torstai, 20. tammikuuta 2011
Ovia
Availen uusia ovia. Niiden takana on valoa ja uusia maisemia.
Olen saanut tiedon, jonka avulla tunnen itseäni paremmin. Voin ottaa tiedon tappiona tai mahdollisuutena.
Nyt rakennan tietoisesti rutiineja. Vuorokausirytmiä, työlistoja. Tulevaisuutta, tavoitteita. Arvojeni mukaan, rauhassa. Osaan olla hetkessä, mutta elämässä on hyvä olla muutakin, jännettä, perspektiiviä. Haaveita, toiveita.
Haluan enemmän myös maailmaan! Tapahtumia, mekon päälle pukemista ja kaunistautumista, keskusteluita. Ihmisiä, liikettä.
Tapasin viisaan ja herkän ihmisen, se on lahja. Tuntui, että saa olla itsensä. Kiitos.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
13 kommenttia:
Hienoa että sielläkin on kaikki hyvin.
Salaperäistä :-).
Kuulostaa siltä, että kaikki on hyvin. Ja mikä parasta, jos on focus tulevaisuuteen.
Kyllä välillä pitää saada laittaa mekko päälle mennäkseen ihmisten ilmoille.
Kuulostat siltä, että olet saanut olla tarpeeksi rauhassa ja levätä. On hienoa, että ihmiset kuuntelevat itseään ja tekevät asioita niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Toivottavasti ovien takaa avautuu uutta ja inspiroivaa ja sielua virkistävää :))))
Kaunis ovi.
Uusia ovia ja vanhoja ovia uudelleen, toisella tavalla avattuna. Uusi tilaisuus vanhalle ovelle. Hmm, tämä nyt koskee minun omaa päätäni.
Kuulostaa tosiaan juuri siltä, mitä junika sanoo: että kaikki on hyvin.
Se onkin minusta ikuinen dilemma, miten elää hetkessä ja säilyttää haaveet. Koska kyllä ihminen tarvitsee, tai ainakin minä, jotain unelmia, joita kohti kulkee, omaa tahtiaan.
Minäkin tapasin eilen viisaan ihmisen, jonka kanssa tuntui, että olemme tunteneet jo kauan. Se on ihmeellistä.
Toivottavasti oven takana on uusi ihana maisema, pidän peukkuja.
Sehän on kuin mökkimme vanhat ovet, ne ovet jotka olen joka kevät suunnitellut maalaavani. Sitten olen todennut, että hilseilkööt.. talvi tulee ja mökki on kylmillään, joten hilseilevät pian uudelleen. Ehkä jossain innostuksenpuuskassani hion ja maalaan ne kuitenkin :)
Minä mietin mitä ovia on olemassa, mitä haluan avata vai haluanko mitään ovia.
Mukavaa loppuviikkoa!
Nalle, on, kiitos :).
Junika, kyllä vain, on koko ajan ollut, ja tuntuu että nyt ja kohta vielä paremmin :). Juu, alkaa muuten sammaloitua ihan liikaa ;).
Seija, sanos muuta, nyt tuntuu että talviuni on nukuttu ja on aika herätä :). Kiitos sanoistasi.
Linnea, ihan totta, monta ovea, monta tapaa nähdä ja avata. Kaikki oikein hyvin.
Kirjailijatar, totta - opetellaan, uskon kyllä siihen! Ehkä siten, että nauttii matkasta hyvältä tuntuvaan päämäärään. Että se päämäärä on omannäköinen, jolloin matkakin on miellyttävää. Kiva kuulla tapaamisestasi. Oven takana monia maisemia, eri valossa eri aikoihin.
milla, joku hölmöläinen on vetänyt vanhoihin oviin päälle lateksimaalia. Kunnon pellavaöljymaali, jota ovissakin alla on, ei hilseile edes kylmillään olevassa talossa. Eli jos maalaat, niin maalaa perinteisellä kunnon pellavaöljymaalilla. Taatusti kestää ja kuluu hitaasti ja kauniisti itsekseen pois huomaamatta, ei tipu ja hilseile. Niin, ovia on hyvä miettiä aina välillä :). Samoin sinulle hyvää talvea!
On hyvä, että tulee välillä ovia mistä kulkea. Muuten elämä voi käydä liian yksitoikkoiseksi.
Jos haaveilee jostain, niin voiko niitä ovia etsiä matkalla siihen?
Kamalasti alkoi kiinnostamaan ne "ovesi". Raotapa meillekin hiukan tulevaa, kun haluat :)
Hei kiitos vinkistä! :) Luulen, että maalivalinta on edellisellä kerralla mennyt pieleen, koska maali repsottaa tosi pahasti joissakin ovissa. Ei kaikissa niin pahasti.
Hyvä, sinulle selvästi kuuluu hyvää!
Ehkä se lopullinen päämäärä onkin vain löytämisen riemu, ovien avaaminen ja sulkeminen ja ei mitään sen suurempaa?
Jan
Kun yksi ovi sulkeutuu, avautuu tuhat uutta.
No jos ei ihan tuhatta, niin ainakin monta monta uutta ovea ja mahdollisuutta. Tutkitaan niitä mahdollisuuksia avoimin silmin ja avoimin mielin, eläköön elämä tässä ja nyt:)!
Solen, kyllä minä uskon, että niitä uusia ovia kannattaa ja voi myös etsiä! :)
Mirka, en tiedä tulevasta, ei mitään konkreettista uutta ole, mutta näen valoisaa :).
milla, joo, repsotus kertoo väärästä maalista.
Jan, kiitos :). Sanoit olennaisen!
Annikki, ihanasti sanottu, tehdään juuri noin! :)
Lähetä kommentti