maailmaa tai saisin aikaan jotain. Jos näin on edes hiukan, jos vaikutus on positiivinen tavalla tai toisella, niin olen hyvin kiitollinen ja iloinen! Kiitos Mirka!

Palkintoon kuuluu myös kertoa halutessaan seitsemän uutta asiaa itsestään, siispä tässä ensin mieleen tulevat (jos nämä nyt kovin uusia kellekin ovat, en tiedä):

• Olen se ilmeisen harvinainen tyyppi, joka tosiaan lukee laitteiden käyttöohjeet kannesta kanteen ennen vehkeen käyttöönottoa. Minusta ei ole mitään järkeä maksaa monta sataa euroa jostain teknisestä laitteesta, jota ei sitten osaa käyttää, hyödyntää monipuolisesti tai sen kanssa joutuu turhaan menettämään hermonsa vain sen vuoksi, ettei lukenut ohjetta.
• Nuorena haaveilin mm. juristin (se köyhien ja sorrettujen puolustaja), toimittajan (tutkivaa journalismia), käsityönopettajan tai kirjastonhoitajan ammateista, eri ikävaiheissa. Haaveilin hiukan myös runoilijan tai laulajan urasta.
• Näen toisinaan "enneunia", jotka saattavat toteutua (tai ovat toteutuneet unen näkemisen aikoihin) hyvinkin kirjaimellisesti. Usein ne ovat liittyneet kuolemaan, onnettomuuksiin tms. Olen jo tottunut siihen (ja ylipäätään "ei-näkyvään maailmaan" josta on erinäisiä kokemuksia), eikä se pelota minua. Aavistan myös usein puhelimen soidessa kuka soittaa.
• Osaan ulkoa lukuisia Kai Chydeniuksen rakkauslauluja, koska olen hoilannut niitä korkealta ja kovaa jo 14-vuotiaasta lähtien (äidillä oli ne levyt).
• Joogasin, meditoin ja olin kiinnostunut mm. raakaravinnosta, henkisyydestä ja terveellisistä elintavoista jo parikymppisenä. (Tosin en voi todellakaan väittää eläneeni aina terveellisesti, kaikkea muuta...) Silloin joogaa pidettiin lievästi sanottuna erittäin outona ja nyt on se on jo lähes must! Niin se maailma muuttuu, hyväänkin suuntaan.
• Synnyin hyvin pienenä keskosena ja olin lapsesta lähtien selkeästi alipainoinen. Minua hävetti aina laihuuteni, enkä siis ollut varsinaisesti anorektinen, vaikka reagoinkin syömättömyydellä pahaan oloon. Nyt on mukavaa, kun ei enää tarvitse hävetä itseään ja kehoaan, vaikka olen vieläkin (liian) ankara itseäni kohtaan myös kehoon liittyen (se maha, se maha...).
• Olen aina haaveillut lähteväni vielä joskus pitkälle matkalle jonkun, mieluiten vaeltavan  alkuperäiskansan pariin, esim. jurttaan, telttaan tai savimajaan asumaan (Mongolia, here I come! :). En ole koskaan haaveillut luksusmatkoista, kalliista tai uudesta autosta, uudesta talosta, design-vaatteista, -esineistä tai muusta vastaavasta. Olen opiskellut jonkin aikaa kulttuuriantropologiaa.

Haluan antaa eteenpäin tämän tunnustuksen seuraaville bloggaajille, joiden teksteistä ja/tai kuvista saan paljon ja joita ihailen:

• Kirjailijatar/Tuulen naapurina
• Katja/Kirjava
• Helinä/Valkean jäniksen jäljillä
• Himalainen

Ottakaa vastaan kuten haluatte: vastatkaa haasteeseen, haastakaa edelleen tai vain huomatkaa :).




Päivän pieni ilo: eilen pilkoimme ja tänään veimme halliin taas kaksi peräkärryllistä polttopuita naapurin emännä kanssa. Voi minua onnellista, kuivia puita talveksi! :)

Rajat

Kävelen sauvat tomerasti viuhuen
vastaniitetyllä pellolla.
Miten nopea onkaan valon ja hämärän raja.

Tehdä itselle,
hyvää tai pahaa
miten ohut sen viiva

muiden tapoja en aina ymmärrä,
eivätkä he minun
miten vieras olen heidän silmissään?

Yhtenä hetkenä uskon vahvasti,
itseen, asiaan, suuntaan
ja yön takana se katoaa taas.

Miten hento on
ilon ja lamaannuksen raja.
Haluamattaan trapetsitaitelijana meriittinsä hankkinut.

Luonnosta lautaselle

Suomessa on pitkät perinteet ravinnerikkaiden ja terveellisten luonnonkasvien käyttämiselle niin ravinnoksi kuin lääkintään, kauneudenhoitoon, korvikkeena ym. Meillä on julkaistu paljon villikasvi- ja yrttikirjoja, lähtien Elias Lönnrotin uraa uurtaneesta tutkimustyöstä alan "guruun" Toivo Rautavaaraan. Muita tekijöitä ovat esim. Ulla Lehtonen, Virpi Raipala-Cormier ja Sinikka Piippo. Ei ole mikään uusi ja mullistava asia kerätä esim. maihtohorsmaa, nokkosta, koivun ja marjapensaiden lehtiä ym. (vaikka jotkut nuoren polven edustajista niin tuntuvatkin luulevan ;). Villiyrtit ovat suomalaisen upean jokamiehen oikeuden sallimia puhtaita, luonnonmukaisia ja ilmaisia ruoka-aineita. Samalla tulee oleskeltua luonnossa, ladattua akkuja ja liikuttua.

Esittelen tässä kaksi kirjaa:

Pirjo Kytövuori, Arja Hopsu-Neuvonen: Kanankaalista karpaloon, luonnonruokaa keväästä syksyyn. Marttaliitto ry, 1995. 64 s.

Sami Tallberg: Villiyrttikeittokirja, readme.fi, 2010. 224 s.

Kirjat ovat kahden hyvin erilaisen tahon (Marttaliitto ja huippukokki) tekemiä, molemmat erittäin mielenkiintoisia ja hyviä teoksia.

Kytövuoren ja Hopsu-Neuvosen kirja esittelee ensin lyhyesti jokamiehen oikeudet, mistä, milloin ja miten kerätään, kasvien kuivaamisen, hiostamisen ja mahlan keräämisen. Sen jälkeen luetellaan kerättävät kasvit, jonka jälkeen annetaan yli 100 ruokaohjetta juomiin, jälkiruokiin, kastikkeisiin, muhennoksiin, pikkuruokiin, keittoihin, leivonnaisiin, pata- ja vuokaruokiin ja salaatteihin. Kasvit ja reseptit on jaoteltu kätevästi vuodenajoittain. Kirjassa on vain mustavalkoisia piirroskuvia kasveista, joten kunnollinen kasvintunnistusopas voi olla tarpeen, jos ei varmuudella kasveja vielä tunnista. Itse muokkaisin monia kirjan reseptejä, koska niissä ei varsinaisesti säästellä sokerissa tai (vehnä)jauhoissa. En myöskään huonontaisi tai tuhoaisi monia kasvien terveellisiä ainesosia kuumentamalla niitä, vaan söisin ne mahdollisuuksien mukaan raakana esim. vihersmoothieissa tai kuivattuna. Kirjan lopussa on myös hyvä lähdeluettelo.

Kirjassa esitellyt ja käytetyt kasvit ja marjat ovat seuraavat:
ahomansikka, ahosuolaheinä, isokarpalo, jauhosavikka, juolukka, kangasajuruoho, kanerva, kamomillasaunio, kataja, koivu, kumina, käenkaali, lakka, lillukka, litulaukka, maitohorsma, mesiangervo, mesimarja, mustikka, niittysuolaheinä, nokkonen, peltokanankaali, pihlaja, pohjanvariksenmarja, poimulehdet, puolukka, rantaminttu, suomuurain, tyrni, vadelma, valkoapila, valkopeippi, variksenmarja, voikukka, vuohenputki, väinönputki.

Väinönputkisima
4 l vettä
1 l väinönputken lehtiä
1/2 l siirappia
2 dl fariinisokeria
1 tl hiivaa
1 tl raastettua väinönputken juurta


Pane lehdet ja juuriraaste kiehautettuun veteen hautumaan vuorokaudeksi. Siivilöi liemi, lisää siirappi ja sokeri sekä liemitilkkaan liuotettu hiiva. Annan juoman olla huoneenlämmössä vuorokausi. Pullota ja vie viileään säilytyspaikkaan.


Maitohorsmaa parsan tavoin
Keitä nuoria maitohorsman versoja tilkassa vettä, joka on maustettu suolalla. Tarjoa parsan tapaan lämpimänä maustevoin kera. Keitetyt voikukan nuput sopivat maitohorsman tavoin maustevoin kanssa nautittavaksi.


* * *

Sami Tallberg on tehnyt hienon kirjan villiyrteistä esitellessään niiden monikäyttöisyyttä nykykeittiössä. Villiyrttejä käytetään nykyisin monissa huippukeittiöissä ympäri maailmaa. Villiyrteillä tarkoitetaan kirjassa "muutaman puun ja pensaan sekä kasvien kaikki syötävät osat: juuret, varret, lehdet, kukat, hedelmän ja siemenet".

Tallberg kertoo kirjan alussa mielenkiintoista tietoa villikasvien käytöstä Suomessa ja muissa maissa, saatavuudesta ja hyödyntämisestä, keruusta ja käsittelystä. Hän mainitsee lyhyesti myös jokamiehen oikeudet, myrkylliset kasvit ja niiden tunnistamisen sekä esittelee sesonkikalenterin ja villikasvien säilönnän.

Jokaisen värikuvalla ja perustiedoilla (yleistiedot, korkeus, kukka, kasvaa, maku, tekstuuri, käytettävät osat, huom.) esitellyn villiyrtin jälkeen annetaan siihen liittyvä resepti tai pari. Reseptit vaikuttavat herkullisilta ja usein myös helppotekoisilta, jotka onnistuvat muiltakin kuin huippukokeilta. Miltä kuulostaisi Douglaskuusen kanssa paahdettua kanaa ja palsternakkaa, tai höyrytettyä lohta ja päivänkakkaran versoja, tai keitettyjä takiaisen varsia ja hollanninkastiketta?

Tallberg esittelee kirjassaa seuraavat villiyrtit tyypeittäin lajiteltuina:

Salaattien tapaan käytettävät kasvit:
pihatähtimö eli vesiheinä, voikukat, niittysuolaheinä, ahosuolaheinä, käenkaali eli ketunleipä, koiranputki, kumina, fenkoli, jättipalsami, isomaksaruoho, merisinappi, peltokanankaali, vuonankaali

Yrttien tapaan käytettävät kasvit:
saksankirveli, maahumala, jalominttu, mäkimeirami, rauduskoivu, vuohenputki, ruoholaukka, karhunlaukka

Ruokaisat vihannekset:
takiaiset, väinönputki, pukinparta, isomaltsa, jauhosavikka, hyvänheikinsavikka, nokkonen, merikaali, maitohorsma, leveäosmankäämi

Aromaattiset kasvit, pensaat, puut:
kamomillasaunio, pihasaunio, päivänkakkara, kurtturuusu, hapankirsikka ja imeläkirsikka, oratuomi, mesiangervo, mustaselja, piparjuuri, mustaherukka, keto-orvokki, virmajuuret, kallioimarre eli mesijuuri, kuusi, douglaskuusi, mänty, metsälehmus eli niinipuu, tuoksusimake, mehiläisten keräämä siitepöly

Pari reseptiesimerkkiä kirjasta:

Voikukka-sinihomejuustosalaatti (s. 36)
Tästä salaatista ei voi olla pitämättä, ellei nyt jostain syystä inhoa sinihomejuustoa. Erikoisinta tässä on se, että lähes kukaan ei tykkään voikukasta sellaisenaan, mutta tästä salaatista pitävät kaikki.


3 kourallista voikukanlehtiä (kukkanuppuja voi olla joukossa)
4 rkl pähkinöitä (kaikki käy, itse suosin saksanpähkinöitä)
200 g sinihomejuustoa, huoneenlämpöisenä
1 dl salaatinkastiketta (ohje sivulla 29).


Paahda pähkinöitä 180-asteisessa uunissa 10 minuuttia (maku voimistuu ja "pyöristyy"). Murskaa pähkinät käsin tai veitsellä. Sekoita puolet sinihomejuustosta ja salaatinkastike joko haarukalla tai pallovatkaimella tasaiseksi kastikkeeksi, ja murskaa loput juustosta karkeaksi palaksi. Sekoita kaikki aineksi ja tarjoile puolikuivan tai makean valkoviinin kanssa.


Salaatinkastike (s. 29)
0,5 l kylmäpuristettua rypsi- tai oliiviöljyä
0,3 l rypsiöljyä
1/2 sitruunan mehu
0,2 l valkoviinietikkaa
1,5 rkl kuivattua rakuunaa
4 kuorittua ja viipaloitua valkosipulin kynttä
150 g sinappia


Sekoita ainekset tehokkaassa blenderissä tai sauvasekoittimella, siivilöi pikkukauhalla painellen, jotta saat kaikki maku- ja aromiaineet talteen.

* * *

Pieni miinus Tallbergin kirjassa on (varsinkin reseptisivujen) pieni tekstikoko. Ensimmäinen kirja painottuu osin enemmän perinneruokien suuntaan ja uudempi kirja nykykeittiöön (ja esittelee samalla paremmin ja laajemmin kasveja). Suosittelen molempia kirjoja lämpimästi!


Muita linkkejä:
Toivo Rautavaara: Mihin kasvimme kelpaavat: ruokaa, ryytiä ja rohtoa luonnosta (WSOY 1976, alkuperäisteos 1942) ja muut Rautavaaran teokset
Ulla Lehtonen: Syö itsesi terveeksi – 100 puutarhakasvia ruokana ja rohtona. Loki-Kirjat 2007, Helsinki.
Kivinen, Raija: Villiinny villivihanneksiin : luontoliikuntaa ja herkkuja koko perheelle
Heli Plattonen: Luonnonkasvit käyttöön. Ruokaa, koristeita ja rohtoja luonnon materiaaleista. Atena. 160 s.

Jokamiehen oikeudet

Viikonloppu

Nyt on aika kiva fiilis. Olen saanut tehtyä tällä viikolla paljon töitä ja paperihommatkin pois alta. Mieli on ollut hyvä. Eilen uudistin blogin ulkoasun. Pesin pyykkiä ja ne ovat kohta jo kuivia. Löysin vaatekaapista täydellisesti istuvan mustan kokoalushameen ja muita unohtuneita asioita. Myöhään istutettuihin herneisiin on ilmestynyt palkoja.

Huomenna mennään Hannille!!!! :):) Naisenergiaa siis tiedossa roppakaupalla!

Päivän pieni ilo: kylään on saatu kierrätyskeskus takaisin! Jippii.

Palaa!

On täällä maalla hurjaa... Jos ei karhu (tai joku...) liiku kotipellolla, niin sitten jossain palaa.

Naapurin isännällä on onneksi silmät kohdillaan. Ensin hän huomasi muutama päivä sitten että pellolla, parisensataa metriä talostani savuaa. Liekö puimurista iskenyt kipinää ja sytyttänyt juuri puitua heinää.

Pari yötä sitten täälläkin oli kova ukkonen, hetken se oli aivan päällä, salamoi ja jyrähti lähes samanaikaisesti, valot välkähtivät. Pelotti vähän. Onneksi ukonilma jatkoi matkaa nopeasti. Seuraavana päivänä huomasin, että kaivon uppopumppu ei enää toimi. Onneksi itse pumppu oli vielä ehjä, mutta salama oli rikkonut pumpussa kiinni olevan vikavirtasuojakytkimen.

No, ukkosta seuraavana päivänä naapurin isäntä seisoo ovellani ja sanoo, että metsä palaa, soita palokunta. Hetken ajattelin, että ei hemmata, vitsaileeko, mutta eipä tietenkään. Niinpä soittamaan ja yhdessä katsomaan palon laajuutta, jota kysyivät pelastuslaitokselta, jotta tietäisivät paljonko lähettää autoja. Ei palo onneksi ollut kuin alle hehtaarin, mutta on se vain hurjan näköistä kun maasto ja puut palavat ja savuavat. Jotenkin taas tunsi itsensä aika pieneksi ja haavoittuvaksi. Onneksi lähellä ei ole taloja eikä tuli palanut kovin vauhdilla.

Paloautot tulivat paikalle nopeasti - miten upeata, että kylällä on aktiivinen vapaapalokunta, josta lähes kaikki palomiehet olivatkin. Jännää seurata heidän työtään, tuntien samalla suurta  kiitollisuutta ja arvostusta.


Päivän pieni ilo: pihalla olleet polttopuuni ovat nyt hallissa sateensuojassa :). Sunnuntaina siirsimme naapurin emännän kanssa viisi pinokuutiota klapia pihalta halliin. Olipa urakka, mutta hyvältä tuntui! Päälle saunaan nauttimaan. On mulla mukava ja rivakka nainen naapurina, kiitos! :)  Ja siinäpä vasta esikuvaa, minä haluan myös jaksaa saman verran kahdenkymmenen vuoden kuluttua.

Avoinna 24 h

Eilen puuhailin pihalla ja tein jo pitkään suunniteltuja asioita: raivasin karviaispensaat (jo toisen kerran kevään jälkeen) villivatun ja ruohon seasta esiin, haloin halkomakoneella pari kuutiota polttopuita, kitkin kasvimaan (ja söin osan nokkosista, kätevää eikö!). Lisäksi tuunasin kirppiksen ilmaislaatikosta napatun tyttöjen hameen minihameeksi (vain kotipihakäyttöön), tein kahvakuulatreenin ja sen jälkeen peseydyin pihalla sekä kävin illalla vielä lammella uimassa. Illalla olinkin aika poikki, onnellisesti.

Hyvä mieli valtasi minut eilen jo heti aamusta. Se on selvästi hyvin fyysinen tila, mielihyvän ja onnen, rauhan aalto joka tulee. Ja muistin: ai niin, minähän söin aamupirtelöiden lisäksi villiä merilohta, jossa on omega-3:sta runsain mitoin (älä tuhoa omegoita paistamalla tai grillaamalla, vaan höyrytä tai kypsennä uunissa miedolla lämmöllä), paljon enemmän kuin viljellyssä lohessa. Ja se on vielä niin käsittämättömän hyvääkin! Ihmisen mieli ja keho ovat yhtä, ja jos kehostamme puuttuu jotain välttämätöntä, reagoimme myös mielellämme.

Poimiessani karviaisia pysähdyn ja huomaan tämän hetken: olen avoinna tälle, joka nyt on. Lämmölle, onnelle omista marjapensaista, kiireettömästä ajasta, sirkkojen sirityksestä. Muuta ei tarvita.

Ja avoinna olen uudelle muutenkin. Tulevaan ravintoneuvojan koulutukseen (kyllä mä sinne vaan yritän päästä) kuuluu mm. myös fysiologian ja anatomian perusteet. Hieman epäröiden avaan ison ja painavan 500-sivuisen oppikirjan ja alan lukea alusta. Kirjan aloittaa kemian ja fyysikan perusteet, kääk! Vaikka rakastin koulussa matematiikkaa (kuten ongelmanratkaisua muutenkin) en pitänyt kemiasta ja fysiikka oli lähes vastenmielistä, käsittämätöntä jollain tavalla. Ei (solu)biologiakaan mikään lempiaihe ollut.

Ja nytkö aion alkaa opiskella alaa, jossa näitä asioita käsitellään ja joka on täynnä outoja termejä (joiden pelkään unohtuvan saman tien) ja yksityiskohtaista tietoa ihmisen fysiologiasta ja kehon toiminnasta!? Ja minä huomaan: tämähän on suunnattoman kiehtovaa! En haluaisi muuta kuin lukea kirjaa eteenpäin! Ja tiedän sisimmässäni: kyllä sinä opit, kyllä sinä osaat. Ole vain avoin, ennakkoluuloton ja nauti uuden oppimisesta. Älä anna vanhojen muistojen, kokemusten tai tunteiden rajoittaa tätä hetkeä.

Oletko sinä avoinna, 24 h/vrk?


Päivän pirtelö: omien pensaiden karviaisia, oman kasvimaan salaatteja, retiisinlehtiä, sipulinvarsia ja pieniä nokkosia, tuorekurkkua, porkkana, parsakaalia, luomukananmuna, tuoreita yrttejä, auringonkukansiemeniä, n. 1 rkl pellavansiemenöljyä, n. 4 tl neitsytkookosöljyä, vettä.


Päivän pieni ilo: olla jotenkin niin luottavainen ja nähdä mahdollisuuksia. Se on iso ilo ja huima muutos muutaman vuoden takaiseen.

Hahmo pellossa

Alkuperäinen kuva http://www.sxc.hu/, jota muokattu

Iltapissalle koirien kanssa hämärän laskeuduttua. Pellolla noin 400 metrin päässä näkyy iso tumma hahmo, aivan paikoillaan. Ei, ei tuossa kohtaa ole mitään pensasta tai muuta poikkeavaa. Joku siellä on. Mutta se ei liiku. Hämärä lisääntyy, enkä näe kunnolla vaikka haluaisin. Kuvittelenko vain?

Karhu, tulee mieleeni. Täälläpäin on liikkunut karhu, kaivanut maahan haudatun kuolleen vasikan esiin, nähty jälkiä. Melkoisen hiljaa ja rauhallisesti (ei saa juosta! -ohjeet kaikuvat päässä) kävelemme tiellä, juttelen koirille hiljaa. Isokoira nostaa kuonon ilmaan ja haistelee, katsoo samaan suuntaan kuin minä. Näkee eläimen, tuijottaa pellolle kanssani. Pikkukoirahönö ei tavalliseen tapaansa huomaa mitään.

Emme lähdekään lenkille hahmon suuntaan, vaan kaarramme kiltisti naapurin pihaan puiden suojaan. Kun meitä ei enää näy, lähtee hahmo liikkeelle. Hitaasti, rauhassa. Ei, se ei näytä yhtään hirveltä, ei näy pitkiä jalkoja, kuin se olisi matalampi. Se on pyöreä möykky joka ei juokse kuten hirvi voisi juosta nähtyään ihmisen ja koiria.

Isokoira haluaisi kiihtyneenä välttämättä jäädä tarhaan tuijottamaan, mutta minä otan ne sisään ja katsomme yhdessä ikkunasta, herkeämättä, käteni tiukasti isokoiran ympärillä, ihan lähellä. Hetki on taianomainen. Tunnen vahvaa kumppanuutta, yhteistä energiaa, kun pohdimme molemmat, mikä tuolla ulkona on. Tai ehkä isokoira tietää ja minä en?

Muistan, minullahan on kiikari! Haen sen viereisestä huoneesta ja kun palaan takaisin, eläin on kadonnut. Noin vain, pellolta. On jo lähes pimeää. Menikö ison ojan varteen kävelemään, poissa näkyvistä? Vai ehtikö jo metsän reunaan?

Seuraavana päivänä menemme pellolle tutkimaan jälkiä. Maa on kuivuudesta halkeillut, eikä mitään löydy. Ei hirvenpapanoita, mutta ei karhunjätöksiäkään. Joissain kohti huonosti kasvanutta matalaa rypsiä korret ovat taittuneet, mutta vaikka miten haluaisin olla jäljestäjäintiaani, taitoni eivät riitä. Mittaan rypsin korkeuden, noin polveen ja katson kotona tietoja: karhun säkäkorkeus n. 120-150 cm, aikuisen hirven noin 2 m. Ei se minusta niin korkea ollut!? Kaukaa katsottuna, varsinkin jos kasvusto peittää vielä jalkoja, karhun ja hirven profiili on yllättävän samanlainen?

http://www.nalle.fi/suomi/karhut/maakarhu.html,
http://www.metsastajaliitto.fi/?q=node/220

En vieläkään tiedä, oliko se hirvi, karhu vai joku muu. Enkä oikeastaan tiedä sitäkään, olisinko halunnut sen olevan karhu. Tavallaan kyllä, paljonkin, olisihan sellainen ollut mahtavaa nähdä! Toisaalta ajatus karhusta melkein kotipihalla hieman hermostuttaa. Joka tapauksessa sain kokea elämyksen! Joka sai minut tuntemaan itseni ihmiseksi, joka on samalla myös eläin. Jotain alkukantaista, jännittävää, kiehtovaa. Olla elossa. Vaikka olen yksin, en täällä pellon pientareella ole koskaan yksin.

Ja kieltämättä, olen viime päivinä puhunut metsälenkeillä koirille melko paljon ja suht äänekkäästi...

Tiede on jumala (- masennustutkimuksesta)

Hesarissa on tänään otsikko, joka pisti jo heti otsikon ja alkupätkän luettuaan ihmettelemään: missä se juju on? Tässä tämä uraa uurtava tutkimustulosuutinen kokonaisuudessaan:

Tutkimus: Masennuksen hyvä hoito pienentää itsemurhariskiä

STT

Masennuksen hyvä hoito näyttää pienentävän potilaan itsemurhariskin murto-osaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksessa itsemurhariski oli masennuksen vakavimmassa vaiheessa yli kaksikymmenkertainen verrattuna siihen, että sairaus oli oireeton.

THL:n mukaan itsemurhayritysten ja itsemurhien määrä vähenisi, jos vakavimman masennuksen vaihetta hoidettaisiin riittävän tehokkaasti. Myös osittainen toipuminen vähentää itsetuhoisuutta.

Tutkimuksessa oli mukana noin 250 potilasta.

Lähde: HS 4.8.2010

Okei, jäikö minulta jotain ymmärtämättä? Jos on masentunut ja saa (jopa hyvää) hoitoa (kuka sitä nykypäivänä saa ja mistä, paitsi reseptin kouraansa?), niin itsemurhariski pienenee. Eikö olekin ihmeellistä? Tätä varten tarvittiinkin tutkimus! Mietin myös kohtaa (ensimmäinen kappale), jossa sanotaan että itsemurhariski vähenee 20-kertaisesti, jos masennus on oireeton. Täh? Jos masennukseni on oireeton, niin en kai mä sitten ole masentunut? Vai onko joku masennusverikoe, joka kertoo, että kyllä vaan, masennus on vakavimmassa vaiheessa, mutta onneksi tyyppi saa niin hyvää hoitoa, että on täysin oireeton!

Voisin kirjoittaa vaikka mitä tietynlaisesta tieteestä ja tutkimuksesta (siihen paasaukseen en olekaan vielä ryhtynyt!), mutta nyt juon ensin aamukahvini ja herään. Mutta jos kansakunnalla on masennuksen (joka on yksi suurimmista kansantaudeistamme) tutkimiseen näin hyvät eväät, niin ei hätää! Kysyn vain, että mitä tästä hämmästyttävästä tutkimustuloksesta seuraa - että ihmisille ruvetaan antamaan hyvää hoitoa? Sitä en nyt kysy (tulisi liian pitkä juttu), että mikä on hyvää hoitoa, mistä se masennus oikeastaan johtuu ja mistä hoitoa saa? Siihenkin minulla on tiettyjä (tutkimuksista ehkä poikkeavia) näkemyksiä, mutta minähän en olekaan mikään tutkija, joten viis siitä.

(Toim. huom.: tässä jutussa oli runsas annostus sarkasmia.)


Päivän pirtelö: puoli litraa tuoreita mustikoita, iso nippu salaattia kasvimaalta, päärynä, kukkakaalia, loraus pellavansiemenöljyä, 1 rkl neitsytkookosöljyä, auringonkukansiemeniä, vettä.

Päivän pieni ilo: naapurin emäntä oli jättänyt postilaatikkooni postin lisäksi ison kurkun! :) Ja toinen ilo, että uusi vastikään tilaamani Burda Style -lehti tuli tänään. On kaavat vähän eri luokkaa kuin kotimaisissa lehdissä...

Irti oravanpyörästä & kaarinadavis.com

Eräänä päivänä sain sähköpostia Kaarina Davis -nimiseltä naiselta. Ja sen jälkeen on tapahtunut paljonkin :).

"Kuinka luovuin työpaikastani, muutin mummonmökkiin ja tulin onnelliseksi. Kaarina Davisin esikoisteos Rankka kutsumus - sairaanhoitajan päiväkirja herätti vilkkaan keskustelun. Kirja nimettiin Tieto-Finlandia-ehdokkaaksi ja se sai Mielenterveysseuran kunniamaininnan. Kirjassa Irti oravanpyörästä Davis kertoo elämästään sen jälkeen kun hän luopui sairaanhoitajan urasta. Davis kamppailee suorituspaineiden, riittämättömyyden tunteen ja ahdistuksen kanssa. Lopulta kaupunkilainen pakkaa laukkunsa ja muuttaa vanhan sukutilansa huonokuntoiseen mummonmökkiin Hämeenkyrön Alhonlahteen.

"Rimpuilin pitkään pahan oloni kanssa ja koetin hakea helpotusta ties mistä. Muutin kaupunkiyksiöstä omakotitaloon, vaihdoin työpaikkaa, remontoin kotiani ja yritin ostaa itselleni onnea tavarasta. Lopulta muutin pieneen torppaan maalle, vaihdoin kiireen ja hälyn rauhaan ja hiljaisuuteen. Löysin tavan elää täysipainoisesti joka päivä enkä sitten joskus vapaapäivänä tai eläkkeellä", Davis kirjoittaa.Jenkkiautolla aikaisemmin huristellut nainen päättää vaihtaa pienemmälle vaihteelle. Lämpimän huumorin ja terävien havaintojen ryydittämässä teoksessa Davis kertoo omakohtaisten havaintojensa välityksellä, kuinka elämästä voi tehdä mielekkäämpää, tarkoituksenmukaisempaa ja ekologisesti kestävämpää.Kaarina Davisin kirja haastaa lukijan miettimään omia elämänvalintojaan. Davis näyttää, kuinka ihminen, joka on tyytymätön työhönsä, voi myös tehdä asialle jotakin." (Lähde)

Lukiessani Kaarinan kirjaa ällistyin monta kertaa, miten samankaltaisia tunteita, ajatuksia ja kokemuksia meillä onkaan ollut! Halu tehdä asioita hyvin, tahto oikeudenmukaisuuteen ja rehellisyyteen, laatuun. Uupumista, kun mikään ei enää riitä, kun ei pysty hyvällä omallatunnolla katsomaan ympärillään tapahtuvia asioita. Tunne, että on aivan väärässä paikassa ja jotain merkittävää, henkiselle hyvinvoinnille ja omana itsenään pysymiselle välttämätöntä puuttuu.

Niin Kaarina kuin minäkin olemme "hypänneet pois oravanpyörästä". Se ei ole ollut helppoa, tuskatonta eikä edes nopeata. Joskus mietin, että pitääkö todella palaa loppuun totaalisesti ja sairastua ennen kuin uskoo, mitä oma mieli ja keho on yrittänyt viestittää pahoinvoinnillaan jo vuosia! Mutta elämänmuutos on mahdollista, jokaiselle, eikä sen tarvitse edes merkitä luopumista, uhrautumista ja totaalista elämänmuutosta. Muutos etenee hitaasti, ensin ajatusmaailman muutoksista ja oivalluksista. Loppujen lopuksi huomaa saaneensa paljon enemmän ja sen mitä ei voi rahalla ostaa: mielenrauhan.

Pitääkö minun todellakin tehdä hulluna työtä, jotta minulla on varaa maksaa kallista pääkaupunkiseudun asuntoani, jossa käyn vain nukkumassa ja josta lähden heti kun mahdollista maalle mökilleni? Jospa vähennänkin radikaalisti menojani, niin minun ei tarvitse ansaita niin paljon? Mitä oikeastaan tarvitsen, loppujen lopuksi? Mtä ostamiseni kertoo minusta, tuoko se minulle pysyvän hyvän olon?

Kaarinan kirja vetää mukaansa eikä sen lukemista malta lopettaa. Kirjassa on myös käytännön ohjeita ja neuvoja, miten oravanpyörästä voi päästä pois. Suosittelen kirjaa jokaiselle, vaikket elämänmuutosta suunnittelisikaan.

Kaarinadavis.com julkaistu

Googletin Kaarinan nimellä, mutta en löytänyt hänen kotisivujaan. Ehdotin hänelle verkkopalvelun toteuttamista ja siitä alkoi yhteistyömme. Verkkopalvelun lisäksi olemme vaihtaneet lukuisia ajatuksia oravanpyörästä, kiireestä, materiasta, luonnosta, ruoasta, yrteistä ja ties mistä! Kaarina antoi myös kullanarvoisia ohjeita äitini sairastaessa, kiitos niistä vielä kerran! Näin Kaarina kertoo verkkopalveluprojektistamme:

”Kotisivujen aikaansaaminen oli ollut pitkään päänsärkyni, vaikka tiesin että sellaiset tietysti kannattaisi kirjailijalla olla. Pelkkä ajatuskin niiden itse tekemisestä tai joltain isolta (ja kalliilta) yritykseltä tilaamisesta tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. En ymmärrä ”tietokoneslangista” mitään, joten halusin jonkun rennon ja helposti lähestyttävän yhteistyökumppanin.

Onneksi löysin sinut ja palvelusi! Kanssasi on helppo työskennellä: teit kaiken teknisestä toteutuksesta ja ulkoasun suunnittelusta sisällönsyöttöön asti puolestani, annoit ihania ideoita ja opetuksesi ansiosta osaan nyt itse päivittää kotisivuni. Olen todella tyytyväinen sivuihin ja sinun ansiostasi kaikki olikin yhtäkkiä niin helppoa!” - Kaarina Davis

Sivustolla on paljon sisältöä, mm. kymmeniä haastatteluita ja lehtijuttuja, sisällysluettelot, lukunäytteitä, lukijapalautetta ym. joten käy tutustumassa!
www.kaarinadavis.com