Blogikeskusteluiden lisäksi mielenkiintoisen lisänsä aiheeseen antavat hidastamisesta kirjoitetut kotimaiset kirjat. Kaarina Davisin Irti oravanpyörästä -kirjasta kerroin jo aiemmin. Toinen tärkeä teos on Marikka Bergmanin kirja Pientä elämää etsimässä. (Ilokseni olen saanut myös tehdä yhteistyötä näiden ihanien ja rohkeiden naisten kanssa, kiitos!)
Kirja yhdistää oivasti henkilökohtaisen ja yleisen. Se kertoo mm. lapsiperheen elämästä, äitiydestä, harrastusmaniasta, ikuisesta suorittamisesta ja täydellisyyden tavoittelusta. Bergman on rehellinen kertoessaan menneisyydestään, väsymisestään ja havahtumisestaan muutoksen tarpeellisuuteen. Kirjaa lukiessa pohtii samalla omaa elämäänsä, samastuu, ilahtuu, saa oivalluksia. Lapsiperheen elämää ja haasteita käsitellään paljon. Kirjassa kerrotaan myös elämästä "vaativan" lapsen kanssa - joka itse asiassa kääntyykin niin, että lapsi opettaa vanhempiaan näkemään asioita uudella tavalla.
Kirja on myös hyvin filosofinen ja psykologinen selväjärkisellä, ymmärrettävällä tavalla. Bergman pureutuu itsestäänselvyyksien ja pinnan alle syvällisesti. Mikä meidät oikein saa pelkäämään ja juoksemaan rahan perässä? Mikä pysähtymisessä pelottaa? Miksi vuorokausi täytyy täyttää kiireellä ja suorituksilla? Miten läsnäolevampaan arkeen voi päästä jo nyt, ei sitten eläkkeellä tai kun asuntolaina on maksettu? Bergman lanseeraa termin "pieni elämä", jossa materiaalisten asioiden tai yhteiskunnallisen aseman tavoittelun on korvannut pyrkimys kiireettömään elämään. Se on luopumista, kohtuullistamista, leppoistamista ja uskallusta elää toisin. Pienessä elämässä pyritään pääsemään sopuun niiden äänien kanssa, jotka yrittävät väittää meille, että elämä ei ole vielä tässä, ettemme ole riittäviä vielä tänään, vaan vasta seuraavan suorituksen jälkeen.
Bergman on tehnyt myös tärkeän ja mittavan tutkimustyön kirjansa taustalle. Kirjassa on lukuisia kiinnostavia lainauksia eri kirjoista ja tutkimuksista, joiden kanssa aihetta syvennetään ja pohditaan. Kirjan lähdeluettelo on myös oiva listaus mielenkiintoisista kirjoista ja muista lähteistä. Suosittelen kirjaa jokaiselle elämäänsä, arvojansa ja valintojansa pohtivalle ihmiselle. Itselleni tämä kirja oli yksi etappi kohti omannäköistä, hyvää elämää.
Ja mikä mukavinta, pienen elämän ja hidastamisen pohdintaa voi jatkaa yhdessä kirjailijan kanssa Pientä elämää etsimässä -blogissa.
Päivän pieni ilo: Meidän pikkutiellä tuli eilen vastaan harvinainen ilo, eräs niiiiin söpö ja symppis metsästäjämies haulikko olallaan ;). Juttelimme kaikenlaista ja annoin taatusti höhlän kaupunkilaisen kuvan, kun surkuttelin kettujen ampumista kun ne ovat niin suloisia ja kivoja, ja se "oma kettuni" on kadonnut jonnekin. Hän lohdutti minua, että eivät ketut ampumalla lopu(?). Vastaan tuli myös kaukaisempi naapuri (ei tällä tiellä ole kuin kaksi naapuria), jonka kanssa pohdimme hänen pihallaan kolme kertaa vieraillutta karhua (se josta kerroin aiemmin) ja vastikään käynyttä ilvestä. Ja tuli vielä toinenkin metsästäjä, joka ihasteli "keuhkojeni tilavuutta" kun juoksin koirien kanssa... :) Tunsin asuvani oikein vilkkaan tien varrella, mikä ihmissuma!
16 kommenttia:
Kiitos kirjavinkistä :)
Hidastaminen aidoimmillaan on mielestäni juuri sitä, että se syntyy tekijän tarpeesta, eikä jonkun trendin noudattamisena. Kaikenlainen sääntöjen noudattaminen kun vaan rasittaa jo ennestäänkin rasittunutta ihmistä. Mielestäni asian ydin on siinä, että jokainen kuuntelee itseään ja toimii sitten sen mukaan kuin itselleen on parasta. Turha ottaa stressiä näiden trendien suorittamisesta...huvittavaa ja säälittävää se on silloin kun törmää ihmiseen, joka stressaa sillä osaako nyt ostaa oikeanlaisia kynttilöitä, jotta koti on tarpeeksi tyylikäs ja trendin mukainen :)
Mukavia kohtaamisia sinulla :)
Luen juuri parhaillaan tuota Davisin kirjaa ja kävinkin katsomassa tarjoamasi linkin. Kiitos. juuri eilen luin Ritva Rajander-Juustin kirjan " Kohtuus kaikessa-enemmän elämää vähemmällä, jossa käsiteltiin myös kohtuullistamista siitä näkökulmasta, miten vanhaa ilmiötä se edustaa. Itse uskon, että ihmisten ajattelutavassa on tapahtumassa pysyvä muutos, vaikka se ehkä jonkun mielestä saattaa vaikuttaa ohimenevältä trendiltä.
Kiitos tästä kirjavinkistä, kahden pienen lapsen äitinä se vaikuttaa myös lukemisen arvoiselta.
Leppoisaa lauantaipäivää !
Tuo kirja on minullakin lukemista odottavien listalla. Kiitos, kun kerroit siitä vähän lisää, nyt tiedän, että se voi tarjota vielä jotain lisää minulle.
Kun itse joskus reilu 10 vuotta sitten koin tarvetta hidastaa elämää ja oivalsin mm. mikä nautinto on itse LEIPOA leipä käsin alusta pitäen, ei tätä trendiä myöskään vielä ollut olemassa ainakaan tässä mittakaavassa. En usko, että kukaan trendin vuoksi yrittää hidastaa elämäänsä, mutta kyllähän tää nykyinen aiheesta hehkuttaminen tuo asian tietoon niillekin, jotka sitä eivät ihan välttämättä vielä ole tulleet ajatelleeksi...
-junika-
Ehdottomasti tämä kirja on lukemisen arvoinen ja vieläpä omistamisenkin arvoinen.
Olen sen lukenut ja luetuttanut miehelläkin. Jopa hän (kaikennäköistä intoilua vastustava, ja kirjahan siis ei ole mitään intoilua) oli sitä mieltä, että hyvä on !
Kirja herättää suunnattomasti ajatuksia ja antaa ahaa-elämyksiä ja niitä, "juuri noinhan minäkin ajattelen" tuntemuksia.
Sanoista tekoihin, menen kellimään raskaan urheilupäivän päätteeksi ;)
Ihania tuollaiset "vilkkaalla" kylätiellä tapaamiset! ;)
No onpas teillä trafiikkia siellä pikkutiellä! Etteivät olisi metsästäjämiehet lähteneet sitä pellon pientareen sinkkunaista tähyilemään..? Etenkin toi söpö ja symppis kuulosti kyllä oikein saaliilta ;)
Pakko muuten ihmetellä, että miksi niitä kettuja ammutaan? En ole koskaan kuullut, että kukaan söisi ketunlihaa.
Seija, juuri niin, sisältä, ei ulkoapäin. Stressaako joku ihan oikeasti jostain kynttilöistä...? :-0
Petriina, kiva kuulla, tuo Rajanderin kirja minulla onkin vielä lukematta. Tuota "ilmiön" vanhuutta olen itsekin miettinyt, itse asiassahan on niin, että tämä uusi kodin ulkopuolella tehtävä, hyvin teknistynyt ja automatisoitunut työ, viihteen määrä, tekniset vempeleet, "laadukas" asuminen ym. ovat tosi nuoria ilmiöitä. Ja niiden ympärille muodostunut kiire, pakko ansaita paljon rahaa, menestyä jne. Muutosta onneksi tapahtuu laajemminkin ja pysyvästi, mutta liittyykö se johonkin kahtiajakoon tai erilaisin "ideologisiin ryhmiin" yhteiskunnan sisällä, en tiedä.
junika, kiva kuulla että lukulistalla on. Onhan sitä paljon muunkinlaista keskustelua kuin "hehkuttamista". Ja syytähän onkin, kun länsimaiden ihmiset on historiallisen sairaita niin henkisesti (masennus ym.) kuin fyysisestikin. Tähän hidastamiseenhan liittyy minun mielestäni olennaisesti puhe ravinnosta, luomusta, reilusta, lähiruoasta ym., eli ihminen kokonaisuudessaan.
wihtori, ihan totta, ajatuksia se herättää, kaikenlaisia. Kiva kuulla, että miehesikin innostui. Kellitään :).
Rita, juu, heh, eilenkin oli ruuhkaa...
Lumikko, en mie usko, valitettavasti ;). Symppis on kyllä naimisissa ja pienten lasten isä, totta kai. Eilen täällä oli kaksi ketunmetsästäjää tien varrella, edellinen oli siis jänismetsällä. Kyselin taas kaikenlaista ja toivotin kohteliaasti epäonnea kettujahtiin ;). Hauskoja kavereita olivat nämäkin, toinen tuttu, toinen ei. No, kettuhan on kuulemma petorohmu ja syö linnunpoikaset ym. Eikä sillä ole luontaisia vihollisia, kuten jäniksellä. Ja kuulemma se on riistanhoitoa, että niitä kettuja on niin paljon(?). Mielestäni kyllä jänikset on lisääntyneet viime vuosina täällä kauheasti ja ketut vähentyneet.
Onhan siinä takana sitä maalla vellovaa petovihaakin varmaan. Ja metsällä käynnin viihdettä varmaan sitäkin, harrastushan sekin, olla ulkona ja jännätä, luulisin. Sanoin, että kyllähän kissatkin ovat petoja, ja niitä maalla pidetään vapaana leikkaamattomana lisääntymässä (rakastan siis kissoja, mutta pakko oli sanoa vertailun vuoksi; omani ovat aina olleet leikattuja). No, toinen metsästäjä sanoi, että niinpä, siksipä niitä irti olevia kissoja ammutaankin jos vastaan tulee, siitä ei vain puhuta, jos sattuu menemään jonkun kotikissa eikä villikissa... Yöks. Muistan kyllä, että yksi maatalon isäntä -ystäväni kertoi, että oli sanonut kylän pojille, että täällä mun talon suunnassa ei sitten saa kissoja ampua, etteivät ammu mun kissaa. Kauheata. No, irti ollut metsästyskoirahan sen kissani sitten tappoi, ei kettu tai ilves tai pöllö... :(
Mukavia kohtaamisia.
Ei kettupyynnin taustalla suinkaan ole petoviha - kettuhan ei ole peto samassa mielessä kuin esim. ilves ja susi, ei siitä ole haittaa kotieläimistä kuin kissoille.
Suurin syy kettupyyntiin on metsäkanalintujen huolestuttava vähentyminen, nyt muutaman vuoden tehostetun pienpetopyynnin jälkeen kannat on saatu pikkuhiljaa hivenen elpymään.
Ja kettu lisääntyy tehokkaasti, sen kanta ei tosiaankaan ole vaarassa!
Mk: kettu kyllä pistelee poskeensa kaikki muut pienikokoiset kotieläimet paitsi koiran. Lapsuudenystäväni asui maalla, ja heillä oli hevosten ja kissojen lisäksi kaneja, kanoja ja hanhia. Kaikki paitsi hevoset tappoi kettu.
Se on hauskaa, kun maaseudulla on elämää ;) Pienellä ja hiljaisella kylälläkin ihmetellään, jos tuntemattomia kulkee tai tietä pitkin kulkijoita on jostain syystä enemmän. "Tapahtuuko täällä jotain" ja naapurin mies jo könyää mökistään pihaan utelemaan, että ketä lienevät.. :)
"Mökkimme" lähellä on silta. Ennen muinoin kylän ihmiset kohtasivat sillalla. Siellä vietettiin aikaa ja seurusteltiin. Nykyäänkin se on yhä (pienemmissä määrin toki, kun kylä on hiljentynyt. Väki on vanhentunut tai kuollut, mutta kuitenkin.) "ketä on sillalla?" tai "onko sillalla ketään?" "Mennään käymään sillalla" asia :)
Voin kuvitella tuollaisen kohtaamisen.
ps. Blogissani on sinulle jotain!
Ai niin, metsästetäänköhän kettua myös turkin vuoksi? Olen nähnyt ketun luonnossa vain kerran ja sekin kaupungissa! Ei ole sattunut kohdalle.
Ja tuosta kirjasta. Olen hakenut sitä kirjastosta, mutta lainattu tuntuu olevan. Täytyisi varata.
Mk, ok, kiitos tiedosta, nyt uskon, että kettuja vielä riittää! Tällä perusteella harvennusta varmaan sitten on tehtävä. Itse suhtaudun tähän ihan täysin "tunteella"... :).
Lumikko, totta varmaan tuo, tuollainen "kotieläinpiha" on nykyisin harvinaisempi kuin ennen. Kertovathan ne vanhat kansansadutkin usein ovelasta pihan eläimiä vaanivasta ketusta. Kai siinä täytyy vain sitten yrittää suojata ne kotieläimet mahd. hyvin, mutta taatusti harmittaa, jos kettu on käynyt :(.
milla, tuo silta kuulostaa ihanalta, niin romanttiselta! Kyllä mekin töllätään, minä ja koirat, jos joku tiellä kävelee tai ajaa! ;) Niin harvoin täällä ketään liikkuu. Varaa ihmeessä kirja. Ja kiitos tunnustuksesta, palaan siihen! :)
Kiitos kirjavinkistä! Tuo kirja onkin ollut jo mielessä pitkään, mutta en ole vielä ehtinyt tarttua siihen.
Useinhan tuo elämän rauhoittaminen tapahtuu vasta pakon edessä. Parempi olisi se, että oppisi tuntemaan itsensä paremmin jo aiemmin, jotta osaisi valita itselleen sopivampia valintoja ennen suurempia ongelmia. Se ei vain ole ihan helppoa, kun nykyään pitäisi olla niiiin nykyaikainen, tehokas ja oravanpyörässä viihtyvä.
Olen nyt tehnyt "töitä" lähinnä omaan tahtiin ja kotonani ja voin kertoa, että olen Nauttinut. Tämä on kyllä oma juttuni! Uupumukseni on vähentynyt huomattavasti jo nyt! Mitenhän tämän saisi aikanaan siirrettyä työelämän puolellekin, siis että saisi rahaakin kotona työskentelystä...
Kiitos, tuo kirja herätti mielenkiintoni. Tässäkin vaan se ikuinen pulma, että ihania kirjoja on niin paljon ja minulle niin vähän aikaa :) Tai sehän on niin, että aikaa on siihen mihin haluaa. Minustakin tämään hidastaminen on ihan hyvä trendi, mutta trendit, kaikki trendit, lähinnä ärsyttävät. Ne ovat vähän niin kuin tekemällä tehtyjä. Se on sitten eri asia, kun joku oikeasti hidastaa ja muuttaa elämäntapaansa.
Nan, kannattaa lukea. Ja totta puhut, monesti sitä havahtuu vasta kun on jo aika myöhäistä, niin itsekin, vähän pakon edessä. Kiva kuulla, että olet voinut hyvin ja uupumus vähentynyt! Uskon vakaasti, että jokaiselle löytyy se oikea tapa tehdä töitä ja tulla toimeen, vaikka se usein vaatiikin oman aikansa. Tietysti myös sitä, miten suhtaudumme työhön kannattaa miettiä, mutta senhän sinä tiedätkin. Tai kokeilla sitä lyhyempää työpäivää tms., jos ei muuten, niin työnantajaa vaihtamalla tms.
Kirjailijatar, minusta sen "trendin" voikin unohtaa, tämä kirja paneutuu trendien taakse tai lähestyy asiaa ei-trendimäisellä lähtökohdalla. Eikä edes trendissä minusta ole mitään vikaa tässä kohtaa, se on terve yleisesti laajentuva reaktio/oire sairaalle ja hullulle yhteiskunnallemme, joka on muuttunut huimaa vauhtia viime vuosikymmeninä ja vuosina. Ihminen ei ole kone, eikä jaksa nykymenoa.
Tuo kuvaamasi kylätie kuulosti idylliseltä, juuri tuommoisia kohtaamisia sit ihminen joskus kiireen keskellä kaipaisi;leppoisia ja merkitystä täynnä.
Blogissani on tunnustus sinulle :)
Lähetä kommentti