Kevät kiusoittelee, käy kääntymässä päiväseltään, lämmittää tuvan ja valaisee huoneen. Katoaa taas, tippuu vetenä, lupaa puiden oksille keveyttä. Minä olen yrittänyt auttaa puita, ravistella lunta niiden harteilta, säälinyt.
Eilen tulivat korpit, liitelivät päällä. Miten ihanalta voikaan tuntua vain se, että saa seistä pihalla, nostaa katseen taivaalle ja katsoa korpin profiilia. Itsetietoinen, vapaanleikkisä muoto.
Kevät toi myös kuukausien jälkeen eteisen loukkuun hiiren. Silläpä onkin komea turkki ja pullea vatsa, missä se on talvensa viettänyt? En ole vielä koskenut siihen, kerään kanttia.
En ole autio talo, en ole autio maa. Olen kohdannut, puhunut, ehdottanut. Kyllä kärsimyksestä voi tulla voimaa. Olen auki, olen täynnä, ja annan ihmisten ja muutosten tulla.
16 kommenttia:
Kuullostaa aika kutkuttavalta elämäntilanteesi.
Samanlaisia tuntoja täällä. Minut työnnettiin syksyllä pois mukavuusalueeltani. Vaikka yhä nuolen haavojani ja ryvetyn elämässä, tunnen olevani sydän auki ja täynnä itseni kokoista uskoa. Annan asioiden nyt tapahtua hyväksyen kaikki tunteiden kirjo, hyväksyen vihdoin itseni sellaisena, joksi myös menneisyyteni on minut muovannut.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä: kyllä kärsimyksestä voi tulla voimaa. Ja voi pojat ja tytöt, mitenkä paljon!
Niin kaunis teksti. Hanki kantaa!
Ihastuttava teksti, kiitos! Autio talokin on kyllä kaunis, onneksi tyhjä ja täysi voivat pidellä tasapainoakin.
Kaunis teksti. Tulipa siitä hyvä lohdullinen mieli ja samalla alkoi päässä soida Kauko Röyhkän Kevät.
Oi kuinka kauniisti kirjoitat. Kärsimys ON voimaa, jos sen uskaltaa kokea kokonaan, ottaa sen osaksi itseä, pitämään sydäntä lämpimänä niin ettei sen tarvitse käydä tyhjää.
Eläpä liikaa ravistele, lumettomat puut on paljaan näköisiä. Tulee huhtikuu maisemaan liian pian.
Yhdyn edellisiin! Kaunista sanaa.
johanna, haavojen kautta eheäksi :).
Katja, kiitos, niinpä kantaakin :).
Satu, kiitos, hyvä huomio tasapainosta!
milla, kiva, ja Röyhkä on huippu!
Virvatuli, kiitos. Kärsimyksen läpi voi kulkea, mutta sitten jätän kun se on kuljettu.
maijja, ei muuten, lumiset puut ovat ihania, mutta kun ei ne puut määrättömästi jaksa kantaa, taipuvat ihan mutkalle niin että sattuu, ja sitten lopulta katkeavat liiasta painosta. Kiitos :).
Tiesitkös, ystävä siellä ruudun takana; korpit ovat kuin ovatkin näkijän lintu. Katsele ja kuuntele, tutustu!:)
Onpa kaunis teksti...
Korpit kyllä kuulostavat hiukan pahaenteisiltä.
Voi hyvin! :-)
Hyvin kuvasit seesteistä olotilaasi,; lyhyesti ja selkeästi, selittelemättä, välittyi hienosti.
Olipa kaunis kuva! Sitä jäi oikein katsomaan.
Juu, ja tosi hyvää tekstiäkin. Tämä oli siis ensimmäinen kerta, kun tähän blogiin olen törmännyt :)
Annikki, on korpeissa kyllä sellainen tietty jännä fiilis tai "aura" tai jotain. Jotenkin aina herättävät erityisellä tavalla. Muutaman viime vuoden aikana niitä on meille tänne alkanut ilmestyä, ovat nyt jo aika yleisiäkin, aina muutamin kappalein.
Linnea, kiitos. Niin minäkin ennen ajattelin, että vähän pahaenteistä, mutta olen nyttemmin eri mieltä. Niissä on voimaa ja viisautta ja onneksi sitä huumoriakin, ovat hauskoja temppuilijoita. Samoin hyviä vointeja sinne!
Jesmanni, kiitos kovasti ja tervetuloa!
Rita, kiva jos välittyi seesteistä :).
Hymyilyttävän väkevää elämän makua täällä :D Oikein hyvä. Upeaa helmikuun jatkoa!
Ruska, kiitos samoin! Nyt on jo hankikantoakin!
Lähetä kommentti